Kamalinta synnytyksessä?

[Sarala]

Supistukset ja sen kivun vuoksi oksentelu. Synnytystä käynnisteltiin pari vuorokautta ja olin aivan uupunut kun en saanut huonetovereiden vuoksi nukuttua juuri lainkaan. Itku oli herkällä. Vihdoinkin kun yöllä vähän oli kipuja ja alettiin päivällä puhumaan kotiin lähdöstä kun mitään ei tapahtunut, alkoi olla sellainen tunne ettei uskota ja kuunnella. Viitisen tuntia oli kovia supistuksia ja niihin sain ihan vain panadolia lääkkeeksi. Supistukset laantui ja pyysin miestäni että vaatii lisää käynnistys lääkettä koska kotiin en ole todellakaan lähdössä. Sain pienen murun käynnistys lääkettä ja sitten alkoikin tapahtua ja rytinällä. Vedet meni ja lapsen pää alkoi kätilön mukaan tuntua. En ehtinyt saada kivunlievitystä vaikka ajatuksena sellainen oli. Kaiken kaikkiaan koko homma kesti vain tunnin. Aika tuskaa se tietenkin oli mutta pelkoja ei ole jäänyt lainkaan. Ihan yllätti itseni kuinka helposti kaikki kävi varsinkin kun oli lukenut kuinka ensisynnyttäjillä voi kestää monia tunteja synnytys. Olen sitä mieltä että jos noin helpolla ja nopeasti pääsen niin en kipulääkkeitä tarvitse Pieni repeämä ja eppari tehtiin mutta niistä toivuin todella hyvin. Kätilö unohti aluksi puuduttaa kun alkoi tikkaamaan muttei siinä vaiheessa mikään enää tuntunut kovin pahalta.

 

[Momofone]

Kivunlievityksen täydellinen epäonnistuminen ponnistusvaiheessa, tajunnanmenetykset, hyödytön ponnistaminen, imukupin irti repeämisen ääni. Leikkauspöydällä kipushokissa ja supistuksissa täriseminen, kun hätäsektiota valmistellaan. Vauvan ensihetkien menettäminen.

[emoji33][emoji33][emoji33]

 

[Momofone]

Sain diamorfiini piikin Kivunlievityksenä. Sitten synnytys etenikin super nopeasti niin ettei se edes kipuihin ehtinyt auttaa vaan tuli TODELLA ÄRSYTTÄVÄ SIVUOIRE: nimittäin silmien kieroutuminen! Mä en pystynyt kontrolloimaan mun katsetta vaan kaikki vaan pyöri pyörimistään nii että siitä tuli paha olo. Synnyttskuvastakin näkyy et yks mun silmistä katsoo ihan kieroon! Se oli tosi ahdistava tunne! Pahempi kun kiputuntemukset yhteensä!

 

[Miitu]

Pahinta oli kuopuksen synnytyksen jälkeen kun huomattiin että vuodan vaan verta ja istukasta puuttui palasia. Minut kiikutettiin leikkuriin kaavintaan.
Pojankin sain nähdä vasta illalla 6 maissa, vaikka hän syntyi 7.30.

 

[nenna❤]

Ekassa synnytyksessä pahinta oli se kun en tiennyt mitä tapahtuu; yhtäkkiä huone oli täynnä lääkäreitä ja kätilöitä. Imukupista ei kerrottu ennenku vauva revittiin sillä ulos odottamatta edes ponnistuksen tarvetta. Ja alapään paraneminen, joka kesti monta kuukautta.

Tokassa pahinta oli ehkä avautumisvaiheen supistukset.
En ehtiny (onnekseni) saamaan puudutteita, joten ponnistinkin ilokaasun avulla, mut se oli helpompaa ku vaan odottaminen.

 

[Bella Swan]

Se pelko ja jännitys. Kamalinta oli spinaalipuudutuksen laitto, ikinä mikään ei ole sattunut niin paljon. Suunniteltu sektio.

 

[little_angel]

Esikoisen aikaan tympeintä oli ne jälkisupistukset ja rikki menneet rinnanpäät Itse synnytyksessä se pieni hetki ennen pään syntymistä, kun olo on että koko alakerta repiää täysin

 

[Tips]

Itse synnytyksessä se pieni hetki ennen pään syntymistä, kun olo on että koko alakerta repiää täysin

Tämä!
Molemmilla kerroilla juuri tuossa tilanteessa muistan selkeästi ajatelleeni, kuinka synnytys on hullun hommaa enkä tasan aio enää koskaan venyä (tirsk) tuohon. Vaan kolmatta kuumeillaan...

 

[Shooky90]

Avautuminen oli kaikkein kivuliainta ja ponnistaminen raskainta. Kauheinta oli ehkä se tunne kun ponnistamisen loppuvaiheessa on vain niiiiin väsynyt, se tunne että jos se vauva ei kohta tule niin saa luvan jäädä sisälle. Se oli todella ahdistavaa. Myös se kun ponnistaminen vain venyi ja venyi, se kun lapsen pää ei millään mahtunut tulemaan. Eppiksen jälkeen se asia hoituikin nopeasti.
Minua myös hirvitti spinaalin laittaminen. Kun supistukset olivat aivan kamalia ja ei saisi liikkua ollenkaan. Se oli kyllä karseeta. en vieläkään ymmärrä miten osasin olla paikallani sen aikaa.

 

[Lemonade]

Yhtä kidutusta, pahinta oli päiväkausia kestävä koveneva kipu, joka oli niin sairasta etten voi sanoin kuvailla. Sain 11 epiduraalia, osa auttoi hetken, osa pidempään, annosten välillä huusin kivusta. Laitto ei tuntunut miltään ja muutenkin tuntui, että sahatkaa vaikka pää irti mutta se toistuva kohdunsuun tilanteen katsominen kyllä vain pahensi synnytyskipuja. Mietin siellä salissa, että tämä kipu on 10 ja migreeni pahimmillaankin vain ehkä 4. Viikkohan siellä sairaalassa tuli valvottua, oli ihan hirveää sekin. Synnytyssalikin oli pieni ikkunaton teurastamo. Paastota piti pitkään. Helpotus alkoi siitä, kun sanottiin, että kohta lähdetään sektioon ja tuikattiin kivuttomaksi...

 

[Mamiii]

No se sairaalaranneke ja turhaan käden päällä muutaman tunnin ollut kanyyli... No ei nyt sentään, vaikka ne ärsyttivätkin

Siis ehdottomasti se kalvojen puhkaisun jälkeinen avautuminen 6-->10cm reilun puolen tunnin aikana. Ne kestosupistukset olivat jäätäviä. Heti kalvojen puhkaisun jälkeen alkoi todella raju kouristelu. Heti piti hoitajanappia painaa, että tarviin ehkä jotain. Ilokaasu auttoi onneksi paljon, kunhan maskiin tottui eikä tuntenut tukehtuvansa. Ponnistamaan kun pääsin, niin helpotti kivut ja tieto siitä, että kohta on ohi. Repeämisen tunsin, mutta se ei sattunut pää pöhnässä. Yhtään en ponnistaessa pidätellyt, halusin vaan nopeasti homman läjään. Olisin ehkä selvinnyt ilman repeämää, jos olisin himmaillut. Kätilö ei meinannut keretä hommaan mukaan jostain syystä.

Väsyttänyt ei yhtään, vaikka synnytyspäivä oli jo neljäs vuorokausi, jolloin synnytystä käynnisteltiin. Pienistä lääkemääristä huolimatta oli ekasta annoksesta asti supistellut synnytykseen saakka vaihdellen n. 3-10 min välein ja välipäivänäkin.

Sekin oli paha, kun muutama tunti ennen synnytystä aamuvuorossa ollut kätilö väläytteli jo kotilomaa. En suostunut lannistumaan, vaikka itkuthan siinä pääsi ja hänkin taisi myöhemmin ymmärtää että oli hyppinyt asioiden edelle, kun lääkärikään ei ollut aamulla tilannetta tarkistanut. Hän mainitsi myös kalvojen puhkaisun vaaroista, kuten että napanuora voi luiskahtaa ulos Ei oikein siinä tilanteessa rohkaissut millään tavalla.

Puhuttiin asia kuitenkin läpi ja toivottelikin sitten hetken päästä hyvää synnytystä, kun sai tietää tilanteen edenneen siihen pisteeseen

Kohdun painelu synnytyksen jälkeen tuntui myös aika ikävältä

 

[Liirumlaarum]

Kauheinta oli sektiouhka vauvan sykkeiden ja oman alkavan kohtutulehduksen takia. Tulehduskin johtui kun vesien menon jälkeen ei aloitettu ab-tippas tai vauhdistusta ajoissa. Vasta 1,5vuorokautta vedenmenon jälkeen alettiin vauhdittaan oksitosiinilla ja siitäkin meni vielä tunteja ennenkun huomattiin kuumeen ja tulehdusarvojen nousu ja sitten tiputettiinkin kahta eri antibiottia. Kamalaa oli myös kun ponnistusvaiheessa parin ponnistuksen jälkeen sanottiin, että nyt pitää saada vauva ulos ja huoneeseen tulee lääkäriä ja kätilöä ja imukuppituomio. Se pelko ja paniikki mikä itselle tuli

 

[Mirri]

Se kun synnytys ei edennyt luonnostaan.
Se kipu
Se kun epiduraali auttoi kipuun mutta lopetti supistukset ja homma seisoi ja taas annettiin supistuksille vauhtia
Jälleen se kipu

 

[Lya M.]

Esikoisen syöksysynnytys käytännössä ilman mitään kipulääkettä. Pahinta oli kuitenkin, ettei minua haluttu millään uskoa. ( ”ensimmäinen lapsi, odottele rauhassa aamuun”) Onneksi ei uskottu, lapsi syntyi 0:50.

Tämän toisen kanssa toivottavasti uskovat. Huolestuttaa, jos synnytys on yhtä nopea, mutta sairaaloihin ei syystä tai toisesta mahdukaan.

 

[Joulumansikka]

Pahinta on ollut pitkät ponnistus vaiheet; ekassa 1h30min, tokassa vaan 30min. Menisköhän tää kolmas varttiin

 

[Foreverfever]

Ekassa pahinta oli yli tunnin paikallaan oleminen kun yritettiin useita kertoja epäonnistuneesti epiduraalia laittaa. Oksitosiini tippa kun oli jo ehditty aiemmin laitettaa kun piti olla nopea juttu vaan.
Tokassa pitkittynyt (4vrk) latenssivaihe, itse synnytys olikin vain 30min + 1 min ponnistus pikarykäisy ja tahtomattani luomuna, ei kovin paha kun oli niin nopeasti ohi.
Kolmas kun ponnistaessa meinasi usko loppua kesken, että mahtuu tulemaan, nopeasti sekin oli onneksi ohi (2min)

 

[turotus]

Pahinta oli ehdottomasti reilusti yli tuntiin venynyt ponnistusvaihe ja se epätoivo kun vauva aina luiskahti takaisinpäin kun vähänkin sai puskettua eteenpäin. Lääkärikin kerittiin kutsua paikalle vauvan sydänäänten takia ennen kuin sain ihme kyllä omin voimin vauvan pihalle vaikka kunnolliset supistukset lopahtivatkin.

 

[Nepeta Cataria]

Ponnistusvaihe ilokaasun voimin, vauva avotarjonnassa. Lääkäri ja kisakatsomollinen kätilöitä jalkopäässä, ja viesti oli et nyt äkkiä lapsi ulos, kohta autetaan imukupilla muuten. Supisti lujaa ja lähes tauotta, ponnistin menemään koko ajan ponnistuspakossa, paitsi sen hetken kun pää syntyi ja kaikki huusivat kuorossa: "Seis!" (napanuora kaulan ympärillä, syy kisakatsomolle, huonolle tarjonnalle ja sykkeiden laskulle). Kun sain taas ponnistaa niin loppu meni helposti. Ja kipukin loppui nopsaan, yllättävän nopeasti. Käsitys siitä kuinka paljon minuun voi sattua meni uusiksi, ja sekin kuinka paljon kipua kestän. Ja se, kuinka siitä kaikesta voi toipua nopsaan, se oli vain kipua joka loppui kuin seinään, olisin voinut kävellä vaikka omin jaloin synnyttäneiden osastolle.

 

[Pingviiniemo]

Pahinta oli ehdottomasti reilusti yli tuntiin venynyt ponnistusvaihe ja se epätoivo kun vauva aina luiskahti takaisinpäin kun vähänkin sai puskettua eteenpäin. Lääkärikin kerittiin kutsua paikalle vauvan sydänäänten takia ennen kuin sain ihme kyllä omin voimin vauvan pihalle vaikka kunnolliset supistukset lopahtivatkin.

Mulla täysin samanlainen kokemus! Mullakin 2.5 tunnin ponnistusvaihe ja voimat loppu. Imukuppia valmisteltiin, mutta
episotomian jälkeen jaksoin ponnistaa vauvan lopulta ulos.

 

[Ginger]

Avautumisvaihe, ehdottomasti. Sattuu! Ponnistukset olleet melko helppoja, ensimmäisessä oli kyllä kamalaa, kun en tuntenut supistuksia, mutta kipua kylläkin. Onneksi oli silti melko lyhyt ponnistus. Toisen synnytyksen jälkeen tulleet jälkisupistukset oli myös jotain kamalaa.