kasvatusperiaatteet ja -teoriat

Aubrey

Asioista perillä oleva
Heinäkuunmammat 2015
Marrasmammat 2017
Copy pasteen ton mun viestin nyt tännekin pois tuolta toisesta ketjusta :)

Lueskelin yhtä kirjaa, joka kulki Attachment parenting otsikon alla, mutta se olikin yhden (jenkki-)äidin kokemus ko kasvatuksesta. Enivei, siinä kyllä perusteltiin mun mielestä tosta kieltämisestä hyvin, että tarkoitus on ettei kiellettäisi vain kieltämisen vuoksi. Esim jos lapsi kiskoo alimmasta vetolaatikosta kaikki tavarat ulos ja levittelee ne, kenen ongelma se on? Vanhempi voi siirtää tavarat pois sieltä, laittaa vetolaatikkoon lukon jolloin se ei aukea, mikäli häntä häiritsee levittely. Taaperon elämään luuluu asioiden ja tavaroiden tutkistelu, tervettähän se on, joten tuolaiessa tilanteessa munkin mielestä (näin jälkikäteen ajateltuna) on hölmöä olla kieltämässä. Toisaalta toi sopii mun pyrkimykseen muutenkin olla stressaamatta turhista asioista. Jos ne tavarat on sitten lattialla kokoajan ja niitä saa olla siivoomassa, niin siihen voi menettää hermonsa joka päivä miljoona kertaa ja pilata päivänsä - tai sitten vain kerätä ne ja olla ajattelematta asiaa sen kummemmin.
 
Noin juuri, mutta on asioita, joita ei voi muuttaa lapsen mukana. Meillä on teljetty jesarilla laatikoita ja kaappeja kiinni...:wink mut eipä kyllä tavaroiden levittely meillä haittaa, vaaralliset asiat (takka, keittiöveitset, myrkyt, pistorasiat, sähkölaitteet) on kielletty. Mut kielletään kaikenlainen väkivalta eläimiä tai ihmisiä kohtaan ja harjoitellaan hyviä ruokatapoja, joihin ei kuulu ruuan heittely.
 
Samaa mieltä siinä, että ei pitäisi turhaan kieltää, lapsen kuuluu saada olla lapsi. Se saa sotkea vaatteensa leikeissä ja tutkia paikkoja juu. Mutta täytyyhän myös voida opettaa asioita (mikä ei tarkoita sellaista silmitöntä ei:n huutamista jokapaikassa) Esim. Juuri tuo mitä toisessa ketjussa sanottiin kauppojen tavaroiden alahyllyltä alas vetämisestä, joka saattaa tapahtua jos lapsi tottuu siihen että on ihan ok repiä kamaa hyllyltä alas :D Mistä se tietäis että jossain toisessa paikassa se ei olekaan ihan niin ok kun kotonakin saa niin tehdä, eikä äippä/iskä oo koskaan sanonut ettei sais.

Lisäksi oon jotenkin sitäkin mieltä, että kotona on hyvä semmoisessa turvallisessa ja rakastavasta ilmapiirissä hyvä oppia ottamaan vastaan se "ei" ja sen mukanaan tuomat tunteet. Joskus se tulee maailmassa vastaan kuitenkin., että kaikki ei menemään oman mielen ja tahdon mukaan.
 
Mä vaan itse ajattelisin niin päin, ettei nyt aina tarvitse käyttää kieltoa, EI sanaa. Pieni lapsi on kuitenkin hyvillä houkuttimilla ohjattavissa vaikka toiseen leikkiin tai tutkimaan toisia tavaroita? Ei sana on muutoinkin yksistään aika huono, vaan lapselle täytyy antaa se "vaihtoehtoinen toiminto", esim tehokkaampaa huutaa kävellen, kuin älä juokse. Mutta joitain perusasioita minusta täytyy opettaa lapselle, hänen itsensä vuoksi, vain koska "meidän kulttuurissa tehdään näin". Näitä esim ettei riisuta itseään ihan nakuksi vierailla, vaikka kaverin synttärikesteillä. Nämä ovat niitä asioita joista ei periaatteessa ole mitään haittaa eikä väärin, mutta näkisin kuitenkin tämän olevan lapsensa itsensä vuoksi.
 
Jäi vähän kesken, siis mielestäni ihan lapsen edun mukaista tiettyjä käytösnormeja oppia, suhteessa tilanteeseen ja toisiin ihmisiin. En tiedä selitinkö nyt ollenkaan ymmärrettävästi asiaa :D
 
Mieki kopioin nyt tän tänne:
Meillä ainaki yks anopin neuvo jonka aion onkeeni ottaa oli että tavarat pysyy siellä missä ne muutenki on ja lasta kielletään jos niihi puuttuu mihi ei saa puuttua, ettei tarvii mennä tilanteeseen missä kaikki tavarat pitää kotona olla jossai ylähyllyillä. Heillä aikanaan oli kaikki maljakot yms semmoset koriste-esineet niille kuulivilla paikoilla eikä lapset niihi puuttunu, kun toisilla oli nostettu kaikki pois edestä.. Toki vaatii alkuun vahtimista mutta kumminkii.. Ja jos muistaa enemmän viljellä kehuja ni ei siitä Ei sanasta tule semmonen tapa.. Sama toimii koiranki kanssa :wink vahvista enemmän kehumalla sitä mikä tehdään hyvin, niin ei tarvii kieltää niin useesti ku kyllä ne mieluummintekee sitä mistä aina kehutaan :D
 
Lueskelin aamulla unen pöpperössä tätä ketjua (oli pelkkä alotusviesti) ja mietin että miten ihmeessä on päästy jo näin pitkälle että 'pitää' alkaa miettimään näitä kasvatustapoja käytännössä :D kai oon vähän myöhään syttyvää sorttia :think005 mutta aivan mahtava ketju ja nyt jo hyviä juttuja! Ehkä tää buustaa meikäläisenkin aivoja aktivoitumaan tähän suureen kysymykseen "kuinka kasvattaa hyvä(käytöksinen) lapsi" :D

Tossa aamusella tosiaan rupesin sitte voivottelemaan että mitä jos epäonnistun kasvatuksessa ja tytöstä tulee ns. ongelmalapsi :scared001
 
Mä jo luulin, ettei teille kelvannut mun ketju :D

Jeps, Nanniinan kauppaesimerkkiin; olen tuolta samaisesta ryhmästä sitten lukenut, että monet opettavat kyllä juuri niin, että kotona on asioita joita saa tehdä, jotka eivät yleisillä pakoilla ole ok. Juurikin tuo tavaroiden repiminen, itsensä riisuminen (kyllä minun puolesta lapsi saa itsensä kotona riisua alasti, jos siltä tuntuu. Ehkä mietinnässä on se, että miten vieraiden kanssa? En tiedä vielä) ja eräällä afrikassa asuvalla äidillä tällainen esimerkki oli itsensä vedellä kastelu. Kotipihassa ok, ulkoilmaravintolassa ei.

Tää onki hyvä, kun tätä alettiin puimaan! Nimittäin monia asioita, joita en selvästi oo ajatellut kaikilta kanteilta. Esim just tuo, että saa sitten vaarallisia asioita aina olla siirtämässä.. Koska tuohon ajatusmalliin sisältyy myös se, että ne vaaralliset esineet ei tulisi olla houkuttimina. Nyt kyllä vielä aion surutta nostella tavaroita piiloon, 6 kk ei ymmärrä jos kiellän. Välillä saan huomion muualle, mutta useammin se kielletty kiinnostaa, tietysti koska ei ole sitä ennen nähnyt tai tarpeeksi tutkinut. Koskahan uollainen ymmärrys alkaa kehittyä? Että hakee niitä kehuja mielummin? Hyvä koirarinnastus Yomanda, musta aina tuntuu et koiria ei saa inhimillistää, mutta ihmisiä hyvin usein kannattaa verrata koiraan :'D
 
Muuten varon kyllä vertaamasta lasten "koulutusta" koiriin :wink mutta näin pienenä se useimmiten toimii niin .. Sama on kun sormiruokailijat rupeavat viskomaan ruokia lattialle tarkoituksella niin "ei"stä tulee hyvin äkkiä hauska leikki. Ite aion ainaki siinä kohdin olla huomioimatta asiaa tiettyyn pisteeseen ja sitten tehdä niin että ruokailu loppuu jos näin käy. Ei-sana ajaa vaan enemmän niihin toimiin. Sormiruokailuunhan kuuluukin leikkiä ruualla mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka se on ok
 
Mä oon järkeillyt niin, että helpompi opettaa lapselle pienenä käytöstavat. Varsinkin kun on seurannut koululaisia, joilta ne on hukassa ja tosi hankalaa saada toimimaan toisin enää siinä vaiheessa.

Eli penkoa, tutkia ja levitellä pikkuset saa tavaroita kotona ja kuuluukin tosiaan, mutta sitten pitää vähän osallistua keräilyynkin ikätasonsa mukaan. 1 v osaa hienosti laittaa lelukoriin leluja välillä.

Ja ajattelisin, että isoissa asioissa vanhemman tehtävä on opettaa lapselle oikea ja väärä. Sekin on helpompaa aloittaa pienenä, ettei tule kauheaa järkytystä, kun jossain vaiheessa kuitenkin huomaa, että elämässä on sääntöjäkin joita kaikki noudattaa tavalla tai toisella.

Tulipa sepustus, mutta näin aamu-unenpöpperöisenä järkeilin:wink
 
kyllähän tää lapsen eka ikävuosi muistuttaa hirveesti koiran pentuaikaa - vaiko toisinpäin..:rolleyes: leikin kautta uudet sekä ikävät asiat ni johan niistä alkaa tykkäämään vauvakin, aktiviteettia pitää olla ettei kyllästy jne.. :woot::p
 
Juu, jos koko ajan hokee ei-sanaa, niin kyllähän se menettää merkityksensä. Mutta minusta pitää jo kotona oppia, ettei kaikki ole sallittua. Mä en ite tykkää tuosta tavaroitten piilottamisesta tai ovien lukitsemisesta, ainakaan vain varmuuden vuoksi. Riippuu tietysti myös lapsen luonteestakin, mutta ainakin meillä on saaneet mm. roskakaappi ja pesuaineet olla rauhassa. Järjestää sitten niin, että jonkun kaapin tyhjennys on sallittua. Ja totta tuo, että se tavaroiden kerääminen on hyvä opettaa ja siitä voi tehdä myös leikin!
 
Tuli vastaan, ja pakkohan tämä "lasten suusta" on jakaa myös tänne - osuu kivasti aiheeseen. :D

"Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa."
Timo 6v.
 
Tuli vastaan, ja pakkohan tämä "lasten suusta" on jakaa myös tänne - osuu kivasti aiheeseen. :D

"Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella, joka saa huonon kasvatuksen on kivaa."
Timo 6v.
Tää on kyllä NIIIIIN osuvasti sanottu :D
 
Takaisin
Top