Kohta kaksi vuotta

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Bettina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tarinani, joka päättyy onnellisesti:

7 vuotta ilman ehkäisyä, ei merkkiäkään raskaudesta.

Kaupungilta maksusitoumus lapsettomuushoitoihin Väestöliittoon 250km päähän.
Siellä perustutkimuksien lisäksi tehdyt hoidot: Clomifen- hoito, 2x inseminaatio, yksi pieleen mennyt koeputkihedelmöitys, jonka aikana löydettiin harvinainen syy lapsettomuuteemme: minun munasoluni sitkeä pinta ei päästä siittiötä läpi!! Kova pettymys, koska munasolujen kasvattaminen ja punktio ovat työläs prosessi jo pelkästään pitkien hoitomatkojenkin takia... 500km mutka 10min ultran takia, huoh. Mutta suuri helpotus, kun syy löytyi ja tarjolla oli hoitokeino!

Puoli vuotta meni, kunnes jaksoin taas lähteä ruljanssiin mukaan. Sitten tehtiin mikroinjektiohoito, eli punktoidut munasolut hedelmöitettiin neulan avulla.
Ensimmäinen alkionsiirto tärppäsi ja esikoistytär syntyi joulukuussa 2012 :)

Keväällä 2014 teimme toisen alkionsiirron pakkasessa säilössä olleista hed.munasoluistamme, mutta raskaus ei alkanut.

Nyt huhtikuussa 2015 teimme kolmannen alkionsiirron ja se onnistui, nyt rv13+0 :) Eli pikkusiskoa tai veljeä odotellaan syntyväksi tammikuussa 2016!

Väestöliiton hoidot kestivät meillä 1,5vuotta, kunnes raskaus alkoi. Pakkasessa on vielä kolme alkiota. Kaupungin maksusitoumus kattaa kaksi syntyvää lasta.

Että näin meillä, pitkä odotus, mutta onnellinen loppu :) Tsemppiä kaikille samassa veneessä oleville!!!
 
Ehtoota vaan kaikille!!Olen ollut kauan täältä pois koska olen tavallaan heittänyt sen kirveen sinne kaivoon.. :/ Mutta nyt tässä tällä viikolla sain mieheltä vähän vihreetä valoo lisää, että häntä ei haittaisi yhtään josko raskautuisin..Tilasin nyt ovis testejä josko oikeesti nyt aloittaisin seuraan kroppaani..Isoissa lainausmerkeissä ollaan yriteey nyt pari vuotta..Sen ajan siis olen oluut ilman mitään ehkäsyä..Lapsettomuus klinikalla olen käynyt, munatorvien aukiolotutkimus on tehty ja clomeja oon syöny kolme kiertoo..Eikä mitään...Varmaan jo miljoona valeraskautta ollut..nHenkisesti oon aika loppu koko touhuun.. :( Olen siis 32 ja mies 37 vuotta...Rakkulaisuutta munasarjoissa on havaittu..Pitäis saada mieheltä näyte muttei hän sille ole oikeen lämmennyt..Mahtaisko sitä pelottaa tulos kun on joskus sairastanut klamydian...
 
Moi Tintti! Ja tykkäys oli sille, että laitatte yritykselle lisää vauhtia, ei sille, että noinkin kauan olette joutuneet odottelemaan ja yrittämään. Lähdettekö nyt sitten tosiyritykseen ihan luomuna vai lääkeavustuksin tms.?

Täällä siis toinen pitkään yrittänyt. Puolitoista vuotta yritystä takana, ei plussan plussaa. Oman lapsen kaipuu on kova, mutta ei ole vielä tärpännyt. Meillä mulle on tehty kaikki tutkimukset, samoin miehelle. Kaikki kunnossa molemmilla. Nyt ollaan hormonihoidoissa, menossa toinen kuukausi. Clomit testattu, eivät käyneet mulle, joten Letroilla jatketaan. Jos ne eivät tepsi, aletaan piikittää tujumpaa hormonia. Sen jälkeen katsotaan tarvittaes järeämpiä toimia.

On kyllä tämä yritysaika ollut elämäni pisin ja rankin salaisuus. Emme ole kertoneet tästä juuri kenellekään, itelle tää foorumi ainoita henkireikiä. Aika kuluttavaa on elää elämäänsä 30 päivän sykleissä odottaen, toivein, yrittäen ja pettyen.

Tuosta simppanäytteestä, meilläkin mies alkuun vastusteli, mutta antoi sen kuitenkin, kun sanoin, että se on hoitoihin pääsyn vaatimus. Sen jälkeen onkin ollut hyvin mukana. Vaikka en tiedä, kokeeko mies tätä yrittämisen tuskaa yhtä konkreettisesti kuin nainen. Eihän se niitä 30 päivän kiertoja elä ja koe.
 
Hei Tintti ja Nessu! Olen uusi käyttäjä täällä, mutta samassa veneessä. Noin kaksi ja puoli vuotta yritystä takana, tutkimuksissa ei syytä ole minusta (28.v) tai miehestä (37v.) löytynyt. Nyt on ensimmäinen hoitokierto, Clomifen + inseminaatio. Inseminaatio tehtiin eilen kp 17.

Kuten Nessullakin, on täälläkin tämä yritysaika ollut todella raskasta ajoittain. Joskus viime vuoden lopussa mainitsin tutkimuksiin menosta miehelle, joka ei oikein ajatuksesta innostunut. Kun sitten löysi minut keväällä itkemästä taas kerran negatiiviseksi jääneen kierron jälkeen niin sanoi itse että mennään niihin. Julkisella puolella olemme päässeet etenemään onneksi omasta mielestäni nopeasti ja mies on napisematta tehnyt oman osuutensa, vaikka ei koe niitä miellyttäviksi. Vaan en minäkään nyt erityisesti nauti jatkuvista kierron seuraamisista, verikokeista, ultrissa ravaamisista yms.

Miehestäkin on kyllä löytynyt yllättäviä syvyyksiä kun siitä on saanut puhetta irti. Kokee aiheen vaikeaksi joten jokainen ajatus on pitänyt käytännössä nyhtää irti siitä. Ennen tutkimuksia kuitenkin koki vahvasti epäonnistuneensa, koska raskaus ei alkanut ja pelkäsi tutkimuksiin menoa sen takia että sieltä löytyisi jotain vikaa hänestä. Isoin mörkö oli tutkimusten suhteen se, että pelkäsi minun jättävän hänet jos käy ilmi ettei voi antaa mulle lapsia ja etsin toisen miehen joka siihen kykenee.

Omat tunteet ovat menneet hurjaa vuoristarataa toivosta suruun ja vihaan vuosien aikana. Ensimmäinen jolle kerroin vaikeuksista, oli siskoni. Tämä ilmoitti odottavansa toista lastaan ja minulla meni kuppi nuri... Mutta häneltä tuli vahva tuki tutkimusten aloittamiseen, mikä oli tärkeää. Äidilleni kerroin kesällä tutkimusten alettua, ystävistäni tietää muutama. Olen päättänyt kertoa ystävilleni jos nämä aiheesta suoraan kysyvät, muuten en asiaa mainosta.
 
Jos kaipaatte enemmänkin vertaistukea, tulkaahan tuonne keskusteluun, jossa on paljonkin kaltaisiamme pitkään yrittäneitä ja kaikenlaista kokeneita. Keskustelu löytyy, kun haette: "Ei tää voi olla näin vaikeeta". Siellä saa hyviä vinkkejä ja voi purkaa turhautumista, toivon ja epätoivon fiiliksiä, mitä vaan. Ryhmä on pullollaan ihan mahtavia naisia, jotka kannustaa toisiaan ja elää toisten yrityksessä mukana :)
 
Nessu sanoi:
Moi Tintti! Ja tykkäys oli sille, että laitatte yritykselle lisää vauhtia, ei sille, että noinkin kauan olette joutuneet odottelemaan ja yrittämään. Lähdettekö nyt sitten tosiyritykseen ihan luomuna vai lääkeavustuksin tms.?

Täällä siis toinen pitkään yrittänyt. Puolitoista vuotta yritystä takana, ei plussan plussaa. Oman lapsen kaipuu on kova, mutta ei ole vielä tärpännyt. Meillä mulle on tehty kaikki tutkimukset, samoin miehelle. Kaikki kunnossa molemmilla. Nyt ollaan hormonihoidoissa, menossa toinen kuukausi. Clomit testattu, eivät käyneet mulle, joten Letroilla jatketaan. Jos ne eivät tepsi, aletaan piikittää tujumpaa hormonia. Sen jälkeen katsotaan tarvittaes järeämpiä toimia.

On kyllä tämä yritysaika ollut elämäni pisin ja rankin salaisuus. Emme ole kertoneet tästä juuri kenellekään, itelle tää foorumi ainoita henkireikiä. Aika kuluttavaa on elää elämäänsä 30 päivän sykleissä odottaen, toivein, yrittäen ja pettyen.

Tuosta simppanäytteestä, meilläkin mies alkuun vastusteli, mutta antoi sen kuitenkin, kun sanoin, että se on hoitoihin pääsyn vaatimus. Sen jälkeen onkin ollut hyvin mukana. Vaikka en tiedä, kokeeko mies tätä yrittämisen tuskaa yhtä konkreettisesti kuin nainen. Eihän se niitä 30 päivän kiertoja elä ja koe.
Click to expand...
Moikka Nessu!! :D
Tykkäys sulle siitä, että oot niin samalla aaltopituudella mun kanssa.. :) Mäkään en ole kertonut kun yhdelle parhaalle ystävälleni tästä tilanteesta ja me nähdään tosi harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa.. :/
Mulla on tosiaan vielä yksi kierto jäljellä noitte clomien kanssa, säästän sen nyt vielä ja testaan niillä ovis testeillä, että tapahtuuko luomuna mitään...
Olin jo niin positiivissa fiiliksissä tässä kierrossa kun ennen menkkoja vaan nipisteli ja "vihlas" välillä tuolta alavattasta, aivastelin koko ajan, söin ihmeen paljon kokooni nähden, mutta sieltä ne menkat alkoi viime viikon perjantaina kuin kellon lyömästä... :( Jälleen pettymys, suuri sellainen...
Semmoinen iso pahe mulla on että mä tupakoin, mies ei juuri lainkaan, oikeestaan poltan häneltäkin salaa...Se varmasti jarruttaa tätä prosessia paljon..?Tänään kyllä ostin nicorettee josko se himmaisi tuota tupakan himoa yhtään, koskaan ennen en ole moista tuotetta ostanut, toivottavasti toimii...
Mulle on abortti tehty kun olin 17-vuotias, silloin en todellakaan ollut valmis, ajattelin nyt näin vanhemmalla iällä että kai se raskautuminen on helppoo kun heinän teko kun kerta olen raskaana ollut...Mutta ei se näköjään todellakaan mene niin....
 
Nessu sanoi:
Jos kaipaatte enemmänkin vertaistukea, tulkaahan tuonne keskusteluun, jossa on paljonkin kaltaisiamme pitkään yrittäneitä ja kaikenlaista kokeneita. Keskustelu löytyy, kun haette: "Ei tää voi olla näin vaikeeta". Siellä saa hyviä vinkkejä ja voi purkaa turhautumista, toivon ja epätoivon fiiliksiä, mitä vaan. Ryhmä on pullollaan ihan mahtavia naisia, jotka kannustaa toisiaan ja elää toisten yrityksessä mukana :)
Click to expand...
Tuohon edelliseen vuodatukseeni lisään vielä sen verran, että ajattelin tilata sellaisen testin tuolle miehelle, että saa kokeilla ihan omassa rauhassa sitä kotona ja näkee tuloksen itse heti, josko sitten sen pohjalta uskaltaisi antaa lääkäreillekkin sen näytteen ja päästäisiin eteenpäin asiassa...
 
Taisit kirjoitella tuonne mainitsemaani ryhmäänkin? Siellä on kyllä sisukasta ja tsemppihenkistä porukkaa, että kannattaakin! :)

Ja tykkäykset ylipäänsä sille, että kerroit oman tarinasi, ei sille, ettei yritys olekaan sujunut sormia napsauttamalla. Mäkin kuvittelin vuoden 2014 alussa jättäessäni e-pillerit pois, että oon heti ekasta luomukierrosta raskaana. Ei se sitten mennytkään ihan niin...

Niin mitä tutkimuksia teille on tehty, sulle ja miehelle? Entä onko sulla seurattu ultrilla Clomien tepsivyyttä? Esim. mulle ne ei käyneet, veivät limikset melkein nollille ja aiheuttivat muutenkin karseita oireita. Eivätkä kyllä munarakkulatkaan saaneet yhtään kasvubuustia. Niinpä tässä kierrossa kokeillaan, jos Letrozol auttaisi ovista tulemaan. Hope so!

Tän asian kanssa tuntee kyllä monesti olevansa tosi yksin. Ei miehet tätä koe samalla tavalla, tai ainakaan en usko - tai ainakaan oma mies. Ei se kyllä halua aiheesta juuri puhuakaan, vaikka on kyllä tehnyt muuten kaiken, mitä oon tähän liittyen pyytänyt, simppakokeet, syö montaa eri vitamiinia, urheilee ja syö terveellisesti. Jopa alkoholinkäyttöä, joka kyllä entuudestaankin kohtuutasolla, se on vähentänyt. Nyt ollaan molemmat tää syksy täysin tipattomalla. Kaikki konstit pitää käyttää ;) Hieno juttu, että säkin yrität päästä Tintti tupakasta eroon. Kyllä se taitaa tuolla listoissa aina olla, että mikä voi vaikeuttaa raskautumista. Toisaalta, vaikka tekis kaikki oppikirjan mukaan, tärpin saaminen voi silti olla hankalaa.

Nää tuntuu olevan niin monesta asiasta kiinni, ettei ole tosikaan. :S
 
pakko tulla kommentoimaan tänne, kun olemme miehen kanssa käyneet hoitoja läpi :) Esikoista yritettiin ensin luomusti yli kaksi vuotta. Lähdimme vihdoin väestöliittoon, jossa tehtiin ensin 2xinseminaatio ja huomattiin, että miehellä on vähän siittiöitä (vaihdellen 1.5-3milj). Siirryttiin sitten suoraan IVF/ICSI. Ivf ei hedelmöittynyt yhtäkään alkioo ja Icsilla saatiin viisi hyvää alkioo :) Kaksi ensimmäistä siirtoa ei onnistunut ja kolmannella kerralla siirrettiin pyynnöstämme kaksi alkioo. Siitä saimme maailman parhaimman lahjan <3 poika syntyi 02/13. Käytimme vielä viimisen alkion syksyllä 2014, mutta siitä ei tullut tärppiä.

Pakkanen oli siis tyhjä väestöliitossa ja lähdimme Tyksiin hoitoihin. Saimme kahdeksan alkioo Icsilla. IVF ei edes yritetty, kun Tyksissä tiedettiin aikaisemmista hoidoista. Nyt sitten tärppi kävi ekasta alkionsiirrosta <3 Täällä porskutellaan rv28 ja LA toisella poitsulla 1.12 :)

Haluan vain rohkaista kaikkia, että kantsii lähteä hoitoihin :) nykyään 80% lapsettomista pareista saa lapsen hoidoilla....
 
Liityin joukkoon nyt uutena käyttäjänä kun tuntuu että tekisi aina mieli kommentoida toisten kirjoituksiin. Tässä siis mennään! Olemme mieheni kanssa yrittäneet perustaa perhettä nyt kaksi vuotta. Käytin aikaisemmin yhdistelmäehkäisypillereitä yli 10 vuotta. Kun alettiin yrittämään raskautumista, olo oli iloisen jännittynyt ja paineet tietysti vähäiset. Seurattiin, jäävätkö menkat pois. Jossain puolen vuoden yrittämisen kohdalla alkoi vähän jo mietityttämään. Vuoden kohdalla kiertoa seurasi jo tosi tarkkaan. Kun olimme yrittäneet 1,5 v., menimme tutkimuksiin. Mitään syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Ja kyllä on tutkittukin, kuten varmasti kanssasisaret tietävät! Katsottiin miehen siittiöiden kunto. Mitattiin hormonitoimintaani. Kuvattiin munasarjat. Mittailtiin limakalvon paksuus. Tutkittiin munanjohtimien aukiolo. Tarkastettiin munasarjatoiminnan reservi. En enää edes muista mitä kaikkea.

Aloitimme nyt tammikuun kierrosta Letrozol-kuurin ja toiveet ovat taas vähän enemmän nousseet. Olen kyllä välillä ihan hulluna näiden tuntemusten kanssa. Pillereiden jälkeen oman kehon tuntemukset ovat olleet uutta. Pillerit typistivät kaiken ja aloitin niiden käytön niin nuorena, että tuolloin kierron oireet olivat tosi erilaisia. Nykyisin tuntuu, että keho huutaa hoosiannaa ainakin kaksi viikkoa kierrosta: ensin ovulaatiosta, sitten menkoista. Kaikenlaisia jomotuksia, nippauksia, särkyä, ja kun toivoo raskautta, kaikki nuo oireet herättävät ajatuksia "jospa nyt...". Olen usein ollut jo aika varma että nyt tärppäsi. Kiertoni on lyhyt, 22-25 päivää, joten aika varhaisessa vaiheessa alkavat ne todelliset piinapäivät. Ja vaikka kuinka yrittäisi sanoa itselle, että ei kannata asiaa liikaa ajatella, se on hyvin vaikeaa. Omalle mielelle ei mahda mitään.

Minua auttoi tosi paljon se että kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen kerroimme pulmistamme perheellemme. Minusta tuntui että asiasta vaikenemalla vetäydyimme omasta lähipiiristämme erilleen. Kun vaihdetaan kuulumisia eikä kerro tällaisista murheista, ei todella tule vaihdettua kuulumisia. Keskusteleminen on helpottanut oloa. Ja sen hyväksyminen, ettei lasta välttämättä tule, ja sekin on vain elämää, ja mahdollistaa jotain muuta. Kasvua ja nöyryyttä omaa pienuutta kohtaan tämä kaikki on ainakin kehittänyt.
 
Takaisin
Top