Å
åke
Vieras
-
Last edited by a moderator:
Keskustelua synnytyspelosta
- Ketjun aloittaja Satsuma83
- Aloituspäivämäärä
Å
åke
Vieras
-
Last edited by a moderator:
AinaTäysillä
Satasella mukana keskusteluissa
Minä olen erittäin tyytyväinen siihen kuinka ksikki meni. Vaikka pelkäsin käynnistystä ja siitä mahdollisesti seuraavia toimenpiteitä (mm. imukuppi ja repeämät, jotka esikoisesta kävi) niin loppu hyvin kaikki meni. Hämmästelen vieläkin, että kuinka kaikki menikään niin nopeasti ja hyvin. Luomuna tuli pelkällä ilokaasulla ja pieni nirhauma ainoastaan. Suurin kiitos erinomaiselle kätilölle joka osasi ohjata ja rauhoitella synnytyksen aikana kun itsellä meinas paniikki tulla kun kaikki tapahtui niin kovin nopeasti.
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
AinaTäysillä
Satasella mukana keskusteluissa
Enää en kyllä aio synnyttää 
Vaikka kaiki meni ihan ok eikä siis silleen paha mieli jääny ja naureskellen voidaan synnytystä muistella niin jos kolmatta oltais saamassa niin en tekis enää alakautta. Omalla tavallaan siis on tosi onnellinen että sain kokea oikeasti alatiesynnytyksen tietoisena koko ajan niin siinä tuntuu silti nää samat komplikaatiot toistavan itteensä että ei enää kiitos :)
Mulla synnytys oli oikeesti yks mun elämäni kamalimmista, ja silti samalla upeimmista kokemuksista 
Salissa kyllä kirosin ja huusin miehelle että hän saa synnyttää seuraavan....
mutta jotenkin ne kivut on jo alkaneet kadota mielestä, en tiedä onko se luonnon tapa saada ihmiset lisääntymään lisää kun unohtaa synnytyksestä ne suurimmat huonot puolet
Salissa kyllä kirosin ja huusin miehelle että hän saa synnyttää seuraavan....
mutta jotenkin ne kivut on jo alkaneet kadota mielestä, en tiedä onko se luonnon tapa saada ihmiset lisääntymään lisää kun unohtaa synnytyksestä ne suurimmat huonot puolet
Mä en ees huutanu synnyttäessäni Kun pyörin jumppapallolla, voihkin kivusta, mutta sitten kun sain ilokaasua, niin auttoi. Viimeiset supistukset taas voihkin ilokaasunkin kanssa. Kun pää tuli ulos, karjaisin kivusta. En tiedä, että onko mulla korkea kipukynnys vai oliko synnytys niin nopea, että ne kovimmat supistuskivut kestin sen muutaman tunnin. Ilokaasuahan ehdin ottaa tunnin verran ennen ponnistusta.
Kun pyörin jumppapallolla, voihkin kivusta, mutta sitten kun sain ilokaasua, niin auttoi. Viimeiset supistukset taas voihkin ilokaasunkin kanssa. Kun pää tuli ulos, karjaisin kivusta. En tiedä, että onko mulla korkea kipukynnys vai oliko synnytys niin nopea, että ne kovimmat supistuskivut kestin sen muutaman tunnin. Ilokaasuahan ehdin ottaa tunnin verran ennen ponnistusta.Aivan samat fiilikset oli ennen synnytystä! Mutta se kävi loppujen lopuksi melkein yhtä nopeasti kuin esikoisen kanssa, mutta ilman paniikkia, imukuppia ja repeytymiä. Minäkään en repeytynyt, vaan pienellä nirhaumalla selvittiin. Ja ponnistusvaihe oli niiin helpon oloinen kun kätilö ohjasi ja kertoi mihin suuntaan :)
-Miulle vasta lääkäri osas järkevät neuvot antaa ponnistamiseen! Että, lääkärin (ja imukupin) avustuksella mie lapsen ulos ponnistin. Kätilöllä oli lähinnä ylirauhallinen asenne "Hyyyväää, tänne miun sormeen päin ponnista, joo, hienosti menee, ponnista miun sormi pois, hyyyyväää, hienosti" -Ihme helinäkeiju
Sitten kun lääkäri tuli niin suurinpiirtein tyrmäs kaiken "Ei-ei-ei, nyt sie vaan ähellät, elä työnnä jalakojas tänne, kun vejä ihtees päin. Piätä henkkee ja työnnä, TYÖNNÄ!!"
Asenne siis vaihtu aivan totaalisesti. Ja lapsikin alko liikkumaan..
Että en tiiä, olisko kätilöistä taas jääny jonnekin "hampaankoloon"/alitajuntaan vähän nihkeä fiilis.. ei siis muuten kun sen kanssa, miten ne neuvoo ja opastaa..vaikka kommunikaatio oli hyvä, et tällä kertaa koin et miut oikeasti otettiin ihmisenä salissa toisin kuin ekassa synnytyksessä, niin olisko kätilöillä vähän sellanen asenne et pitäishän sitä naisena tässä osata lapsi ponnistaa ulos ihan tuosta vaan...
Koska lääkäri ei hirveesti arkaillu ottaa apuvälineitä käyttöön, kun näki ettei se pelkästään miun työnnöillä ulos tule.