Kilpirauhasen vajaatoiminta, syy keskenmenoihini

KHK

Silmät suurina ihmettelijä
Olemme yrittäneet jo yli vuoden lasta. Matkalla on ollut kolme varhaista keskenmenoa. Kolmannen jälkeen varasin ajan lääkärille. Menin lääkärin lähetteellä veri- ja virtsakokeisiin jossa tutkittiin melkein kaikki mahdollinen. Verta otettiin 4 putkea.
Tänään lääkäri soitti minulle.... Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja se aiheuttaa keskenmenot... Olen vasta 25-vuotias joten vielä on aika kova pala sulatella asiaa kun vasta tänään tästä kuulin. Hyvänä puolena se että tähän on lääkitys ja raskauden pitäisi tasapainoisella lääkityksellä onnistua normaalisti. Tosin, sairauden takia joudun syömään lääkkeitä lopun elämääni.. Menen huomenna vielä uusiin kokeisiin jossa varmistutaan asiasta ja otetaan jotain uusiakin näytteitä nyt kun tiedetään mikä on vialla. Sitten aloitetaankin lääkitys kun tulokset ovat tulleet, jos tai lähinnä KUN arvot ovat samat. Aiemmissa testeissä otettiin nimittäin 2 eri kilpirauhasesta riippuvaista arvoa ja molemmat olivat "punaisella"...

Onko muilla todettu kilpirauhasen vajaatoiminta keskenmenojen syyksi? Olisi mukava myös kuulla miten raskaus on onnistunut lääkityksen alettua! :)
 
Nyt olen syönyt kilpirauhaslääkkeitä kuukauden. Yksi kierto tässä jo on ehtinyt mennä lääkkeiden kanssa, eikä siitä tärpännyt. Toisaalta on toiveikas koska lääkkeiden kanssa raskaus voisi onnistua, toisaalta siihen voi mennä vuosi että lääkeannostus saadaan kokeiden avulla tasapainoon ja ilman tasapainoista lääkitystä raskaus todennäköisesti päättyy keskenmenoon. Ekaan kilppari kontrolliin olen menossa elokuussa ja siellä vasta selviää aletaanko lääkitystä lisäämään.

Välillä tekisi mieli itkeä loputtomiin ja vain luovuttaa. Se ei vain ole vaihtoehto. Ei minua niinkään se haittaa enää että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa vaan se että olemme yrittäneet raskautta yli vuoden, olemme joutuneet kokemaan kolme menetystä ja nyt kun keskenmenojen syy saatiin selville kaikki ikäänkuin alkaa alusta. Koska nyt on paremmat mahdollisuudet että raskaus jatkuisi kun lääkitys aloitettiin mutta mitään takeita ei ole etteikö seuraavakin raskaus päättyisi keskenmenoon. Jos en syyskuuhun mennessä ole tullut onnistuneesti raskaaksi pääsen kyllä jatkotutkimuksiin mutta tuo lyhyt parin kuukaudenkin odotus tuntuu kamalalta. Olen vain niin väsynyt :sad001 Ja kun ollaan nuori aviopari meiltä kysellään jatkuvasti "millos lapsia?"... Siinä sitten pyörittelet että "katsotaan sitten joskus" vaikka mieli tekisi purskahtaa itkuun ja huutaa että meillä olisi nyt pienet kaksoset sylissä jos raskaus ei olisi päättynyt keskenmenoon ja sen jälkeen ei ole paljoa onnistanut..

Tiedän että jopa seuraavasta kierrosta raskaus saattaisi onnistua koska syön lääkkeitä ja tiedän että kolmeen aikaisempaan keskenmenoon on nyt syy löydetty ja siihen on saatu apua. Mutta se ei vie pois sitä tosi asiaa, että vauva jota niin kovasti olemme halunneet ja kaivanneet jo hyvin pitkään ei vieläkään ole ilmoittanut tulostaan ja kolmen keskenmenon jälkeen alan jo hieman pelätä raskautumista koska sen pienen elämän menetys satuttaa niin paljon, se satuttaa liikaa :sad001
 
Heippa KHK! :)

Ei syytä huoleen. Kerron oman kilpparin vajaatoiminta stoorin. Itsellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta viitisen vuotta sitten, nyt olen 27v. Silloin ei ollut kyllä aikomustakaan meillä vielä tehdä lapsia, lääkitys aloitettiin ja olen syönyt sitä nyt siitä lähtien. Annostuksen kanssa voi olla hakemista alkuun että tasapaino saadaan. Tällähetkellä syön pienintä annosta 25mikrogrammaa. Joku selitti että lääke ei ole tavallaan "lääke" vaan sitä samaa hormonia jota kilpirauhanen tuottaa, meillä vaan vähemmän ja korvaamme hormonin purkista ottamalla.
Päätimme tämän vuoden alussa, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Kiertoja meni 2-3 ja tulin heti raskaaksi. Kohta täyttyy 8vkoa. Tietysti tämä on kriittistä aikaa vielä, mutta raskaaksi tuleminen tapahtui melko nopeasti, ainakin meidän mielestä.
Joten tsemppaisin sua sillä, että kun saat oikean annostuksen lääkettä ja arvot muuttuvat normaaliksi, raskaaksi tuleminen helpottuu. Keskenmenoihin en osaa ottaa kantaa, mutta varmasti niinkun sinulle on sanottu, että kun kilpirauhasen vajaatoiminta on "päällä", ei elimistö ole normaalissa toiminnassa.
Kunpa saisit arvot pian normaaliksi, siitä se sitten lähtee. Mielestäni joku lääkäri sanoi että lääkettä pitää syödä kuukausi-kaksi että se alkaa vaikuttamaan arvoihin!
Tsemppiä! :)
 
Moikka KHK!


Kilpirauhasen sairaudet vaikuttavat valitettavasti niin hedelmöitymiseen, kuin raskaana pysymiseenkin. Itselläni on taustalla lapsettomuutta edellisessä parisuhteessa, muttei sitä erityisesti silloin tutkittu. Parisuhde kariutui oikeastaan juuri lapsettomuuden vuoksi. Tästä on nyt kolmisen vuotta aikaa.

Puolisentoista vuotta sitten minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Sain siihen lääkityksen ja aloin hiljalleen voimaan paremmin. Vuosi sitten tapasin nykyisen mieheni. Tulin yllättäen raskaaksi vuoden vaihteessa, mutta raskaus meni 7. viikolla kesken. Verikokeissa havaittiin, että kilpirauhasen vajaatoiminta olikin kääntynyt liikatoiminnaksi. Lääkitys vaihdettiin. Tulin uudelleen raskaaksi huhtikuussa, mutta se meni jo 6. viikolla kesken. Nyt olen kuitenkin taas raskaana ja kriittinen 12.viikko on meneillään. En koskaan uskonut, että raskaus etenisi edes näin pitkälle. Nyt käyn kuukauden välein kilpirauhaskokeissa, jotteivät arvot pääsisi taas livahtamaan väärälle puolelle kumpaankaan suuntaan.

Tämä kuulostaa todella kliseiseltä ja tiedän miten vaikeaa on antaa asialle aikaa, kun yritys on kova, mutta ole armollinen itsellesi ja kehollesi. Anna sen parantua rauhassa. Tulet kyllä raskaaksi, kun kehosi on siihen valmis. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja onnea yritykseen!
 
Moi Riina75 ja mollis ja kiitos viesteistänne

Lääkärini mainitsi juurikin tämän kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttavan keskenmenot, koska minulle tehtiin paljon testejä ja kaikki muu oli normaalia ja olen muuten täysin perusterve. Olen lukenut että kilpparin vajaatoiminta aiheuttaa lapsettomuutta, keskenmenoja, kohtukuolemia ja raskausmyrkytyksiä. Ei siis ole helppo tie kuljettavana, ensin odottaa että tulisi raskaaksi ja koko raskauden pelkää että kilppari aiheuttaa komplikaatioita..

Siitä olen onnellinen että vajaatoiminta löydettiin, kun tutkin vähän aiempia vaivoja joiden takia olen mennyt lääkäriin, selvisi että olen todennäköisesti sairastanut vajaa kilpparia jo ainakin 3,5 vuotta. Olen mennyt oireiden takia lääkäriin, ikinä ei ole tutkittu kilppari arvoja, keksitty joku yleispätevä syy vaivoihin ja annettu asian olla. Nyt kun jo vuosia sitten olevia oireita tutkii niin KAIKKI sopivat vajaatoiminnan oireisiin, olen vain niin nuori ettei kukaan lääkäri tajunnut/ajatellut että se voisi olla kilpirauhasessa se vika.. Nyt pitäisi mennä lääkäriin myös sen takia että epäillään vähän että mulla olisi struuma joka olisi tullut pitkään jatkuneesta hoitamattomasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Nyt kun olen lääkkeitä syönyt oloni on parantunut tosi tosi paljon. Ensi viikolla on ensimmäinen kontrolli käynti, todennäköisesti lääkitystä lisätään, tai ainakin itsellä on sellainen olo että välillä tuntuu ettei lääkitystä ole tarpeeksi.

Tänään on taas kuukauden raskain päivä, kuukautisten alkamispäivä... No, ehkä vielä jonain päivänä mekin saamme pienokaisen. Jotkut asiat vain tuntuu niin pahalta, itse on taistellut asian kanssa pitkään eikä silti ole varmuutta että raskaus onnistuisi. Tuntuu että lähipiirissä ihmiset sikiää ekalla yrityksellä, nytkin kolmella tutulla on vastasyntyneet vauvat. Kahdelle näistä äideistä olenkin tätä jutellut, mutta tuntuu ettei lapsettomuutta ja keskenmenoja ymmärrä jos sitä ei ole kokenut. Toinen äiti sanoikin ihan suoraa että tuntuu pahalta mutta hän ei voi ymmärtää miltä se tuntuu, hän on tullut joka kerta heti raskaaksi (hänellä on 3 lasta)...

Kiitos kannustuksesta. Toivon todella että molempien pienokaiset jaksaa loppuun saakka ja kilpparinne on hallinnassa raskauden ajan! :) Kertokaa kuulumisianne :)
 
Takaisin
Top