Käytättekö pussisoseita?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Maalisäidit 2020
Onko teillä vauvan pussisoseita? Tai pussitatteko itse uudelleentäytettäviin sosepusseihin?

Meillä on pussisoseet kovaa huutoa. Helppo napata mukaan evääksi hoitolaukkuun.
 
Joo, hedelmäpusseja. Rainbown luomusmoothiet maistuu isoillekin lapsille niin hyviä välipaloja :)
 
Muutamia kertoja olen nuorimman vauva vuotena ostanut hedelmäpussisoseita, oli kyllä todella käteviä, mutta ainakin meidän ahmatille oli 1 pussi liian pieni annos kun kiukku tuli aina loppuessa :p kotona on 200ml uudelleen käytettäviä pusseja odottamassa uutta vauvaa, mutta en ole vielä perehtynyt kuinka helposti nuo saa sitten pestyä ja täytettyä kun ei vielä ajankohtaista.
 
Meillä pussisoseet on ihan ehdottomia. Ei tarvi miettiä lasipurkkien kuskaamista roskiksille ja kaiken lisäksi maistuvat lapselle paremmin, kuin lasisessa purkissa olevat hedelmäsoseet. Toki käytetään silti lusikkaa.

Itsellä oli usein eväänä töissä piltin pussisoseita. Kätevä puristaa vähän puuron sekaan. :happy:
 
Vauvan jugurtteja oli joskus pusseina. Me kyllä puristettiin jugurtti pussista purkkiin/lautaselle ja syötettiin lusikalla. Ei osattu syöttää pussista suoraan eikä lapsi osannut syödä siitä suoraan. No kaipa se olisi alkanut sujua jos olisi harjoiteltu enemmän.
 
Autossa tai isossa kaupassa olleet pelastus nälkäiseen hetkeen (6kk-2v). Meillä kohtuu pitkät automatkat ja kaikki itsenäisesti syötävät helpottaa kummasti ajamista.
Hintansa puolesta en kyllä muutenvaan harrasta :rolleyes:
Ja ainoastaan puurot ja hedelmäsoseet menee noista, imettävä lasagne tms ei vaan mahdu mun ostoksiin :hilarious:.. (rajoittunut)
 
Välillä joo, ovat käteviä reissussa. Pussista olen kyllä antanut lapsen imeä itse, niin harvoin kun niitä käytetään, muuten syötetään lusikalla.
 
Meillä poika tykkäsi tosi paljon erilaisista pussismoothieista ja -soseista! Nyt ne on kyllä jääneet jo pois kun poika on yli 3v, mutta tuonne 2-2,5-vuotiaaksi asti ne maistui pojalle hyvin välipaloina. Ostin myös Choomee-välipalapusseja, niistä poika on saanut jogurttia ja lasipurkeissa olevia soseita aikanaan pienenä. Joskus laitan vieläkin jogurtin Choomeehen, jos poika sitä haluaa, ei kyllä kovin usein jogurttia halua. Ainakin nuo Choomeet on helppo pestä käsin, joskus olen astianpesukoneeseenkin ne laittanut, mutta on vähän haastavaa pingotella ne johonkin silleen että pysyvät auki. Käsin pesten saa hyvin puhtaaksi. Ja jos vielä pieni mainostus sallitaan, niin Tupperwarella on aivan loistava pulloharja! :)
 
Pussit on pienestä asti ollut meidän taaperon suosikkeja ja poika tykkää kun voi itse syödä. :) Todella käteviä ottaa mukaan kun lähtee jonnekin ja kuumana kesäpäivänä on kiva herkku suoraan jääkaapista.
 
Muokattu viimeksi:
Harvemmin. Esikoinen rakasti niitä, kuopus ei oikein (vielä) innostu :) Mutta mitä mä valehtelen, niitä puuroja oon syöttänyt lusikalla, reippaastikin. Äitiaivot....
 
Meillä on ollut kaupan hedelmä- ja hedelmäjugurttipusseja. Tosi käteviä reissussa. Mutta nyt kun 10kk sai ”oikeaa” jugurttia, niin eipä pussi enää kelpaakaan.
 
Takaisin
Top