Kausirokotteet ym

Ja sen mitä Tiedän rokotteesta, ei sen tehoksi sanota edes 100% koska kanta muuttaa itseään koko ajan, mutta rokote voi lyhentää ja ehkä välttyy jälkitaudeilta.
 
Ja tietenkin pitää muistaa, jos pohjalla jo riskiä nostavaa sairautta on suurempi riski kuolemaan.
 
Eikös se oo myös niin että jos rokotusta ennen on altistunut taudille ja kehossa sitä on. Niin sitten rokote ei tehoa ollenkaan??
 
Taitaa emmielle olla niin, kun siinä on muistaakseni X päivän aika (oliko jopa pari viikkoa), että rokote antaa sen suojan ja silloinkin on n. 80 % suoja. Jos rokottamista ennen tai pistoksen ja vaikutusajan välissä saa taudin, niin sitten sairastuu. Itse ehdin ottaa raskautumista ennen itselle influenssarokotteen. Lapsi sai marraskuussa ekan annoksen ja toisen saa huomenna.
 
Pilvilinna, siis kuka oli ennen la:ta kuollut influenssaan, äiti vai lapsi? Mistä tällainen tieto on peräisin? Rokotehan ei anna 100%:sta suojaa, mutta melko hyvällä prosentilla suojaa tai ainakin lieventää tautia. Eli siis oman näkökantani mukaan pienentää riskiä siihen, että äiti tai vauva joutuisi raskauden aikana vaaraan influenssan takia. Mulla on perussairautena astma, jonka takia influenssarokote on kyllä syytä ottaa myös muulloin kuin raskausaikana.
 
Äidin ottamasta rokotteestahan lapsi ei ole voinut sairastua influenssaan, joten jos kuolleesta sikiöstä on oikeasti löydetty influenssavirusta, sitten on käynyt todella huono tuuri ja rokote ei ole antanut suojaa taudilta. Onneksi useimmissa tapauksissa rokote oikeasti suojaa. Influenssa raskausaikana ei ole vaaraton (tästä on mulla omakohtaistakin kokemusta), ja sen takia meidän alueen neuvolassa terkka vahvasti suositteli rokotetta myös ensimmäisellä kolmanneksella.
 
Samaa mieltä tästä. Mua vähän ahdistaa kun en ole vielä influenssarokotetta saanut kun töissä altistuu kuitenkin. Mulle myös neuvolantäti suositteli vasta 1. kolmanneksen jälkeen, mut hitto jos ehtii saamaankin taudin ennen...

Pilvilinna minäkin luin tuosta tapauksesta, kauhea juttu :sad001 Mut en millään usko et olis rokotteen syytä. Heillähän oli sairaana ollutta porukkaa käynyt kylässä...
 
Mä oon nyt kahelta terkalta viimesen 2 viikon aikana kuullut, että missä tahansa raskauden vaiheessa rokote on turvallista ottaa. :shy:
 
Hei! Mahtavaa, vauva onkin elossa :Heartred ! Puhutaankohan me samasta tapauksesta... Mut ai että tuli hyvä mieli :) Oon ollut ihan sydän kurkussa vaikken siihen ryhmään kuulukaan.

T. Stalkkeri
 
Nyt mä vaadin kyllä kuulla lisää tästä! o_O Missä ketjussa tää keissi on?
 
Hei! Mahtavaa, vauva onkin elossa :Heartred ! Puhutaankohan me samasta tapauksesta... Mut ai että tuli hyvä mieli :) Oon ollut ihan sydän kurkussa vaikken siihen ryhmään kuulukaan.

T. Stalkkeri
Ai on? Hienoa jos näin on! Sen luin vielä, että joutuu synnyttää kuolleen.. En oo halunnut mennä enää lukee sitä, kun tosi pahaa teki.. :'(

Muoks: No nii on! Mahtavaa! Toivottavasti jaksaa vahvistua! Onneksi on Suomessa hyvät lasten tehot.... SIIS LUOJA! Miten mahtava kuulla! :Heartred
 
Mäkin oon seurannut tätä tapausta :)

Eihän se rokote 100% suojaa anna eli silti voi sairastua vaikka sen ottaisi. Mutta riskiä se kyllä pienentää ja mä ainakin koen sen tärkeäksi.
 
No kiva, pojalle oisin halunnu rokotteen. Ja täällä ovat kaks aiempaa vuotta rokottaneet vasta joulun jälkeen..
 
Takaisin
Top