Minulla on siis takana keskeytynyt keskenmeno syksyltä 2014. Ar-ultrassa (vähän alle rv 7) löytyi yksi pikkuinen ja sydämen syke. (Tuolloin löytyi lisäksi toisen alkion ruskuaispussi - raskaus oli alkanut kaksosraskautena, mutta toinen ei ollut lähtenyt kehittymään.)
Neuvolassa rv 9 heräsi epäilys keskenmenosta, koska ultrauksessa ei löytynyt sykettä ja muutenkaan ei näyttänyt siltä mitä olisi pitänyt. Jatkotutkimuksissa kävi ilmi, että alkion kehitys oli päättynyt pian ar-ultran jälkeen.
Sain uuden plussan vuosi sitten. Kaikki meni hyvin nt-ultraan saakka. Siellä todettiin, ettei sikiöllä ole kaikki kunnossa ja meille sanottiin useiden uusintaultrien jälkeen, että raskaus tulee menemään erittäin todennäköisesti kesken. Päädyimme elämäni raskaimpaan päätökseen eli keskeytykseen, joka tehtiin rv 15. Tutkimuksissa selvisi, että vammat on todennäköisesti aiheuttanut sikiökalvon repeämisestä johtunut amnionkurouma (kalvo on "vääntänyt" sikiön väärään asentoon). Selkäranka oli yli 90 asteen kulmassa, toisen puolen sisäelimet lytyssä, suolisto oli vartalon ulkopuolella ja sykkyrällä.
Minun on todella hankala uskoa, että tämä raskaus voisi päättyä hyvin. Olen ollut tosi oireeton, mikä poikkeaa täysin edeltävistä raskauksista. Mietin kaikkia asioita sen kautta, että jos silloin ja silloin on jo mennyt kesken...esim. kaverin ristiäiset on tulossa, miten jaksan mennä sinne, jos meillä on keskenmeno juuri todettu.
Kävin ultrassa viime viikolla ja siellä alkio oli 5 pvää pienempi kuin odotin (6+1). Ensi viikolla aion mennä omakustanteisesti ultraan, jotta tietää, mikä on tilanne. Välillä olen satavarma, että kyydissä ei ole enää ketään..luotin aiemmin äidin vaistoon, mutta toisaalta nyt pelko sekoittaa vaistoja. Ajattelin jo ar-ultraan mennessä, että on jo mennyt kesken.
Vaikka ensi viikolla kaikki olisi hyvin, en tiedä, miten selviän näiden pelkojen kanssa nt-ultraan saakka.
Ravasin tässäkin raskaudessa jatkuvasti ultrassa, koska kokoajan olin varma ettei lapsella ole kaikki hyvin, vaikka kaikki olikin aina hienosti!
