"Kielletyt tunteet" & raskaus

Ruusunen29

Ruusunen29

Näppärä viestien naputtelija
Aloitanpas tälläisen ketjun jossa saa puhua raskauden herättämistä negatiivisista tunteista. Aihe joka tuntuu olevan hiukan "tabu".
Aina vauvan odotus ei ole vain ihanaa aikaa. Ei välttämättä edes, vaikka vauvan saamista on odotettu ja yrityksiä raskautua takana vuosia.

Raskaus mullistaa niin kehon, mielen kuin elämänkin eikä aina vain iloisella tavalla. Nekin tunteet ja ajatukset saa sanoa ääneen ilman, että on huono äiti.
Ketuttaako raskaus? Keho? Olo? Parisuhde? Muu? Mieli maassa vaikka sanotaan raskauden olevan "onnellisinta aikaa" elämässä?
Sana vapaa :)
 
Itse asiassa on kyllä paljon laidasta laitaan tuntemuksia. Ekasta lapsesta niitä häpesi tosi paljon ja tuntui tosi syylliseltä välillä kun aina ei osannut olla iloinen raskaudesta. Nyt tän toisen kohdalla osaa olla paljon armollisempi itselle eikä enää häpeä sitä et välillä tulee mitä hittoa mä oon tehnyt fiilis ja pelkää vauvan tulemista. Sit taas useimpina hetkinä sitä tuntuu tosi iloiselta raskaudesta. Uus arki pelottaa ja huolettaa ja oma jaksaminen yms mutta kaikki nää taitaa kuulua tähän raskausaikaan
 
Mä aika usein pelkään, että rakastan tätä toista lasta jotenkin vähemmän kuin ensimmäistä. Huomaan että raskauskin tuntuu jotenkin vähän erilaiselta, vaikka oon siitä onnellinen. Ja arki kahden lapsen kanssa tosi pelottaa kun se on yhdenkin kanssa välillä väsyttävää.
 
Minäkin nyt jatkan aiheesta..

Raskaus numero nelonen ja miehen ensimmäinen. Kolme jo ennestään (-05, 07 ja 08). Aijemmat odotusajat olleet kaikki erinlaisia ja tunteet/tuntemukset vaihdelleet päästä päähän. Epätoivoisesta kamaluudesta pelkoon ja lähes onnellisti hehkuviin. Ensimmäinen oli vaikein jo oloiltaan (yli 4kk oksentaa ympäri vrk) ja uudet asiat pelotti. Kesto v**utus oli väsymyksen ja silloisen miehen kasvettua hitaammin isyyteen läsnä. ;) Toinen raskaus lähes oireeton ja pääsi nauttimaankin odotuksesta. Rennompi kun oli jo luottamusta tulevaan. Kolmonen olikin traumatisoiva komplikaatioiden takia ja jätti jälkensä. Onni oli pienissä "voitoissa".

Tuohon rakkaus asiaan.. itse koen ettei rakkaus rakastamalla kulu! :)
Lapsen temperamentti taasen vaikuttaa aika paljon jaksamiseen. Kolmen pienen kanssa arki oli raskasta, mutta toisaalta yksi meni siinä missä kaksi muutakin. Ensimmäinen kun temperamenttisin ja ehkä siksi hyvä "harjoituskappale". :D Välillä silti sai "heittää" itseään jäähylle saunaan tai pihalle vaikka helpompia olivatkin osaltaan.
Itkuja tuli väsyneenä ja raivotarkin kylään. Armollisuusoppikin tuli aikaslailla jälkijunassa. Nyt jo ovat murrosiän kynnyksellä. :o

Nelosen odotus.. onneksi voinnut suhteellisen hyvin. Välillä meinaa pinna kiristyä kylläkin vanhimman (tyttö) kanssa. Kesän olen oikeastaan suurimmaksi yksin lasten kanssa (mies ja lasten isä vuorotyössä) ja jaksamista kroppa varmasti kysyy. Kesärientojen ulkopuolisuus ottaa nuppiin vaikka lyhyt raskausaika onkin. Kunhan ei läkähtyisi helteisiin ja totaallisesti väsy niin se olkoon yksi suurempi erävoitto ;) Uusioperhekuvio vielä etsii paikkaansa ja se mietityttää kuinka vauva-arki sitten toimii ja isommat vauvan tulon ottaa.
 
Niin ja tuo "Mitä hittoa mä oon tehny" fiilis on kyllä ollut läsnä joissain hetkissä raskauksien aikana.. tässäkin raskaudessa :D ;) Armollisuus tässäkin. Rakkaus ei lopu ja toivottu raskaus se ei ole vähemmän siltikään!
 
Täällä tunteet vaihtuu onnesta ja rakkaudesta pelkoon ja ahdistukseen. Välillä jopa mietin kuinka itsekäs sitä voi ihminen olla kun haluaa enemmän kuin yhden lapsen, varsinkin näin pienellä ikäerolla. Mietin usein kykenenkö tähän. Silti olen onnellinen mun esikoisesta ja hänelle pian saapuvasta sisaruksesta.
 
Meillä on ollut vähän haasteita parisuhteen kanssa viime aikoina. Molemmilla hermot tiukilla ja lähinnä tiuskitaan kotona toisillemme.
 
Ite kans miettinyt et entä jos tää ei ookkaa yhtä rakas kuin se eka mut eiköhän nää kaikki tunteet selviinny kun vauva todella syntyy ja arki alkaa rullaamaan. Toivon vaan ettei tuu mitää masennusta niin kuin ekasta
 
Minulle kamalinta on ollut joka raskaudessa pahoinvointi jota kestää se 3kk ympäri vuorokauden. On hankala tuntea olevana ihanan ihmeen tyyssija kun on pää pöntössä jatkuvasti.

Ainut asia joka minua joka raskaudessa on suoraan sanottuna vituttanut on se kun ihmiset hokee kuinka iso olen. Jumalauta jos mun lapset on yli 4kg syntyessään niin se pakostakin näkyy. Ja toinen mikä ottaa aivoon on se että kun ei löydy plus kokoisille vaatteita jotka tois esille muotoja tekemättä perunasäkki efektiä.

Ja olis kivempi kun ei olis harkkasuppareita ja mitään kipuja riesana niin liikkuminen helpottuis.
 
Hupakko, mä ihmettelen välillä ihan samaa! Mikä oikeuttaa toisen ihmisen kommentoimaan toista ihmistä varsinkaan kun toinen on raskaana!!?? Mun mahan kokoa ihmetellään yhtenään jo nyt, niin tehtiin esikoisen kohdalla. Nyt olen vain antanut olla
 
Mua ei haittaa niiin (huom. Niiiiin )paljon jos mun mahan kokoa kommentoidaan, mut jumalauta jos joku kehtaa tulla taputtelemaan mun mahaa ja vinkumaan "kuinkas täällä voidaan" tms!!!!! Siiiiis kenenkään ei tarvii tulla mun läskimahaa taputtelemaan (raskausmaha näkyy oikeasti vasta myöhemmillä viikoilla, koska reilumman puoleisesti ylipainoa), kun en anna sitä taputella muutenkaan!!!!!
Joo ja on myös itseäni ärsyttänyt, et lähes joka kaupassa oletetaan, et vain normikokoiset naiset voivat olla raskaana! Murrrrrr!
Hupakko86 sanoi:
Minulle kamalinta on ollut joka raskaudessa pahoinvointi jota kestää se 3kk ympäri vuorokauden. On hankala tuntea olevana ihanan ihmeen tyyssija kun on pää pöntössä jatkuvasti.

Ainut asia joka minua joka raskaudessa on suoraan sanottuna vituttanut on se kun ihmiset hokee kuinka iso olen. Jumalauta jos mun lapset on yli 4kg syntyessään niin se pakostakin näkyy. Ja toinen mikä ottaa aivoon on se että kun ei löydy plus kokoisille vaatteita jotka tois esille muotoja tekemättä perunasäkki efektiä.

Ja olis kivempi kun ei olis harkkasuppareita ja mitään kipuja riesana niin liikkuminen helpottuis.
Click to expand...
 
Itse myös niitä jotka vierastaa, kun tullaan iholle. Raskaus ei tarkoita että maha "yleistä omaisuutta" :/
 
Mulla taas on selvästi raskauden tuomaa mahaa(paino ei ole vielä noussut), niin mua syö todella paljon että tullaan arvailemaan että ”sä varmaan kohta synnyttät” ja kun kerrot ettei vielä useaan kuukauteen niin tulee että ”oletko ihan varma ettei siellä ole kaksi”. Yleensä kosketus yrityksiin riittää kun peräännyn pois.

kotivalo sanoi:
Mua ei haittaa niiin (huom. Niiiiin )paljon jos mun mahan kokoa kommentoidaan, mut jumalauta jos joku kehtaa tulla taputtelemaan mun mahaa ja vinkumaan "kuinkas täällä voidaan" tms!!!!! Siiiiis kenenkään ei tarvii tulla mun läskimahaa taputtelemaan (raskausmaha näkyy oikeasti vasta myöhemmillä viikoilla, koska reilumman puoleisesti ylipainoa), kun en anna sitä taputella muutenkaan!!!!!
Joo ja on myös itseäni ärsyttänyt, et lähes joka kaupassa oletetaan, et vain normikokoiset naiset voivat olla raskaana! Murrrrrr!
Click to expand...
 
Mua saa kyllä silitellä, jos kysyy lupaa ensin. Työkaverit on innokkaita masun hellijöitä mut he kysyy ennen ku koskee. Yleensä sellaset mummot hyökkää kaupassa iholle.
 
Just kaverin kans tästä "arvostelusta" ja koskemisesta puhuttiin kun hän ootti kaksosia ja ihan tosi moni jatkuvasti hoki et "ootpa jo iso, ompa iso masu, huomaa että ootat kaksosia, paljo jo tullu painoo" yms. Niinku kiva hänenkin entisenä syömishäiriöisenä huonolla itsetunnolla tommosta kuunnella. :o itse en ihan niin ota itteeni tommosia kommentteja mut kyl sitä joskus on tullu sanottuu ekaa oottaessa pahasti ku joku kommentoinut et kuinka monta tulossa ku noin iso masu ni sanoin takas et yks vaa, monta sulla :D meni vähä hermo ....
 
Mahan paisuminen herättää vuorotellen onnen ja ärsytyksen tunteita. Välillä on ihan pökkelö olo ja mietin, kuinka selviän vielä puolet odotuksesta. Ja hassua, kun mahaa tuijotetaan ja kysellään jatkuvasti vointeja, vähän myös paapotaan. Totta kai on kiva, että ihmiset välittää (ja itse tein/teen ihan samaa muille raskaana oleville), mutta en osaa itse suhtautua omalla kohdalla kaikkeen ylimääräiseen huomioon.
Sitten synnytys pelottaa.
Välillä kun mies on raivostuttava, mietin, että miten tuon kanssa rupesin lapsia tekemään... Mutta sitten se onkin hetken päästä taas ihana.
Raskaus on kummallista aikaa.:confused:
 
Hansu Ransu sanoi:
Mahan paisuminen herättää vuorotellen onnen ja ärsytyksen tunteita. Välillä on ihan pökkelö olo ja mietin, kuinka selviän vielä puolet odotuksesta. Ja hassua, kun mahaa tuijotetaan ja kysellään jatkuvasti vointeja, vähän myös paapotaan. Totta kai on kiva, että ihmiset välittää (ja itse tein/teen ihan samaa muille raskaana oleville), mutta en osaa itse suhtautua omalla kohdalla kaikkeen ylimääräiseen huomioon.
Sitten synnytys pelottaa.
Välillä kun mies on raivostuttava, mietin, että miten tuon kanssa rupesin lapsia tekemään... Mutta sitten se onkin hetken päästä taas ihana.
Raskaus on kummallista aikaa.:confused:
Click to expand...

Joo täällä sama. Pari työkaveria aina huolehtii töissä mun voinnista ja lepotauoille aina passittavat :D
Ja täällä kans mies on niiiin raivostuttava välillä.. mulla aina ollut tosi pitkät pinnat mutta nyt tulee valitettua esim kotitöistä kun ne ärsyttää suunnattomasti kun mulle aikalailla jää kaikki.. :/ ja sitten taas hetken päästä kaikki on hyvin.
 
Mulla kans on vaihdellu tunteet laidasta laitaan... alkuun oli hölmistys ja luuli että kaikki on unta kun pitkäaikainen haave lopulta toteutui ja lapsi ilmoitti tulostaan. Jossain kohin tuli sitten pakokauhu ja pelko, että mitä sitä on mennyt tekemään... se onneksi on mennyt ohi, nyt vain lähinnä odotellaan ja valitettavasti aina välillä unohdan olevani raskaana mikä kuulostaa varmaan hirveältä, mutta kun maha ei näy oman entisen mahani alta (olen siis lihava), oireet kuten pahoinvointi hävisi ja lapsen liikkeet ei vielä tunnu... sitten aina sätin itseäni kun en muista, että esim. Töissä minun ei oikeasti tarvitsisi suostua joka asiaan ja voisin ihan hyvin vedota raskauteen niinkuin moni muukin työkaveri on aiemmin tehnyt... mutta niin on hatara pää...

Toinen asia mikä huolestuttaa / vähän kiukistuttaa on puoliso ja lapsen isä... molemmille tämä lapsi on ensimmäinen, tuntuu välillä vain siltä että puoliso vielä vähemmän tajuaa meille olevan lapsen tulossa kuin mitä minä! Minä koetan kertoa perhevalmennuksesta ja esitin asian mielestäni niin, että molempien on tärkeää näin esikoista saadessa hyvä olla siellä vaan mies totesi että hän tulee jos töiltään pääsee, ei voi luvata mitään... tämä hänen asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on minusta aivan pielessä, kyllä minä hänenä järjestäisin työt niin että osallistuminen onnistuu.. työpaikka hänellä vaihtuu heinäkuussa, tai oikeastaan työnkohde, se voi hyvinkin olla vaikka 100km:n päässä kuten viime kesänä. Sanoin jo alkiraskaudesta että nyt hän ei saa suostua mihinkään kaukokohteisiin kun lapsi on tulossa, tiedän että hänen pomonsa kyllä järjestää asiat niin ettei näin tapahdu JOS hän vain pyytäisi... mutta vastaus oli että on mentävä sinne minne pomo laittaa *murinaa*. Jotenkin vaan tuntuu ettei tuo ukko tajua mitä on oikeesti tulossa ja se että lapsi tarvitsee sekä isää että äitiä... vai onkohan sen vain niin hidasta kasvamista, en tiedä... anteeksi tämä romaani mutta pakko oli saada purkautua aiheesta kun kerta se oli luvallista :P
 
tiuhtikka91 sanoi:
Mulla kans on vaihdellu tunteet laidasta laitaan... alkuun oli hölmistys ja luuli että kaikki on unta kun pitkäaikainen haave lopulta toteutui ja lapsi ilmoitti tulostaan. Jossain kohin tuli sitten pakokauhu ja pelko, että mitä sitä on mennyt tekemään... se onneksi on mennyt ohi, nyt vain lähinnä odotellaan ja valitettavasti aina välillä unohdan olevani raskaana mikä kuulostaa varmaan hirveältä, mutta kun maha ei näy oman entisen mahani alta (olen siis lihava), oireet kuten pahoinvointi hävisi ja lapsen liikkeet ei vielä tunnu... sitten aina sätin itseäni kun en muista, että esim. Töissä minun ei oikeasti tarvitsisi suostua joka asiaan ja voisin ihan hyvin vedota raskauteen niinkuin moni muukin työkaveri on aiemmin tehnyt... mutta niin on hatara pää...

Toinen asia mikä huolestuttaa / vähän kiukistuttaa on puoliso ja lapsen isä... molemmille tämä lapsi on ensimmäinen, tuntuu välillä vain siltä että puoliso vielä vähemmän tajuaa meille olevan lapsen tulossa kuin mitä minä! Minä koetan kertoa perhevalmennuksesta ja esitin asian mielestäni niin, että molempien on tärkeää näin esikoista saadessa hyvä olla siellä vaan mies totesi että hän tulee jos töiltään pääsee, ei voi luvata mitään... tämä hänen asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen on minusta aivan pielessä, kyllä minä hänenä järjestäisin työt niin että osallistuminen onnistuu.. työpaikka hänellä vaihtuu heinäkuussa, tai oikeastaan työnkohde, se voi hyvinkin olla vaikka 100km:n päässä kuten viime kesänä. Sanoin jo alkiraskaudesta että nyt hän ei saa suostua mihinkään kaukokohteisiin kun lapsi on tulossa, tiedän että hänen pomonsa kyllä järjestää asiat niin ettei näin tapahdu JOS hän vain pyytäisi... mutta vastaus oli että on mentävä sinne minne pomo laittaa *murinaa*. Jotenkin vaan tuntuu ettei tuo ukko tajua mitä on oikeesti tulossa ja se että lapsi tarvitsee sekä isää että äitiä... vai onkohan sen vain niin hidasta kasvamista, en tiedä... anteeksi tämä romaani mutta pakko oli saada purkautua aiheesta kun kerta se oli luvallista :P
Click to expand...

Raskauden "unohtaminen" on kuule ihan okei! Sitä sattuu vähäoireisina hetkinä jos vielä tunne liikkeitäkään. :D :) Ajattella voi siltä kantilta et ainakaan ei ole pää pöntössä jne.

Tuohon puoliso asiaan..
Kuulostaa siltä että mies juuri hitaammin isyyteen kasvavia jotka tajuaa vasta vauvan saadessaan syliin että "on se vauva!". ;)
Yrität kuitenkin ottaa miehesi mukaan raskauteen (ei siitä kiinni).
Jospa keskustelua saisi suoraan sanomalla minkälaista tukea toivoisi raskauteen ja miten mies ajatellut arkea (jos työ kaukana). Onhan parisuhde ja vauva kuitenkin yhteistä. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top