S
Surullinen hormonihirviö
Vieras
Pakko tulla tänne valittamaan
Minua on harmittanut kovasti, kun ei kukaan järjestänyt minkäänlaisia vauvajuhlia. Olisi ollut kiva ihan vaan istua kavereiden kanssa ja saada höpötellä vauvajuttuja. Olen vähän päälle parikymppinen, kaveriporukastamme ensimmäinen raskaana oleva, enkä ole oikein viitsinyt kavereille mitään vauvajuttuja kertoilla, etteivät aivan kyllästy minuun. Valitin tästä sitten joku aika sitten miehelleni, joka oli nyt vielä näinkin myöhäisillä viikoilla kuitenkin alkanut järjestellä minulle kavereidemme kanssa juhlia (olin itse jo asennoitunut siten, että ollutta ja mennyttä).
Mieheni kaveri kutsui sitten yhden vanhan kaverini, jonka kanssa olen nähnyt viimeksi tammikuussa. Tämä minun kaverini sitten laittoikin minulle viestiä, että miksi mieheni kaveri kyselee häneltä, onko hän tulossa juhliin, että kai minä itse kutsuisin hänet, jos meillä on jotain juhlia tulossa, kun ei tämä miehen kaveri ole ennenkään hänelle puhunut mitään, että onpas outoa, kun yhtäkkiä alkoi noin jutella. Sinne meni sitten yllätykseni, eikä tämä kaverini edes tajunnut olla pahoillaan, että oli paljastanut asian minulle. Ihmetteli vain, että no, eipä hän ole tuommoisista juhlista koskaan kuullut, miksi he niitä nyt vasta järjestävät (tänään 38+0), eivätkä aikaisemmin, vauvahan voi syntyä vaikka jo tällä viikolla. Että tyhmää amerikkalaista överijuttua juhlistaa jotenkin odottavaa äitiä. Hän tulee sitten kuulemma vasta vauvaa moikkaamaan, kun se on syntynyt. No, ei tarvitse tulla vauvaakaan katsomaan, jos ei kiinnosta minua tavata koko odotusaikana. Ei ole muutenkaan pitänyt mitään yhteyttä, itse olen hänen kuulumisiaan väillä kesän aikana kysellyt. Olemme olleet parhaita kavereita ala-asteelta asti, nyt parin viime vuoden aikana välit vähän viilentyneet..
Mielestäni jokainen odottava äiti ansaitsisi jonkun yllätyksen tai muuta kivaa, sen yhden päivän, jolloin saisi olla keskipisteenä. Minun yllätykseni meni nyt sitten tässä...
Muutenkin koko odotusaika ollut minulle todella raskas. Enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Fyysiset rasitukset alkaneet tässä loppupuolella, kun niin kovat liitoskivut, että joinain päivinä mies joutuu auttamaan minua jopa kääntämään kylkeä sängyssä. Koko lantio ja häpyluu vain vihlovat. Olen nukkunut huonosti ja ollut todella uupunut koko vuoden. Koko kesän ajan olen vähän väliä itkenyt, että eikö tämä voisi olla jo ohi. Taitaa jäädä ainoaksi lapseksi tämä, jos odotusaika on minulle tällaista hormonien sekoilua. Välillä on hyviäkin päiviä ja olen todella reipas ja jaksan touhuilla, mutta ne päivät kostautuvat sitten muutaman päivän väsymyksellä ja itkulla.
Pakko päästä itkemään kaikki hormonihuurut ulos jonnekin. Olen niin väsynyt ja nyt vielä surullinen ja vihainenkin. Onneksi tuo mies on kuitenkin aina jaksanut lohduttaa ja ymmärtää minua, olisin yksin varmaan jo hypännyt kaivoon!
Jokaiselle raskaana olevalle ja kaikille, jotka ovat joskus olleet raskaana: olette kaikki ihan uskomattomia!
Minua on harmittanut kovasti, kun ei kukaan järjestänyt minkäänlaisia vauvajuhlia. Olisi ollut kiva ihan vaan istua kavereiden kanssa ja saada höpötellä vauvajuttuja. Olen vähän päälle parikymppinen, kaveriporukastamme ensimmäinen raskaana oleva, enkä ole oikein viitsinyt kavereille mitään vauvajuttuja kertoilla, etteivät aivan kyllästy minuun. Valitin tästä sitten joku aika sitten miehelleni, joka oli nyt vielä näinkin myöhäisillä viikoilla kuitenkin alkanut järjestellä minulle kavereidemme kanssa juhlia (olin itse jo asennoitunut siten, että ollutta ja mennyttä).
Mieheni kaveri kutsui sitten yhden vanhan kaverini, jonka kanssa olen nähnyt viimeksi tammikuussa. Tämä minun kaverini sitten laittoikin minulle viestiä, että miksi mieheni kaveri kyselee häneltä, onko hän tulossa juhliin, että kai minä itse kutsuisin hänet, jos meillä on jotain juhlia tulossa, kun ei tämä miehen kaveri ole ennenkään hänelle puhunut mitään, että onpas outoa, kun yhtäkkiä alkoi noin jutella. Sinne meni sitten yllätykseni, eikä tämä kaverini edes tajunnut olla pahoillaan, että oli paljastanut asian minulle. Ihmetteli vain, että no, eipä hän ole tuommoisista juhlista koskaan kuullut, miksi he niitä nyt vasta järjestävät (tänään 38+0), eivätkä aikaisemmin, vauvahan voi syntyä vaikka jo tällä viikolla. Että tyhmää amerikkalaista överijuttua juhlistaa jotenkin odottavaa äitiä. Hän tulee sitten kuulemma vasta vauvaa moikkaamaan, kun se on syntynyt. No, ei tarvitse tulla vauvaakaan katsomaan, jos ei kiinnosta minua tavata koko odotusaikana. Ei ole muutenkaan pitänyt mitään yhteyttä, itse olen hänen kuulumisiaan väillä kesän aikana kysellyt. Olemme olleet parhaita kavereita ala-asteelta asti, nyt parin viime vuoden aikana välit vähän viilentyneet..
Mielestäni jokainen odottava äiti ansaitsisi jonkun yllätyksen tai muuta kivaa, sen yhden päivän, jolloin saisi olla keskipisteenä. Minun yllätykseni meni nyt sitten tässä...
Muutenkin koko odotusaika ollut minulle todella raskas. Enemmän henkisesti, kuin fyysisesti. Fyysiset rasitukset alkaneet tässä loppupuolella, kun niin kovat liitoskivut, että joinain päivinä mies joutuu auttamaan minua jopa kääntämään kylkeä sängyssä. Koko lantio ja häpyluu vain vihlovat. Olen nukkunut huonosti ja ollut todella uupunut koko vuoden. Koko kesän ajan olen vähän väliä itkenyt, että eikö tämä voisi olla jo ohi. Taitaa jäädä ainoaksi lapseksi tämä, jos odotusaika on minulle tällaista hormonien sekoilua. Välillä on hyviäkin päiviä ja olen todella reipas ja jaksan touhuilla, mutta ne päivät kostautuvat sitten muutaman päivän väsymyksellä ja itkulla.
Pakko päästä itkemään kaikki hormonihuurut ulos jonnekin. Olen niin väsynyt ja nyt vielä surullinen ja vihainenkin. Onneksi tuo mies on kuitenkin aina jaksanut lohduttaa ja ymmärtää minua, olisin yksin varmaan jo hypännyt kaivoon!
Jokaiselle raskaana olevalle ja kaikille, jotka ovat joskus olleet raskaana: olette kaikki ihan uskomattomia!