Kestovaippailu

Dustis

Piirimestaruustason postaaja
Lokakuun äidit 2019
Ajattelin tehdä aiheelle ihan oman ketjun kun mielestäni ansaitsee ihan täyden huomion. :happy093.

Eli täällä voi asiasta jo kokemusta omaavat jakaa vinkkejä suosikkimerkeistä, malleista ja muuten vaan käytöstä! Ja toivottavasti joku kestoilua pohtiva uskaltautuu sitten tämän perusteella kokeilemaankin. :)
 
Eli itse aloitin tuon ykkösen kanssa kestoilua siinä 3kk iässä kun sain kaverilta iiiison pahvilaatikollisen erilaisia kestovaippoja ja imuja. Olisin aloittanut heti syntymästä muttei saatu treffejä aikaan aiemmin sillai että olisi se jättilaatikko saatu kuljetettua kaupungista toiseen. :rolleyes:

En tiedä kuinka paljon vaikeampaa olisi ollut aloittaa ilman tätä isoa settiä heti alkuun kun koen että se touhu on yhdellä tai kahdella vaipalla vähän hankalaa... Ja siinä setissä kun oli taskuja, kuoria, imuja ja AIO-vaippoja niin pääsi hyvin tutustumaan näiden eroihin ja testailemaan että mikä istuu omalle vaippapyllylle ja mistä itse tykkää käytössä. Ei me vieläkään pelkillä kestoilla mennä, öisin on kertis ja samoin jos pidemmälle kauppareissulle tms lähdetään niin tuikkaan Muumi-vaipan muksulle (tai jos unohtunut pyykätä :mad:), mutta jokaisesta säästyneestä kertiksestä mun pieni ekohippisielu on tyytyväinen! Ja lapsen iho tykkää.
 
Mä suunnittelin kestoilevani esikoisen kanssa ja hankin ison kasan valmiiksi. Ikävä kyllä tää meidän herkkäpylly sai joka ikinen kerta niistä ihottumaa ja kestoilu jäi siihen. Aina parin kuukauden välein koitin uudestaan ja sama juttu. Kaikki on kuitenkin tallella eli varmasti kokeillaan uudestaan tulevan vauvan kanssa.
 
Meillä osakestoiltiin esikoisen kanssa jostain vajaa puolivuotiaasta eteenpäin. Unilla ja reissuissa kertsit, muuten kestot. Hällä oli käytössä jotain Babyland (?)- sekä Superjellonan vaippoja. Tarrallisia ei osattu käyttää kun ne tuntuivat hiertävän mahan ihoa. Flanelletteja (?) ostin myös ihan pikkuvauva-aikaan, mutta ne jäivät käyttämättä. Jospa nyt toisen kanssa saisi kokeiltua niitäkin.

Suosittelen kyllä ehdottomasti kaikkia edes osakestoiluun :) Paljon helpompaa kuin usein pelotellaan. Yksikin kertsi vähemmän käytettynä on eteenpäin luonnonsuojelussa.
 
Meillä tosiaan ensimmäinen tulossa niin ei tästä kestovaippailusta vielä mitään omakohtasta kokemusta ja alkuun kyllä kun rupesin tutustumaan asiaan niin tuntui tietomäärä kyllä aika pyörryttävältä :confused2 Oli kaikenlaisia lyhenteitä ja nimikkeitä eri vaipoille ja vaipan osille.. ja kaikenlaisia materiaaleja..

Mutta oon sitten katellu paljon youtube-videoita aiheesta ja se on itselläni auttanut siihen että nyt luottavaisemmin mielin ajattelin sitä kokeila.. tai oikeastaan olen jo päässyt innostumaankin aiheesta :grin

Koska tuo vaatepuoli alkaa olla jo melko hyvin hallussa :rolleyes: niin nyt olen ruvennut metsästämään kirppareilta uusia kestovaippoja. Uusia nyt ainakin alkuun lähinnä siksi että saisin tuon toisenkin osapuolen innostumaan asiasta.
 
Me alettiin esikon kanssa about 1kk iässä testaileen ja sitten osakestoiltiin loppuun asti. Unet ja reissut meni meilläkin alkuun kertseillä ja pikkuhiljaa kun oli enemmän uskoa hommaan niin kestot myös reissun päällä ja päikkäreillä. Yöunille koitin kaks kertaa mutta en saanut aikaseks kunnon pakettia ja esikko oli muutenkin tosi huono-uninen (edelleen on) joten kertseillä sit mentiin :)

Kakkosta varten meinasin ostaa lisää totsbotseja ja bummareita. Liian vähän on varmaan NB-kokosia, mutta katsotaan nyt saisko kavereilta lainattua niitä...
 
Komppaan Maissia.. Eka tulossa ja tiedän toki mitä kestovaipat on ja rahansäästö kiinnostaisi, sekä tietty roskamäärä.

Muuten täytyy sanoa, että kestovaippojen käyttöidea on vielä ymmärtämättä. Eli mikä pestään ja miten sitä käytetään. Tähän mennessä ei ole tarvinnut niihin perehtyä, mutta onhan tässä nyt aikaa.

Tulen siis lukemaan tätä ketjua mielenkiinnolla ☺️
 
Täällä myös yksi joka on aivan hurahtanut kestovaippoihin!:stop: Mäkin olin ostanut kauhean kasan erilaisia kestoja ja meni jonkun aikaa tottua aluksi niihin kasvaneen työmäärän vuoksi (meidän ykkönen oli todella vaativa koliikkivaava..) mutta hänen kasvettua n. 6kk aloimme käyttämään niitä pääsääntöisesti aina paitsi yöllä. Siihen kun tulee rutiini ja innostus niin alkaa homma luistaa!
Meidän lemppareita on nuo äitiyspakkauksen vaipat (rhymetime?), fuzzybunz-> on nyt käytössä 10+kg kokoisella ja sitten bumgeniukset.
Mä huomasin, että meillä tuli ihottumaa ainoastaan silloin kun syötimme lapsellemme jotain mille hän oli selvästi allerginen..Oletteko muut huomanneet samaa? Ongelma nimittäin karsiutui kun olemme sulkeneet ruokavaliosta pois noita allergisoivia aineita, jee!:)
Ps. Pakko kertoa yksi hippikikka mitä oon käyttäny tässä jonkin aikaa nyt: mua harmitti kauheesti se ettei vaippoihin saanut käyttää huuhteluainetta koska ne jäi kauhean koviksi ja nihkeän tuntuisiksi, mutta onnistuin löytämään asiaan ratkaisun. Kaadan etikkaa 50%/vettä 50% seoksen huuhteluainelokeroon sekä muutaman tipan eteeristä öljyä, niin johan alkoi tulla vaippapyykistä PEHMEÄÄ! Siis ihan uskomaton juttu! Tämä jälkeen olen käyttänyt samaa kikkaa ihan normipyykin huuhtelussa ja pyykistä tulee todella pehmeää, hyväntuoksuista sekä huiman ekologista. Suosittelen testaamaan:woot:
 
Meillä on käytössä ihan puhdas etikka, ei jää hajuakaan pyykkiin.

Meillä oli siis ainoastaan imuja ja vaippataskuja/kuoria, millä nimellä niitä nyt kutsutaankaan. Täytin vaipat aina pesun ja kuivauksen jälkeen valmiiksi laatikkoon, likaiset erillisinä ilmavaan koriin kuivumaan.
 
Meillä on kuivausrumpu niin siellä kun myllää vaippapyykin liki kuivaksi niin tulee kanssa pehmeää. En käytä huuhteluainetta muutenkaan niin en sillai kaipaa mitään korvaamaan sitä, mutta tuosta etikasta oon kuullut että on hyvä kikka!

Täälläkin pääasiassa taskuvaippoja käytössä, muutama all-in-one on mutta tykkään niihinkin laittaa jonkun kevyen imun, niin itsekin aina kuivauksen jälkeen jo täyttelen vaipat käyttövalmiiksi. On sitten tosi nopea käyttää, ei vie vaipanvaihto sen enempää aikaa kuin kertakäyttöisilläkään, ja ne kuoret täyttelen valmiiksi vaikka telkkaria katsellessa. Käytetyt vaipat nakkaan kuivahtamaan korin reunalle ennen kuin survon ne omaan pyykkikoriinsa pesua odottamaan. Ja jos on tahroja tullut niin hinkkaan sappisaippualla, annan vaikuttaa hetken, huuhdon kevyesti ja sitten sama kuivahtamisoperaatio.

Ja mitä tulee T535 tuohon että mitä pestään, niin kaikki. :grin Jos käyttää kuoria niin niitä ei tarvi nakata pyykkiin ihan jokaisen vaipan vaihdon jälkeen vaan voi vaan vaihtaa sisävaipan tai imun tai mitä käyttääkään, mutta tästä asiasta ehkä joku enemmän kuoria käyttävä osaa kertoa paremmin..? Mulla on ihan vain pari kuorta ja niihin sisävaipat, lähinnä käytän niitä välillä kun innostun yrittämään öitä keston kanssa. Jotkut käyttää kestossa kertakäyttöisiä kuivaliinoja, ja ne tietty menee roskiin..? Mulla on muutama kuivaliinaa varuiksi, mutta nekin on pestäviä enkä kyllä juurikaan niitä käytä.
 
Muokattu viimeksi:
Dustis, mä en oo kun imuja satunnaisesti rummuttanut kun kosteussulku kuulemma kärsii rummutuksesta ja imuteho kärsii? Sulla ei sellasta kokemusta?
 
Melkeinpä väittäisin että imuteho parempi rummun jälkeen kun mitä oli kesällä ku kuivattelin niitä pihalla... Just ku ne jäi vähän sellaisiksi kuiviksi kippuroiksi. Mutta varmaan sekin riippuu siitä että mitä imuja? Herkemmille matskuille voi tietty olla ettei rumpu tee hyvää, mutta ei oo mulla osunut kohdalle sellaisia. Ja kuorissa ei kyllä kosteussulutkaan oo mennyt miksikään vaikka niitä ahkeraan myllää rummussa ja vieläpä ihan niillä puuvillaohjelmilla, eli suht lämpimässä. En toki koskaan vedä rutikuivaksi vaan annan loppuun kuivua telineellä... Mutta siis ainakaan mun kokemuksen mukaan kuivausrumpu ei tee hallaa.
 
Oli tarkoitus kestoilla esikoiden kanssa, mutta meillä oli muuttoa ja vesivahinkoa ja muuttoa, että en vaan jaksanut kestoilla.
Nyt uuden tulokkaan kanssa ois tarkotus aloittaa.
 
Pari tärppiä, nyt kun on vielä mielen päällä. Eli tosta etikasta: ainakin little lamb merkki erikseen kieltää etikan käytön, koska voi vahingoittaa vaippoja. Me ei siis niitä olla käytetty.

Meille vauvalle tuli kanssa aluksi ihottumaan, kun vaihdettiin 6kk kohdalla kestoihin. Ollut kyllä aina myös erittäin herkkäihoinen ja atopiaa myös. No tämä korjaantui, kun alettiin käyttään fleecelineria. Eli siis kuivaliinako se on suomeksi? Mulla on sanasto paremmin hallussa englanniksi. Se siis päästää kaiken nesteen läpi, mutta tuntuu kuivalta vauvan ihoa vasten. Ja se on myös aina pehmeä, eli etikat ja muut turhia pesussa, kun vain pehmeä fleece on pyllyä vasten. Näistä on myös sit helppo saada kakka pois sitten, kun ruoka tulee kuvioihin. Ennen sitähän ei kakalle tarvi tehdä mitään, kun se on vesiliukoinen. Mä yleensä pidän kii linerista ja vedän vessan ja siellä huljuttelen kakat pois. Kuullut että Suomessa käsisuihkuja on myös kätevä tähän, englannissa ei moista luksusta ole :-D

Oma pesurutiini on, että kaikki vaipat menee ämpäriin johon on lukollinen kansi (totsbots merkkinen) ja siellä on pesupussi samaa merkkiä. Sitten 2-3pv välein siitä nostaa vaan sen pussin koneeseen eli likaisiin vaippoihin ei tarvitse enää koskea. Samaan pyykkiin voi laittaa myös pyyhkeitä yms vaikka harsot jos on puklaileva vauva. Sitten ensin teen kylmän huuhtelun n. 40min, sitten pesen non-Bio pulverin kanssa 60 asteessa n. 2h pesuohjelmalla ja lisään loppuun vielä 30min huuhtelun. Koneen ei tulisi olla ihan täynnä, mutta ei myöskään liian täysi. Me käytetään vain kuoria ja imuja, eikä noita AIO (all in one/tasku) vaippoja ja yhtä kuorta voi käyttää n. 5 kertaa putkeen ennen pesua kunhan siinä ei ole kakkaa. Mutta siis jos ois noita AIO vaippoja joutuisin peseen useammin, kun ei mahtuis niin paljon pesukoneeseen.

Me kestoillaan myös yöllä ja meillä kertikset itseasiassa vuotaa enemmän :-D suomilomilla käytetään kertiksiä siis edelleen ja mies edelleen laitaa kertiksen päälle usein aamulla kun en oo vielä hereillä viikonloppusin... mutta meidän yöpaketti on little lamb bambu vaippa, sitten joko pari lisä bambuimua tai hamppuliina ja päälle motherease airflow kuori. Toi kuori on ihan paras ja suosittelen kokeileen, jos haluaa yölläkin kestoilla. Löysin ihan viime viikolla vasta toisen kuoren mikä meillä toimii ja se on Milovia. Todella laadukas kuori ja nyt meinaan niitä ostaa lisää ja vauvalle on niitä pikkukoossa. Totsbotsien ykköskoko muuten menee tolle meidän +1 käyrän 14kk taaperolle edelleen, että jos haluaa pitkäikäisiä kuoria jotka sopii vastasyntyneelle niin niitä suosittelen :-) ne ei vaan oo meillä ikinä yöllä toiminut niin sillä noita milovioita hommaan kanssa. Meillä myös miehellä on ongelmia neppareiden kanssa niin siks meillä totsbotseja.

Nyt tuli tosi pitkä romaani! Tuun joskus jatkaan :-D
 
Ihanaa kun jaksatte kirjoitella näin pitkiä viestejä, mutta kyllä tässä on noviisi vähän ulalla silti näiden kaikkien vaihtoehtojen ja informaation keskellä... :p Ehkä se siitä sitten selkiää, kun pääsee itse kokeilemaan.
 
Joo mulla oli ihan sama fiilis silloin ennen kuin pääsi aloittamaan kokeilut ite, hirveästi tietoa ja termejä ja mielipiteitä ja ja ja... Mutta kyllä se siitä kun pääsi itse käsiksi niihin vaippoihin ja sai niitä kokeilla muksulle. :)
 
Meillä oli ihan aluksi käytössä Imse Wimsen flanelletit ja kuori päällä. Aluksi käytettiin niitä päivin öin kun kakkaa tuli niin usein että imuteho riitti. Joskus oli villakuori vielä päällä. Niistä sit siirryttiin erimerkkisiin taskuihin ja erilaisiin imukomboihin. Myös satunnaisia AIO ja on ollu käytössä. Muutamat IW tuunattunAIO on kans jo tullu hankittua jemmaan :) Kuivapintaiset vaipat oli kyl mukavimpia. Yöllä käytettiin pitkään taskuvaippaa himoimukombolla ja sit jossain kohtaa siirryttiin sisätaskuvaippohin ja villavaippakuoriin. Oon säästänyt tosi paljon vaippoja ja imuja, luulin et riittävät kahdellekin. Ehkä ihan pieniä sisätaskuvaippoja hankin lisää kun ne olikin kätevämpiä kuin aluksi ajattelin.
 
The nappy ladyn sivuilla on muuten sellanen testi missä vastailee kysymyksiin ja se sit ehdottelee sulle, että millaset vaihtoehdot toimis parhaiten :-) sillain mä alotin! Tosin oon sittemmin siirtynyt muihin vaippoihin tosiaan. Toi on vaan englanniks, mut ne toimittaa Suomeen myös jos haluaa sieltä tilata suoraan niitä vaippojakin.
 
Takaisin
Top