Kestot vai kertakäyttöiset vaipat?

Liinuska

Piirimestaruustason postaaja
Maalismammat 2017
Tästä aiheesta on palstat pullollaan keskustelua, mutta eiköhän se tälläkin palstalla ala olla kohta ajankohtainen :)

Kokemuksia ja mielipiteitä sekä kestoista että kertakäyttöisistä vaipoista ja merkeistä voisi keräillä tänne!
 
Täällä ollaan vahvasti kertakäyttövaippoihin kallistumassa. Olen seurannut muutaman perheen kestovaippailua ja ei ole kestovaipat vakuuttaneet minua. Oma kokemukseni on, että kestot vuotavat herkästi, ovat tosi märän tuntuisia iholla ja etenkin vanhojen kestojen haju ja ulkonäkö ei miellytä (saatikka harso-villahousut - yhdistelmä). Sitten vielä se peseminen; olen muutenkin laiska pesemään pyykkiä, niin taitaisi jäädä meidän lapsi kokonaan ilman vaippoja

Mutta siis, jos on hyviä kokemuksia kestoista niin jakakaahan kokemuksenne!!
 
Täällä ollaan vakaasti yritämässä kestoilua :) Toki armahdamme itsemme jos homma ei ole meitä varten, mutta kyllä olen ainakin omasta takaa (vanha työ) tottunut olemaan kädet p*skassa joten ei ihan heti säikähdetä. Miehellä voikin sitten olla vähän totuttelemista ;) Meillä kun on esikoinen tulossa niin ei vielä kumpikaan ole ehtinyt muodostaa vahvoja mielipiteitä suuntaan eikä toiseen. Tällainen itu-hippi ja kemikaali-välttelijä, kun olen niin mieluusti näen vaivaa kestoilun kokeilussa. Mieheltä periytyy vielä kaiken lisäksi atooppinen ja minulta muuten vain herkkä iho, niin mieluusti puuvillaan ja muihin luonnonkuituihin sen pikku-pepun peittelisin :)
 
Varmuudella en vielä voi sanoa mitä käytetään. Aion kestoilua tosissani yrittää ja hyvä ystäväni on tätä suositellut ja itse tekeekin kestoja, joten häneltä varmasti saan kestoja ja hyviä vinkkejä. Varmasti jonkun verran kertiksiäkin tulee käytettyä, mutta pyrin niissä myös lunnonmukaisuuteen ja biohajoavuuteen. :)
 
Kertakäyttöiset ihan selkeesti. En aio millään lailla edes harkita kestoja.
 
ja taas ihan samalla linjalla edellisen kanssa. En todellakaan aijo edes harkita kestoilua. Kaksi vaippaikäistä ja kestovaipat. Joo moro, ei tässä perheessä, eikä tällä pyykinpesuinspiraatiolla. Ja siis meillä pyörii kone monta kertaa viikossa muutenkin.

Toki kertakäyttöset maksaa jonkin verran enemmän, mutta mä säästän todella paljon ostamalla käytettyjä vaatteita/leluja yms, niin ei ne vaipat mun taloutta kaada. 

Meillä ollut aina ensimmäisinä kuukausina liberon ja pampersin vastasyntyneelle tarkoitettuja vaippoja ja niitä suosittelen muillekin. Ei kannata tässä kohtaa (mielestäni) haksahtaa mihinkään lidln, rainbown tms. halppisvaippoihin, koska ne ei (taaskaan mielestäni) ole lainkaan niin hyviä kuin nuo kalliimmat merkit. Sitten 3kk -> meillä on siirrytty muumeihin, jotka jopa yllättävän hyviä. Vielä huonompiin siirrytään meillä 1,5v ->, sujuu pottaharjoittelutkin paremmin, kun toinen ei halua olla märissä vaipoissa. Äidin täytyy olla kiero :D
 
Mekin olemme kyllä kertakäyttövaippa ihmisiä. Ei kiinnosta pestä likavaippoja päivittäin.
Kokemusta kestoista ei tosin ole, mutta eikös niihin joudu aika paljon tunkeä täytettä, ainakin silloin kun vauva on jo vähän isompi ja pissaa paljon. Tuntuu vaan että niin iso mötikkä sitten jalkovälissä olisi lapselle epämukava ja vaikea liikkua sen kanssa...
EI ole siis tosiaan kokemusta, että älkää nyt kestoilijat tyrmätkö jos olenkin täysin väärässä, mutta sellainen mielikuva vain on että paljon sitä täytettä tarvitsee jos kuivana haluaa vauvan pitää...
 
Minä olin monta vuotta sitä mieltä, että kestoja ainakin kokeillaan... aina siihen saakka, kunnes tämän raskauden tiimoilta rupesin perehtymään paremmin kestovaippaviidakkoon. Siis huh, huh, miten monimutkaista on voitu tehdä lapsen vaipoista. Tuntuu, että pitäisi olla vähintään avaruustieteilijä osatakseen yhdistää oikeat imut, kuoret, kuivaliinat, villahousut ym. härpäkkeet pitääkseen lapsensa kuivana.
Yksi syy on myös se kakkavaippojen pesu, ei oikein innosta. Eikä houkuttele kyllä ne hajuhaitatkaan, mitä niiden säilöminen tuottaa. Meillä, kun ei ihan joka päivä pyykkiä pestä ja ilettää ajatuskin pestä likaisia vaippoja muun pyykin seassa. Yök!

Meillä siis tullaan käyttämään ihan tavallisia pamperseja, joita saa valmiina pakkauksina kaupasta. Totesimme Miehen kanssa hintoja katsellessamme, ettei meidän talous vaippoihin kyllä kaadu.

 
En ole asialle vielä uhrannut ajatustakaan eli en ole mitenkään ehdoton kumpaankaan suuntaan. Luulen, että kokeilen kestoilua ja jos en sitä jaksa niin sitten kertakäyttövaipat. Tietääkö joku, onko olemassa biohajoavia kertakäyttövaippoja? Jossain näin semmoisista mainittavan, mutten ollenkaan muista, missä!
 
Silveri: Nuo jo aikaisemmin mainitut Muumi-vaipat on biohajoavia ja kemikaalittomia. Ainoa ongelma on, että niitä ei saa laittaa tavalliseen bioroskikseen ulosteen takia. Toki jos on oma komposti tai polttelee itse omat roskat, niin asia erikseen :)
Meilläkin otetaan muumit käyttöön jos ei lähde kestoilu kunnolla käyntiin, tavallisia vaippoja en laittaisi enää (nykyisellä tietämyksellä) mistään hinnasta omalle vauvalle. Toki perus-Pamperseissahan sitä on itsekkint ullut pienenä kuljettua ;D
 
kertakäyttövaipat ehdottomasti! En edes harkitse kestoja. Mitä nyt olen lukenut, kuulut ja nähny niin ei oo mun juttu.
 
Haluaisin käyttää kestoja, mutta taidan alkaa käyttään ihan normeja. Kestot tulis kyllä halvemmaksi ja uskon että jaksaisin niitä pestäkin, mutta en tosiaan kestäis mitään ylivuotavia vaippoja..

joten kertakäyttöisiä...
 
Me ajattelimme käyttää kestoja. Niitä on jo jonkinverran hankittuna ja tuttavilla hyviä kokemuksia kestovaipoista. Pyykinpesuahan se tietää enemmän, mutta en toisaalta halua olla kasvattamassa kaatopaikkojen vaippavuorta. Alussa koko kestovaippaviidakko tuntui hyvin sekavalta, mutta onneksi netissä on hyviä ja selkeitä sivustoja, joiden avulla hommaan pääsee sisälle, esim. kestovaippainfo.fi.
 
Mä oon nyt ihan hurahtanut kestovaippaideaan ja valmistautunut yrittämään suht kevyellä arsenaalilla. Alkuun ajatus vaikutti vaikealta ja sotkuiselta, mutta itseasiassa kun tykkään kaikesta "näpräämisestä" ja suunnittelusta niin tää tiedon kartuttaminen ja valikoiman hankinta on ollut tosi kivaa. (Mies ei ihan käsitä... ;)). Osa on käytettyä tavaraa, osa uutta ja nyt aion tehdä imuja vielä itse sekä kokeilen villisten neulontaakin. Hyvää ajanvietettä odottavalle! Kertakäyttösiä rinnalle jos/kun siltä tuntuu, mutta luontoa ja rahaa haluaisin säästää ja "harrastuksena" tää kiinnostaa.
 
Kertakäyttöisiä aijotaan alkaa käyttää. Ei ole edes mielessä käynyt että alan kestovaippoja käyttämään.
Niinku 7aina jo aikaisemmin sanoi että, ku vauva vanhempi ja pissaa tulee paljon täytyy olla kauhee mötikkä haarojen välissä kestovaipoissa ni ei voi olla mukavaa.
Ehkä sitä sitten ku vauva syntyy ni alkaa kokeilemaan kerttiksien eri merkkejä ja alkaa tulla oma suosikki.
 
Täällä kovasti suunnitellaan kestoja, mutta jos homma ei toimi, niin sitten kertikset, eli ei mitään stressiä aiheesta. Pikkukertiksiä on kaappiin jo ostettu, mutta samoin on harsot jo taiteltu ja pöksyt pinossa. Villahousuhommelit on vielä selvityksen alla, serkku on menestyksekkäästi kestoillut neljän lapsen kanssa ja hyvinkin "luomusti", ja on ollut kovin tyytyväinen. Hänellä ekat kokemukset kymmenen vuoden takaa, joten jos hän on silloisilla pärjännyt, niin kaipa minäkin näillä nykyisillä!

Uutena en ole ostanut mitään, tällä hetkellä kaapissa on suurin osa kavereilta saatuja käyttämättömiä äippäpakkauksen kamoja ja kestovaippayhdistykseltä olisi vielä tarkoitus lainata paketti sitten kun vauva on syntynyt, jottei tule tuhlattua isoa määrää johonkin, mikä ei sitten toimikaan.

Ja toki niitä kertiksiä varmasti käytetään siinä rinnalla joka tapauksessa, ei sitä huvita montaa päivää jotain kakkavaippoja mukanaan roudata jos pidemmälle reissulle lähtee ilman pyykinpesumahdollisuutta. Toisaalta, yksikin kertis päivässä vähemmän pienentää sekä vaippalaskua että roskan määrää.
 
Kyllä täälläkin huudellaan kertakäyttöisten puolesta. En ole ajatellut missään vaiheessa, että edes kokeilisin tuota kestovaippailua vauvan kanssa. Ja sama juttu oli ja on esikoisen kanssa. Totta kai jokainen tekee niin kuin haluaa, mut omasta mielestä koko kestovaippailu tuntuu jotenkin hmmm... epähygieeniseltä ainakin. Tai siis se koko rumba. Ja vaikka nuo kertakäyttöiset ei todellakaan ole mitään ekologisia jne., mut ennen kaikkea helppoja ja käteviä + nykyajan vaipat todella imukykyisiä ja näin ollen mukavia myös vauvalle. Liberon vaippoja ollaan meillä käytetty vauvasta taapero-ikään. Toki joskus vauva-aikana taidettiin käyttää myös Pamperseja. :)
 
Meillä mennään sekakäyttäjinä. Päivällä kestot ja yöllä, kaikkien unien kannalta ykköseksi nousseet, maailmanloppuvaipat
Esikoisen kanssa löysin loistavat kestot, joidenka kanssa toimiminen oli tosi helppoa ja myös edullista pidemmän päälle (kertakäyttö vaipat kalliita..), säästin ne ja nyt ei tartte enää niitä ostaa.
 
Hah, mieheni tokaisi eilen saunasta tullessaan:
"Nythän mä keksin hyvän idean! Mä alan kehittää sellasia vaippoja mitkä voi pestä!"
Tokasin siihen vain että ihan hyvä idea, mut joku on jo hei keksinyt sellasen. Ja meiltäkin löytyy parit semmoset. Tuli silloin äippäpakkauksen mukana. :D :D
 
Aika hauska Ritzu! :D Tosin tässähän on näiden miesten kohdalla aina mukava huomata, että kyllä nekin kuitenkin kaikkea itseksensä + jopa toisten miesten kanssa, mietiskelee liittyen näihin vauva-asioihinkin! :) Sen verran omasta edellisestä kirjoituksestani tajusin tänään, että mehän ollaan käytetty siis nimenomaan vauva-aikana noita Liberon newborn vaippoja ja sit vielä jonkin aikaa niitä vähän isompia, mut ainakin siitä lähtien, kun tuo esikko alkoi käyttää housuvaippoja, niin alettiin käyttään vallan Pampersin easy-up pantseja. :)
 
Takaisin
Top