Kesäkuun kisa :)

Ei nyt mitään yhteistä edellisen kanssa, nautin open lomasta ja muksut mun kanssa kotona. Mies jää lomalle perjantain jälkeen neljäks viikkoa. Heinäkuussa sitten Rodokselle toisen perheen kanssa. Ei olla siellä ennen käytykään.

Lapset pomppii trampalla ja pelaavat sulista omassa pihassa :joyful:
 
Muokattu viimeksi:
Täällä kanssa lomalla ja lapset kotona. Ja meilläkin mies jää perjantain jälkeen lomalle. Taidetaan lähteä käymään mökillä. Ja sitten on yhdet juhlat ja Ruisrock:)
 
Mä olen kans lomalla, mies isyysvapaalla :) Pihahommia on tehty, niitä riittää!
Viikonloppuna tulossa eka yö erossa syyskuisesta, äiti lähtee rokkaamaan Rock in the Cityyn! Jänskättää, et miten selviän! :wideyed:
 
Täällä myös vielä mammalomalla, se loppuu ensi kuun puolessa välissä. Syksyllä olen sanonut palaavani töihin. Ollaan tämä viikko kolmistaan, minä ja lapset kun mies on reissuhommissa. Ollaan touhuttu monenlaista, käyty satamajätskeillä ja tänään eläinpihalla jossa esikoinen kuitenkin lopulta rohkaistui ja ratsasti ponilla ensimmäisen kerran koskaan :love7 Odotellaan isiä jo kovasti kotiin!
Edellisen vastaajan kanssa yhtäläistä loma! :)
 
Joo minäkin lomalla, sairaslomalla. Tai olisi mulla virallisestikin kesäloma, mut sehän siirtyi kun sairaslomalla ollut jo kohta pari kk. Me ollaan vielä kesälomareissussa, huomenna kotiin. Kivaa on ollut ja pojat jaksanut tosi hyvin, kyllä äiti saa olla taas ylpeä pojistaan :Heartblue
 
Mun mies oli saikulla monta viikkoa, kun käsi murtui sählyssä. Sai kipsin pois viikko sitten ja palasi töihin. Iloitsi, kun sai uintiluvan. Meillä Rodoksen reissu edessä kohta.

Kävin illalla zumbaamassa ja pilateksessa, teki hyvää :joyful:
 
Liikunta voisi olla yhteistä, kävelin tänään hammaslääkäriin ja pois vaikka auto oli pihassa.
Jaksoin siivota ja pyykätä. Muuten päivä on mennyt lepäillen paljon.
 
Pyykkäsin minäkin tänään ja pyykkään yhä. Liikuntaa tuli, kun juoksin lapsen pyörän perässä ja myöhemmin ulkoilutettiin koiria, siinä ei kyllä hiki tullut, kun alkoi sataa.
 
Minä juoksin lapsen perässä junassa. Oli tosi rankka matka, kesti kaikkinensa kahdeksan tuntia. Lapsi otti vain puolen tunnin päikkärit ja oli loppuillasta ihan poikki. Jaksoi silti vimmata loppuun asti.

Opin kantapään kautta, ettei Pendolinoissa ole leikkivaunua. Onneksi vieressä istui aivan ihana nuori nainen, jonka sylissä poika viihtyi vaikka kuinka kauan. Nettikään kun ei junassa toiminut tuolla välillä, että olisi saanut videot pyörimään.

Huomenna mennään fiilistelemään uudelle asunnolle, muuttokuorma saapuu illalla. Mies tulee viikon päästä perässä. Yritän saada asunnon näyttämään edes etäisesti kodilta siihen mennessä.
 
Ei mitään yhteistä edellisen kanssa. Mä olin HopLopissa lähes koko sen aukiolon ajan lasten kanssa. He leikkivät ja juoksivat, minä istuin ja neuloin :joyful: Onnelliset ja väsyneet muksut oli illalla kotiin päästyämme :)
 
Minäkin olen tänään aamupäivällä istunut ja neulonut hetken, vaikkei päivässäni muita yhtäläisyyksiä edellisen kirjoittajan kanssa olekaan. :joyful:
Olen 34 viikkoa raskaana ja kesäloma alkoi jo kuukausi sitten. Tänään herättyäni siivosin keittiön mieheni jäljiltä, jonka jälkeen söin aamupalan ja vietin aikaa koirani kanssa. Koiraneiti kun on harvinaisen rauhallinen silloin kun ollaan ihan vaan yksin kotona. Tämän jälkeen tosiaan neuloin vähän päiväpeitettä jota olen jo jonkin aikaa päkertänyt tulevalle perheenjäsenellemme, kunnes sitten vihdoin rupesin piirtämään. Teen tällä hetkellä toista osaa erääseen lastenkirjasarjaan jota kuvitan. :smug:
 
Kunpa ehtisi alas istumaan ja neulomaan. Tosin mulla on ollut taas hieman motivaatiopulaa käsitöitä kohtaan. Tämä aamupäivä meni ruokakaupassa käydessä ja työpaikalla kävin esimiehen tykönä äitiyslomaan liittyviä asioita hoitamassa. Iltapäivällä varmaan nyt ulkoilua kun vesisade lakkasi.
 
Mulla myös hippasen motivaatio hukassa! Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja täällä sitä köllötellään lapsen kanssa sohvalla.. Aamu tosin käytiin jo riehumassa Hoplopissa, joten nyt uni maistuu.
 
Täällä kans pitäis kauppaan yrittää. Lapsille tuli kavereita kylään, mutta kuopus lähtee mukaan ostoksille.
Mulla on nyt ollut mukavasti aikaa neuloa, kun olen pitkällä lomalla. Kurkkua meinaa särkeä, mut flunssa
ei kuitenkaan tule kunnolla päälle.

Piinapäivät taas käsillä, saa tässä varmaan pari viikkoa jännittää, olisiko tärpännyt :)

Meidän muksut tosiaan sai juosta HopLopissa kahdeksan tuntia toissapäivänä :wacky:
 
Meillekin tänään ruokakauppapäivä, aamupäivästä sain myös imuroitua. Kaappeja pitäisi alkaa siivoamaan, mutta selkä nyt niin hellänä että parempi maata vuoteessa kun taapero nukkuu. Tänään täytyy myös huomisen ruoka tehdä tänään valmiiksi, kun huomenna suunnataan päiväretkelle Porvooseen. Ensi viikolla lupasin viedä esikoisen ja hänen kaverin Leo's leikkimaahan, ei ollakkaan siellä koskaan käyty ennen, mutta eiköhän se ole aika samankaltainen kuin Hoplop. Hurjaa kun kesäkuukin kohta jo ohitse. Aika kuluu vauhdilla.
 
Eilen käytiin kaupassa, kuten edellinen kirjoittaja oli myös käynyt. Selkä myös mulla hellänä, pitäis aloittaa, eikä vain aikoa, Pilates-reenit!
Pe- ja la-illat olin festareilla, ekat ”iltavapaat” sitten vauvan syntymän. Olipa ihanaa ja jopa välillä ”unohdin” kotijutut, mikä ensin pysäytti, mutta sitten olin vaan tyytyväinen; sain todellakin muuta ajateltavaa kuin vauvaan liittyvät asiat! :)
Tänään sit oon jo kitkeny vähän kukkapenkkejä, pessy pyykkiä, laittanu ruokaa, hoitanu vauvaa; normi arkijuttuja siis. Mut tosi hyvällä mielellä! Illalla vielä ystäviä tapaamaan :) Hyvä lopetus kesäkuulle, kun aurinkokin paistaa!
 
Pari koneellista pitänyt pyykkiä pestä, että on pikkureissua varten puhdasta vaatetta. Sit luvassa kauppareissu evästä ostamaan ja kohta pitäs pakata hieman. Parin tunnin päikkärit taas takana, luulis nyt iltaan jaksavan :hilarious:
 
Pyykkikone on laulanut täälläkin. Parasta aikaa peseytymässä on kassillinen ilmaiseksi saatuja vaatteita, jotka hain tänään. Nyt on tytölle riittävästi sisävaatteita päiväkodin aloitukseen; tässä koossa siis! Ja huomenna lähdetään mekin parin yön reissulle pappalaan, ilta menee siis pakkaillessa.
 
Meilläkin ollut tänään pyykkipäivä! Viimeiset pyykit, kun saatiin narulle kuivumaan niin lähdettiin miehen kanssa pienelle retkelle luonnon helmaan. Löydettiin tosi paljon metsämansikoita, joista tehtiin iltapalaksi rahkaa!
 
Takaisin
Top