Jouluvalot vai ei

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Moni on kertonut luopuvansa tulevana talvena jouluvaloista. Entä te?

Me varmaan keskitytään led-valoihin ja koristeisiin. Jos jollain valoketjulla voi korvata kattovalon jossain huoneessa, se voisi olla hyvä. En tiedä laitetaanko tänä vuonna kuuseen valoja ollenkaan.
 
Meillä ei ole koskaan ollut jouluvaloja sen suuremmin. Kynttilöitä tykkään polttaa sen sijaan, mutta pikkulasten vanhempina en ole halunnut polttaa niitäkään, koska on kuitenkin turvallisuusriski.
 
Muokattu viimeksi:
Led-valot taitaa kuluttaa sen verran vähän, ettei niistä aiota kokonaan luopua. Ehkä vähän vähentää. Sopivaan paikkaan sijoitettu valosarja myös vähentää kattovalojen käytön tarvetta.
 
Mulla on talon ulkopuolella ollut jo vuosia "kiinteät" syys/joulu/talvi led-valonauhat", eli kerran kunnolla suunniteltuina ja paikalleen laitettuina niitä ei tarvitse pois ottaa (mahd.huoltoa lukuunottamatta). Niiden ohjaus tapahtuu sisältä, värejä saa valita yms. Käyttävät vähemmän energiaa kuin pihavalot. Aion käyttää niitä tänäkin talvena.
Kuusta en kaiva pois paketista, odotelkoon siellä taaskin parempia aikoja, joten siihen ei kulu aikaa eikä se syö energiaa.
Tien puolen ikkunaan laitan jotakin led-koristeita roikkumaan, kiinnikkeet ja pistorasiat ovat siellä verhojen takana valmiiina.
 
Kyllä meinasin laittaa jouluvalot kaikesta huolimatta tänäkin vuonna. Meillä ei ole kuin alakerran kolmessa ikkunassa ja kuusessa valot + yhdet pihavalot. Kaikki led-valoja. Noissa ikkunavaloissa ja kuusessa mulla on pistorasia-ajastin eli olen ajastanut ne päälle, kun on aamulla ja illalla pimeää eli ovat pois päältä valoisan aikaan ja yöllä. Pihavalot menee päälle valokatkaisimesta enkä muista niitä joka päivä edes napsauttaa päälle.
 
Meilläkin on ollut vain yhdet pienet led-valot (ajastuksella, eli päällä vain pimeällä) ja sitten lastenhuoneiden ikkunoissa. Näistä emme raaski luopua.
 
Jos mietityttää paljo jouluvalojen käyttö maksaa, nii tuolla alla on laskettu esimerkkejä kulutuksesta ja hinnoista!
Tää oli kirjoitettu just lokakuussa eli pitäis olla ihan ajankohtaista tietoa. ☺️


 
Takaisin
Top