KESÄKUU!!! ?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Bamboo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Bamboo

Vauhtiin päässyt keskustelija
Se on kuulkaa täällä tänään - KESÄKUU nimittäin!! Tässä kuussa todennäköisesti ainakin suurin osa meistä synnyttää. Osa ehkä tuntien ja osa viikkojen päästä, mutta tässä kuussa kuitenkin! emoticon

Tänne voidaan nyt kerätä ne viimehetken kuulumiset - kolotukset, tuntemukset ja lähdönhetken lähestymiset!

Itellä ei kyllä tunnu ollenkaan siltä, että synnytys olisi edes lähellä. Olo on mitä mainioin ja tuntuu, että energiaa olis vaikka mihin. Vatsa on yllättävän vähän tiellä, vaikka se jo iso onkin. Sukat oon tosin jo suosiolla jättänyt kaappiin, kun ei niitä meinaa millään saada jalkaan emoticon  Ihanaa, kun on lämmin!


Pariin päivään en ole kerennyt edes miettimään koko lähestyvää synnytystä.. Meidän toiselta koiralta operoitiin maanantaina polvi - rikkoutunut nivelkierukka poistettiin ja uusittiin ristisiteet. Tää oli nyt vuoden sisään kolmas jalkaleikkaus (viime kesänä operoitiin molempien polvien ristisiteet). Nyt toivotaan, ettei ton kaverin tarttis enää leikkauspöydälle nousta!
Maanantain ja ma-ti välisen yön koira oli ihan mielettömän kipeä ja mä sitten valvoin sen kanssa sitä itkua kuunnellen. Kyllä siinä tuli taas sellai tunne, että jos koiran kivut ja sairastaminen sattuu itseen noin kovasti, niin mitä se sitten on, kun oma lapsi sairastaa. Tuskin sitä voi edes kuvitella, miten se ottaa sydämestä.

Noh, eilen illalla koira köpötteli jo menemään siihen malliin, ettei mitään leikkausta olis tehtykkään. Tehokkaat särkylääkkeet ilmeisesti emoticon Nyt haasteena onkin sitten ottaa iisisti seuraavat 8 viikkoa. Veikkaan, että ollaan jossain vaiheessa helisemässä, kun jo nyt vauhtia tuntuis olevan enemmän kun mitä jalka kestää.

Onneksi saatiin toi leikkaus pois alta ennen vauvan saapumista. Olis voinu olla melkonen rumba vetää nää pari päivää ihan tuoreina vanhempina pienen vauvan ja kipeän koiran (ja yhen terveen koiran :D) kanssa. Vaikka kaipa siitäkin olis selvitty emoticon

Sori tämä viestin koirapainotteisuus - täällä on viimepäivät vaan mennyt melko koirapainotteisesti ja paljon muuta raportoitavaa ei ole emoticon. Vaikka ihan mieluusti raportoisin jo jostain, mikä viittaisi lähestyvään synnytykseen!

Mahtavaa loppuodotusta kaikille ja hyviä vointeja!!
 
Hienoa bamboo, että koira toipui leikkauksesta nopeasti :)

Mulla on maha kyllä aika pahasti tiellä nykyään. Meidän Jytky (huomatkaa uusi lempinimi) on ottanut parin viimeviikon aikana oikein kunnon kasvupyrähdyksen, joka on laittanut mut aika tukalaan tilaan (viime perjantaina painoarvio oli 3400kg). Ei varsinaisesti satu mihinkään, mutta on pingotettu olo jatkuvasti ja esim istuminen on vaikeaa, kun tuntuu, ettei kaikki mahan kohdalla oleva vaan mahdu reisien ja rintojen väliin. Jumppapallo on ihan paras apuväline just nyt. Nojailu sitä vasten on oikeastaan ainoa asento, jossa on hyvä hengittää eikä painetta tunnu missään (paitsi polvissa).

Oli hassua huomata kuinka paljon äitiyslomapäivää muutti se, että mies oli eilen kotona koko päivän. Aamulla tuli herättyä aikaisemmin, telkkaria ei juuri tullut katsottua, pölyt pyyhittyä, kävelyllä käytyä pari kertaa, pestyä pyykkiä, käytyä kirjastossa, laitettua astiat koneeseen ja kaappiin, tehtyä ruokaa, ommeltua harsoliinoja ja pari korjausompelua... sitten illalla oli ihan poikki. En mä koskaan yksikseen ollessani tee noin paljon juttuja. Toivottavasti saan olla loppu äitiysloman ennen synnytystä päivät yksin kotona ;)

Mutta nyt jotain syötävää ja sitten oman isän kanssa kauppaan huomisia grillijuhlia varten.
 
Täällä laskettu aika on jo YLIHUOMENNA! :)
Toisaalta on sellainen olo et pirpana voi pulahtaa ulos ihan milloin vaan, toisaalta voi olla et menee viikkokin... supistelua ei kyllä ole mitä nyt ihan tosi pieniä harjoitussupistuksia. Tänäänkin köpöttelin tyytyväisenä kaupassa ja kassatäti kysyi että onko monta viikkoa vielä ja kovasti ihmetteli kun sanoin että ei viikkoja vaan muutama päivä :)

Mut täytyy sanoa et viikon verran voimat on kyllä ollut tosi lopussa enkä ole hirveän kauas kotoa viittinyt poistua, mitä nyt ruokakauppaan. Nyt kun mun veli tuli meille kotiin avuksi (ja on siihen asti kun vauva syntyy ja pääsen kotia) niin en ole todellakaan paljon muuta tehnnyt kuin levännyt kun iski tämä flunssakin ja turvorus on tosi kovaa. 

Meillä kans leikattiin toinen koira heti mun äippäloman alkuun ja sain sitä tosiaanki viikon kovasti hoitaa ja mietin ihan samaa mitä Bamboo. 

mut kaikki on valmiina ja ilmoitin jo ipanalle et yksiön maksuton vuokra-aika päättyy pe ja sen jälkeen verotan vuokraa ja perin ne tulevista viikkorahoista! :D

 
Kovin nyt koirat sairastaa.. meillä ei leikattu mitään, mutta vanhemmalla, 10,5v, todettiin sokeritauti mennä viikolla, joten piikitellään sitten tästä lähtien. Siskon edesmenneellä koiralla oli samainen tauti, joten ei sinäänsä mitään uutta. Ja mikäs tässä on äitiyslomalla piikitellessä, kun on kuitenkin kotona.

Laitan ehkä vähän paremmaksi tuon painoarvion kanssa.. maanantaina, rv36+6, arvio jo päälle neljä kiloa. Tästä syystä tullaan sitten käynnistämään aikaisemmin (samoin kuin sen takia, että esikoinen autettiin maailmaan imukupilla, ja jäi hartioistaan jumiin) maanantaina sitten selviää, että koska.. Olin tosin jo 2cm auki, ja limatulpasta tuli eilen viimeisetkin rippeet, eli lääkärin mukaan lähtö saattaa tulla koska vaan. Hyvähän se olisi, jos itsellään lähtisi. Tuli vain ehkä HIEMAN kiire, kun mitään ei ollut valmiina :) No, nyt on vaatteita pestynä sen verran, että pärjää ensimmäisen viikon-kaksi. Me ei tiedetä, että kumpi on tulossa,
joten pesin esikoisen vanhoista vaatteista vain ne neutraaleimmat.

Eiköhän tälläkin palstalla ala tapahtumaan tässä ihan lähiaikoina!
 
On tapahtunut jo...

En äkkisiltään löytänyt täältä tälläistä ketjua. Kirjoittelin tänne alussa ja sitten kyllästyin, kun foorumi ei antanut kirjottautua sisään tai hävitti kirjoittamani tekstin tai muuta vastaavaa.
Ajattelin kuitenkin vielä kokeilla ja nythän tämä toimii...toivottavasti :).
Tulin kertomaan, että meille syntyi tummatukkainen poika 23.5. Pituutta 49 cm ja painoa 3728 g. Raskausviikot tuolloin 38+3. Synnytys oli käynnistetty ja ainut syy käynnistykselle oli diabetekseni...eli pikkusairaala halusi pelata varman päälle ja käynnistää, vaikka mitään ongelmia ei ollut ilmoilla.
Synnytys käynnistettiin kohdunsuulle laitettavilla tabuilla ja jo toiset saivat aikaan voimakkaita supistuksia. Supistukset kovenivat ja tihenivät (tätä vaihetta kesti noin 6 tuntia), mutta kohdunsuulle ne eivät tehneet mitään. Lähtökohta sairaalaan tullessa oli, että kanavaa oli jäljellä miltei 2 cm ja olin korkeintaan kahdelle sormelle auki.
Kalvot puhkaistiin ja siitä alkoi 35 minuuttia kestänyt jatkuva supistus joka aukaisi puuttuvat 7 cm. Sain siis rajun  luomusynnytyksen ja voin sanoa etten sitä todellakaan olisi halunnut vaan kaikki maailman mömmöt mitä olisi löytynyt ja helpottanut. Vauva syntyi lisäksi napanuora kaulan ympärillä ja kätilöt joutuivat murjomaan vauvaa sen verran, että elämänsä pari ekaa päivää oli väriltään sinimusta. Ponnistusvaiheessa tein oman henk.kohtaisen ennätyksen....2 minuuttia...kun esikoinen oli 3 :D
Arki kotona on alkanut paremmin kuin hyvin ja pieni isoveli on ottanut uuden tulokkaan innolla vastaan.
Juu ja näköjään nimimerkkini hävöksissä eli laskettu aika oli 3.6 ja musu se täällä kertoileeemoticon
 
Ihanasti alkoi Kesäkuu <3 Meidän pieni omppu pongahti maailmaan 1.6 :) Kolme päivää siinä meni, viimesenä päivänä mentiinki sit ihan rytinällä :) nyt osastolla tutustumassa uuteen tulokkaaseen, joka kovasti kyllä nukkuu :) toisaalta hyvä vaan saa äitikin vähän levätä :P
 
Täydellinen kesäkuun alotus jojoballa - hurjasti onnea tulokkaasta ♥ !!

Jos jossain vaiheessa jaksat ja haluat, niin käy kertomassa tarkempaa synnytyskertomusta tuolla Synnytystarinat- osiossa :) Mä ainakin tosi mielelläni kuulisin/lukisin, miten muiden synnytykset on sujunut. Toki ymmärrän hyvin, jos joku haluaa pitää yksityiskohdat omana tietonaan.. Jokainen tyylillään! :)
 
Onnittelut myös jojoballe ja paranemisia kaikkien koirille! =D
Täällä on viimepäivät mennyt muuton merkeissä  ja vihdoin ja viimein alkaa koti olemaan hienosäätöä vaille valmis. Onneks muuttoapua oli sen verran runsaasti, että aika helpolla itse pääsin, mutta kylläpä siltikin on iltaisin ollut jalat ihan poikki :/
Jospa sitä nyt sais alkaa valmistautumaan vauvan tuloon ja pakkamaan vaikka se sairaalakassi ;)
 
Onnea paljon jojoballe täältäkin! :)

Täällä jännittelen et oisko lähtö käsillä. Yöllä yhden aikoihin alkoi säännöllisesti supistella ehkä noin 10 min välein. 3.30 aloin kellotella ja 6-7min välein supisteli silloin, nyt 4.00-5.00 välillä 4-5min välein ja ihan mukavasti nää on kipeemmiksi tulleet. Jos sitä Kättärille kohta soittelis ja alkais vaikka sairaalakassia pakkailla varmuuden vuoksi :)
Hurja ajatella et tää nyt jo tulisi, rv 38+1 tänään :o Todennäköisemmältä tuntuu et nää supistukset tästä vaan loppuu. Katsellaan..
 
Sydämelliset onnittelut kaikille uusille äideille! emoticon Ja Manquelle tsemppiä tähän päivään, toivotaan, että pääset pian tositoimiin. Ja saat ymmärrettävästä syystä jättää ensi tiistain tapaamisen väliin. ;)

Mansikkainen

 
Onnitteluja täältäkin - tuntuu hienosti alkaneen tämä kesäkuisten jakaantuminen. Toivottavasti kaikilla menee kaikki hienosti! Innolla odottelen synnytyskertomuksia, joten kirjoitelkaahan niitä kun jaksatte.
 
Täältäkin onnea kaikille jo synnyttäneille ja manquelle tsemppiä että jospa se olisikin ollut tosi kyseessä ja olet juuri synnärillä. :) Innolla odottelen lisää synnytystarinoita! Omasta synnytyksestä ei vielä merkkiäkään. Iltaisin on joitain satunnaisia supistuksia ja parina viime päivänä on tuntunut iltaa kohden outoa kipua/painetta peräaukon tuntumassa. Liekö vauva siellä painaa?
Paljon olisi vielä tehtävää, lähinnä vauvanhuoneen, -vaatteiden ja -tarvikkeiden järjestelyä ja pesua. Jotenkin en vain saa itsestäni enää irti. Haluaisin vain päivät rentoilla ja kuulostella vauvaa. Odotella milloin hän päättää syntyä! :D
 
Hurjasti onnea manquelle ja muillekin vauvautuneille!! emoticon

Tasan viikko laskettuunaikaan. Ei oo kyllä ollenkaan sellai olo, että synnytys olis lähelläkään. Noh, max kolme viikkoa enää - sitten sen on jo melkein pakko putkahtaa emoticon
 


Kyllä se lähtö tosiaan tuli, ja maailman paras palkinto pitkästä synnytyksestä :)
Synnytyskertomusta sun muuta tuun lisäilemään joskus paremmalla ajalla, pikaisesti piti vain tulla nyt käväisemään, kun toinen nukahti hurjan monen tunnin imetysputken päätteeksi.

Tsemppiä kaikille loppumetreille ja onnea vauvautuneille!
 
Voi manque, miten ihana pienokainen! emoticon

Tuli ihan kyynel silmään, kun tämän näki - jotenkin koskettaa jo niin läheltä itseäkin. Kaikkea hyvää ja ihanaa, jos jossain välissä ehdit ja jaksat kirjoittaa synnytystarinasi palstalle - kovasti kiinnostaa lukea niitä!
 
onnea mangue! ihana kuva... kyllä täällä jo kovasti odotellaan omaa kääröä.
 
Sydämelliset onnittelut, Manque! Sinä olit "meistä" sitten nopein. ;) Ihana vauveli, nauttikaa arjesta! Toivottavasti tapaamme vielä vauvojen kanssa myöhemmin kesällä! Mansikkainen

 
Mahtavaa synttäripäivää Bunnin pienelle pojalle emoticon

Ja manque - mikä ihana pikku hurmuri!! emoticon
 
Takaisin
Top