Täällä foorumillakin kirjoitteleva Kaisa on saanut lapsen lahjamunasolulla. Voit lukea täältä Kaisan tarinan.
Oletko sinä luovuttanut munasoluja?
Tai oletko sinä joutunut miettimään lapsen hankkimista lahjasukusolulla? Tai jopa saanut lapsen sillä tavalla?
Itse en ole luovuttanut munasoluja. Voisikin tutustua asiaan, jos siten tekisi jonkun onnelliseksi. :) Toisaalta en tiedä, onko omat soluni kelpoja luovutettavaksi. Ainakin esikoisen saamisessa kesti kauan ja parhaillaan on käytössä jokapäiväinen lääkityskin ja voisin kuvitella että lahjoitussoluiksi kelpuutetaan vain ns. priimaa.