Kokemuksia ja mietteitä sektiosta

[maikku*]

Heippa,

ajattelin aloittaa uuden ketjun itselleni ajankohtaisesta aiheesta, kuten otsikossakin jo näkyy, sektiosta.
Minkäkaisia kokemuksia muilla on ko. operaatiosta, kuinka palauduitte, onko jotain erityistä johon kannattaa varautua?
Meille on varattu aika sektioon vauvan perätilan vuoksi, jota ei siis kääntöyrityksestä huolimatta saatu korjattua.
Alkuraskaudessa pelkäsin julmetusti jo ajatustakin alatiesynnytyksestä, mutta ajatukseen kypsyi raskauden aikana (osa kiitos siitä tämän palstan ja muiden jakamien posiiivisten kokemuksien :)) ja olin jo "sujut" asian kanssa kun yks kaks on kolmisen viikkoa aikaa sulattaa ajatus, että leikaten sieltä tulee.. Olo on kuitenkin suht rauhallinen toimenpiteen suhteen, siinähän ollaan valmiiksi jo hyvissä käsissä, mutta jännittää kuinka siitä pääsee jaloilleen ja kuinka jaksaa / pystyy hoitamaan vauvaa heti tuon jälkeen. Onneksi mies tulee mukaan ja on hänkin apuna ja tukena, mutta pieni huoli aiheesta silti välillä mielessä pilkahtaa..

 

[huhtivauva16]

Moi, itse pohdiskelen ihan samaa. (Olen tuolta lokakuisten puolelta) Meillä kääntöyritys todennäköisesti n. viikon päästä...

 

[elenna]

Välillä käy toki mielessä, että jos päätyykin sektioon. Silloin mua ainakin rohkaisee se, kun olen itse syntynyt sektiolla. Äiti on kertonut, että se kävi tosi nopeasti: lääkäri tuli puolelta ja varttia vailla olin syntynyt. Toipumiseen kuulemma meni enemmän aikaa kuin alatiesynnytyksen jälkeen. Sain myös rintamaitoa 11kk, joten ilmeisesti imetyksen aloituksessa ei ollut mitään ongelmia. Jos päätyisin sektioon, niin pyytäisin varmaan sairaalassa heti imetysneuvoja ja koittaisin erityispaljon pitää vauvaa siinä iholla heti kun se käy päinsä. Tosin ehkäpä teen niin joka tapauksessa... Tsemppiä teille sektioon menijöille :) Hyvin se varmasti menee.

 

[TerhiJii]

No niin. Minä synnytin sektiolla kolme päivää sitten perjantaina.

Sektio sinällään on ihan "helppo" toimenpide, sut puudutetaan ja muutamassa minuutissa vauva onkin jo ulkona. Vauva kapaloidaan ja tuodaan äidin rinnan päälle (meillä vaan köllimään) muutamaksi minuutiksi ja sen jälkeen se viedään isän/tukihenkilön hoiteisiin siksi aikaa kun äitiä kursitaan kokoon, noin 30-60 min.

Epiduraalipumppu jätettiin mulla kahdeksi päiväksi. Leikkauksesta samana ilta pääsee jo jalkeille. Mä olin jälkeilla kolme tuntia syntymän jälkeen. Heti kun puudutus loppuu kannattaa kokeilla liikkumista varovasti, se nopeuttaa paranemista. Kipupumppu piti minut täysin kivuttomana. Jossain vaiheessa alkoi alavatsalla jomottamaan ja sain siihen vielä lisälääkettä. Toisena päivänä kipupumppu vähitellen heivataan ja tilalle tulee burana/panadol coctail mikä pitää kipuja pois. Lisäksi saa kovempia lääkkeitä, mitä minä olen surutta popsinut niin saan kunnolla hoitaa vauvaa yötäpäivää, eikä tarvitse kärsiä kivuista.

leikkaushaava ei satu vaan maha ja nivuset siitä ympäriltä. Paikallaan ollessa ei tunne mitään mutta ylösnousut ja laskut pitää ottaa todella varovasti, muuten sattuu. Kaikki pinnistäminen ja ponnistaminen sattuu. Ei kuitenkaan niin paljon ettei kipua kestäisi. Normaalisti olen hoitanut vauvaa ja nostellut sitä ihan kivuttomasti. Toipuminen on ollut paljon helpompaa mitä luulin. Tämä kipu on sellaistaa helposti kestettävää mallia mikä tosiaan menee särkylääkkeillä ohi.

Maito nousi toisena/kolmantena päivänä, enkä suostunut antamaan lisämaitoa kuin ihan muutaman kerran vaikka sitä kätilöt "tuputti". Annoin vauvan olla tissillä ensimmäisen vuorokauden lähes taukoamatta ja se kyllä joudutti maidon tuloa.

Eli oma neuvoni on ottaa kipulääkettä vaan kunnolla eikä laikkiä mitään turhan urheaa. On se parempi pienessä pöllyssä hoidella vauvaa 24/7 kuin maata kipeänä sängyssä. Nyt siis kolmas päivä sektiosta ja menen tällä hetkellä pelkän sallitun buranan/panadolin voimin. Yöksi aion ottaa taas vahvemman että saan paremmin unen päästä kiinni. asennon vaihdot nimittäin sängyssä sattuu. Kävely ja muu touhuaminen on kivutonta.

Jos jäi jotain vielä mietityttämään niin voin omasta kokemuksestani kertoa lisää. Kovin yksilöllistähän tuo toipuminen taitaa olla.

 

[maikku*]

Kiitos TerhiJii kokemuksen jakamisesta! Hienoa (ja lohduttavaa) kuulla, että oot kuitenkin vauvaa pystynyt ja jaksanut hoitaa, vaikkakin lääkkeiden avulla. Ja olen siis samaa mieltä, että hoidettavaa kipua on turha kestää! Itseäni jännittää miten "puussa" sitä kaikesta muustakin jo on, et kuinka vauvan hoidon kanssa pärjään..

 

[Silene]

Täällä minun kokemukseni sektiosta:

http://forum.vau.fi/threads/vauvan-perätila.1578353/page-4#post-578191

Sektio on iso leikkaus, mutta minusta oma suhtautuminen ja vauvan herättämä äidinvaisto vaikuttavat tosi paljon toipumiseen. Sitä haluaa toipua, jotta voi hoitaa täysipainotteisesti omaa lastaan. Tietysti täytyy muistaa, että ei saa tehdä liian repiviä liikkeitä, kantaa vauvaa painavampia juttuja ja treenaamista ei kannata aloittaa liian nopeasti. Apua pitää osata pyytää. Jälkeenpäin olen lukenut lehdistä sektiokokemuksia ja jotenkin se on auttanut käsittelemään omaa kokemusta ihan eri tavalla. Minulla on myös mieheni ottamia kuvia leikkaussalista, ja koen ne tosi arvokkaina muistoina pojan syntymästä sekä "terapiavälineinä", koska minulle sektioon päätyminen aiheutti aluksi suurta pettymyksen tunnetta.Sen voin sanoa, että ei kannata ehkä katsoa ainakaan etukäteen youtubesta sektiovideoita, ne ovat aika hurjaa katsottavaa. Itse katsoin kolmen kuukauden päästä synnytyksestä yhden videon, koska halusin tietää, miltä sektio näyttää. En kylläkään pystynyt katsomaan läheskään kaikkia kohtia, mutta koin tuon silti tärkeäksi oman kokemukseni käsittelykeinoksi. Sektion kokemisen jälkeen tuntuu, että mitkään veriset haavat ja muut ei enää hetkauta, vaikka aiemmin olen mennyt ihan heikoksi jos itselle on tullut pienikin vuotava haava. Tähän täytyy vielä lisätä, että tavallaan sain "esimakua" tulevasta sektiosta raskausviikolla 29, kun minulta leikattiin nukutuksessa tulehtunut umpilisäke. Iso leikkaus sekin ja toipuminen haasteellisempaa, kun haava oli koko ajan venytyksessä kohdussa kasvavan vauvan ansiosta.

Olen miettinyt, että sektion vuoksi olen ehkä päässyt synnytyksestä jossain määrin "helpommalla" verrattuna alatiesynnytykseen - ei repeämiä tai venymiä alapäässä. Arpi vatsassa ja huonontunut verenkierto (jaloissa ja vatsan alueella) sekä aluksi vaikeudet vessassakäynnillä ovat ainoa ikävä puoli. Minusta pahin kipu sairaalassa ollessa (ja luultavasti myös koko tähänastisen elämäni aikana) oli se, kun menin virtsakatetrin poiston jälkeen ensimmäisen kerran vessaan - itkuksi ja kiroiluksihan se meni. Välillä mietityttää, että jos saan vielä lapsia, miten koettu sektio vaikuttaa kohdun muotoutumiseen ja synnytystapaa, mutta silloin on taas mietittävä uudestaan kun on sen aika.

Sen olen oppinut, että mitään ei voi täysin hallita eikä suunnitella - parasta on vain hyväksyä kaikki se mitä tapahtuu, luottaa ammattilaisten osaamiseen, mennä tilanteen mukana, muuntua, ja keskittää kaikki voimansa ja hyvät ajatuksensa siihen

"Kun tulet umpikujaan, muutu – muuttuneena pääset läpi." (I Ching)

 

[maikku*]

"Sen olen oppinut, että mitään ei voi täysin hallita eikä suunnitella - parasta on vain hyväksyä kaikki se mitä tapahtuu, luottaa ammattilaisten osaamiseen, mennä tilanteen mukana, muuntua, ja keskittää kaikki voimansa ja hyvät ajatuksensa siihen" ---> ihanasti kirjoitettu ja totta joka kohta!

 

[huhtivauva16]

kiitos kokemuksien jakamisesta, itsellenikin se sektio olisi kyllä iso pettymys, mutta kaikesta sitä selviydytään. Nappia naamaan vaan ja vauvaa hoitamaan siis. :)

 

[emmu_ma]

Itse oon paljon viime päivinä ajatellut sektiota kun vauvalla ei taida olla mitään aikomusta syntyä alateitse, nyt rv 41+1. Ajatukset on vähän kerrassaan kääntyneet siihen, ettei kehoni osaa ja pysty synnyttämään. Käynnistys tai sen yrittäminen tuntuu turhalta, en usko että vauva silti tulisi siten ulos vaan leikataan kuitenkin. Sektio ei sinällään pelota tai vaivaa mieltä, pääasia että vauva on turvassa ja voi hyvin. Toki haluaisin tarjota itselleni ja vauvalle "luonnollisen" synnytyksen mutta omaa kehoaan ei vaan voi ohjailla tässä asiassa. Toipuminen mietityttää, mutta omalla aktiivisella asenteella homma varmasti sujuu! Syntyy miten syntyy, kunhan selviäisimme koitoksesta hyvin koko porukka :)

 

[puapru]

Hattua täytyy nostaa sulle emmu_ma, asenteesta minkä olet saanut itsellesi aikaiseksi. En tiedä jaksaisiko sitä itse olla noin tsemppi jos saman menee yli lasketun ajan, sen verran tässä ollaan jo nyt (39+2) tulisilla hiilillä. Totta on tietysti tuokin, että itse ei asialle mitään mahda, ja synnytystä ei millään omalla tekemisellään käynnistettyä saa, mutta siitä huolimatta... Tsemppiä nyt vaan, vieläkin ja edelleen!!

 

[sofiaelisabeth]

olen samaa mieltä puapru:n kanssa että sinulla on emmu_ma hyvä asenne vaikka on jo mennyt noin monta päivää yli lasketun ajan. Mulla on "vaan" 40+3 tänään ja mun pää hajoaa kohta... jos edes olisi jotain tuntemuksia mut kun ei oo mitään...

 

[emmu_ma]

Kiitos puapru ja sofiaelisabeth nää on pitkiä päiviä odottaa, hurjasti voimia myös teille! Vielä me ne vauvat saadaan syliin :) mies jo miettikin millaiset juhlat pidetään kunhan vauva syntyy, on sitä niin pitkään ja hartaasti odotettu!

 

[sofiaelisabeth]

kuten moni on sanonut; "ei kukaan ole koskaan jäänyt sinne vatsan sisälle, joten kyl ne tulee ulos jossain vaiheessa"

 

[Nanna-]

Täältä lyhyesti ja ytimekkäästi samaa eli kannattaa kyllä ottaa tarjottu kipuapu vastaan! (Tosin itellä se kipupumppu irtos ja lääkkeet oli sängyssä sitten :D) Toipuminen nopeampaa kun muistaa liikkua tarpeeksi, mutta vointia kuunnellen. Itse pääsin jo 3 pvnä leikkauksesta kotiin ja olisin ollut kyllä valmis lähtemään vaikka pv aiemminkin mutta ei onnistunut suonensisäisten antibioottien takia

Itse toimenpide oli mielestäni erittäin siedettävä, ainoastaan pientä epämukavuuden tunnetta itse koin välillä ei sen kummempaa. Tosin takana oli jo 3 vrk säännöllisiä supistuksia eli taivaissa oltiin kun kipu loppui :) JA KUN KUULI VAUVAN PARKAISUN ei siinä enää sen jälkeen kerkeä muuta ajatellakaan! :)