Kaikki tapahtuu liian nopeaan

[Carleeta]

Näin pääsi käymään: marraskuussa menkat jäivät tulematta, mutta en siitä juurikaan jaksanut huolestua vielä joulukuussakaan sillä ovat ennenkin myöhästyneet varsinkin stressin vuoksi ja kuitenkin koko kesä ja syksy olivat olleet melko stressaavaa aikaa kaikkine muutoksineen (joka sitten onkin jo pidempi tarina). Tammikuussa mies alkoi jo huolestuneena kysellä etten vain olisi "paksuna" kun näytin hieman lihonneelta, mutta tästä kommentista suuttuneena äksyilin vain ukolle ettei oma mahasikaan kauhean pieni ole. Sivuutin tietysti itsepäisyyttäni vielä helmikuussakin ystävien kyselyt oletetusta raskaudestani, vaikka aloin jo itsekin huolestua kun kuukautisia ei vain kuulu ja tuntuikin niin turvonneelta.

Long story short: uskaltauduin vihdoin ja viimein toissaviikolla kotikäyttöisen testin tekemään, joka tietysti näytti positiivista ja viime viikolla lääkäri vahvisti tuloksen. Neuvolassa ensi käynnillä selvisi että olen lähes puolessa välissä raskautta ja rakenneultra on viikon päästä. Vauvan sydänäänet kuuluivat hyvin, joka teki utopistisesta asiasta konkreettisemman. Mutta en mitenkään ole ehtinyt totutella asiaan, ja silti tuntuu että kohta jo pitäisi olla synnyttämässä. Olen tavallaan omaa syytäni missannut odotuksen alun ja nyt tuntuu että kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti enkä ehdi mukaan. Yhtäkkiä pitäisi hoitaa kamalasti asioita ja ahdistus siitä saa lukkiutumaan. Sukulaisille jotka sekaantuvat kaiken lisäksi joka asiaan tekisi mieli karjua "jättäkää mut rauhaan" mutta ei kehtaisi.

Pääpiirteittäin: vielä jokunen aika sitten olin vain lihonnut, mutta nyt olenkin raskaana ja "söpösti pyöristynyt", mutta ajatukset sen sijaan on entistä enemmän solmussa

 

[anskuliini89]

Tiiän tunteen. Marraskuussa tuli normaalisti menkat, tammikuussa ei kuulunu ja aattelin että joo stressin takia on myöhässä, ku muutettiin miehen kanssa yhteen. Noh helmikuussa sit päätin suoraan mennä neuvolaan ja siellä tuli positiivinen raskaustesti. Noh miehen kanssa oltiin sitä mieltä että joo abortti tehään. Noh ystävänpäivänä kävin äityspolilla että ois abortti tehty noh selvis että raskaus on jo viikolla 12. Noh miehelle soitto polilta ja päätettiin pitää lapsi. :) En oo katunu päätöstä ollenkaan ja mieskin ihan tohkeissaan, odottelee että millon muksu syntyy. :) Elokuun lopussa ois tarkotus meijän möttiäisen syntyä, parin viikon päässä ois rakenneultra selviää kumpi on tulossa.. :) nyt on menossa rv 18+6. :)

 

[hillevi]

Ohoh ja mä kuvittelin tietäväni raskaudestani myöhään, kun tiesin vasta 7. vai 8. viikolla olevani raskaana. Voin vaan kuvitella just ton, miten kaikki on yhtäkkiä ympärillä höösäämässä. Tuollainen asia vaan on sellainen, mitä itse tahtoo ensin rauhassa sulatella. Oma identiteetti ja elämä muuttuu, ja vauvaa varten tarvitsee tehdä kaikenlaisia valmisteluja.

Itsekin olin sellainen, että vetäydyin useaan otteeseen pitkin raskautta pohtimaan asioita itsekseni. Minä ehdin odottamaan vauvaa reilut 30 viikkoa. Välillä tuo aika tuntui pitkältä, mutta toisaalta tuntui hyvältä, että oli aikaa valmistautua henkisesti tulevaan. Kuitenkin meillä jäi varsinaisten käytännön järjestelyjen teko ihan viime tippaan. Muutimme uuteen asuntoon vasta elokuun alussa, kun la oli 18.8 ja kaikki hankinnat ja järjestelyt tehtiin vasta uuteen kotiin. No hyvin saatiin asunto kuitenkin laitettua valmiiksi ja vielä ehti tuskastua odottamiseenkin.

Toivottavasti saat ajatuksia selvitettyä ja pystyt vielä lopulta nauttimaan raskaudestasi :) Vielä ei ole mitään hätää ja ehdit varmasti hoitaa kaikki kuntoon vauvaa varten kunhan olet sisäistänyt asian kunnolla.

 

[Kellitys]

Lohdutuksen sanana kuitenkin, että myllertää se mieli varmasti kaikilla ensiodottajilla. Kyllä se lapsi sen verran elämää kuitenkin muuttaa, että onhan siihen ajatukseen sopeutumisessa paljon käsiteltävää. Aikaa on kuitenkin vielä hyvin sinulla sisäistää asia, eikä ole toisaalta yhtään tavatonta, että vielä viime metreilläkin tuleva vastuu kauhistuttaa.Muistan itsekin vielä toistakin odottaessani raskauden loppupuolellakin miettineeni, halusinko sitä ihan tosissaan ja olinko oikeasti valmis kahden pienen lapsen äidiksi. Tuntuuhan se asioiden mielessä pyörittely välillä raskaalta, mutta sekin on valmistautumista siihen äitiyteen. Ja kaikki hankinnat tuppaavat monilla jäämään muutenkin viime tippaan, joten siinä mielessä ette ole "myöhässä".

Nyt kannattaa varmaan rauhoittua vaan hetkeksi ja sanoa miehellekin, että sukulaisten PITÄÄ nyt antaa teille rauha käsitellä asiaa ihan keskenänne. Sitten kun alun "paniikki" on mennyt ohi, voi alkaa miettiä, josko asiasta voisi jo muidenkin kanssa puhua. Sukulaisten ei tarvitse antaa hössöttää, vaikka kaikki eivät millään malta olla hössöttämättä. Tsemppiä kuitenkin kovasti, eiköhän se siitä vielä iloksi muutu. :) Kuuntele nyt vain itseäsi ja tee niin, kuin on itsellesi parasta, tässä kohtaa saa olla vähän itsekäs!

 

[uskaltaisko]

Hihi älkää hätäilkö. Ite tiesin raskaudesta jo heti 4+0, mutta nyt jo rv 22+0 <3 en kuitenkaan oo vielä tehny juuri mitään hankintoja kun pelännyt kokoajan menettämistä edellisten kokemusten vuoksi, joten nauttikaa nyt kun tiedätte asiasta


Sent from my iPhone using Vau Foorumi