Kattava hankintalista

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Selah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä on yksi lapsi, ja hänen alkuajoistaan jäin kaipaamaan oikeastaan vain jotain semmoista Newborn-”tuolia”, jotta hän olisi voinut olla siinä kun syön, laitan ruokaa tms. En oikeasti tiennyt, mihin vauvan voi laittaa käsistään, ja kaikki oli tosi vaikeaa 😅

Ihan ekoina päivinä olisin tarvinnut pieniä ruiskuja maidon antamiseen, kun vauva nukahteli rinnalle ja piti antaa lisämaitoa (tätä ei oikeasti mennyt juuri lainkaan ja olisi varmaan pärjännyt ilmankin, jos ei olisi panikoinut).

Erilaisia pumppuja, pullloja, sterilointipusseja jne. sen sijaan ei tarvittu käytännössä lainkaan. Pumppua yms. ei ehkä kannata ainakaan kalliilla hankkia ennen kuin tietää, pumppaako. Meillä käytettiin myös tuttipulloa niin vähän, että niitä oli aivan liikaa.

Imetysvaatteita metsästin hätäisenä nettikirppiksiltä, kun kesällä kombo imetystoppi ja tavallinen paita sen päällä ei ollutkaan kiva.

Minä samaa mieltä istuimesta. Meillä toisen ja kolmannen kanssa ollut Stokke Newborn-istuin ja se on ollut aivan mahtava. Keittiössä meillä niin vähän lattiatilaa, ettei vauvaa voi laittaa lattialle. Tuo kaukalo on tosi hyvä ja menee vielä kiinteiden aloituksessa syöttötuolina (jos ei ole kovin iso vauva). Tosi hyvä. :thumbs-up:
 
4kk äitiyskokemuksella raportti oman järjenjuoksun vastineeksi. Kyseessä helmikuussa syntynyt vauva, vuodenaika vaikuttaa paljon tarpeisiin.
Kommentit vihreällä
✅ - Hyvä , ✖️ - Turha

Kiitos vastanneille! Jaan nyt myös epämääräisen amatööritason listani, mitä nyt tein itselleni, että saisin hommat kasaan. Lopussa lista siitä mitä jo on. En ottanut äitiyspakkausta, koska en tykännyt sen sisällöstä tänävuonna, joten perusjuttujakin pitää hankkia.

-

Vielä tarvii:
- makuupussi/unipusseja tms (toppapusseja kevyempää) ✅unipussit yms oli tosi hyvä hankinta uniassosioille ja yöksi unipussi "peitoksi" oikealla paksuudella, kapalointi ei toiminut
- kevythaalari esim sisälle ✅hyvä uniassosiaation luonnille
- päällyspaitoja bodyjen päälle ✅tätä moni ihmetteli, mutta kaipasin näitä kun vieraita tuli, että sai siistimpää päälle eikä kaikissa kuvissa samaa vaatetta
- lämmin päähine pikkukoossa ✅eri kokoja kun pään kokoa ei voi tietää ja muuttuu kokoajan. Tärkeä että pysyy päässä hyvin

- lanoliinivoide ✅
- Bepanthen ✅
- talkki tms? ✖️ Talkki oli turha hankinta, sinkkivoide hyvä
- mieto pyykinpesuaine ✅
- mieto saippua vanhemmille✅
- kynsisakset, -viila nimenomaan pikkusakset joissa tylpät päät
- vanuliinoja, -puikkoja, -tyynyjä ✅
- nenänniistäjä✅ ihan perusjuttu riittänyt
- pehmeä hiusharja ✅/✖️
- hoitoalusta + päällinen? ✅Molemmissa kerroksissa oma vaipanvaihtopiste ja tarpeeksi korkealla!
- pulloharja ✅
- kosteussuoja ✖️
- itkuhälytin ✅ Clas Ohlson halpa on riittänyt
- pikkupyyhkeitä ✅/✖️
- särkylääkettä vauvalle ✅/✖️ Ehti hankkia myöhemmin
- siteitä runsaalle vuodolle✖️
- autopeili✅ paras hankinta!
- Kantoreppu/liina ✅ Reppua käytin jo lle 1kk iässä, liinaa en ole edes kokeillut
- tippoja vauvan vatsavaivoihin✅ Ehti hankkia myöhemmin
- pehmeä lusikka ✅ D-vitamiinin antoon tarvi jo aika pian

Tarvittaessa
- maidonkorvikkeet ✖️
- rintapumppu ? ✅ Molemmat tuli käyttöön, mutta alipainepumppu ollut paljon enemmän käytössä kun käsipumppu
- kylpyamme, -mittari ✅ Bilteman pieni amme hyvä, kylpytuki varmaan olisi ollut turha
- höyrystin/desifiointilaite✖️
- virallinen hoitopöytä (hoitoalusta on) ✅/✖️ Kunhan korkeuden saa jotenkin oikeaksi

Sairaalakassiin

- Neuvolakortti✅
- Smoothiepussit, lakut, patukoita, pillimehuja, suklaata ✖️/✅ Ei tarvinnut juuri mitään, vähän lakuja ja suklaata söin
- Miehelle eväät✖️
- pilli-vesipullo✅ Tosi hyvä!
- viihdykettä? Ristikko?✖️
- valmistele soittolista✖️/✅
- pesuaineet✖️ En tainnut jaksaa pestä hiuksia ja saippua sairaalassa oli muutenkin
- hammasharja & tahna✅
- harja + hiuslenkki✖️
- kotoutumisvaatteet✅
-

Olen kirppisten kiertäjä ja lisäksi olen saanut tosi randomjuttuja ihmisiltä. Siksi mulla jo oleva lista on vähän outo, ei siis ole täysin harkittuja hankintoja. Nyt vasta tän listan avulla alan oikeasti tekemään täsmähankintoja. Hommaa vaikeuttaa myös se, ettei haluttu tietää sukupuolta, niin paljon hyviä juttuja jäänyt ostamatta värimaailman takia.

-

Löytyvät vaatteet

50-56 olisi voinut olla enemmänkin 50-koon vaatetta, 56 oli liian isoa pienelle vastasyntyneelle
8kpl Kietaisubodyja✅
3kpl muita bodyja ✖️ käytin vain kietaisubodyja
5kpl potkupukuja✅
10kpl housuja (paksut ja ohuet) oli aivan liikaa
3kpl päällyspaitaa tms
Useita sukkia ja kynsikkäitä (myös lämpösiä)✅
1kpl haalari✅
2kpl kevyt lakki✅

62
14kpl bodyja tässä koossa taisi kietaisuversiot jäädä jo käyttämättä
3kpl potkupukuja yöksi. hankin lisää ja käytin mieluummin isompaa koko
12kpl housuja
1kpl kevythaalari✅
1kpl Unipussi ✅

68-70
5kpl bodyja
8kpl housuja
3kpl lämpöpukua("haalari")
1kpl haalari


Muuta jo olevaa
2kpl lämpöpussia ✅ toinen kaukaloon, toinen vaunuihin
9kpl harsoja pulautteleva vauva tarvi paaaljon lisää
4kpl huopa/viltti ✅
Lakanoita ✅ ei tarvi koko settiä useampaa kun käytin harsoa suojaamaan pään alueen
Huppupyyhe ✅
84kpl koko 1 vaippoja (2-5kg)✅
20kpo koko 2 vaippoja (3-6kg)✅ sain lahjaksi lisää, ihan hyvä etten liikaa ollut ostanut etukäteen
Kosteuspyyhkeitä ✅
9kpl Tuttipulloja✖️ yhtä on vähän käytetty
3kpl tutteja ✅
Korvakuumemittari✅
Vauvaöljy✅
Vauvasaippua✖️
Liivinsuojia (kerta ja kesto)✅Molempia hyvä olla ollut
Alipaine rintapumppu✅
Imetystyyny✖️
Porrastava yövalo kohinaäänellä✅ Ei niinkään valo, mutta aaltoääni ollut 4kk joka yö käytössä ja osalla päiväunista myös

6kpl imetysliivit ✅eri koossa ja muodossa yöksi ja päivällä eri vatteille
Imetystoppeja ja paitoja näitä piti ostaa paljon lisää

Isot on jo. Vaunut, kantokassi, kaukalo, sitteri, pinnasänky+patja

-

Tän nyt loin sen perusteella mitä itse odotan olevan meille sopiva setti. Yritän muistaa tulla kommentoimaan tätä sitten jossain vaiheessa, jos siitä on tulevaisuudessa jollekin apua 😊
 
Hieman vanha ketju, mutta kukaan ei tainnut mainita vaipparoskista. Ehdottomasti kannellinen vaipparoskis on tarpeen, ettei ala koko talo haista. Ja ehkä lisäksi vielä ilmanraikastimia roskiksen viereen.
 
Hieman vanha ketju, mutta kukaan ei tainnut mainita vaipparoskista. Ehdottomasti kannellinen vaipparoskis on tarpeen, ettei ala koko talo haista. Ja ehkä lisäksi vielä ilmanraikastimia roskiksen viereen.
Roskikseksi kelpaa mikä tahansa kannellinen roskis. Vaipat voi laittaa pakastepusseihin hajua blokkaamaan
 
Roskikseksi kelpaa mikä tahansa kannellinen roskis. Vaipat voi laittaa pakastepusseihin hajua blokkaamaan

Makukysymys, meille varmaan parhaita hankintoja oli kunnon vaipparoskis (Ubbi), koska todella vihaan vaipparoskiksen hajua ja kyllä haistan sen muissa kodeissa herkästi, jos ihan vaikka tavallinen poljinroskis siellä vaipoille käytössä. Mutta toi Ubbi ei päästä yhtään hajuja ulos, eikä tarvitse pikkupussien kanssa säätää.
 
Makukysymys, meille varmaan parhaita hankintoja oli kunnon vaipparoskis (Ubbi), koska todella vihaan vaipparoskiksen hajua ja kyllä haistan sen muissa kodeissa herkästi, jos ihan vaikka tavallinen poljinroskis siellä vaipoille käytössä. Mutta toi Ubbi ei päästä yhtään hajuja ulos, eikä tarvitse pikkupussien kanssa säätää.
Vaipat lattialla roskiksessa ja sen alla kylppärissä/ wc:ssä lattialämmitys! Siinä yleisin syy koko kodissa leijuvaan tuoksuun.
 
Vaipat normiroskapussissa todellakin haisee, mutta tuleepa kiikutettua joka päivä roskat ulos. Oikea vaipparoskis todella olisi ollut kiva, mutta tuntui ekologisesti huonommalta vaihtoehdolta.
 
Takaisin
Top