Kamalinta synnytyksessä?

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mikä sinusta on/oli kamalinta synnytyksessä? Ponnistaminen? Vaiko avautumisvaihe? Vai ehkä tilanteen hallitsemattomuus?

Itsestäni kamalinta oli ehdottomasti sektioon joutuminen. Ja siinä varmaan kamalinta oli joko siinä leikkauspöydällä täriseminen ja oksetus (spinaali ei taida sopia minulle) tai se tunne että on epäonnistunut.
 
Kamalaa oli, kun epiduraali sai supistukset loppumaan kokonaan. Ja kamalampaa oli se, kun (en muista puudutuksen nimeä ehkä) pupendaali puudutus (minusta alapää puudutuksen nimi:D ) ei toiminut lainkaan! Plus siihen sitten 6 apu viiltoa sinne tänne ja imukuppi synnytys. Kaikista kamalinta oli se, kun poikani syntyi aika harmaana ja vaisuna-> hänet vietiin vauva teholle. Siinä se tietämättömyys, että mitä vauvalle tapahtuu ennenkuin itse pääsin näkemään hänet. Mutta nytten kaikki on vain hämäriä muistikuvia siitä ja minulla on ihana terve poika <3
 
Viimeisimmässä synnytyksessä oli kamalinta, kun alkoi ponnistuttaa jo ennen sairaalaan pääsyä ja mies loppu matkan juoksutti mua kohti synnäriä pyörätuolilla ja mä vaan yritin pidätellä vauvaa! Siis ponnistamisen pidättäminen oli kamalinta. Tätä edeltävässä synnytyksessä oli kauheinta lääkäri joka ei ottanut käsiä pois minusta kesken supistuksen, vaan jotain ropelsi alakerrassa. Ja se että vauvaa vain pikaisesti vilautettiin minulle ennenkuin lähti virvoitteluun ja elvytykseen.
 
Kyllä se oli se varsinaisen suorituksen jälkeinen tilanne, kun esikoisesta tuli 3. asteen repeämät ja kuopuksesta "vain" toisen asteen, epparista huolimatta. Siinä sitä mietiskelee, että kuinka monta viikkoa istutaan tyynyn päällä.
Esikoisen kohdalla lisäksi se, kun ponnistusvaiheessa epiduraali vei supistukset ja vauvan syke heilahteli.
 
Kamalinta oli se, että minulle toisteltiin sairaalassa 3 tuntia, ettei synnytys ole käynnissä (-> en saanut kivunlievitystä, koska synnytys ei ole käynnissä, minua ei myöskään kirjattu sisään), ja sen jälkeen ei kivunlievitystä enää pystynytkään antamaan kun synnytys oli jo niin pitkällä ja oltiinkin jo ponnistusvaiheessa. Muutenkin asenne oli se, että älä tule sairaalaan, et kuulosta siltä että synnytys olisi käynnissä, ihan kuin sen voisi äänestä päätellä. Ihmetyksellä luen kaiken maailman altaista ja muista eksoottisista synnytysjutuista, missä välissä sellaisiin pääsee, kun saa jo tapella siitäkin, otetaanko sairaalaan edes sisään ennen ponnistusvaihetta.

Toisiksi kamalinta oli se, että vaikka 15 km säteellä oli 3 synnytyssairaalaa, ei niihin mihinkään mahtunut, vaan piti ruveta etsimään itselleen kyytiä tunnin ajomatkan päähän. Ihmetys herää, että kun synnytysten määrä on ennätysmatala, niin miten on mahdollista, että sairaaloihin ei mahdu edes ennätysmatalia määriä synnyttäjiä. Ja tämä siis oli pari vuotta sitten kun Kättärikin oli luvuissa mukana. Kuinka superhuonoja työssään ne HUSin mitoituksesta vastuussa olevat ihmiset oikein ovat?
 
Pahinta olivat kamalan kipeät supistukset joiden kanssa piti odotella käyrille pääsyä yli tunti (ja sitä ennen kotona kolme päivää, koska eivät aiemmin ottaneet synnärille sisälle) ja lopulta kuulla käyrähuoneessa, että supistukset eivät ole avanneet YHTÄÄN! Sitten seuraavaksi kamalaa oli, kun vauvan syke laski supistuksessa ja koko käyrähuone pullahti täyteen lääkäriä, hoitajaa ja kätilöä.

Sen verran kamalaa oli, että uudestaan en ala synnyttämään.
 
Itellä oli ehdottomasti se et mua ei meinattu uskoa et lapsi syntyy nyt. Klo 16 mulle sanottiin et lapsi ei synny sen vuorokauden puolella ja et synnytyssalit on täynnä niin joudun olemaan osastolla. No 17.30-19.30 ajasta en muista mitään, ilmeisesti avauduin siinä vaiheessa ja sit 19.30 alko tuntuu siltä et pitää pyytää hoitaja, no se vaan kävi et on kiire ja tulee joskus ja et pakko vaan kestää et synnytyssalit edelleen täynnä. Siit puol tuntia eteenpäin oli pakko soittaa uudelleen hoitaja ku alko olla olo et syntyy ja hoitaja oli vähän silleen no katotaan tilanne ja sit se järkytty et tää oikeesti syntyy ja sit mentiinkin "juoksujalkaa" johonkin eristyshuoneeseen missä synnytin. Tyttö synty 20.47. Oisin toivonu vähän erimmänlaista synnytystä kun kuitenkin ensikoisesta oli kyse, mut noh täysin luomuna mentiin kun ei ollu vaihtoehtoja
 
Kamalinta oli esikoisen pitkittyneessä synnytyksessä kun kätilö sanoi, ensimmäisen epiduraalin heikettyä, että välillä pitää kärsiä kivuista ei se muuten vaikuta. Siinä vaiheessa oltiin jo toista vuorokautta kärsitty kivuista kun trombo arvojen takia en saanut muuta kivunlievitystä kuin panadolia ja yhden kipupiikin. Onneksi vuoro vaihtui ja yövuorossa ollut kätilö antoi heti saliin tultuaan seuraavan epiduraalin. Hän ihmetteli toisen kätilön lähdettyä miksi synnyttäjiä pitäisi huudattaa kivuissa kuin teurassikaa.
 
Vaahtosammutin sanoi:
Itellä oli ehdottomasti se et mua ei meinattu uskoa et lapsi syntyy nyt. Klo 16 mulle sanottiin et lapsi ei synny sen vuorokauden puolella ja et synnytyssalit on täynnä niin joudun olemaan osastolla. No 17.30-19.30 ajasta en muista mitään, ilmeisesti avauduin siinä vaiheessa ja sit 19.30 alko tuntuu siltä et pitää pyytää hoitaja, no se vaan kävi et on kiire ja tulee joskus ja et pakko vaan kestää et synnytyssalit edelleen täynnä. Siit puol tuntia eteenpäin oli pakko soittaa uudelleen hoitaja ku alko olla olo et syntyy ja hoitaja oli vähän silleen no katotaan tilanne ja sit se järkytty et tää oikeesti syntyy ja sit mentiinkin "juoksujalkaa" johonkin eristyshuoneeseen missä synnytin. Tyttö synty 20.47. Oisin toivonu vähän erimmänlaista synnytystä kun kuitenkin ensikoisesta oli kyse, mut noh täysin luomuna mentiin kun ei ollu vaihtoehtoja
Click to expand...

Apua, missä sairaalassa on ollut tuollaista? :S Ihan kamalan törkeästi on kohdeltu sinua! Onneksi on tainnut olla ns. turvallinen synnytys, vai otettiinko vauvasta käyrää koko ajan? Minullahan ei vauvan ahdinkoa huomattu kuin vasta käyrillä, jokainen supistus laski vauvan sykkeen 50 tienoille useaksi minuutiksi.
 
Kuulostaapas hurjalta toi vaahtosammuttimen tapaus! Kait annoit kohtelusta jotain palautetta...? Tietenkin joskus voi olla noin hurja tilanne, että salit ovat oikeasti täynnä, mutta olishan niiden pitäny kuunnella sua ja tarkistaa tilannetta aina, tarjota mahdollisuus kivunlievitykseen jne.. Huh!

Itellä on kamalimpana jäänyt mieleen sama kuin Zenillä edellä, että alkoi ponnistuttamaan jo ennen sairaalaan pääsyä ja se n. vartin automatka oli pisin automatkani ikinä! Siinä vaiheessa kun sain itseni sairaalan ovista sisälle ammattilaisten käsiin niin tunsin jo suurta helpotuksen tunnetta vaikka kaikki olikin vielä tavallaan edessä :grin
 
Ei oikeastaan mikään. Oon osannut nauttia synnytyksistä ja kipu ei pelota tai tunnu ylivoimaiselta. <3

Sektio olisi varmaan ollut se pettymys, jos olisin siihen joutunut.

Toisessa synnytyksessä oli hurjaa, kun kalvot puhkaistiin - > supistukset yltyi hetkessä todella voimakkaiksi ja mua makuutettiin käyrillä. Sitä paikallaan oloa supistaessa en kestänyt, halusin spinaalin. Mutta sen laitto oli tukalaa, tuntui että kuolen siihen paikkaan. Olisin tarvinut liikkeelle pääsyä!! Kohdunsuu avautui spinaalin laiton aikana 6->9cm. Se oli hurjaa. Mutta hengissä selvisin. :) enkä muista sitä kipua enää, vaikka siitä on videomateriaaliakin muistona.

Jälkisupistukset on ehkä hirveintä. :D
 
Allekirjoitan myös nuo jälkisupistukset! Melkein pahempaa kuin itse synnytys!

Ensimmäisessä synnytyksessä kamalinta oli synnytyksen kesto synnytyksen venyessä pitkälle toisen vuorokauden puolelle. B vauvan kalvojen puhkaisun jälkeen supistusten alkaminen uudestaan oksitosiinin mennessä täysillä koko kohtu kouristi niin pahasti, että lääkäritkin vähän ehtivät hätääntyä, oli ehkä kokemus, jonka olisi voinut jättää välistä. Onneksi tilanne laukesi, kun lääkitys pienennettiin. Lääkkeet olivat tuon synnytyksen kurjin puoli kyllä muutenkin.

Toisessa ei ollut oikeastaan mitään niin kurjaa. Oli todella hyvä synnytys!
 
Esikoisesta melkeinpä koko synnytys oli kamala. Käynnistetty synnytys ja mulla ei luonnollisia supistuksia tullu melkeinpä ollenkaan, joten ne keinotekoiset supistukset oli jotain aivan järkyttävää. Mikään kivunlievitys jota kokeilin ei meinannu toimia ja niissä kivuissa tuli kärsittyä melkein 17h. Ponnistusvaihe oli myös kamala kun oli pelkkää kovaa kipua koko ajan, ja lopuks pojan sydänäänet heikkeni jolloin imukupilla avitettiin nopeasti maailmaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :)

Kuopuksen synnytyksessä ei muuta ’kamalaa’ ollut kuin se järjetön epätoivo ponnistusvaiheessa, joka ponnistuksen jälkeen luiskahti takaisin ylös synnytyskanavassa. Ja oli toooodella kivulias ponnistusvaihe silloinkin.
 
Synnytys oli mukava ja aikalailla kivuton kokemus, ei läheskään niin paha mitä monet yrittivät pelotella ennen synnytystä. Pahinta oli ballongin asentaminen, semmoista kipua en ole tuntenut ikinä ja toivottavasti ei tarvitse uudestaan tunteakaan. Myös hoitajat/kätilöt mitä olivatkaan, olivat todella töykeitä.
 
Minusta avautumisvaihe on kamalinta synnytyksessä yleisesti ottaen. Se etenee minulla hitaasti ja tuskallisesti, supistuskipu on aivan järkyttävää. Ponnistusvaihe on toki kivulias sekin mutta nopeasti ohi (ensimmäisessä synnytyksessäni se kesti alle puoli tuntia ja seuraavissa 5 min ja 2 min) ja siinä tietää että kohta ollaan maalissa.

Ensimmäisellä kierroksella kamalinta oli se, kun vastasyntynyt kiidätettiin teho-osastolle hengityskoneeseen.
 
Kivunlievityksen täydellinen epäonnistuminen ponnistusvaiheessa, tajunnanmenetykset, hyödytön ponnistaminen, imukupin irti repeämisen ääni. Leikkauspöydällä kipushokissa ja supistuksissa täriseminen, kun hätäsektiota valmistellaan. Vauvan ensihetkien menettäminen.
 
Jälkisupistukset!!! Molemmat synnytykset olleet suhthelppoja, mut sitten se viimeinen vaihe ihan tuskaa:dead: Kuopuksen kanssa meni melkein 2 tuntia ennen kuin istukka irtosi. Tippa valui maksimiteholla ja kaksi kätilöä piteli jaloista ja käsistä kiinni etten päässy käsiks lääkäriin, joka paineli mahaa. Lopulta just ennen kun oltiin lähdössä leikkuriin irrotukseen, irtosi hiukan repaleinen istukka -painoa melkein kilo! Monissa sairaaloissa ei kuulemma noin pitkää aikaa edes ooteta vaan mennään leikkuriin. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin:) Esikoisen synnytin täysin luomuna, tässä kuopuksessa käytin ilokaasua -noihin jälkisupistuksiin oisin jotain tarvinnu, koska oli paljon pahempia kuin synnytyssupistukset:dead:
 
Vaikka synnytyssalissa olin vajaan 40 tuntia ja se päätyi sektioon, ja vaikka ensimmäinen spinaali ei toiminut, eivät ne minua (ainakaan vielä) ole millään tavalla järkyttäneet tai hirvittäneet. Pahinta oli oksentaminen. Kipu saa minut oksentamaan. Aloitin oksentamisen torstaina iltapäivällä ja mikään ei kestänyt sisällä ennen kuin lauantaina aamulla pääsin sektion jälkeen takaisin saliin, jossa sain sitten syödäkseni.
 
Pojan joutuminen teholle suoraan synnytyssalista (hengitysvaikeuksia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja kunnossa ollaan:Heartred) ja episiotomia haavan paranemisprosessi.
 
Takaisin
Top