Meillä virallinen rakenneultra 29.1. Neuvolalääkäristä ei ole ollut mitään puhetta ja seuraava Kela-neuvola on helmikuun alussa.
Oon kaikesta ihan pihalla ja hyvä kun nimeni muistan. En jakaisi yhtäänmitään, vähiten jotenkin sosialisoitua ihmisten kanssa ja jotenkin ihmeessä nyt just on kaikki lasten kummit ja muut tulossa kylään ja ulos pitäisi lapsia viedä heidän kanssaan puistoon yms. Olen kolmatta viikkoa lasten kanssa kotona ja tuntuu välillä, että verisuoni halkeaa päästä. Olen päivät yksin ja kokoajan on joku tauti päällä, pienimmällä on nyt kolmatta viikkoa joku ihme lenssu/silmä/korvatulehdus ja yskä. En ehdi kun pakolliset hoitaa enkä todellakaan ole pystyvä mihinkään puistoon vielä yksin jokapäivä näiden kolmen hulinoitsijan kanssa, en ainakaan ennen klo16..
6-veen kanssa saa ihan jatkuvasti vääntää jostakin ja kokoajan ollaan tappelemassa. Kyllä sitä välillä miettii, että ohhoh.. Alkais jo arki ja lasten hoidot ja PYSYIPÄ TERVEINÄ, kiitos pidempään kun viikon kerrallaan..
Yritä nyt sitten jotain omia hommia vielä päälle hoitaa. Kämppä on kun pommin jäljiltä kun just saa tiskit, pyykit ja ruuat tehtyä jokapäivä. Illalla en jaksa sit yhtäänmitään. Tänään olis vielä kauppareissukin.. Jotenkin aika kauheeta tällänen, yrittää, mutta sitten kuitenkaan ei saa aikaiseksi yhtäänmitään.
Kaikenlisäksi kaikki raha-asiat on ihan sekaisin, aina tulee jotain mutkia matkaan (nyt siis Kelan sairaspäivärahojen maksu viivästyy, minusta riippumattomista syistä) ja oon ihan halkeamispisteessä. Tuntuu, etten jaksa enää ajatella.
Valivali narinari, mutta kyllä on taas sellanen päivä, että voi jesssus...
17+5