kaksi keskenmenoa takana, kolmasko kerta toden sanoo? RV 11.

[ooona]

Minulla on kaksi keskenmenoa takana.
Ensimmäinen vuonna 2009 viikolla 16 ja toinen 2010 joulukuussa viikolla 8.

Nyt olen jälleen raskaana, kolmas kerta toden sanoo?
Huoli ja jännitys on suurta, eikä poikaystäväni tue minua täysin. Edellinen raskaus oli hänen kanssa vahinko, tämä oli ns. pilleri raskaus. Poikaystäväni on ollu etäinen uutisesta asti eikä ole pitäny yhteyttä juuri ollenkaan. Päätin antaa hänelle aikaa ja tilaa.

On kauheeta olla ja ajatella tätä kaikkea yksin, varsinkin kuin takana kaksi surullista kokemusta. Onneksi mulla on ihana äiti ja ystävät.

Onko muilla kokemusta tälläisestä tilanteesta?
Ultrassa olen jo käynyt ja kohdussa ei pitäisi olla mitään rakenteellista "vikaa."

 

[Miiruli]

Moi Ooona :)

Ihan ensin haluan lähettää voimia ja myös paljon onnea ja iloa odotukseesi.

Meiltä kuoli viime kesänä, juhannuksen alus viikolla, vauva kun raskausviikkoja oli 17. Elämäni hurjin, musertavin ja suurin suru. Olen tosi pahoillani että olet joutunut käymään läpi kaksi keskenmenoa...

Odotan nyt uutta vauvaa kahdeksannella raskausviikolla. On hetkiä jolloin pelot ottavat vallan. Yritän kuitenkin uskoa siihen että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu meneväksi. Ja haluan myös nauttia jokaisesta päivästä jonka saan olla raskaana.

Mulla on mies ollut tässä uudessa raskaudessa super hienosti tukena. Sinäkin varmasti tarvitset tukea, puhu miehesi kanssa! Mutta jos hän ei pysty tukea antamaan, onneksi lähelläsi on muita jotka tukevat! On tärkeää että voi jakaa ilot ja surut... eikä pelkopeikotkaan tunnu niin hurjille kun niistä puhuu. Itse aion mennä myös neuvolapsykologin kanssa juttelemaan...

Paljon voimia ja hyvää vointia sinulle ja pienelle masuasukillesi <3

 

[Piaffi]

Tsemppiä & voimia odotukseen, teille molemmille!

Ooona, asuuko miehesi edelleen toisella paikkakunnalla? Ehkä hän tuntee itsensä jotenkin ulkopuoliseksi ja monen miehen tavoin suree hiljaa itsekseen? Kuten Miirulikin sanoi, yritä jutella miehesi kanssa ja kertoa hänelle peloistasi ja tunteistasi - jo jakaminen helpottaa! Neuvolan kautta saa myös varmasti apua!

En ole itse kokenut keskenmenoa, joten en edes väitä ymmärtäväni miltä sen kokeneista tuntuu. Odotan nyt toista lastamme (raskaus on vasta rv7) ja muistan elävästi, miten ensimmäisen raskauden ajan stressasin ja pelkäsin KAIKKEA mitä raskauden aikana VOISI mahdollisesti tapahtua. Nyt toista odottaessa elämä ja arki on vähän hektisempää, joten ei ihan koko ajan ehdi keskittyä vain omaa napaan, mutta huomaan, että huolestun pienimmistäkin asioista (lastentaudit esikoisen päiväkodissa, onko työpaikkaruokalan ruoat varmasti sopivia, siis kyllä - ihan kaikesta). Raskaus itsessään tuntuu pelottavalta - kehon sisällä tapahtuu asioita, joihin en pysty 100% itse vaikuttamaan, teen niin tai näin.. Yritän hillitä vilkasta mielikuvitustani ja nauttia raskaudesta -se ei aina ole helppoa, vaikka huolelle ei ole edes mitään varsinaista syytä.

Voimahalaukset teille ja onnellista odotusta!!

 

[ooona]

mies asuu ihan lähellä, hän taitaa olla vain todella hukassa eikä aidosti tiedä
rakastaako minua ja haluaako olla kanssani. olen yrittänyt jutella mut hän sanoo vaan että ahdistaa.. :(
mulla on onneksi perhe, ja ystävät mutta silti pelottaa ja hirvittää ajatus yksin olemisesta koska jo nyt on ahdistunut ja yksinäinen olo.
tänään olin ekaa kertaa neuvolassa ja päätinkin alkaa juttelemaan psykologin kanssa!
vieläkään en osaa iloita tästä ihanasta asiasta, mieliala ollut todella maassa ja kaikenlisäksi tää oksentaminen alkaa jo harmittaa :D
Pääsen ultraan reilun viikon päästä ja silloin masuasukki onkin jo niin "iso" että uskon onneni nousevan kukkuloille ja pystyn alkaa iloita tästä...! :)

Miiruli, onnea myös sulle ja koita säkin nauttia raskaudesta :)

 

[linssilude]

Ehkä poikaystäväsi vain pelkää, ja siksi tilanne ahdistaa häntä? Meillä miehillä kuitenkin ihan samat aiheet aiheuttavat raskauspelkoa ku naisillakin: lapsen terveys, äidin terveys, raha, työ/ura, asunnonvaihto, elämänhallinta...

Luulen että psykologi on erittäin hyvä ajatus. Ammattiauttajat parantavat monia haavoja joita edes läheiset eivät pysty hoitamaan. Meillä ainakin se auttoi hirmuisesti, ja olemme lähes kokonaan toipuneet kahdestä keskeytyneestä raskaudesta. Kolmas raskaus nyt alkuvaiheessa :-)

Kuinka kauan siihen sit menee on varmasti yksilöllistä, mutta uskon että poikaystäväsi palaa viimeistään siinä vaiheessa kun hän itse on käsitellyt asian päässään ja tajunnut että hänestä tulee isä. Vaikka äidin side lapseen biologisista syistä tietenkin on vahvempi, kyllä me miehetkin herkistymme kun on kyse omasta lapsesta. En itse voisi edes kuvitella tilannetta missä omasta päätöksestäni lapseni kasvaisi ilman isää, joka kuitenkin on tärkein miehinen esikuva lapselle.

 

[ooona]

Linssilude,

me ollaan hänen kanssa nyt kokonaan erottu eikä hän halua olla kanssani muuta kuin ystävä. itsekään en enää haluaisi hänen kanssa palata yhteen, koska luottamus häneen poikaystävänä on kokonaan kadonnut. hän ei edelleenkään halua puhua koko aiheesta ja välttelee asiaa joka kerta kun mainitsen jotain raskauteen liittyyvää.
olemme tosin silti hyvissä väleissä ja pidämme yhteyttä kavereina silloin tällöin. hän on sanonut että olen hänelle rakas ja hän välittää, ja mä tiedän sen.
mun on vaan itseni kannalta parasta nyt hyväksyä se että meistä ei tule paria, jotta säästyn taas uusilta sydänsuruilta. jos hän ei halua olla lapseen tekemisissä, kun lapsi syntyy, minä en sille mitään mahda. mahdollisuuden siihen annan hänelle ,ja toivonkin että lapsella olisi isähahmo, mutta ketään ei voi pakottaa.