Jyväskylä lapsettomuushoidon jonotus

Meillä hoidot alkoivat Novan puolella jo viime vuonna, mutta vastailen silti. 😊 Hakeuduttiin viime elokuussa perhesuunnitteluneuvolaan, josta saatiin lähete Novaan. Meillä tilanne sillä tavalla kiireinen, että täytin nyt kesällä 39 v. ja ollaan lapsettomia, joten aikaa ei ole hukattavaksi. Lähete tosiaan lähti Novaan vetämään elokuun loppupuolella ja ensikäynti Novaan olisi ollut marraskuussa, mutta miehen työreissun takia sitä jouduttiin parilla viikolla siirtämään joulukuun alkuun. Oltaisiin päästy heti aloittamaan eka stimulaatio (IVF) tammikuun alussa, mutta raskauduin spontaanisti ja valitettavasti se meni kesken ja jälkivuoto kesti kauan. Sitten tuli pääsiäinen tielle ja lopulta eka IVF saatiin tehtyä toukokuussa. Nyt alkaa sitten tästä kuusta pakastealkioiden siirrot, kun tuoresiirto ei tarttunut kiinni. Eli ainakin omalla kohdalla kokemus aika rivakasta etenemisestä, jahka ensikäynnin saa pois alta.
 
Minulla hoidot alkoi viime vuonna syyskuussa. Elokuussa tuli peruutusaika ensikäynnille. Inseminaatiohoidot x 3 syys-, loka ja marraskuussa. Joulukuussa oli IVF suunnittelukäynti. Tammikuussa 1. IVF ja helmikuussa 2. IVF/ICSI, josta alkoi tuoresiirtoinen raskaus. Eli ainakin viime vuonna ja vuoden alussa ei vaikuttanut jonoja olevan. 🤔
 
Hei! Käytiin maaliskuussa neuvolassa, sieltä tuli lähetteet verikokeisiin yms, ja huhtikuussa oli terveyskeskuslääkärin käynti. Sieltä saatiin lähete Novaan naistenpolille, sanoivat että menee useampi kuukausi, ja koska kesä välissä, "todennäköisesti syksylle". Ei ole ajasta vieläkään kuulunut mitään. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Käytiin sitten toukokuussa yksityisellä hakemassa letrozol kokeiluun kun diagnoosi oli kyllä selvä eikä haluttu puolta vuotta odotella, ja toukokuussa tuli ne lapsettomuushoitojen Kela-korvaukset voimaan. Viime viikolla elämän ensimmäinen plussa! Jos plussa pysyy matkassa, pääsee sitten toivottavasti perumaan sen naistenpolin ajan, jos sen joskus saa. Voin käydä tänne kuittaamassa, jos sieltä joskus kuuluu jotain!
 
No nyt tuli ilmoitus että 4.9. olisi aika varattuna. Eli huhtikuusta syyskuulle meni!
Se on sama päivä kun meillä on varhaisultra varattuna yksityisellä ja vieläpä tunnin ennen sitä niin on pakko joko siirtää tai perua kun ei keretä juoksemaan paikasta toiseen. En tiedä muutenkaan ottavatko nyt vastaan kun on plussa tullut testiin. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Edit: Soitin ja kysyin mitä tehdään, aika peruttiin mutta sanoi että jos tulee tarve varata uusi aika, niin ottaa sitten uudelleen yhteyttä! Toivon mukaan ei ole tarvetta 🤞
 
Muokattu viimeksi:
Minkälaiset jonot on tällähetkellä keski-suomessa sairaala novassa hoitojen suhteen? Kävin tänään neuvolalääkärillä joka teki lähetteen. Miten kauan menee että kutsu tulee ja meneekö pitkälle ajat?
 
Minkälaiset jonot on tällähetkellä keski-suomessa sairaala novassa hoitojen suhteen? Kävin tänään neuvolalääkärillä joka teki lähetteen. Miten kauan menee että kutsu tulee ja meneekö pitkälle ajat?
Jos on viime vuotta uskominen, niin todennäköisesti aika tulee marras-joulukuun tienoissa! Saatiin viime vuonna polille näihin aikoihin lähete ja oltaisiin saatu ensikäynnille aika marraskuun puolen välin jälkeen, mutta sitä piti vähän siirtää.
 
Lähete lapsettomuuspolille hyväksyttiin kaksi viikkoa sitten, mutta kutsua käynnille ei ole tullut? Kauanko teillä on mennyt? Olen menossa Jyväskylään Novaan.
 
Me saatiin silloin helmikuun lopussa lähete ja toukokuun alussa tuli soitto ja kutsu 2vk päähän. Sillä välillä ei kuulunu mitään, pitkä oli aika odottaa😅 Tämä v. 2024 ja PHKS
 
Muakin kiinnostais tietää kuinka nopeasti kutsu tulee, oysin alueella. Jostain löysin että lähetteestä 3 vko sisään pitäisi käsitellä lähete ja ensikäynti pitäisi olla 3 kk sisään. Ei se auta kuin odotella. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Mä oon tuonne HUS:in jonoihin päivitellytkin, että meillä hyväksyttiin lähete elokuun loppupuolella, ja vieläkään ei ole tullut kutsua käynnille. Labroihin kyllä tuli, ja ne ollaan tehty. Perjantaina ajattelin malttamattomana soittaa tämän perään :Nerd Face:
 
Lähetteen hyväksyminen tarkoittaa vaan sitä, että asia on noteerattu vastaanottavassa päässä ja aika on tulossa. Polien jonokirjat avataan tietyn ajan päähän ja päiviä täytetään kiireellisyyden ja lähetteen saapumispäivän mukaan. Lähetteen saapumisesta vastaanottavaan yksiköön on vasta niin lyhyt aika, että oletettavaa on saada ensikäyntiaika jonnekin marras-/joulukuun tienoille, jollei tule peruutusaikaa sitä ennen tarjolle.
 
Muakin kiinnostais tietää kuinka nopeasti kutsu tulee, oysin alueella. Jostain löysin että lähetteestä 3 vko sisään pitäisi käsitellä lähete ja ensikäynti pitäisi olla 3 kk sisään. Ei se auta kuin odotella. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Lainaan itseäni, mutta jos joku etsii tietoa. Tasan 3vkoa lähetteen lähetyksestä tuli kutsu ja ensikäynti tuli alle 3kk päähän, aikalailla 2kk kutsun saapumispäivämäärästä.
 
Tällä hetkellä meillä arvio ensikäynnille maaliskuussa 2026. Lähete menny sisään lokakuun alussa 2025, eli noin puoli vuotta jonoa.
 
Takaisin
Top