Jutteluketju

Mä opin poikkeuksellisen aikaisin lukemaan. Nykykoulussa töissä olleena hirvittää, miten siinä metakassa ja kiireessä voi mitään oppia, niin siksi mieluummin opettaisin lapsen ennen kouluun menoa lukemaan.
 
@Selah miksi sinua ärsyttää, jos jonkun lapsi oppii jotain poikkeuksellisen aikaisin? 😂

Ärsyttää jos kuulostaa siltä, että vanhemmat on ruokkinut taitoa jotta voi ylpeillä lapsellaan. Ymmärrän että toiset lapset on oikeasti kiinnostuneita tietyistä asioista, mutta sitten jos vanhemmat valitsee laittaa lapsen vieraskieliseen päiväkotiin ja harrastaa jotain tavoitteellisesti jo pienenä niin tuntuu että lapsesta tulee vanhempien arvon jatke. Tai se tyyli on eri onko se ohimennen "Pertti osaa jo hienosti lukea" tai ensimmäinen asia mitä lapsesta kerrotaan on "Pertti oppi lukemaan jo 3-vuotiaana" ja mukana on vähän liioittelua. Ajattelen että siitä tulee lapselle olo, että hänen pitää suorittaa ja olla jotenkin muita parempi että vanhemmat voivat olla ylpeitä hänestä. Kehuisin kyllä lapselle itselleen ihan yhtä paljon kun kaikkea muutakin positiivista tekemistään, kuten sinnikkyyttä, jaksamista, keskittymistä leikkiin, kaupassa hyvää käyttäytymistä vaikka on nälkä jne.

Tosin nyt kun tämä 2,5v on alkanut kyselemään mitä missäkin lukee ja toteamaan, että "tuossa lukee varmaan 'auton ovi' " (😂) niin kai sitä pitää alkaa tutkimaan miten tätä kiinnostusta pitää tukea 🤷🏼‍♀️

En nyt oikeasti tuomitse kenenkään kasvatusta automaattisesti sen mukaan onko lapsi tavallista fiksumpi, mutta toivon vaan että lapset saa olla lapsia.
 
Olen kyllä ihan samaa mieltä. Ei vaan itselle tule ensimmäisenä mieleen tuollainen lapsen puskeminen, vaan poikkeuksellinen kyvykkyys tai mielenkiinto johonkin. 😅 Toki voi olla, että omassa lähipiirissä kukaan ei ole tuollainen puskija vaan lapset saavat tosiaan olla lapsia, vaikka olisivatkin keskivertoa taitavampia jossakin. Ihania persoonia nuo kaikki kuitenkin. ❤️

Lapsuudesta muistan kyllä yhden kaverin, jonka piti aina suorittaa. Aika rankan siirtymän kävi aikuisuuteen kyllä läpi, kun koki ainaista riittämättömyyden tunnetta. 🙄
 
@Emp @litranmitta Täällä myös yksi innokas sunnuntai-suunnistelija 🙃 Innostus on ollut viime vuodet tasolla 'melkein joka asuinpaikkakunnalla yritän selvittää missä/miten pääsee helpoiten rasteille', mutta pakko myöntää että aika harvoin tulee rastien perässä maastoon lähdettyä.

Nytkin olis puhelimessa yksi appi jolta olisi tarkoitus katsoa missä ja miten olisi kätevimmät lähiympäristän rastit käydä etsimässä, mutta saa nähdä tulenko lähteneeksi ennen laskettua aikaa ainakaan jos kumppanilla ei ole aikaa lähteä kaveriksi metsäkävelyille... Ehkä vauva kantorepussa syksyllä, sitten synnytyksestä toipumisen jälkeen? Aina voi haaveilla, haaveiden realistisuus onkin sitten jo ihan toinen juttu 😅
 
Olen sellainen satunnainen suunnistaja kans, mutta se on kyllä huippuhauskaa(jos ei ole kauheasti hyttysiä)! Olen yleensä käynyt jonkun kanssa vähän kuin iltakävelyllä, harvoin juoksen, riittävän rankkaa metsässä kävellen. En muista mistä keksin lähteä kokeilemaan jokunen vuosi sitten. Lapsen otin mukaan ensimmäisen kerran vasta reilun vuoden iässä, lähinnä ajatus hyttysistä ahdisti vauvan kanssa. Kävin se 2-3 kertaa kantorinkalla viime kesänä. Pääsin kerran yksin kun oli taajamasuunnistus ja sen vaikein reitti oli mulle ihan älyttömän helppo kun asuttiin kyseisessä tajamassa ja olin tallannut jokaisen nurkan vaunulenkeillä sen edeltäneen vuoden aikana. Silloin oli pakko vähän lisätä haastetta ja oikeasti juosta 😅
 
Olen vähän yllättynyt mäkkärin suosiosta. Mun silmissä samanlaista höttöä kuin Hesessä, mutta Hese on sentään suomalainen.

Enkä tarkoita etteikö niitä pitäisi syödä. Roskaruualla on aikansa ja paikkansa, mutta en hahmota millä tavalla se on vaikka Heseä parempi - ja monessa paikassa on kumpaakin laadukkaampaa.
 
Mäkissä on nykyään minun mielestä parempaa ruokaa kuin Hesessä jostain syystä. Ja halvempaa.
 
Mun mielestä mäkkärissä on paremmat ranskalaiset, mutta hesessä on paremmat hampurilaiset (se manojeensi on parasta!) Ja kannatan heseä suomalaisuuden vuoksi
 
Mie en tykkää kun ne hesen hampurilaiset ui siinä majoneesissa. Mutta ei se mäkkärikään mitään hyvää ole. Hesestä otan sen lämpimän kanasalaatin, jos haluan jotain sieltä syödä. Hesessä ovat myös pilanneet osan majoneeseista tekemällä niistä vegaanisia. Joku tuttu siitä sanoi, kun ihmettelin, että miksi chilimajo maistuu niin kamalalta nykyään, kun se oli ihan lempparini joskus sata vuotta sitten. Minähän en ollut huomannut, kun en ikinä lueskele niitä pussien tietoja. 🫣
 
Mulla on mennyt maku sekä Heseen että Mäkkäriin. Ranskalaisista on tullut vetisiä ja mitäänsanomattomia. Hesestä oon ottanut vain pehmiksen viime aikoina.
 
Noi teejuomat on kaikki ihania, vaikea valita mitä äänestelisi. Matcha on kyllä itselle vieraampi juoma. Viime aikoina on tullut juotua ihan vaan hunajavettä, kun oon koittanut taltuttaa flunssaa 🤧 kamomillaa menee iltaisin myös. Ja nyt oon koittanut kanelijuomaa, missä laitan ceylonkanelia joko muun teen joukkoon tai sit vaan pelkkää sitä veteen. Yllättävän hyvää. Hunaja-kaneli-kamomilla oli ehkä paras yhdistelmä tähänastisista kokeilemistani.
 
Minttu, vadelmanlehti ja kamomilla on omat suosikkiteemaut. Tosi hankala pudottaa.
Tekeekö joku muu sitä, että seisoo toisinaan kaupassa teehyllyjen vieressä ja hengittää oikein syvään sitä ihanaa tuoksua? 👃❣️
 
Mä kävin just hengittämässä ihania aromeja saunatuoteosastolla. Marketissa ei oikein tuoksu ne teet ainakaan minun nokkaan.
 
Plääh, suklaalevyissä tippu oma suosikki ja kolmeen ei jääny lemppareita 😝 hasselpähkinä liian perus ja joskus sattunut kohdalle eltaantuneen makuisia tai ylikuivia pähkinöitä, marjasuklaa ei hyvää ja vadelmajogurtti toimii vaan konvehdissa ja niitäkään ei tee mieli yhtä enempää (ja se fazerin vadelmajogurttisuklaa jäätelö on ihan ookoo)
 
Mä opin poikkeuksellisen aikaisin lukemaan. Nykykoulussa töissä olleena hirvittää, miten siinä metakassa ja kiireessä voi mitään oppia, niin siksi mieluummin opettaisin lapsen ennen kouluun menoa lukemaan.
Mua taitaa hirvittää "nyky" kouluissa varsin monikin asia... Ärsyttää jo nyt ajatus/ tieto siitä mitä kaikkea siellä voi muksujen kohdalle siedettäväksi päivittäin osua.
Onneksi on vaihtoehtoja tai ainakin kuvittelen niin... Pohdittiin leikkipuistossa tulevaisuudessa vanhempien vuoropäivä vierailuista luokkiin, kuulemma oli toiminut eräässä 3 luokassa viime keväänä metelin pienentäjänä.
Pitäisikö tässä muuttaa jonnekin maalle, jossa olisi aito pieni kyläkoulu...
 
Takaisin
Top