keskenmenon jälkeen

[paivi82]

Oon kokenut jo kolme keskenmenoa. eka oli v 04, toinen 9/12 ja kolmas 2/13. Tuntuu kyllä kummalta näistä kirjoittaa, onhan minulla jo kolme lasta, joista olen todella onnellinen. Neljäs lapsemme on ollut todella toivottu. muttei raskaudet kestä.Juuri sattuneen keskenmenoni jälkeen olen "vuotanut" 21 päivää. Kuinka kauan vuodot ovat yleensä teillä kestäneet ja kuinka nopeasti keskenmenon jälkeen olette raskautuneet? Mitä ajatuksia keskenmeno/-t yleensäkin synnyttää? Minulle on sanottu että raskautuminen keskenmenon jälkeen olisi helpompaa. Mieli vaan tuntuu jo sanovat ettei enää kannata, liian raskaita taakkoja nämä keskenmenot ovat kantaa. Syyllisyyskään ei ole näiden jälkeen kovin tuntematon kaveri..

 

[JMH]

Mulla kanssa kolme keskenmenoa takana. Eka oli keskeytynyt ja jouduin ottamaan lääkkeet, että kaikki tuli pihalle. Vuoto ei kestänyt kun pari viikkoa.
Heti, kun kierto normalisoitui ja mies oli kotona oikeaan aikaan tulin uudestaan raskaaksi. Eli keskeytynyt todettiin kesäkuun alussa ja raskaaksi tulin lokakuun alkupuolella. Sekin meni sitten kesken. Tuolloin vuoto kesti vaan viitisen päivää. Keskenmenon jälkeen seuraava kunnon kierto ja taas testi näytti plussaa... Se meni sitten kesken pari päivää plussan jälkeen. Vuoto kesti taas vaan viitisen päivää.
Nyt ensimmäienn kunnon kierto viimeisimmän keskenmenon jälkeen. Tässä kierrossa yritystä ei ole, koska mies ei ole kotona. Lääkearsenaali otettiin käyttöön heti tammikuun keskenmenon jälkeen. Tässä kierrossa lääkkeitä kuitenkin turha käyttää, koska toivoa raskautumisesta ei ole.

Rankkaa todellakin on. Varsinkin, kun ei ole vielä sitä ensimmäistäkään lasta saanut. Itsesyytöksiä tulee pakostikin. Ei tätä voi ymmärtää. Varsinkin, kun kaiken pitäisi olla kunnossa. Itse miettinyt jo monta kertaa, että kannattaako enää yrittää? Kuinka monta pettymystä vielä kestää? Jokainen jättää kuitenkin pysyvän jäljen. 

Tsemppiä sinne! Ehkä meidänkin aika vielä tulee...

 

[paivi82]

Oon tosi pahoillani tuosta että keskenmenoja ollut sullakin. Se on aina rankka paikka, eikä siitä henkisesti toivu kovin helpolla. Musta on jotenkin tuntunut, että jokaisen keskenmenon jälkeen se on vaikeampaa, selvitä siitä. Mikähän siinä kuitenkin on, että toivoa aina kuitenkin jaksaa, vaikkei siltä aina tuntuisikaan, että odotetaan uutta raskautta ja pelätään sen menettämistä. Toivotaan että seuraava plussa toisi sen vauvan meidän elämään.

 

[JMH]

Niin, mä olen kanssa pahoillani itseni, sun ja kaikkien saman kokeneiden puolesta. Toiset ottaa kevyemmin ja toiset raskaammin. Itselle oli eka pahin, koska toiveet oli niin korkeella. Kauheinta on kantaa elotonta sisällään kuvitellen, että siellä on kaikki hyvin :/. Mutta ei ole seuraavatkaan helppoja olleet. On vaan osannut jo vähän olla varuillaan... 
Pakko se vaan on jatkaa yrittämistä ja jaksaa toivoa. Vaikka on mulla kyllä tullut monta kertaa sellanen olo, että luovutan, ei jaksa enää. Mies on saanut mut aina nousemaan suosta, onneks. Mutta ei pettymyksiä ikuisuuksiin jaksa, rajansa kaikella...

 

[Emmuliini]

Onpa kurjaa. kahdesta keskenmenosta selvinneenä sanon älä ihmeessä luovuta.Meillä meni 2v ennenkuin tärppäs ja siinä vaiheessa oli jo hermot kireänä ja tilannetta ei auttannu kaverin odotus.Hermot meni seuraavassa keskenmenossa ja kolmas oli ylläri jota ei juhlittu ollenkaan ja tän odotus etenkin loppu ei mennyt niin kuin piti.

Mutta tukihenkilöiden tuki auttoi paljon,kun olin jo lopettamassa koko homman kun ei pettymystä jaksa loputtomiin.Ainakaan ite en olisi kolmatta enään kestänyt.

 

[Kaarin]

Ajattelin kertoa oman tarinani myös, en tiedä onko tämä keskustelu oikea paikka siihen, mutta kuitenkin...

Lauantai-iltana 27.4.2013 minun ensimmäinen raskauteni loppui rajujen kipujen ja runsaan vuodon säestämänä, viikkoja oli silloin kuukautisista laskettuna 10+6, lääkäri ultrasi ja sikiö oli vain 6+5 viikon ikäisen kokoinen, ja kiinnittynyt alunperinkin väärään paikkaan, kohdunkaulan kanavaan, joten raskaus ei olisi voinut missään tapauksessa mennä loppuun asti. Pieni tiputteluvuoto oli alkanut edeltävänä tiistaina.

Vietin pari päivää sairaalassa, maanantaina lääkäri sai vedettyä raskauskudokset ja sikiöpussin ulos, kun ne eivät mahtuneet itsekseen sieltä ulos tulemaan. Toimenpide ei sattunut yhtään, mutta rankka kokemus se silti oli, kun en voinut olla katsomatta, mitä sieltä tuli ulos. Toisaalta oli hyvä, ettei kaavintaan tarvinnut mennä. Pääsin silloin maanantaina jo pois sairaalasta ja sekä fyysinen että henkinen toipuminen saattoi alkaa.

Nyt olen normaalisti taas töissä ja elämä tuntuu menevän eteen päin, surutyötä kuitenkin teen edelleen hiljaisesti, vaikka pystyn puhumaan asiasta jo itkemättä. Paljon lohtua tähän kaikkeen on tuonut se, että nyt tiedän raskauden olleen aito, eikä esim. tuulimuna, ja että voin tulla raskaaksi, ja kunhan tästä nyt ensimmäiset kuukautiset tulevat, voimme yrittää uudelleen. Toinen asia, mikä on varmaankin helpottanut, en uskaltanut kahden plussan jälkeenkään iloita raskaudesta, ja jotenkin ajattelin koko ajan, että jokin menee varmasti pieleen, ehkä se auttoi toipumaan henkisesti nopeammin asiasta. Kokemusta en unohda koskaan kokonaan tietenkään, sen verran rankkaa se oli, mutta elämä kuitenkin jatkuu ja on vain ajateltava, että näin pitikin käydä.

Tämän ikäisenä (39v) sitä jotenkin tulee väkisinkin ajateltua asioita hiukan pessimistisesti, varsinkin raskauteen liittyvissä asioissa huomasin tämän. En vain uskalla odottaa liikoja, siten en putoa niin kamalan korkealta, jos jotain tällaista tapahtuu. Haluamme kuitenkin yrittää uudelleen mahdollisimman pian, aika näyttää mitä tapahtuu.

Toivon voimia ja jaksamista kaikille, jotka ovat joutuneet käymään useamman keskenmenon läpi, voin vain kuvitella sen surun ja tuskan, mitä useampi keskenmeno aiheuttaa Toivottavasti jaksatte yrittää uudelleen, kaikesta huolimatta!

 

[JMH]

Surullista Kaari . Kovasti voimia ja jaksamista sinne!
Kyllä nää jälkensä jättää, mutta ajan kanssa helpottaa... Itse en kyllä voi sanoa, että vahvempana eteenpäin... Kyllä nää on syönyt naista turhan paljon. Vielä kun uutta raskautta ei kuulu ja ikää tulee koko ajan.
Pidetään kuitenkin lippu korkealla .