Keskustelua tarinoiden pahiksista

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Artikkelimme mukaan mustavalkoiset hyvikset ja pahikset tarinoissa tukevat lapsen moraalikäsitystä.
Artikkeli täällä:
www.vau.fi

”Lapsi tarvitsee vastakohtia” – Hyvikset ja pahikset ovat tärkeitä lapsen kehitykselle | Vau.fi

Lasten saduissa esiintyy usein hyviksiä ja pahiksia. Aikuisista asetelma saattaa tuntua typerältä ja tarinoiden pelottavuuskin voi mietityttää. Yksioikoisilla hahmoilla on kuitenkin tärkeä rooli lapsen moraalin kehityksessä.
www.vau.fi www.vau.fi

Tämä sai pohtimaan pahiksia, joten keskustellaan niistä. Esim. onko lapsesi kiinnostunut pahiksista tai puhuuko hän niistä? Pidätkö itse tarinoiden (joko lasten tai aikuisten) pahishahmoista?

Meillä on viime aikoina vähän puhuttu pahiksista lapsen ikätasoisesti. Kuopuksen kanssa katsottiin Muumeista se jättiläiskurpitsa jakso. Haisuli varastaa kurpitsan ja tämä on paljon lasta mietityttänyt. Monesti pohtinut ääneen, kuinka Haisuli oli tuhma kun varasti kurpitsan ja kysellyt, miksi Haisuli varasti sen. Esikoinen taas on lukenut ensimmäisiä Pottereita ja on saatu pohtia mm. sitä, onko Lockhart pahis. Pottereissa kun se hyvyys ja pahuus ei ole niin mustavalkoista.

Itse en välttämättä ihan suoraan pidä pahishahmoista, mutta kyllähän ne usein ns. tekevät tarinan. Ei olisi Potterkirjoja ilman Voldemortia tai Tarua sormusten herrasta ilman Sauronia. Suosikkipahikseni on Pomenian (6-7 vuotiaille suunnattu trilogia) Käämä. Osittain ehkä siksi, ettei hänkään ole ihan mustavalkoinen vaan Varjon pahuuteen houkuttelema. Harmaammista hahmoista Kalkaros on myös kyllä ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä. Paitsi ei Kalkaros kyllä lopultakaan ole pahis. Eli henkilökohtaisesti pidän hahmoista, jotka eivät ole ihan mustavalkoisia, mutta lapsille varmasti toimii mustavalkoisuus paremmin. Ainakin esikoiselle tuntuu nämä ei hyvät eikä pahat hahmot olevan vähän vaikeita hahmottaa.
 
Kyllähän ne pahikset kiehtoo. Ne saa olla hurjia ihan luvan kanssa. Tai en tiiä sit mistä johtuu, että ne on jänniä ja kivoja. Kaikki taistelujutut on lapsista hauskoja, eihän niitä ois ilman pahiksia.
 
Muistan hyvin egyptin prinssi elokuvan. Mietin tuolloin kuinka hämmentävää ja kamalaa, se egyptin päälle langetettuja kirous oli, koska Ramses ei lopettanut orjuutta. Se tuntui kohtuuttomalta, sillä suurin osa egyptiläisistä oli tavallisia ihmisiä jotka kärsivät. Siinä ikäänkuin kohdistettiin kohtuuton teko kokonaiseen kansaan, eikä vain ramsekseen joka sitä orjuutta jatkoi..

Koin sen hyvin epäreiluksi kun kaikki kärsivät eikä vain Ramses. Myös ramseksen viattoman pojan surmaaminen oli tosi kohtuutonta.

Osasin jo pienenä nähdä jos paha ei ollut läpeensä paha ja kyllä myönnän että se hämmensi kovasti ja minusta oli mukavaa kun paha oli paha ja hyvä selkeästi hyvä.

Mutta opettihan se enemmän kun paha ei ollutkaan aina yksiselitteisesti paha ja sai pohtimaan oikeaa ja väärää.
 
Joskus nuopienten lasten lastenkirjojen pahikset ovat yleensä rumia/köyhiä/muuten poikkeavia. Kun taas sankarit ovat kauniita/komeita jne.
Esikoinen kysyi joskus todella pienenä, voiko ruma ihminen olla sankari, vai ovatko aina ilkeitä.

Esikoiselle luin Harry Potterit, kun ei vielä jaksanut vielä lukea niin pitkiä kirjoja. Niitä jaksoi aikuinenkin lukea. Nyt 3-luokkalainen on oikea kirja-ahmatti. Mutta jos kirja ei kiinnosta, niin ei millään jaksa lukea.
( esim.koulun määräämä Veljeni leijonamieli oli lapselle yhtä tervanjuontia)

Kuopus ( 3,5v) tykkää paljon kirjaston ”lukupaloista”, kuvia on, mutta vähemmän kuin perinteisissä kuva-tekstikirjoissa.
 
Takaisin
Top