Käytättekö äitiysvaatteita

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Onko teillä äitiysvaatteita?

Kumpaakin lasta odottaessa käytin muualla kuin kotona äitiyshousuja. Äitiyspaitoja sen sijaan ei edes ollut kuin toisen odotuksessa yksi. Esikoisesta olin viimeisilläni kesällä ja käytin enimmäkseen hameita. Toista odottaessa käytin löysiä paitoja. Viimeisillä viikoilla alkoi päälle mahtuvien valikoima olla jo pieni, mutta en sitten enää niin loppumetreillä viitsinyt hankkia lisää äitiyspaitoja.
 
Odottaessa käytin äitiyshousuja kyllä, tavalliset tuli todella äkkiä ikävän tuntuisiksi. En pystynyt käyttämään oikein mitään tavallisia housujani jostain 10-13 viikoilta lähtien. Äitiyspaitoja tai vastaavia olisiko ollut yksi tai kaksi raskauden aikana, niitä hankin vasta imetystä varten.
 
Äitiyshousut oli pakko ostaa jo melko aikaisin työkäyttöön kun siellä on tarkemmat kriteerit mikä kelpaa ja mikä ei. Pari äitiystoppia olen sen lisäksi hankkinut kun normi topeissa rupesi paljas maha vilkkumaan. Muuten menen ihan normi vaatteilla, kaapista löytyy paljon tarpeeksi joustavaa ja väljää.
 
3 ekasta en tainnut käyttää kuin äitiyshousuja ja legginssejä, muuten paidat oli omia joustavia vähän väljempiä tai tunikoita yms. Jäin jo ennen puoliväliä pois ekasta töistä ja olin muista hoitovapaalla niin senkään takia ei tarvinnut olla niin sopivaa vaatetta.
Nyt tästä nelosesta tuli hommattua housujen lisäksi äitiystakki ja paitoja myös ja oli kyllä koko ajan äitiysvaatteet käytössä. Toki myös lisäksi omia väljempiä tuli käytettyä.
 
Ajattelin ensin etten pitäisi äitiysvaatteita, mutta lopulta tilanne oli vaan se, ettei minun vanhoista melko tyköistuvista vaatteistani juuri mikään mene päälle tai tuntuu epämukavalta. Totesin, että kun koronan takia elämä on muutenkin rajoittunutta ja arki usein tympeää, en aio lisätä huonoa fiilistä pitämällä epämukavia vaatteita. Onneksi nettikirppareilta sai edullisesti hyviä käytettyjä vaatteita. Hetkeäkään en ole katunut hankintoja: parit housut, pari mekkoa ja muutamia paitoja.
 
Äitiysfarkut piti ostaa jo aika varhasessa vaiheessa, kun normifarkut tuntu hirveeltä ja piti kuitenkin töissä olla jotkut siistit housut. Suurin osa paidoista mahtuu vielä, onnekseni oon aina tykännyt väljistä paidoista, joten on tilaa kasvatella mahaa. Kesäksi tarvis kyllä ostaa pari äitiysmekkoa ja t-paitaa, jotta ois jotain päälle puettavaa :grin
 
Minulla on melko paljon äitiysvaatteita, koska harvat omista vaatteistani mahtuisivat päälle kun painoa on tullut 20 kiloa..
 
Otin raskaana aikaisin äitiysvaatteet käyttöön, varsinkin housut. Minulla maha pullahtaa nopeasti esille ja olo on tukala ja kivulias, jos ei housut ole mukavat. Äitiyshousut ovat loistavat!
 
Äitiyshousut ja äitiysalushousut piti molemmissa raskauksissa ottaa käyttöön hyvin aikaisin. Vatsa ei sietänyt mitään matalavyötäröisiä tai kiristäviä vaatteita. Näitä käytin vielä pitkään synnytyksen jälkeen.

Paidoissa siirryin suosiolla isoihin t-paitoihin (loppua kohden miesten paitoihin) koska en kokenut naisten äitiyspaidoista olevan mitään sen suurempaa hyötyä. Niitä on myös harvoin kivan värisiä ja mallisia + hinnat saattavat välillä olla aivan naurettavia.

Kun maito nousi ostin suoraan itselleni imetysliivejä ettei tarvitsisi sitten synnytyksen jälkeen taas ostaa uusia.
 
Käytän äitiysvaatteita, vaikka painoa onkin tullut vaan joku 5kg tähän mennessä. Maha on sen verran iso, etten pysty normihousujani käyttämään. Sitten taas ei-äitiysvaatteista pitäisi ottaa niin iso koko, että muuten ne olisivat aivan liian suuria muualta kropasta :woot:
 
Ei tullu ostettu ku muutamat äitiyshousut oli pitkään mukavat, mut nyt loppumetreillä jääny kaappiin. Paitoja oon yrittäny ostaa mut ei oo koskaan tajunnu et ton mahan takii ne koot pitää olla ties kuinka monen xxl kokoa. Lidlin ohut pitkähihanen on ollu nyt paras tähän asti. Ohuet ja kevyet maastohousut on ollu hyvät housut.
 
Yhdet äitiysfarkut olen ostanut tähän mennessä, varmaan toisetkin tulee vielä ostettua. Jotain pidempiä paitoja pitäisi myös hommata, kun nykyisiä käyttäessä vilkkuu maha ikävästi :grin
 
Ostin parit äitysfarkut ja yhdet leggarit, ei mulla normaalit vaatteet mene päälle millään :hilarious: Paitoja ostin muutamat (lyhyt hihaisia), koska käytän paljon villaneuteita muutenkin. Näillä mennään loppuun asti, enempää en osta mutta näissäkin saa jo muutaman erilaisen kokonaisuuden tehtyä :) Imetysvaatteita en osta erikseen (ehkä liivit jos tulee tarve), esikoisen aikana pärjäsin hienosti ilmankin :shy:
 
Eilen oli pakko käydä ostamassa ekat äitiysfarkut, viikkoja tänään 14+1. Tähän asti oon pärjänny omilla housuilla, tosin nappi on pitänyt jättää auki ja virittää ponnarilla kiinni. :hilarious:
Yläosia en oo vielä ottanut käyttöön, omat paidat menee vielä.
 
Kokeillaanpa tätä ketjua...

Onko kellään tietoa löytyykö mistään äitiyshousuja, jotka soveltuu ulkoiluun? Enkö mä vaan osaa ettiä vai eikö niitä oikeesti ees oo? :wideyed:

Mulla alkaa nyt jo käymään ulkohousut ahtaaksi ja kuitenkin päivittäin lenkkeilen metsässä ja treenailen koiraa säällä kuin säällä eli ihan pelkissä collareissa ei vaan pärjää. Matalavyötäröiset ei oo vaihtoehto...
 
Kokeillaanpa tätä ketjua...

Onko kellään tietoa löytyykö mistään äitiyshousuja, jotka soveltuu ulkoiluun? Enkö mä vaan osaa ettiä vai eikö niitä oikeesti ees oo? :wideyed:

Mulla alkaa nyt jo käymään ulkohousut ahtaaksi ja kuitenkin päivittäin lenkkeilen metsässä ja treenailen koiraa säällä kuin säällä eli ihan pelkissä collareissa ei vaan pärjää. Matalavyötäröiset ei oo vaihtoehto...

Jos pelistä mahasta ottaa vastaan js housuista löytyy napit niin bellybelt on hyvä. Toki vaatii pitkän paidan peittyäkseen.

Toivottavasti linkkejä sai laittaa

https://www.jollyroom.fi/aitiystarv...h6CTVCECkCHiE7SlkU1BLRH3otBIOdwwaAlhqEALw_wcB löytyy kyllä erimerkkisiä näitä.
 
Minkälaiseen talvitakkiin maha mahtuu? Just nuo kylmimmät talven kuukaudet oon isoimmalla mahalla, niin millä sitä tarkenee.
 
Minkälaiseen talvitakkiin maha mahtuu? Just nuo kylmimmät talven kuukaudet oon isoimmalla mahalla, niin millä sitä tarkenee.

Käytin mieheni talvitakkia kun odotin helmikuistani. Ei ehkä tyylikkäin ratkaisu, mutta ehdottomasti halvin ja löytyi joka kelille.
 
Kokeillaanpa tätä ketjua...

Onko kellään tietoa löytyykö mistään äitiyshousuja, jotka soveltuu ulkoiluun? Enkö mä vaan osaa ettiä vai eikö niitä oikeesti ees oo? :wideyed:

Mulla alkaa nyt jo käymään ulkohousut ahtaaksi ja kuitenkin päivittäin lenkkeilen metsässä ja treenailen koiraa säällä kuin säällä eli ihan pelkissä collareissa ei vaan pärjää. Matalavyötäröiset ei oo vaihtoehto...

Mulla on skandi nomad ulkoiluhousut mitkä venyy ja paukkuu mahankin kanssa ja mukavat pitää.
 
Ostin kyllä äitiysvaatteita joitakin mut niistä iso osa oli hutiostoksia. Tavalliselta osastolta ja omasta kaapista on löytynyt parempia. Äitiysleggingsit (h&m) jotka on kokonaan trikoota (ei purista mut pysyvät mahan päällä) on olleet ihanat. Hankin ne jo ennen raskautta laparoskopiasta toipumisen ajaksi.
Lappuhaalarit on olleet kivat tosin kuumana kesänä niille ei ollut käyttöä. Nyt loppuraskaudessa syksyllä ovat kivat. Olen muutenkin enemmän mekko/leggingsit tyyppinen pukeutuja kuin farkkuihminen.

Iloisena yllätyksenä on ollut että omat pitkähihaiset (hyvin joustavat) trikoopaidat ja topit ovat sopineet päälle. Kesällä ostin pari joustavaa kangasta olevaa (erilaisia ribbineuloskankaita) vartalonmyötäistä mekkoa. Eivät siis ole äitiysvaatteita. Ovat polvipituisia niin maha mahtuu niihin vieläkin hyvin. Toinen on ehkä kokoa isompi kuin normaalisti ostaisin. Lisäksi mulla on paljon a-linjaisia mekkoja jotka kävi leggingsien kanssa hyvin. Helma nousee edestä tosin että ilman leggingsejä niitä ei enää käyttäisi.

Alushousuja olen ostanut kokoa isompia tavallisia.


Fail hankintoja: hennesin treenileggingsit (eivät istu hyvin eikä kyllä tullut treenattuakaan, haha), mamalicious alkkarit (tiukka pitsi, tuskin mahtui päälle alkuraskaudessa, pitkähihaiset t-paidat (New look ehkä) ei jousta juuri lainkaan. Kaikki nettitilauksia.:)
 
Takaisin
Top