Kaksivuotinen esiopetus

[Puukiipijä]

Kyllä minun mielestä ei ole enää sellaista perinteistä koulua mitä minun aikana oli.

Täällä ainakin touhuillaan ja liikutaan vapaasti. Luonnossa opiskellaan ja pieni kyläkoulu kun on, niin ovat tekemisissä muiden luokkien kanssa. Käyvät lähiympäristössä viikoittain tutkimus- ja oppiretkillä.

Siskoni poika oli isossa koulussa vitosella ja siellä oli luokaton luokka systeemi. Ad/hd poika sekosi aivan täysin vailla rutiineja ja tiettyä järjestelmällisyyttä. Se mikä palvelee yhtä, ei palvele toista. Ei voidaan yksinkertaisesti tehdä jokainen omaa oppimatka täysin individuaalista, ei siihen ole resursseja.

Mutta kyllä lapsi on myös hyvä opettaa istumaan paikallaan ja oppimaan. Ei voi koko 9v humputella miten sattuu opinnot ja ammattikoulussa / lukiossa ja myöhemmin amk tai uni niin kappas ei pysty keskittymään luennolla kun ei ole oppinut siihen.

Meille opetetaan kotonakin välillä alas rauhoittumaan.
Meillä on neljä lasta ja jos annan mennä aivan päättömäksi menon niin hermot menee. Istutan jokaisen kauemmas toisistaan (tai vauvaa en mutta isommat pojat kyllä), kaks lukevaa ottaa kirjat ja 4v ottaa palapelin. Rauhoittuvat aikansa ja leikit voi aloittaa uusiks.

Meillä on neljä lasta ja viides tulollaan. :) Yksi on asperger ja ADD, yksi neurotyypillinen lapsi, kolmas mahdollinen ADHD (epäily). Koulujärjestelmä ei ole toiminut lasteni kohdalla. Siitä on ollut selkeästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi nuorimmat jäävät isolla todennäköisyydellä kotikouluun. Suomessa on todella hyvät verkostot ja tuki kotikoululaisille.

Meillä opetellaan myös rauhoittumista, mutta ei lukemisen kautta, sillä kirjat ei jaksa kauaa kiinnostaa, jos ollenkaan. Meillä rauhoitutaan paremmin musiikin kuuntelun ja esimerkiksi taulujen maalaamisen parissa (nuorimmilla vesivärit). Toimii myös siis nuorilla/teineillä. Itsenäistä työskentelyä ja omatoimisuutta, sekä monenlaisia taitoja opetellaan ihan tässä arjessa. Kuten opettelemme tunnistamaan kasveja ja hyönteisiä, opettelemme perustamaan kasvimaan ja kasvattamaan ruokaa + keruu ja säilöntä, tunnistamaan ja käsittelemään sieniä, hoitamaan luontoa ja ympäristöä, kalastusta, erätaitoja jne. Tässä kaiken ohella harjoittelemme esimerkiksi matematiikkaa ja äidinkieltä. Viisi vuotta täyttävä laskee sujuvasti (plus ja miinus) laskut joissa käsitellään lukuja, jotka ovat alle 20. Hän laskee niin mielellään kaikkea pitkin päivää; montako roskaa hän keräsi, montako roskaa minä keräsin, montako roskaa meillä on yhteensä. Tai montako porrasta kävellään, hän laskee eri kippoihin jakamassa rypäleet jne. Lapsi kirjoittaa myös yksinkertaisia sanoja. Ja tunnistaa enemmän kasveja kuin keskiverto aikuinen. Kaikki tämä on hänen innostuksestaan ja mielenkiinnoistaan kumpuavaa. Lapsi on todella omaehtoinen, mutta superälykäs ikäisekseen. Omiin ja muidenkin kokemuksiin pohjautuen pelkään koulun tappavan tämän mahtavan innostuksen ja inspiraation ihan sillä, että lastani ei ymmärretä järjestelmässä. Hän ei tule sopimaan muottiin. Hän oppii eri tavalla kuin vain paikoillaan kuuntelemalla ja kirjoja tekemällä.

En tosiaan tarkoittanut, että lapset humputtelisivat yhdeksän vuotta. Tarkoitin, että erilaiset oppijat tulisi huomioida paremmin ja opetuksen metodeja muuttaa. Muutosta varmasti myös tapahtuu, mutta se on hidasta. Samoin koulujen käytännöt arvostella oppilaita on lähtökohtaisesti epäreiluja ja palvelee vain osaa porukasta. Ja mitä (pakotettuun) keskittymiseen tulee, se ei kaikilta onnistu edes aikuisena, vaikka koko ikänsä harjoittelisi. Näin erilaisia olemme. Paikallaan istuminen ja oppiminen yhdistettynä ei kaikilla toimi ja tämä tulisi syvällisellä tasolla ymmärtää, varsinkin jokaisen opettajan.

 

[Puukiipijä]

Ikävää, että teidän kylällä on noin takapajuista. Itse työskentelen pienessä kyläkoulussa ja suhteellisen modernia opetusta on kuitenkin tarjolla, kaikilla luokka-asteilla opiskellaan niin paljon ulkona, että pitää aina olla varasuunnitelma siltä varalta, jos joku toinenkin luokka on samaan aikaan samassa metsässä.

Oman lapseni kanssa olen pitänyt Steiner-koulua vaihtoehtona, jos näyttää, että lähikoulussa ei opettajan kanssa lähde sujumaan. Meillä on myös Steiner-kouluun lyhyt matka, mutta vielä ekaluokkalaista en sitä matkaa laittaisi yksin kulkemaan.

Kuulostaa tosi ihanalta ja lapsilähtöiseltä opiskelulta teillä siellä! Meillä ei valitettavasti ole mahdollista lapsien päästä Steiner-kouluun. Vaihtoehtoina on tuo vanhoillinen kyläkoulu, keskustan kaaoskoulu tai kotikoulu. Onneksi meillä on vielä aika valmistella, valmistautua ja valmentautua ennen eskarin alkua. :)

 

[Yölento]

Meillä on neljä lasta ja viides tulollaan. :) Yksi on asperger ja ADD, yksi neurotyypillinen lapsi, kolmas mahdollinen ADHD (epäily). Koulujärjestelmä ei ole toiminut lasteni kohdalla. Siitä on ollut selkeästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi nuorimmat jäävät isolla todennäköisyydellä kotikouluun. Suomessa on todella hyvät verkostot ja tuki kotikoululaisille.

Meillä opetellaan myös rauhoittumista, mutta ei lukemisen kautta, sillä kirjat ei jaksa kauaa kiinnostaa, jos ollenkaan. Meillä rauhoitutaan paremmin musiikin kuuntelun ja esimerkiksi taulujen maalaamisen parissa (nuorimmilla vesivärit). Toimii myös siis nuorilla/teineillä. Itsenäistä työskentelyä ja omatoimisuutta, sekä monenlaisia taitoja opetellaan ihan tässä arjessa. Kuten opettelemme tunnistamaan kasveja ja hyönteisiä, opettelemme perustamaan kasvimaan ja kasvattamaan ruokaa + keruu ja säilöntä, tunnistamaan ja käsittelemään sieniä, hoitamaan luontoa ja ympäristöä, kalastusta, erätaitoja jne. Tässä kaiken ohella harjoittelemme esimerkiksi matematiikkaa ja äidinkieltä. Viisi vuotta täyttävä laskee sujuvasti (plus ja miinus) laskut joissa käsitellään lukuja, jotka ovat alle 20. Hän laskee niin mielellään kaikkea pitkin päivää; montako roskaa hän keräsi, montako roskaa minä keräsin, montako roskaa meillä on yhteensä. Tai montako porrasta kävellään, hän laskee eri kippoihin jakamassa rypäleet jne. Lapsi kirjoittaa myös yksinkertaisia sanoja. Ja tunnistaa enemmän kasveja kuin keskiverto aikuinen. Kaikki tämä on hänen innostuksestaan ja mielenkiinnoistaan kumpuavaa. Lapsi on todella omaehtoinen, mutta superälykäs ikäisekseen. Omiin ja muidenkin kokemuksiin pohjautuen pelkään koulun tappavan tämän mahtavan innostuksen ja inspiraation ihan sillä, että lastani ei ymmärretä järjestelmässä. Hän ei tule sopimaan muottiin. Hän oppii eri tavalla kuin vain paikoillaan kuuntelemalla ja kirjoja tekemällä.

En tosiaan tarkoittanut, että lapset humputtelisivat yhdeksän vuotta. Tarkoitin, että erilaiset oppijat tulisi huomioida paremmin ja opetuksen metodeja muuttaa. Muutosta varmasti myös tapahtuu, mutta se on hidasta. Samoin koulujen käytännöt arvostella oppilaita on lähtökohtaisesti epäreiluja ja palvelee vain osaa porukasta. Ja mitä (pakotettuun) keskittymiseen tulee, se ei kaikilta onnistu edes aikuisena, vaikka koko ikänsä harjoittelisi. Näin erilaisia olemme. Paikallaan istuminen ja oppiminen yhdistettynä ei kaikilla toimi ja tämä tulisi syvällisellä tasolla ymmärtää, varsinkin jokaisen opettajan.

Hienoa, että tuet, kannustat ja opetat lasta, kun hän on kiinnostunut asioista.
Vaikka Suomessa on yhteneväiset opetussuunnitelmat valtakunnallisesti, paljon jää silti sen varaan, millainen opettaja on. Minulla on ollut vuosien varrella noita superälykkäitä lapsia, joilla on omanlaisiaan haasteita ryhmässä toimimisessa ja arjen toiminnoissa. Parhaiten heidät on saanut loistamaan, kun on pienestä asti opettanut muut lapset ottamaan huomioon nämä erilaisuudet. Lisäksi tietysti on tarvittu koulussa lapselle sopiva opettaja ja onneksi meidän koulusta näitä löytyy. Oppiaineissa tulee tarkastella oppilaan osaamista, mutta joissakin tapauksissa opettajat arvioivat kaikessa sitä, miten sopeutuvasti lapsi käyttäytyy sosiaalisesti. Ilmeisesti teilläpäin on tästä kyse.

Pitkän ajan takaa minulla on myös esimerkki, miten yksi lapsi oppi esikoulussa normaalisti yhtenä 21 oppilaasta, kun opeteltiin asioita toiminnallisesti ja lapselle sopivalla tavalla. Koulussa hän sai opettajakseen vanhanaikaisen opettajan ja päätyi erityiskouluun kuuden oppilaan ryhmään, missä toki oppiminen onnistui, mutta uskon, että joustavilla menetelmillä olisi onnistunut myös oman kylän koulussa tutussa ryhmässä.

 

[Mellie]

En kannata pakollisena oppivelvollisuutena. Kun lapsella on mahdollisuus olla pidempään lapsi ja viettää perheen kanssa enemmän kiireetöntä aikaa, niin se antaa enemmän pääomaa kuin pakollisen putken pidempi suorittaminen. Niille lapsille jotka muutenkin ovat päiväkodissa joka päivä, homma ei varmasti näyttäydy erilaisena. Meidän perheen 5-vuotias nauttii kun saa olla paljon kotona isän ja mun kanssa molempien vuorotyön mahdollistamana. Taidoissa ei ole jäänyt mistään paitsi vähäisen varhaiskasvatuksen vuoksi, osaa lukea ja laskea ja leikata ja liimata ja hahmottaa asioita, kun yhdessä puuhaillaan paljon kaikkea.

 

[Puukiipijä]

Hienoa, että tuet, kannustat ja opetat lasta, kun hän on kiinnostunut asioista.
Vaikka Suomessa on yhteneväiset opetussuunnitelmat valtakunnallisesti, paljon jää silti sen varaan, millainen opettaja on. Minulla on ollut vuosien varrella noita superälykkäitä lapsia, joilla on omanlaisiaan haasteita ryhmässä toimimisessa ja arjen toiminnoissa. Parhaiten heidät on saanut loistamaan, kun on pienestä asti opettanut muut lapset ottamaan huomioon nämä erilaisuudet. Lisäksi tietysti on tarvittu koulussa lapselle sopiva opettaja ja onneksi meidän koulusta näitä löytyy. Oppiaineissa tulee tarkastella oppilaan osaamista, mutta joissakin tapauksissa opettajat arvioivat kaikessa sitä, miten sopeutuvasti lapsi käyttäytyy sosiaalisesti. Ilmeisesti teilläpäin on tästä kyse.

Pitkän ajan takaa minulla on myös esimerkki, miten yksi lapsi oppi esikoulussa normaalisti yhtenä 21 oppilaasta, kun opeteltiin asioita toiminnallisesti ja lapselle sopivalla tavalla. Koulussa hän sai opettajakseen vanhanaikaisen opettajan ja päätyi erityiskouluun kuuden oppilaan ryhmään, missä toki oppiminen onnistui, mutta uskon, että joustavilla menetelmillä olisi onnistunut myös oman kylän koulussa tutussa ryhmässä.

Nyt menee vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta ehkä tästä joku saa ymmärrystä tai voi samaistua. :)

Meillä ei ole tulevan eskarilaisen (vuoden päästä) kanssa probleemaa sosiaalisissa taidoissa, vaan nämäkin taidot ovat hyvin kehittyneet. Huomioi muita todella kauniilla tavoilla, on empaattinen ja ymmärtäväinen. Toimii luontevasti ryhmässä ja on rohkeasti myös esillä, mielellään paljonkin. Hän on myös helposti tulistuva, impulsiivinen. Kaikki tunteet tulevat hyökyaaltojen lailla päälle. Tämän lapsen kanssa haasteet on vilkkaudessa, siinä, että hän ei ole aloillaan ja puhuu paljon (koko ajan oikeastaan), on todella spontaani ja eläväinen. Lapsi ei keskity pitkää aikaa samaan asiaan, joihinkin asioihin ei ollenkaan jos ei kiinnostusta ole tai asiaa ei osata esittää liioitellun mukaansatempaavalla tavalla.

En halua laittaa häntä järjestelmään himmentämään roihuavaa liekkiään, vaan toivon, että voisin kotona tarjota juuri hänelle sopivat tavat ja ympäristön oppia. Lisäksi sitten tietenkin toimintaa ryhmissä kodin ulkopuolella, kuten liikuntaharrastus ja musiikkiopisto. Kaikkia lapsia nykyinen koulujärjestelmä ei vaan palvele, päinvastoin. Koulujärjestelmästä arvioineen ja metodeineen voi olla todella paljon haittaa esimerkiksi itsetunnolle. Lapsi saattaa alkaa kuvitella olevansa tyhmä, koska opetus on suunniteltu neurotyypillisille aivoille ja hän ei kykene ymmärtämään asioita samaa kautta tai samoilla kaavoilla kuin jotkut toiset. Tai hän ei pysty keskittyä. Kiusaaminen myös on valitettavan yleistä, kun lapsi poikkeaa massasta. Nykyään on myös valitettavan paljon opettajia, jotka alkavat vaatia vanhemmilta lapselle lääkitystä, jotta lapsi sopeutuisi järjestelmään, olisi enemmän paikoillaan ja hiljempaa. Opettaja ei voi yhden tai kahdenkaan oppilaan takia muuttaa opetuksensa raameja, käytäntöjä tai lähestymistapaa, kun ne on havaittu toimiviksi valtaosalle oppilaista.

En voi mitenkään nähdä lastani koulussa; istumassa paikoillaan ja kuuntelemassa hiljaa, saati ylipäätään keskittymässä oppitunnin ajan. Jos hän sopeutuisi, hän sopeutuisi oman hyvinvointinsa kustannuksella. Lapsi kyllä tietää mitä häneltä odotetaan, esimerkiksi perhepäivähoidossa ja päiväkodissa pinnistelee ja sinnittelee päivän läpi sääntöjä noudattaen ja korrektisti käyttäytyen, kunnes sitten autossa tai viimeistään kotona paineet purkautuu itkulla ja raivolla, joka ikinen kerta. Ei kenenkään pitäisi joutua elämään näin, saati pienen lapsen... Kotioloissa ja tutussa, turvallisissa ympäristöissä joissa saa olla oma itsensä paineita ei kerry, kun ei jatkuvasti tarvitse pidätellä itseään ja tunteitaan, miettiä olemistaan, liikkua hillitysti jne.

Tänään kävimme hammashoitolassa. Ensin lapsi jutteli meille ja piirsi samalla vihkoonsa muutaman minuutin odotustilassa. Sitten alkoi tanssiesitys käytävällä, pyörähdyksiä ja nykytanssinomaista liikehdintää. Lopulta hän juoksi ja jarrutteli pitkää käytävää päästä päähän (käytävällä ei ollut muita, ei puututtu juoksemiseen). Kun kutsu hammashoitajan huoneeseen kävi, pomppi hän iloisena sinne kuin pupujussi ja nopeasti alkoi kiertää huonetta ja havaitsemaan yksityiskohtia. Hän tutustui välineisiin hoitajan kanssa ja jutteli ja kyseli paljon. Tuolissa hän istui juuri ja juuri hoitotoimenpiteiden ajan, kun koko ajan mielenkiintoisesti sanoitettiin toimenpiteitä, ohjeistettiin ja keskusteltiin välineistä. Lopulta hän alkoi pyöriä tuolissa oman napansa ympäri. Hän ei meinannut malttaa odottaa, että tuoli laskee ja pääsee pois. Lapsi todella liikkuu tai liikehtii koko ajan, juttelee ja iloitsee. Poikkeuksena ne tilanteet kun hän keskittyy 110% (vaikkapa hyvään ohjelmaan tai kiehtovaan palapeliin), silloin ei kuule eikä näe mitään muuta. Sellainen villikko tämä meidän prinsessa. Tai villikko ja älykkö samassa paketissa.

Kouluunhan pääsee aina, jos sen haluaa aloittaa jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin valmistaudutaan kotieskariin ja kotikouluun.

 

[Yölento]

Nyt menee vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta ehkä tästä joku saa ymmärrystä tai voi samaistua. :)

Meillä ei ole tulevan eskarilaisen (vuoden päästä) kanssa probleemaa sosiaalisissa taidoissa, vaan nämäkin taidot ovat hyvin kehittyneet. Huomioi muita todella kauniilla tavoilla, on empaattinen ja ymmärtäväinen. Toimii luontevasti ryhmässä ja on rohkeasti myös esillä, mielellään paljonkin. Hän on myös helposti tulistuva, impulsiivinen. Kaikki tunteet tulevat hyökyaaltojen lailla päälle. Tämän lapsen kanssa haasteet on vilkkaudessa, siinä, että hän ei ole aloillaan ja puhuu paljon (koko ajan oikeastaan), on todella spontaani ja eläväinen. Lapsi ei keskity pitkää aikaa samaan asiaan, joihinkin asioihin ei ollenkaan jos ei kiinnostusta ole tai asiaa ei osata esittää liioitellun mukaansatempaavalla tavalla.

En halua laittaa häntä järjestelmään himmentämään roihuavaa liekkiään, vaan toivon, että voisin kotona tarjota juuri hänelle sopivat tavat ja ympäristön oppia. Lisäksi sitten tietenkin toimintaa ryhmissä kodin ulkopuolella, kuten liikuntaharrastus ja musiikkiopisto. Kaikkia lapsia nykyinen koulujärjestelmä ei vaan palvele, päinvastoin. Koulujärjestelmästä arvioineen ja metodeineen voi olla todella paljon haittaa esimerkiksi itsetunnolle. Lapsi saattaa alkaa kuvitella olevansa tyhmä, koska opetus on suunniteltu neurotyypillisille aivoille ja hän ei kykene ymmärtämään asioita samaa kautta tai samoilla kaavoilla kuin jotkut toiset. Tai hän ei pysty keskittyä. Kiusaaminen myös on valitettavan yleistä, kun lapsi poikkeaa massasta. Nykyään on myös valitettavan paljon opettajia, jotka alkavat vaatia vanhemmilta lapselle lääkitystä, jotta lapsi sopeutuisi järjestelmään, olisi enemmän paikoillaan ja hiljempaa. Opettaja ei voi yhden tai kahdenkaan oppilaan takia muuttaa opetuksensa raameja, käytäntöjä tai lähestymistapaa, kun ne on havaittu toimiviksi valtaosalle oppilaista.

En voi mitenkään nähdä lastani koulussa; istumassa paikoillaan ja kuuntelemassa hiljaa, saati ylipäätään keskittymässä oppitunnin ajan. Jos hän sopeutuisi, hän sopeutuisi oman hyvinvointinsa kustannuksella. Lapsi kyllä tietää mitä häneltä odotetaan, esimerkiksi perhepäivähoidossa ja päiväkodissa pinnistelee ja sinnittelee päivän läpi sääntöjä noudattaen ja korrektisti käyttäytyen, kunnes sitten autossa tai viimeistään kotona paineet purkautuu itkulla ja raivolla, joka ikinen kerta. Ei kenenkään pitäisi joutua elämään näin, saati pienen lapsen... Kotioloissa ja tutussa, turvallisissa ympäristöissä joissa saa olla oma itsensä paineita ei kerry, kun ei jatkuvasti tarvitse pidätellä itseään ja tunteitaan, miettiä olemistaan, liikkua hillitysti jne.

Tänään kävimme hammashoitolassa. Ensin lapsi jutteli meille ja piirsi samalla vihkoonsa muutaman minuutin odotustilassa. Sitten alkoi tanssiesitys käytävällä, pyörähdyksiä ja nykytanssinomaista liikehdintää. Lopulta hän juoksi ja jarrutteli pitkää käytävää päästä päähän (käytävällä ei ollut muita, ei puututtu juoksemiseen). Kun kutsu hammashoitajan huoneeseen kävi, pomppi hän iloisena sinne kuin pupujussi ja nopeasti alkoi kiertää huonetta ja havaitsemaan yksityiskohtia. Hän tutustui välineisiin hoitajan kanssa ja jutteli ja kyseli paljon. Tuolissa hän istui juuri ja juuri hoitotoimenpiteiden ajan, kun koko ajan mielenkiintoisesti sanoitettiin toimenpiteitä, ohjeistettiin ja keskusteltiin välineistä. Lopulta hän alkoi pyöriä tuolissa oman napansa ympäri. Hän ei meinannut malttaa odottaa, että tuoli laskee ja pääsee pois. Lapsi todella liikkuu tai liikehtii koko ajan, juttelee ja iloitsee. Poikkeuksena ne tilanteet kun hän keskittyy 110% (vaikkapa hyvään ohjelmaan tai kiehtovaan palapeliin), silloin ei kuule eikä näe mitään muuta. Sellainen villikko tämä meidän prinsessa. Tai villikko ja älykkö samassa paketissa.

Kouluunhan pääsee aina, jos sen haluaa aloittaa jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin valmistaudutaan kotieskariin ja kotikouluun.

Ihana lapsi!