Pilkki24
Seurustelun sensei
Jos tarkkoja ollaan niin mikään media ei pysty täysin puolueettomasti toimimaan. Aina ja kaikessa näkyvät telijöidensä arvot ja asenteet. Vaikka uutisoisimme liikenneruuhkista niin täysin puolueeton näkökulma on erittäin hankalaa ellei jopa mahdotonta saavuttaa.Liberaalille demokratialle ja lehdistönvapaudelle saamme sanoa heipat saman tien, jos Yleisradion tehtävä olisi ohjailla ihmisiä lisääntymismyönteisemmiksi ja poliitikot määräisivät Ylen sisältöjä. Tämä on mun mielestä oikeasti aika pöyristyttävä ajatus, koska mitäpä iloa tästä kansallisvaltiosta ja sen väestön ylläpitämisestä on, jos ajaudumme totalitaristiselle tielle.
Yhteiskuntana me demokraattisesti päätämme mitkä arvot ja tavat ovat niitä tavoiteltuja ja niitä voidaan edistää median ja opetuksen toimesta. On naiivi ajatus, että meihin ei vaikutettaisi tai saisi vaikuttaa millään tavalla.
Pitää myös muistaa, että tasapaino vapauden ja turvallisuuden välillä on tärkeää. Jos vapautta on liikaa, ajaudutaan kaaokseen ja ihmiset voivat huonosti valintaähkyssä ja turvallisuus kärsii. Jos turvallisuutta on liikaa, ihmiset ahdistuvat liian tiukoista raameista joihin heidät tungetaan ja tällöin vapaus kärsii. Tässä nyt vain yksi ääripääesimerkki. Toimii myös monessa muussa asiassa.