Kannustin lastentekoon?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Mulla oli 30 veenä jo neljä lasta, olis kelvannut kyllä tällainen rahallinen kannustin 😂 naapurikunnassa oli joskus käytössä vauvaraha, oliko se että sai tonnin per vuosi ja piti asua viiden vuoden ajan kunnassa 🤔 sillä kyllä enemmän taidettiin houkutella uusia asukkaita kuihtuvalle maaseudulle.

Ymmärrän tuon taloudellisen puolen myös. Mä kävin lukion jälkeen vain ammattikoulun ja olin vähän siellä sun täällä töissä kunnes jäin kotiäidiksi. Nyt välissä olen tehnyt myös pätkiä siellä sun täällä, mutta eihän nämä isoja tuloja ole. Jos opiskelee monta vuotta yliopistossa, niin ei siihen välttämättä ole helppo ujuttaa perheen perustamista samaan syssyyn. Ja sitten valmistumisen jälkeen voi olla vaatimustaso korkealla että pitää omistaa sitä ja sitä, talokin oltava tuliterä kivilinna niin eihän sellaista pienellä rahalla osteta, saatika ylläpidetä. Vaikeita päätöksiä!

En osaa kyllä sanoa mikä siihen lastentekoon olisi sopiva kannustin. Mä olen jotenkin niin pihalla työelämästä ja kaikesta kun olen onnekseni pystynyt olla enemmän kotona lasten kanssa. Kun myös niiden korkeasti koulutettujen tulisi perustaa perhe, ei vaan meidän maan matosten jotka emme käy pitkiä kouluja ja ehdimme sen perheen perustaa ennen kolmenkympin ikää 😄

Jatketaan vielä. Mulla on siis koko ajan ollut ajatuksissa, että opiskelen sitten vasta lastenteon jälkeen paremmin. No, se hetki aina vain lykkääntyy eteenpäin 😂 mutta kai sitä sitten nelikymppisenäkin voi opiskella. Olen ajatellut että tämä pikkulapsivaihe on mun "välivuosi", mietin mitä haluan tehdä ja nyt vasta näen, mikä elämässä oikeasti on tärkeintä.
 
Muokattu viimeksi:
Kannustimilla kai heikonlaisesti saatu tuloksia aikaan. Kai tällä haetaan sitä, että ihmisillä olisi enemmän aikaa saada useampi lapsi. Muistan lukeneeni, että suurin osa saa vähemmän lapsia kuin oma toiveluku olisi, ja se on tietenkin surullista niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Virossa on ollut malli, josta useammasta lapsesta on maksettu verrattain isoja bonuksia ja sen avulla kolmansien lasten saaminen siellä kai on yleistynytkin. Kyllähän tällainen vauvabonus olisi kyllä kelvannut ja se olisi vähentänyt pelkoa taloudelliseen ahdinkoon ajautumisesta. Itsellä opiskelut venynyt ja venynyt, ja päätin sitten tehdä lapset siitä huolimatta ja tiedostan sen, että olen tällä uhrannut mahdollisesti paljonkin työnsaantimahdollisuuksia. Oma vauvatoive oli vaan niin kova, että kaikki muu, kuten vakaa toimentulo ja ura, tuntui vähäpätöisenmältä. Olen kyllä omassa viiteryhmässä poikkeus, ja kyllä töiden vakinaistuminen, isot opintovelat ja rahatilanne nuoria aikuisia huolettavat. Miusta on kyllä toisaalta väärin sanoa, ettei taloudellisilla kannustimilla ole mitään vaikutusta, koska kyllähän esim vanhempainrahakin on sellainen ja se mahdollistaa hyvin monen lapsitoiveet. Vähän harmi että kaikki ehdotukset lapsiperheiden tukemisesta lytätään aina sillä, ettei ole riittävän tasa-arvoisia koska tuo ja tää syy. Samalla logiikalla ketään ei saisi tukea yhteiskunnassa mitenkään. Hirveä pelko, että joku saattaa jotenkin hyötyä enemmän kuin joku toinen. Haluaisin kyllä mieluiten nähdä koko yhteiskunnan muuttamisen perheystävällisemmäksi esim perheverotuksen ja myös kotiäitiyden (ei vain uraäitien) tukemisen kautta, mutta nää nyt on vaan tällaisia haaveita.
 
Saattaisihan se olla ihan hyvä juttu, mutta minuun ei olisi vaikuttanut. Minä ajattelin 32 vuotiaaksi asti etten halua olenkaan lapsia. Sitte mieli muuttui ja ekan lapsen sain 34-vuotiaana. Mutta saattaisihan olla että ihmiset tekisivät lapsia enemmän kesken opintojen tai toisen ja kolmannen asteen opintojen välissä jos olisi tuollainen isompi kannustinraha. En sitten tiedä 🤔
 
Pakko kommentoida, kun luin satuin eilen lukemaan sen Valtioneuvoston julkaisun. Siinä sanottiin muun muassa, että syntyvyys on vähentynyt kaikissa koulutusluokissa, mutta erityisesti se on vähentynyt alemmissa koulutusluokissa. Ja että korkeasti koulutetut miehet ja naiset jäävät harvemmin kokonaan lapsettomiksi (vaikka varmasti aloittavatkin lapsen teon opiskelujen vuoksi myöhempään). Itse sain ensimmäisen lapseni kun tein maisterivaiheen opintoja 27v. Minusta ainakin kouluttautumista pitäisi tukea.

Minusta se bonus alle 30v on myös hieman epäreilu. Siinä saattaa kiirepäissään valita vaikka ei niin hyvän puolison tai muuten vaan elämän tilanne ei ole se paras mahdollinen, esim. mielenterveyden ongelmissa vaikeampi vaihe tai muu fyysinen sairaus vaatisi parempaa hoitotasapainoa tms. Minusta lapsiperheitä pitäisi ennen kaikkea tukea vaikkapa suuremman lapsilisän kautta. Tärkeintä nyt olisi kuitenkin, että sen lapsen ylipäätään hankkii, eikä niinkään minkä ikäisenä sen hankkii. Esim eräs sukulaiseni sai ensimmäisen lapsensa 30v ja viidennen vain 8 vuotta myöhemmin. Lisäksi suurempaa lapsikatrasta pitäisi tukea avokätisemmin mielestäni. Työnteon verotuksen keventäminen perheellisille olisi myös ok.

Edit. Jäin vielä pohtimaan tuota opiskelun ja lapsien saamisen yhdistämistä. Minusta on typerää, että jos haluaisi edistää perhevapaan aikana opintojaan osa-aikaisesti, se kuluttaa täysimääräisesti opintoaikaa. On aika rankkaa tehdä joku 5kpl x 5op kurssia yhdessä jaksossa ja samalla hoitaa lasta, kun vaikka vanhempainvapaan aikana tekisi yhdessä jaksossa esim 2kpl x 5op. Eli ahkeruudesta tavallaan rangaistaan, jos haluaa hieman edistää opintojaan ja olla jäämättä opiskelijatovereistaan jälkeen. Näin vanhempi joutuu valikoimaan joko täysipainoisen opiskelun tai vain kotona olemisen. Pelkkä kotona oleminen hidastaa opintojen valmistumista ja työelämään siirtymistä
 
Muokattu viimeksi:
Mun "vauvakuumeen" herätti se, että seurasin tilejä, joissa kotiäitiyttä ja lapsia arvostetaan. Naisen kehoa ja synnytystä arvostettiin. Eli toisten esimerkillä on mielestäni isoin vaikutus.
Tämä on just se mikä tekee tästä foorumista arvokkaan! Täältä löytää kaikupohjaa perheellistymishaaveille ja moderaattorit tekevät hyvää työtä tämän pehmeän ja kannustavan fiiliksen vaalimiseksi. :Smiling Face With Smiling Eyes: Tottakai jokainen kirjoittaja tekee omalta osaltaan tätä tunnelmaa, ja tunnetta ettei ole yksin ja on mahdollista löytää erikoisemmissakin tapauksissa joku jolla on samanlaisia kokemuksia tai tuntemuksia.
 
Mun "vauvakuumeen" herätti se, että seurasin tilejä, joissa kotiäitiyttä ja lapsia arvostetaan. Naisen kehoa ja synnytystä arvostettiin. Eli toisten esimerkillä on mielestäni isoin vaikutus.

Onpa ihana kuulla! Tällaisia tilejä minäkin seuraan 😄 ja osaltani sellaista itsekin postaan someen! Minäkin oon ollut kauan kotiäitinä, oon synnyttänyt kahdesti kotona yms. Äitiyskin voi olla (ja onkin!) ihanaa, ei se ole mikään uhraus ❤️
 
Just tänään juttelin usean 19-35v naisen kanssa ja ystäväpiirissäkin on heitä, jotka eivät halua lapsia. Ollenkaan, koskaan. Koska rankkaa, oma vapaus ja rahat menee. Pelottaisi lapsen puolesta nykymaailmanmeno. Heidän mieltään toi kannustin ei muuttaisi. Mutta olivat sitä mieltä, että olisi hyvä jos ei rajattaisi iän perusteella.
 
Minä en ymmärrä pointtia, että millä tavalla se olisi syrjivää, kun kaikilla alle 30-vuotiailla olisi kuitenkin mahdollisuus tuohon kannustimeen. Eihän kaikki saa hyväpalkakista työtäkään, mutta mahdollisuus siihen on. En tiedä ymmärrättekö mitä haen takaa.

Itse olen juuri tällaisten kannustimien kannalla, mutta lisäisin tähän perhekokokannusteen myös, jos se syntyvyyden lisääminen on tavoitteena.
 
Ja ymmärtääkseni tarkoitus myös aikaistaan sitä lapsensaanti-ikää, miksi tuo ikäraja on asetettu. Olen siis samaa mieltä kanssasi, että tämän kannustimen ei kuulukaan olla mikään jokaisen tarpeisiin taipuvainen lisä, vaan tällä pyritään siihen, että ihmiset muuttaisi niitä omia tapojaan, ja tekisivät ne lapset nuorempina.
 
Mä pohdin tota lähinnä sitä muilta osin... Jos kannustetaan nuoret stressaamaan vauvan hankinnasta ennen tiettyä ikää ja samalla hoitaan opinnot(oli taso mikä tahansa) ja käymään armeijat, hankkimaan työkokemusta jne niin kuinka taataan heidän hyvinvointi ja jaksaminen kun nytkin yhteiskunta on kovilla kun ihmiset ei kykene hoitamaan omia asioitaan ja terveys reistailee nuorilla aikuisilla jo entistä enemmän jne 🤷 kannustimena takia hankitaan lapsi kenen tahansa kanssa vain koska ikä karttuu? 🤔 Yksinhuoltajien määrä kasvaa, työttömyys kasvaa, terapioiden tarve kasvaa, lasten ongelmat kasvaa, lastensuojelun asiakkaiden yms määrän kasvu riski....?
Yhteiskunnan olisi hyvä tukea lasten hankkimista kuten koulutusta, työllistymistä jne.
 
Kannustamalla puolensa ja puolensa, meillä kunnassa ns. touhutonni, joka toki kannustaa, jos lapsi joka tapauksessa haaveissa. Eihän sillä rahalla lasta kasvateta, mutta auttaahan se aina vähän enemmän kuin ilman. 😅
Ja myönnän, että kyllä se toimii meilläkin siinä mielessä kannustimena, että yrityksissä toinen lapsi ensi vuoden aikana, kun vielä ensi vuoden kunta sitä myöntää (köyhä kunta, joten tuskin tulee jatkumaan ensi vuoden jälkeen). Toki omalla kohdalla ikäkin on yksi kiirettä aiheuttava tekijä.

Jos taas tuosta mediassa olleesta kannustuksesta, niin en kyllä alle 30-vuotiaana koskaan kuvitellut tulevani äidiksi, enkä halunnutkaan.
Eikä todellisuudessa missään vaiheessa oma elämä tuntunut siltä, että olisin silloin siihen kyennyt. Eri asiahan se on, jos nuorena jo löytää sen toisen puoliskon, jonka kanssa jakaa arki, mutta kun ei itsellä näin koskaan käynyt, niin olisin yksin ollut lapsen kanssa, jota en koskaan kokenut haluavani.
 
Näkisin tärkeämpänä, että kannustin maksettaisiin esim 3. lapsesta, ei niinkään siitä että lapsia on tehty nuorena. Sain molemmat lapseni reilusti alle 30v, eikä taloudellisilla asioilla ollut merkitystä siihen, halusinko lasta vai en.
 
Toisaalta näissä kannusteissa on myös se psykologinen puoli, että ikäänkuin kollektiivisesti nähdään hyvänä lasten tekeminen nuorempana, jolloin ihmiset ajattelevat sen olevan tavoiteltava asia ja yhteiskunta alkaa järjestymään uudenlaisen normaalin ympärille, kun tuodaan positiivisessa valossa lasten saanti nuorena. Ihmisethän tällöin alkavat kaipaamaan niitä asioita mitkä siinä tukevat. Tarve luo tarjontaa siinä missä tarjonta tarvettakin.

Nyt yhteiskunta on rakentunut sen ympärille, että nuoruus jatkuu lähemmäs keski-ikää, mutta biologia ei ole muuttunut kulttuurin mukana. Nyt ihanne lapsettomuudesta ja oman itsen korostamisesta nousee monilla perhearvojen yli eikä lasten tekeminen nuorena ole tavoiteltua. Rahalliset kannusteet ja ihailevat tarinat nuorista äideistä puolestaan toimisivat toisenlaisena viestinä tavoiteltavista arvoista.
 
Mietin, että tavallaan ansiosidonnainen vanhempainrahakin kannustaa hankkimaan lapset vanhemmalla iällä ja siten suosii lasten hankkimista iäkkäämpänä. Harvemmalla nuorella on vielä työuraa takana, monilla on opiskelut kesken tai matalampaa jatkokoulutusta, korkeakoulusta valmistuessa taas usein on pätkätöitä ja määräaikaisuuksia. Myöhemmin taas vakaammat tulot ja urakehitys nostaa myös vanhempainvapaan tulotasoa. Eikö tätä epäsuhtaa voisi korjata niin, että nuoremmille kompensoitaisiin matalaksi jäävää vanhempainrahaa. Tai no oikeastaan voisi nostaa kokonaan niitä minimejä...Tää siis vaan tällaista pohdintaa. Näen, että taloudellisesti lapsen hankkiminen nuorena voi olla hankalaa tai jopa haitallista, ja tottakai nuoret tiedostaa tämän. Ei ketään voi käskeä lisääntymään vasten tahtoaan, mutta mikä kieltää perheellistymisen tekemisen vähän helpommaksi jos oma halu herää. Itse alle 30-veenä kyllä olen sitä mieltä, ettei ne taloudelliset seikat ihan mitättömiä kuitenkaan ole, vaikkeivat ne välttämättä olisi pääsyy haluta tai olla haluamatta lapsia.

Oon samaa mieltä kuin @Pilkki24, että tottakai muutos vaatisi myös yhteiskunnan asenne- ja arvomuutosta. Tähän vaan aika heikosti valtiovallalla on vaikutusvaltaa, minkä takia ees tuon taloudellisen tukemisen harkitseminen nyt vaan voi olla ainoita asioita mitä voi tehdä.

Kun lapsia on koko ajan vähemmän ja lapsuus vietetään pääasiassa aikuisilta suljetuissa instituutioissa, lapsia ei näe missään ja tämä varmaan vaikuttaa halukkuuteen saada itse lapsia. Itselle ainakin lapset on aina tuntuneet ihan ufoilta, kun niistä ei ole ollut mitään kokemusta ennen omaa lasta. Koin myös nuorena vahvaa painetta olla "siisti ja erilainen" ja koin, että yhteiskunnan yleinen viesti on, että lapset ei vaan jotenkin mahdu modernin nuoren naisen elämään. En tiedä, miten nuorille perhe-elämä saataisiin brändättyä vähemmän negatiiviseksi... Oon kanssa sitä mieltä, että on ihan turha tavoite samaan aikaan koittaa saada naisista mahdollisimman tehokkaita veronmaksajia ja mahdollisimman tehokkaita lisääntyjiä. Perhe-elämän alas painaminen työnteon kustannuksella nyt vaan on tapahtunut, ja harvalla riittää paukkuja molempiin panostaa täysipäiväisesti.
 
Mie ajattelin sen siten, että se rahallinen kannuste olisi myös sellainen ylhäältä johdettu arvovalinta.
 
Nostaisin tähän vähän valtiovallan mahdollisuuksia muokata nuorten arvomaailmaa. Ymmärtääkseni hallitus pystyy sanomaan sanan jos toisenkin mitä lapsille vaikkapa opetetaan koulussa, ja eikös Yle ole valtion rahoittama? Joten eikös hallituksella kuvittelisi olevan mahdollisuus sanoa mitä verovaroin rahoitettava media tuottaa?

Varmasti nuorilla on huolia ja kuormitusta nykymaailman menosta, ja sitä osaltaan on lisätty koulun ja median toimesta. Asioita joihin perusvalinnoilla tavallinen ihminen ei voi vaikuttaa. Ja jotkin asiat ovat suoraan jo sellaisia joita ei voi omin aistein havaita. Tällöin medialähteiden rooli tiedonvälityksessä korostuu. Vaikkapa huoli sodista tai ilmastonmuutoksesta. Epäilemättä tälläkin uutisoinnilla on paikkansa ja aikansa, mutta tällä hetkellä niiden ylikorostaminen medialähteissä saa varmasti monen nuoren olon hyvin epävarmaksi ja ahdistuneeksi. Nuoria pitäisi suojella, ja se on meidän vanhempien tehtävä.
 
Liberaalille demokratialle ja lehdistönvapaudelle saamme sanoa heipat saman tien, jos Yleisradion tehtävä olisi ohjailla ihmisiä lisääntymismyönteisemmiksi ja poliitikot määräisivät Ylen sisältöjä. Tämä on mun mielestä oikeasti aika pöyristyttävä ajatus, koska mitäpä iloa tästä kansallisvaltiosta ja sen väestön ylläpitämisestä on, jos ajaudumme totalitaristiselle tielle.
 
Edustaako Yle lehdistönvapautta? No miksi ihmeessä siellä sitten toistuvat samat uutiset kuin muuallakin eurooppalaisessa valtamediassa, samoista näkökulmista, välillä jopa samoin sanoin. Osa on vain käännösuutisia. Sisältöä ohjataan jo!
 
Takaisin
Top