Kohdunlaskeuma

Fificca

Jostain jotain jo tietävä
Tietääkö joku vaikuttaako kohdunlaskeuma raskauteen jotenkin? Nyt rv 13+ ja olen huomannut kohdunkaulan laskeneen entisestään lisää ja myös ilmeisesti pystyn tuntemaan alakautta kohdunkin kovana "möykkynä", välillä tuntuu myös jonkinlaista painetta, välillä myös niin että tuntuu kuin olisi kokoajan kakkahätä:grin
 
Mulla ei ole laskeumaa, ainakaan koskaan todettu, mutta kohdunsuu on alhaalla kierron vaiheesta riippuen. Aina sen löytää ihan omin sormin, menkkojen aikaan ihan alle pari senttiä emättimen aukosta (pöntöllä istuen tunnusteltaessa) eli esim. tamponeja ja kuukuppia en voi käyttää ollenkaan... Mulla oli kanssa raskaudessa noilla viikoilla kohdunsuu kun alhaalla. Oli myös kipuja ja paineentunnetta ja ajattelin jo että menee kesken. Kävin päivystyksessä lääkärillä ja lääkäri kirjoitti että kohdunsuu normaali, napakka jne mutta tavanomaista alempana. Samoin ekassa neuvolalääkärissä sanottiin sama homma. Mutta sitten taas myöhemmässä vaiheessa oli kohdunsuu noussut niin ylös, ettei lääkärillä meinannut kunnolla sormet riittää sisätutkimuksessa :hilarious: mitenkään tuo ei siis vaikuttanut raskauteen.
 
Tietääkö joku vaikuttaako kohdunlaskeuma raskauteen jotenkin? Nyt rv 13+ ja olen huomannut kohdunkaulan laskeneen entisestään lisää ja myös ilmeisesti pystyn tuntemaan alakautta kohdunkin kovana "möykkynä", välillä tuntuu myös jonkinlaista painetta, välillä myös niin että tuntuu kuin olisi kokoajan kakkahätä:grin
Miten sulla sujui loppu raskaus? Itsellä alkuraskaus pahensi laskeumaa sillä taaksepäin kallistunut kohtu, vkolla 14 tilanne helpotti kohdun noustessa kasvun myötä ylemmäs mutta raskauden edetessä mietityttää miten käy
 
Kohdunkaula ja alakautta tuntuva kohtu nousi jossakin vaiheessa ylös, en muista milloin ja nyt menossa rv30+6, että ei olla tässäkää ihan loppuun asti päästy vielä ja edelleen ovat ylhäällä, lääkärikin sanonut että normaalilta vaikuttaa kaikki, välillä tosin tuntuu kun olis alapäästä tulossa vesimeloni ulos mutta tiedä sitten mistä johtuu:hilarious:
 
Mutta alakautta saat synnyttää? Mulle jossain välissä jopa väläytettiin sektiota kun joudun pissahommatkin hoitaa katetroiden. Nyt onneksi viikon verran kaikki ollut ns normaalia
 
Hei! Haluaisin kysellä semmoista, että millainen alakerta on kohdunlaskeumassa?

Mulla tuntuu suht vahvalta lantionpohjalihakset, mutta alapää on silti jotenkin laskeutunut ja ikäänkuin roikkuu alempana.
Pehmeää massaa on joka puolella ja en hahmota missä kohdunsuu enää on...

Pullistuman tunnetta en ole huomannut, kuin vain jos itse tunnustelen niin joka paikka tuntuu turpeelta

Onkohan tämä ihan normaalia? :happy:

Yhdyntäkipuja ilmenee tietyssä vaiheessa kiertoa.

:facepalm:
 
Gynekologi voi tarkistuksessa pyytää ponnistamaan ja näin voi arvioida laskeumaa. Laskeumaa on eri tasoista ja lievä tosiaan tuntuu yleensä paineen ja pullotuksen tunteena. Osassa laskeumissa on virtsan tai/ja ulostamisen kanssa vaikeutta.
Myös yhdyntäkivut voi kuulua asiaan. Osan laskeumista näkee ihan peilillä alakertaan kurkatessa, voi olla emättimen seinämän laskeumaa, vitsarakkokin kyllä voi laskeutua ja pullotuksen tunnetta sekin tekee. Oireettomille ei oikein muuta ku jumppaa ja voimakkaasti oireilevat voidaan operoida.
Ehkä nuo sinun kuvailemat asiat kuuluvat normaaliin raskauteen ja ovat kudosten löystymistä sekä turpeutta. Jos siis raskaana olet :hello2
 
Kiitos vastauksesta! Synnytin siis 8kk sitten ja just toi paikkojen pehmeneminen on tuntunut tosi hämmnetävältä.
Peilistä huomasin, että seinämät on tosiaan läsähtäneet. Oireita jotka viittaisivat laskeumaan ei oikeastaan ole muutakuin tuo emättimien seinämien periksianto, eli varmaan lievä laskeuma vielä. Paheneeko laskeuma jokaisen synnytyksen jälkeen vai voiko sitä pitää samanlaisena eli, ettei pahenisi esim. jumpalla? :happy:
 
Kyllähän jokainen synnytys oman jälkensä jättää ja altistaa laskeumille, kudosten palautuvuus on yksilöllistä, lantionpohjan jumpalla voi lihaksistoa elastiseksi ja kimmoiseksi saada mutta jos laskeumaa on jo näkyvästi oireilevana niin jumppa ei sitä pelkästään pelasta. Mutta tosiaan kuvailemasi kuulostaa lievältä joten gyne osaa varmasti tarkentaa mutta aikaa ja lantionpohjan jumppaa palautumiseen. 8 kk on vielä kovin tuore lopullista palautumista ajatellen eli en olis huolissaan. Meidän kaikkien alakerta on yksilöllinen ja kaunis juuri sellaisenaan :happy:
 
Takaisin
Top