Keskenmeno/ tuulimuna :(

L

Lokamamma

Vasta-alkaja
Hei kaikille linjoilla oleville.. Ajattelin tänne purkaa kun en ole oikein osannut kellekään läheiselle puhua..

Kahden vuoden odotuksen jälkeen plussasin yllättäin testin. Olin onneni kukkuloilla ja silti epäuskoinen. Menin varhaiseen ultraan yksityiselle ja lääkäri setä löysi pienokaisen ja sydänäänet, rv 6+3. Nyt annoin uskoa raskauteen ja olin todella onnellinen.

Viime viikolla ultrassa ei näkynytkään pienokaista, sanoivat että tuulimunaraskaus, rv 12.. En kyennyt sanomaan aikaisemmasta ultrasta mitään viime viikolla, enkä tälläkään viikolla tyhjennyksen jälkeisessä kontrollissa. Olen vain niin surullinen ja äimistynyt koko asiasta, kaikki tuntuu niin epäreilulta! Onkohan kyseessä olllut siis keskenmeno, mikä sen on aiheuttanut?

Jokatapauksessa,onko kellään kokemuksia tällaisesta? ja kuinka nopeasti olette tulleet raskaaksi uudestaan? haluaisin aloittaa seksielämämme uudestaan ilman ehkäisyä, ja ehkä mukana pieni toivon murunen uudesta pienokaisesta..

          *entinen*lokamamma.. :(
 
Minulla ei ole kokemusta samanlaisesta tilanteesta, mutta itse sain äsken keskenmenon ja jos ei keskenmeno ollut niin ihmettelen. :( En kerennyt käymään yhdessäkään ultrassa, eka olisi ollut huomenna. Soitin sinne tilanteestani ja sieltä luvattiin kohta soittaa takaisin (oli paha tilanne siellä silloin). Katsotaan sitten miten toimitaan.
 
Kaikki alkoi tiistaina kun aamulla vessassa ollessani alapäästä tuli kiinteä klimppi, seuraavan kerran sellainen tuli keskiviikko aamuna. Tänään äsken vessassa tunsin kuinka sieltä valui taas jotain ja nyt sieltä tuli iso klimppi ja sen jälkeen alkoi verenvuoto. Ennen vessaan menoa minua pakotti hirveästi alavatsaan. [:(] Ja nyt alavatsa sekä alaselkä ovat kipeät..
 
Minulla olisi laskettu ollut 13.11 eli viikkoja oli kuukautisten mukaan 10+6. Marrasmammoissa siis kirjottelin.. Nyt olen miettinyt että voinko samantien normaalisti harrastaa suojaamatonta seksiä mieheni kanssa uuden raskauden toivossa? .. Elämä on joskun niin epäreilua. :(
 
Niin siinä kävi, että keskenmenoon päättyi minunkin onni ja odotus. [&o] mmj_:lle jo hieman tuonne Marrasmammoihin kirjoittelin. Kirjoitan nyt vielä tännekin, tästä kun ei oikein kenellekään pääse puhumaan, kenellekään en ollut vielä edes raskaudesta kertonut - onneksi. Paras ystävä on tulossa kauempaa ensi viikolla kylään ja oli tarkoitus hänelle silloin kertoa - nyt on sitten hieman erilaista kerrottavaa..

Lokamamman kertomuksesta tuli vain mieleen omani. Kävin rv 7+6 varhaisultrassa, sikiö löytyi, oli vielä aivan hienosti kohdun sisällä - sydänäänet vain puuttuivat. [:(] Kokokin vastasi 7+0, joten hän oli kuollut ehkä jo viikko sitten. Mitään kipuja mulla ei kuitenkaan ollut, pientä tiputtelua kyllä ja sit pari päivää aiemmin tuli aika iso verihyytymä. Seuraavana päivänä eli eilen sairaalassa sitten vuoto käynnistettiin pillereillä. Sitä ennen sairaalan gyne teki vielä uuden ultran ja totesi sikiön tosiaan kuolleen, nyt koko vain oli jo pienempi ja sanoi alkion jo hieman rypistyneen. Koko ei jäänyt mieleen, vastasi jotain rv 6+? joka tapauksessa oli päivässä jo kutistunut. Maallikkona tulee mieleen, että rv 12:lla tilanteeni olisi voinut olla juuri tuollainen kuin Lokamamma kuvasit. Jos ei siis vuoto olisi itsestään käynnistynyt, niin olisiko alkio jatkanut kutistumistaan niin pieneksi, ettei enää näy??

Uudestaan raskaaksi tulemisesta mulle sanottiin, että keskenmeno vuoto kestää 2-3 viikkoa, sen jälkeen 4-6 viikon jälkeen alkaa omat kuukautiset, sitten voi taas yrittää. Ennen omien kuukautisten alkamista olisi hyvä käyttää kumia, mutta jos tulee raskaaksi aiemmin, niin ei sekään katastrofi ole. Joka tapauksessa, yhdet kuukautiset siis pitäisi kai odottaa. Tässä laskeskelin, että se tekisi sitten n. pari kuukautta, kunnes ois sit seuraava mahdollisuus... Joku tuolla lohdutteli, että heti keskenmenon jälkeen voisi tulla helpommin raskaaksi, kun hormonit on jo valmiiksi koholla - Hope so!!
 
mulle tuli keskenmeno pari päivää sitte, mutta me osattiin omalla tavalla odottaa jo sitä koska oli kerran aikasemminki tullu keskenmeno...olin rv 6+1 siihe mennes kaikki oli menny hyvin ei mitää ongelmia olin syöny hyvin jne...ja torstai iltana alkoi tiputtelemaan menin tutkimuksiin ja ultrassa näin vauvan ja ku sen pikkanen sydän löi ja sit sain sairaslomaa ja lääkäri käski levätä ja tein työtä käskettyä eli lepäsin ja sit lauantaina iltapäivällä aloin vuotaa enemmän ja soitin sairaalaa ja sieltä sanottii että jos on kipuja käy ostaa panadolii oltii miehen kans lähös ennen sitä kävin vessassa ja vaihdoin pikkuhousunsuojasta kuukautissiteeseen ja päästiin apteekkiin asti ku tuntu jo että vuodan ihan solkenaan apteekista lähettii suoraa sairaalaa ja kuuden tunnin päästä lääkäri sano et on luonnollinen keskenmeno....oltii yritetty 2 vuotta että tulen raskaaksi ja kyllä nyt pettymys on suuri[:(] mutta osa elämäähän se on.meille kans lääkäri kertoi että yhtien kuukautisten pitäs antaa tulla ja sitte on hyvä alkaa yrittää uudelleen...odotan innolla jo että omat kuukautiset tulisivat mut tuntuu et siihenki on niin pitkä aika ja samaa aikaa laskee et kuinka pitkällä raskaus olisi ollut jo.....toivottavasti kolmannella kerralla päästää loppujen lopuksi onnellisesti synnytyssaliin  ja terve vauva sylis....[;)]mutta luin täällä pari viestiä jossa naiset kertoo että heillä on tullut viisi keskenmenoa ja harmittaa kauheesti heidän kohalla[:(] toivottavasti heillä seuraava raskaus etenee hyvin...[;)]nyt osaan jo itsekin varautua kuinka monta keskenmenoa voi olla mitä joudun käymään läpi....kysymyksiä kulkee niin paljon päässä ettei itse pysy perässäkään ja samalla tietää ettei lääkäritkään pysty niihin vastaamaa haluis purkaa pahaa oloa mut ei vaa tiiä miten....[:(]
 
Keskenmenoon itselläkin raskaus on todennäköisesti päättynyt. [:(]
Olin rv 7 kun minulla alkoi pientä tiputtelua. En edes osannut säikähtää koko asiaa, kun vuoto oli todella pientä ja ei edes veren väristä, vaan aivan kuin kuukautisten lopulla. Vuoto ei kuitenkaan loppunut, joten päätin mennä gynegologille.
Heti ensimmäisenä gyne sano miulle, että jos raskaus on mennäkseen kesken, se on mennäkseen, sille ei raskauden alkuaikana juuri mitään voi. Ultrassa näkyi kohdussa pelkkä raskausrauhanen, ei muuta.
Gyne sanoi että voi olla mahdollista, että raskaus olisi aikaisemmassa vaiheessa, koska kuukautiskiertoni ei ole vielä täysin palautunut ehkäsyrenkaan käytön jäljiltä (kierto saattoi olla jopa 45pvä). Mutta käski silti varautua pahimpaan.
Raskaustesti otettiin verestä, ja perjantaina olisi kontrolli, mutta ei tässä enää jaksa uskoa, että raskaus olisi edennyt. Vuotoa on jatkunut nyt viikon, hyvin niukkana vuotona tosin, eikä miulla oo ollu minkäänlaisia kipua, ehkä pientä vatsanpohjan nipistelyä, kuten ennen kuukautisten alkamista. Mutta kaikki raskauden ensioireet ovat kadonneet.

Tämä oli minun ensimmäinen raskaus, ja nyt pelottaa edes ajatella seuraavaa mahdollista. Jotenkin tuntee itsensä epäonnistuneeksi naisena, vaikka ei asiaan olisi mitenkään voinut vaikuttaa. Suurin pelko on kuitenkin siinä, että jos kroppa ei voikkaan viedä raskautta loppuun asti, jos keskenmenoja tuleekin lisää?

Perjantai hermostuttaa mielettömästi, vaikka onkin henkisesti valmistautunut siihen, että ultrassa ei näy iloisia uutisia. Eikä uskalla edes elätellä toivetta, että iloisia uutisia tulisi. Vaan kyllä tuo niukka vuoto silti ihmetyttää. Voiko se olla vain normaalia vuotoa raskauden aikana, vai eikö kohtu vain tyhjene kunnolla?
Voiko raskauden aikana vuodot kestää ylipäätänsä yli viikon?
 
Kerronpa tänne myös oman kokemukseni, jos siitä jollekulle olisi vaikka joskus apua jollain lailla.

Mulla alkoi niukka, ruskeahko vuoto rv 10+0. Alkuraskudessa oireina olivat väsymys, arat rinnat ja alavatsan kuukautismainen myllerrys. Pari-kolme viikkoa ennen ensimmäistä vuotoa oireet vähenivät ja laantuivat oikeastaan kokonaan. Vuoto alkoi lisääntymään vähitellen ja muuttumaan veriseksi, rv 10+3 alavatsassa alkoi taas kuukautistyylinen mylläys ja illalla sitten hölähti verta ihan reippaanlaisesti ja samalla tuli ulos myös ensimmäinen ns. hyytymä. Tämän jälkeen vuoto jatkui vähän aikaa kuukautisten tyylisenä, kunnes loppui yön ajaksi lähes kokonaan. Aamulla meniin ultraan, jossa todettiin, että sikiöpussi on paikallaan mutta sisällä ei ole enää alkiota/sikiötä, luultavasti siis tuulimunaraskaus. Kehotettiin odottelemaan viikonlopun yli, jos kohtu tyhjenisi itsestään niin ei tarvitsisi mennä kaavintaan.

Puolitoista vuorokautta tästä alkoi voimakkaat alavatsakivut, jotka ajoivat sänkyyn etsimään parasta asentoa, ja tunnin sisällä tästä tuli lastillinen verta, puhutaan siis todella määrästä, joka ei mahdu minkäänlaiseen siteeseen. Näitä "lasteja" tuli parin tunnin sisällä useita, ja niitä edelsi aina "voimakkaat" supistukset (heittomerkit sen takia, että tämä oli ensimmäinen raskuteni, niin en osaa sanoa, mitä todella on voimakkaat supistukset, luultavasti nämä eivät olleet mitään oikeaan synnytykseen verrattuna, koska siedin ne suht koht hyvin pelkän paracetamolin avulla) ja verilastien mukana tuli erikokoisia hyytymiä. Parin tunnin päästä siis rauhoittui ja vuoto taasaantui kuukautisten tyyliseksi. Seuraava tyhjennysaalto tuli n. 12 tunnin päästä edellisestä, tosin hieman rauhallisempana, supistukset eivät olleet aivan yhtä kovat eikä tavaraakaan tullut aivan niin paljon.

Vuorokausi tästä vuoto on jälleen kuukautisten tasoa ja mahdollisesti niukkenemaan päin. Odottelen vuodon loppumista ja sen jälkeen menen ultraan, jossa tarkistavat onko kohtu täysin tyhjä vai pitääkö vielä käydä kaavinnassa. Samalla tarkistaavat, ettei kohdussa ole tulehduksia tms.

Kohdallani siis luonto teki mitä ilmeisemmin tehtävänsä loppuun saakka. Ilmeisesti näin ei aina kuitenkaan käy, ja "tyhjennys" täytyy aloittaa ja suorittaa sairaalassa eri apukeinoin. Kaiken kamaluuden keskellä tuntuu kuitenkin hyvältä, että sain kokea tämän ns. luonnollisesti, vaikka onhan se todella rankkaa ja jotenkin raadollista kun sitä verta ja tavaraa tulee sieltä niin paljon ja sen itse joutuu "siivoamaan". Onneksi ehdin kuitenkin hieman jo käsittelemään menetystä ennen noita rankimpia tyhjennyksiä, niin ne eivät tuntuneet niin pahalta henkisesti. Siinä mielessä kehotan kaikkia käymään tarkistuttamassa epäilyttävät vuodot, ettei asia selviä sitten kamalalla tavalla.

Menetys painaa mieltä ja surettaa mutta en aio lannistua tästä vaan toivoa parempaa seuraavaa kertaa. Toivottavasti te kaikki muutkin keskenmenon kokeneet, vaikka nyt tiedän miltä tuntuu se, jota ei voinut tietää ennen kuin sen on kokenut.
 
Voimia Celia, Tuutikki, Sanjana ja muutkin keskenmenon kokeneet, leuka pystyyn - kyllä meistä vielä äidit tulee! Tiedetään ainakin, että raskaaksi tuleminen onnistuu, ens kerralla sit pysytään mukana onnelliseen loppuun asti! [:)]

Vielä kerran jatkan tuosta omasta kokemuksestani ja sen jälkeen keskityn katsomaan eteenpäin (kun olen saanut tämän keskenmenoni "purettua" tänne). Aiempaa kirjoittelinkin, että mulla alkio löytyi varhaisultrassa kuolleena rv 7+6 ja keskenmenovuoto käynnistettiin sitten pillereillä. Tuo ei kuitenkaan riittänyt (vaikka yleensä varhaisessa keskenmenossa kohtu tyhjenee joko itsestään tai pillereillä) vaan viikko noista pillereistä kävin kontrollissa. Siellä tarkistettiin, onko kohtu tyhjentynyt - eipä ollut (ei tainnut kohtukaan haluta luopua tuosta raskaudesta...) Jouduin sitten tulehdusriskin vuoksi kaavintaan eli kevyessä nukutuksessa kaavittiin loput pois (itse alkio tuli varmaan jo heti pillereiden ottamisen jälkeen, mutta muu "materiaali", jota oli kuulemma vielä n.3cm (?) kerros kauttaaltaan jäljellä). Vuoto jatkui tuosta vielä reilun viikon. Kipeä olin vain sen illan silloin pillereiden ottamisen jälkeen sekä illan kaavinnan jälkeen. Seuraavana aamuna ei enää "tuntunut miltään" = fyysisesti..

Ajattelin vielä kirjoittaa tämän siksi, että ainakin omalla kohdalla keskenmenon aikaan surun lisänä oli vielä epätietoisuus ja pelko, kun ei ollut aavistustakaan mitä seuraavaksi on edessä ja miten paljon se koskee yms.

Niin sanoi lääkäri, että sitä ei usein tiedäkään, miten yleisiä keskenmenot ovat ennen kuin sattuu omalle kohdalle. Ei kuitenkaan tarkoita millään tavalla sitä, että seuravan raskauden kohdalla sattuisi samoin. Luonto vain päätti, että siitä yksilöstä ei ollut elämään kohdun ulkopuolella (?) Itse olen kuitenkin onnellinen, että keskenmeno tuli varhaisessa vaiheessa, eikä sitten kun varpaatkin on jo laskettu ja huone sisustettu! Oli miten oli, kyllä siitäkin selviää ja elämä voittaa - suru on kuitenkin surtava ensin pois! Tiedänpähän ainakin, että SITTEN KUN minun vauvani joskus syntyy, ymmärrän paremmin, ettei se ole mikään itsestäänselvyys ja läpihuutojuttu! Lapsia ei tehdä - ne saadaan! [;)]

Aurinkoista kesää - lapsilykkyä! Jaksetaan uskoa, että kyllä se vauva sieltä vielä tulee - ajallaan! [:)]
 
En voi muuta kun olla täysin samaa mieltä kanssasi, Malla, oikeestaan ihan kaikesta. Etenkin siitä, että kyllä on kunnioitus ja nöyryys elämää kohtaan kasvanut taas ihan uusiin mittoihin. Jo ennen raskautta ja raskauden alkuvaiheessakin yritin ajatella ja puhuakin asiasta ns. varoen ja kunnioittavasti (vai tiedostiko sen jossain alitajunnassa että kaikki ei tule menemään hyvin?) mutta kyllä keskenmenon jälkeen voin sanoa olevani ajattelun kanssa taas ihan uudella tasolla.
Jaksan ja haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen ja onneen seuraavan raskauden kohdalla, ja jos jonain päivänä sen rakkaan lapsensa syliinsä saa niin kyllä nöyrä kiitos lähtee jonnekin suurempaa kohti, vaikka en mikään äärimmäisen uskonnollinen ihminen olekaan. Vaikka lähtisihän se varmasti muutenkin mutta kyllä siinä on keskenmenon jälkeen vielä sellainen hieman erilainen nöyryys mukana.
Olen miettinyt itsekseni sitä, kuinka paljon oonkaan muuttunut kolmen kuukauden aikana. Se, että tottui ajatukseen raskaana olemisesta ja elämänalun sisällään kantamisesta muutti minua jo jollain tavalla ja nyt, kun jouduin käymään vielä tämän keskenmenon koen, että olen muuttunut vielä edelleen. Paljon puhutaan synnytyksestä ja siitä miten se on kaikessa kivuliasuudessaan ja työläydessään ainutkertainen ja pysäyttävä kokemus mutta harvoin puhutaan siitä, että myös se, kun synnyttää/tyhjentää sitä menetettyä elämänalkua, oli se miten pieni ja aluillaan tahansa, on ikimuistoinen kokemus, tosin sen päätteeksi ei tulekaan sitä hyvänolontunnetta, joka saa unohtamaan kaiken koetun tuskan. Kyllä se jälkensä jättää mutta omalla kohdallani koen, että oon selvinnyt siitä hyvin ja kasvoin tämän kokemuksen myötä monen monta vuotta henkistä elämää. Tuntuu, että ainakin tämän pienen hetken osaa taas arvostaa elämän oleellisia asioita.
 
heippa!

minä olen kirjoitellut tonne tammivauvojen puolelle ja jännityksellä odotan miten meitin käy. rusertavaa vuotoa ollut viime perjantaista asti, kipuja ei. soitin tänään naistenklinikalle kyselemään neuvoja ja sieltä sanottiin ettei ole mitään hätää kunhan ei kipuja ole ja vuoto niukkaa ja rusertavaa. vaikea uskoa siihen ja pe mulla onkin varhaisultra.

kysymys kuuluukin, onko teillä ollut kipuja ennen keskenmenoa tai tuulimunan toteamista? liittyykö siihen aina kipu? ei tämmönen vuoto kuitenkaan ihan normaalilta tunnu! olisin niin halunnut sinne ultraan jo tänään, mut ei ne pirulaiset halunneet ottaa mua vastaan. onneks on se perjantain aika. sittenpä selviää onko siellä kohdussa enää ketään vai ei. pirun inhottavaa vaan odottaa ja odottaa!

jaksamista teille kaikille!!!
 
Pitää vielä vastata näin pikaisesti, vaikka uni jo kutsuu..
Tulitikku: Mitä tuohon nyt sanoisi.. Ei liity aina kipua, ei mulla koskenut mihinkään ennen kuin pillerit käynnisti tyhjennysvuodon (supistukset?). Johtunee siitä, että ei tullut luonnostaan ulos. Kuitenkin: vuoto ei liene mitenkään epätavallista aivan normaalissakaan raskaudessa, eikä siis automaattisesti tarkoita keskenmenoa tai ongelmia. Joka tapauksessa, selvää lienee, että stressistä ei apua pienokaiselle ole, joten koita olla turhaan miettimättä pahinta vaihtoehtoa - onneksi pääset perjantaina ultraan ja sen jälkeen olet viisaampi, toivottavasti kaikki on silloin loistavasti! Tiedän sen pelon ja se on kauhea, mutta todennäköisempää on varmaankin, että kaikki on hyvin.
Celia: En myöskään ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta jotenkin ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen... Jospa tälläkin on tarkoituksensa? Se kasvattava vaikutus vaikka, jos ei muuta.
Mutta nyt nukkumaan.
 
Hei vain kaikki! Pitkästä aikaa. Oli tuo aloittamani keskustelu niin kipeä aihe että nyt vasta pystyn ajattelemaan asiaa.. Tosin nyt kun näin kuvia rakkaasta ystävästäni joka on yhtä pitkällä kuin minä olisin... sattui niin perhanasti.. ja sattuu sekin etten ole tarpeeksi vahva nähdäkseni ystävääni enkä pysty onnittelemaan häntä ihanasta vauva masustaan... :( tunnen itseni pahaksi ihmiseksi..

Nyt kuitenkin, jonkin ilkiö pääni sisällä herättelee toivoa uudesta pienokaisesta vaikka se tuntuukin niin toivottomalta.. Minulle ei ole tullut kuukautisia vielä tyhjennyksen jälkeen, josta on kuitenkin jo yli 7vk aikaa. Ei ole missään vaiheessa tuntunut siltä että voisi alkaa vuoto, ainut merkki kuukautisten alkamisesta on ollut pari finniä leussa (tulevat aina päivälleen silloin kun menkat alkaa).. joten, voisinko uskaltaa jo ajatella että entäs jos?..? pelkään vain tehdä testin ja pettyä taas pahasti.. en tiedä miten negatiivisen tuloksen jälkeen taas jatkaa eloa normaalisti. Meinaa aina tulla itku kun nään raskaana olevan naisen tai pieniä lapsia leikkimässä jossain.. kouraisee syvältä sisältä.. [:(]

tuli taas vuodatusta, tämä loppujen lopuksi on ainut paikka jossa tätä vuodattaa. Tottakai ystävät ovat tukena, mutta en halua vain synkistellä heille. Kun sanatkaan eivät auta mieltä[:(]
 
Heippa, huomasin eilen tämän keskusteluketjun ja ajattelin nyt ottaa osaa. Minulle tuli keskenmeno maaliskuun lopussa viikolla 8-9. En ole sen jälkeen pystynyt edes täällä aiheesta keskustelemaan kun on tuntunut niin pahalta.

Lokamammalle ja muillekin omista kokemuksistani sen verran, että keskenmeno alkoi ruskealla vuodolla joka viiden päivän jälkeen muuttui vereksi ja siitä kahden päivän jälkeen tuli kaikki ulos. Jo ennen veren tuloa minulle tuli yhtäkkiä tunne etten enää ole raskaana. Ilmeisesti hormonitasot laskivat. Kuitenkin oli hyvä etten mennyt ultraan, koska luonto lopulta hoiti kaiken ja loppuun asti oli kuitenkin pieni toivonkipinä että ehkä kuitenkin, koska olin lukenut että vuotoa voi tulla raskauden aikana. Ja olin jo käynyt kaksi kertaa varhaisultrassa ja kaikki hyvin ollut. Kaikista kauheinta olisi varmaan kuitenkin ollut tietää että pikku tyyppi olisi jo ollut kuollut ja vielä sisällä.. Tulitikku, minulla kipuja tuli vasta kolmantena verenvuotopäivänä, kun keskenmeno tapahtui lopullisesti ja kohtu tyhjentyi. Kivut alkoivat aamulla ja keskenmeno tapahtui illalla. Kivut olivat vähän kuin normaalia voimakkaammat kuukautiskivut. Säteili vähän alaselkään myös. Henkinen kipu oli kyllä paljon pahempi. Seuraavana aamuna kävin sitten sairaalassa tarkistuttamassa tilanteen.

No, keskenmenon jälkeen vuoto loppui viikossa, mutta kuukautisia ei kuulunut. Tein kaksi negatiivista testiäkin ja sitten menin gynegologilleni ja hän määräsi terolut-kuurin (keltarauhashormonia). Nyt tällä viikolla vihdoin kuukautiset sitten tulivat. Ja nyt tuntuu taas paremmalta. On taas normaalikierto ja toivoa uudesta raskaudesta. Soitin siis lääkärille kun oli mennyt reilu 6 viikkoa keskenmenosta eikä vieläkään kuukautisia. Hän samalla tarkisti että paikat kunnossa jne. Kuukautisia ei kuulunut, mutta olin kuitenkin ovuloinut, eli olisin hyvällä tuurilla voinut tulla raskaaksikin. No, nyt on tavallinen kierto käynnissä (tosin syön vielä noita terolutteja) ja lähdetään uuteen yritykseen.

Olin jo kertonut raskaudesta lähes kaikille, mutta en kokenut sitä kuitenkaan huonona asiana. Sain ihania viestejä ihmisiltä ja paljon tukea. Myöskin sain kuulla monista keskenmenoista, joista ei edes lähipiirini ollut aiemmin kertonut. Jotenkin se helpotti kuulla että lähes kaikilla oli ollut ainakin yksi keskenmeno ja sen jälkeen terveitä lapsia. No, yritän ajatella että parempi että meni varhaisessa vaiheessa kesken, kuin olisi syntynyt vaikeasti vammainen lapsi. Nämä varhaiset keskenmenothan johtuvat yleensä kromosomivioista, eikä niihin voi mitenkään itse vaikuttaa. Mutta kyllä tässä on alkanut ymmärtää miksi tervettä vauvaa pidetään ihmeenä!

Mä olen myös alkanut tuijotella lapsia ja raskaana olevia.. Kollegani jäi juuri äitiyslomalle, enkä oikein pystynyt hänen kanssaan juttelemaan kun tuli itselle niin paha mieli. Toki olin iloinen hänen puolestaan, mutta siinä tilanteessa sitä peilasi vain niin omia tunteitaan. Toisaalta on ollut ihana kuulla niiden kavereiden raskauksista keillä on myös ollut keskenmeno ja nyt kaikki hyvin.
 
Itse olen myös huomannut keskenmenon jälkeen että keskityn aina väkijoukossa niihin raskaana oleviin tai lasten kanssa kulkeviin. Nyt niitä tuntuu tulevan joka kadunkulmassa vastaan, kun ei niitä silloin ennen nähnyt. Itselle tulee niin paha fiilis kun itse haluaisi olla samassa tilanteessa [X(]..
Minäkin voisin nyt hieman selventää miten itselläni tuo keskenmeno meni. Tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa vasta epäilin ja tuon kirjoituksen jälkeen km vasta käynnistyi.
 
Tosiaan minulla oli alkanut alkuviikosta jo runsaampi rusehtava vuoto jonka aikana tuli myös noita klimppejä. Minulla oli koko alkuraskauden ollut rusehtavaa vuotoa (on siis normaalia), mutta sitä tuli todella vähän, en tarvinnut kuin pikkuhousun suojan, jos sitäkään.
 
Torstaina töissä rupesi sattumaan alaselkään, en oikein osannut kohdistaa sitä, koko alaselkään särki oudosti. Iltapäivällä kotiin päästyäni sitten tuli isompi klimppi, jonka jälkeen alkoi verenvuoto, muttei kovin runsaana. Silloin jo alavatsa ja selkä olivat hieman kipeät. Soitin jorviin että onko normaalia ja sanoi että pitäisi seurailla tilannetta ja soittaa jos muuttuu pahemmaksi. Sanoi että alkuraskaudessa voi tulla myös noita verihyytymiä ilman että raskaus menisi kesken. Pieni toivon kipinä syttyi sisälläni.
 
Noh, jonkun ajan päästä soitosta vatsaa väänsi ihan hirveästi.. Siitä sitten alkoivat "supistukset", tosiaan en itsekään tiedä millaisia ovat (ensimmäinen raskaus), mutta luonnehtisin niitä kyllä supistuksiksi kun tuntui että vastapeitteitä väännettäisi kasaan. Tunnin näitä tuli säännöllisesti eikä mikään asento tuntunut helpottavan, oli vain kestettävä, mutta kun ne tosiaan tulivat säännöllisesti niin osasi aina odottaa sitä kipua. Oksensin kaksi kertaa supistusten aikana kun oli niin huono olla!
 
Tunnin päästä tuli tunne että nyt täytyy päästä vessaan ja matkalla sinne jo tunsin kuinka jotain olisi kaadettu alapäästä. Sieltä tuli kuin ämpäristä kaatamalla verta.. Ja tuota verenvuotoa jatkuikin sitten runsaana sen illan. Seuraavana aamuna menin ultraan ja siellä todettiin että keskenmeno oli käynnistynyt, mutta kaikki ei ollut tullut vielä ulos. Olin lähdössä Turkkiin viikoksi seuraavana päivänä joten lääkäri määräsi lääkkeitä ja siteitä mukaan. Matkalle ei onneksi tullut enää toista samanlaista kohtausta.
 
Kävin sitten n. kolmen viikon päästä verikokeessa, jossa tarkistettiin että hormonitaso on laskenut, ultraan ei tarvinnut edes mennä. Ja näinhän hormonitaso oli sitten normaalin tasolla niin todettiin että keskenmeno oli mennyt itsestään loppuun asti.
 
 
heipat,tänään olis se ultra mutta eipä sitä hirveästi enää tarvitse. eilen heräsin kuukautiskipuihin ja päivän mittaan vuoto lisääntyi ja meni klimppiseksi. tänään jatkunut samanlaisena. eli kyllä se pieni sieltä pois tuli. menen vaan nyt sit tarkistuttamaan tilanteen et mites jatkossa, tarviiko kaavintaa, lääkkeitä tms.
 
fyysisesti olo ihan ok, kivut aika lieviä, ihan niinkuin kuukautiset. henkisesti aivan paska olo. mies ollut koko vuotamisen ajan reissussa ja olen ollut  asian kanssa aika yksin. ei se oikein osaa puhelimessa lohduttaa, eikä se taida oikein tajuta kuinka raskaalta tämä tuntuu.
 
eipä  tässä varmaan muu auta kuin lähteä uuteen nousuun ja uuteen raskauteen. seksi kyllä viiminen asia mielessä tällä hetkellä, mulla kun vuodot alkoivat seksin jälkeen. sattumaa tod näk mutta kuitenkin.
 
lapset ja raskaana olevat ottavat päähän. ei paljon jaksa iloita veljeni kuudennesta lapsesta....
 
Tulitikku, Voi miten kurjaa :( Keskenmeno on jotain ihan kauheata, eikä sitä oikein ymmärrä ennenkuin on sellaisen kokenut. Miesten voi olla vaikea ymmärtää, kun he eivät ole raskautta itse fyysisesti kokeneet eivätkä ymmärrä että se pieni solukasa siellä masussa on naiselle jo uusi ja rakas pieni ihme. Ja kun on jo kokenut kaikki hormonimuutokset jotka on jo vaikuttanut mielialoihin ja kehoon ja kaikkeen, niin kyllä se menetys on tosi rankkaa.
Voimia sinne ja toivottavasti miehesi tulee pian kotiin lohduttamaan ja pitämään kainalossa.
 
Mulla oli tänään tarkistusultra, vaikka vuoto ei ole vielä loppunutkaan (kestänyt yhteensä 12 d, ensimmäisestä "hölähdyksestä" lukien 9 d). Neuvolatäti oli kuitenkin niin kiltti ja sanoi, että voin tulla käymään niin tehdään raskaustesti ja jos haluan niin voidaan ultrata, että nähdään mikä on tyhjenemisen tilanne. Raskaustesti oli heikko plussa, ja kohtu oli selkeästi pienentynyt ja tyhjentynyt viime kertaan nähden (no tämä ei viikonlopun kaatovuotojen jälkeen ollut mikään yllätys) mutta jotain keskikaikua vai mikä se sana olikaan, ei vielä näkynyt eli tyhjennys jatkunee vielä jonkin aikaa. Kaavintaan ei kuitenkaan tarvitse mennä vaan jos kipuja ei ilmaannu niin odotella ja seurailla vaan niin pitkään kunnes vuoto on loppunut ja sen jälkeen tehdä uusi raskaustesti.

Tuntuu hyvältä, että tämä asia etenee luonnollisesti, rauhassa odotan vuotojen loppumista, sitten aion odotella yhdet kuukautiset ja sen jälkeen sitten uutta yritystä. Mullakin raskaana olevien ja pienten vauvojen näkeminen kolahtaa entiseen verrattuna aivan eri lailla jonnekin tuonne sisimpään, hieman ehkä satuttaa ja tuntuu pahalta mutta toisaalta myös kohauttaa hyvässä mielessä ja minulla on entistä vahvempi tunne siitä, että tiedän nyt olevani valmis äidiksi ja lapsen saaminen on minulle tärkeää ja jaksan uskoa parempaan. Sisimmässäni tiedostan kyllä sen, että jos seuraava raskaus (saati sitten useampi...) menee kesken, sieltä ei enää niin vain ylös tullakaan mutta yritän olla ajattelematta sitä, pakkohan tässä on vaan toivoa parasta.

Kommentoisin vielä tuota miesnäkökulma-asiaa. Minun mieheni on tehnyt parhaansa ollakseen tukenani ja mukana tässä prosessissa ja kyllä hänestäkin pahalta selvästi tuntuu mutta onhan se menetys miehelle erilainen, mies ei minunkaan mielestä pysty kokemaan sitä asiaa samalla tavalla kuin nainen, miehellähän saattaa kestää aina lapsen syntymään saakka, ennenkuin mies todella ymmärtää lapsen olemassaolon konkreettisesti. Sen takia oon yrittäny oman pahan olon keskellä parhaani mukaan kuunnella myös miestä, hänen tuntemuksiaan ja ajatteluaan tästä kaikesta, ja samalla yrittänyt vastaavasti selittää hänelle omia tunteitani. Muutaman kerran mies on sanonut tarkoittamattaan vähän pahalta tuntuvan kommentin, tyyliin että onneksi se ei ollut vielä mikään oikea ihminen, ei nyt nuin pahasti mutta jotenkin tuohon tyyliin mutta en ottanut siitä itseeni vaan ymmärsin sen, että ei mieheni voi kokea asiaa samalla tavalla kuin minä, etenkään kun emme ehtineet käydä siinä ensimmäisessä ultrassakaan saati kuulleet sydänääniä. Miehelleni se oli enemmänkin menetys siitä ajatuksesta, että meille tulee vauva ja meistä tulee vanhempia.
Kannustaisin kaikkia saman kokeneita puhumaan miestenne kanssa mahdollisimman paljon ja yrittäkää ymmärtää myös heidän tilanteensa, minun mies on ainakin sanonut että on ihan kamalaa kun ei osaa tehdä mitään eikä tiedä kuinka päin olla ja mitä sanoa tai olla sanomatta. Menetys on molempien, ja molempien pitää siitä selvitä, vaikka molemmat sen kokevat eri tavalla.
Itse koen, että kaikessa kauheudessaan tämä menetys on tuonut meitä entistä lähemmäs toisiamme. Toivottavasti muutkin saatte tukea miehiltänne ja jos ette saa, niin pyytäkää ja selittäkää miksi ja miten olette sitä vailla. Miehet eivät voi tietää, sillä en olisi itsekään tiennyt ennen kuin kaiken tämän koin.

Ja, onneksi meillä on tämä vuodatuspalsta, jonne saa avautua niin paljon kuin sitä vuodatettavaa riittää...
 
Tulitikku: Pahoittelut ja *halaus* sinulle! Tosi ikävää, että joudut käymään asiaa läpi vielä kaiken lisäksi "yksin". Toivottavasti miehesi tulee pian kotiin.

Käytännössä meilläkin mies oli lohduttajan ja tukijan roolissa, vaikka menetti vauvan hänkin. Keskenmenosta kuultuani koitin soittaa hänelle, mutta kun vastasi en saanutkaan muuta kuin itkettyä.. Sen jälkeen on vain lohdutellut minua, vaikka koitin sopertaa, että samalla tavalla hänkin on sen vauvan menettänyt.. Mutta eihän sitä samalla tavalla mies koe ja jokainen nainenkin varmaan omalla tavallaan.

Niinpä Celia: Tämän yhden keskenmenon minäkin kestän, mutta jos seuraavakin jne... Mutta siitähän on lähdettävä, että seuraavalla kerralla kaikki menee hyvin! Ja toivottavasti se seuraava kerta olisi pian...

Mutta pakko vielä sanoa, sitä minäkin olen miettinyt: raskauden aikana harrastimme seksiä tasan yhden kerran () ja se oli viikko ennen keskenmenon toteamista. Tuon kerran jälkeen mulla tuli vuotoa ekan kerran ja oikeastaan tiputtelikin sitten loppuun saakka. Alkio oli löytyessään ollut lisäksi (koosta päätellen) mahdollisesti viikon jo kuolleena, joten en voi olla miettimättä yhteyttä, vaikka olen myöskin ymmärtänyt, ettei seksi voi keskenmenoa aiheuttaa! No, tilanteeseen ei miettimiseni paljon vaikuta ja jos tuolla oli jotain tekemistä, niin ehkä korkeintaan keskenmenon ajankohdan kanssa. Jos on mennäkseen kesken, niin menee. Minkäpä sille enää mahtaa. "Vain elämää, ei sen enempää on kaikki tää..."

Mut todentotta tulitikku samoin kuin kaikki muutkin kanssasiskot: eikun uuteen nousuun vaan! Itse kävin tänään ostamassa greippimehuakin [;)] ja kohta mennään taas! Kesä on hyvää aikaa tulla raskaaksi! Aurinkoista mieltä kaikille![:)]
 
malla, mulla alkoi vuoto seksin jälkeen. se oli toinen kerta kun harrastettiin seksiä plussatestin jälkeen. jo ekan kerran jälkeen tuli pientä tuhrua.

mulla siis todettiin tänään keskenmeno, ei ollut mikään yllätys. lääkäri veikkasi vuodon värin perusteella että kyseessä olisi ollut tuulimuna. kohtu tyhjentynyt melkein kokonaan ja muutenkin kaikki näytti hyvältä ja siistiltä. vältyin siis lääkkeiltä ja kaavinnalta, huh. nyt vaan odotellaan vuodon loppumista ja sit saa jo yrittää uudestaan,jee.

onneks mieskin tulee sunnuntaina kotiin ni saadaan sitten yhdessä surra. on se mua lohduttanut omalla nurinkurisella tavallaan eli lähettänyt kännykuvia itestään ja meijän koirasta kun ne esim ajaa traktorilla yms. ja miehiseen tyyliin viesteili et tehään sit uus! kyllä mä tiedän että sekin kärsii ja on surullinen mutta palaa vaan hihat kun ite yrittää selittää miltä tuntuu ja itkee niin toisen kommentti on toi: sit tehään uus, eikä muuta,pelkästään toi lause. [:D] ei se siinä tilanteessa paljon lohduttanut vaikka se nyt naurattaakin.
 
terve..
kirjoittelin tuolla tammivaaveissa niinkuin tulitikkukin. Tänään oli eka ultra neuvolassa, katsoin kuvaa kerran ja tajusin ennen ku hoitaja sano mitää et kaikki ei oo kunnossa pikkuinen oli kuollu tasan kolmeviikkoa sitten rv 8+5 ja nyt olis ollu 11+5.[:(] Kaikkein pahinta on se kun mä nään sen monitorin kuvan siitä kuolleesta pikkuisesta silmissäni jatkuvasti.. no neuvolasta määrättiin naistenpolille, onneksi sain ajan tähän päivään ja tyhjennys lääkkeillä aloitettiin,. supistavat lääkkeet saa vast ottaa parin päivän päästä. On aika rankkaa ajatella että se sikiö oli kolme viikkoa kuolleena kohdussa eikä mulle tullu MITÄÄN oireita. Paitsi tänään lääkäri sit totes et olin ruvennu hiukan vuotaa, ite en sitä ollu huomannu vielä. nyt sitten vaan odotellaan et kohtu tyhjenee ja neljän viikon päästä labraan verikokeelle. Mulle hoitaja sano että uutta raskautta ennen olis hyvä olla ainakin yhet menkat mut totes perään että kyllä se oma elimistö tietää millon on valmis raskauteen. Odotan nyt ainakin ensin ne puhtaat arvot ja katotaan sitten mitä tehään. Kyllä me vielä meinataan yrittää niin mies ainakin sanoi että hän ajattelee ja uskoo että saadaan vielä lapsi.
Mies on ollu tosi kultanen sen jälkee ku tuli kotii.. Sano että kyllä se surettaa häntäkin mutta hänen suruaan lisää se kun tietää kuinka sitä odotin ja näkee kuinka surullinen olen ja kuinka paha mieli mulla on. Yritettiin tätä 11kk toivottavasti seuraava raskaus alkais nopeemmin. Lapsia ei tosiaan tehä ne saadaan! Sori jos teksti on epäselvä mutta itken vaan koko ajan.
 
Takaisin
Top