Ja äiti se vaan makaa!

ainokaarina

ainokaarina

Silmät suurina ihmettelijä
Pistää naista kyllä nyt NIIN vihaksi, että yöunet menöö jos ei johonkin saa patoja aukoa!

Totaali ketutus lähti puoliskon innoittamana, kun olivat isänsä kanssa jutelleet _minun_ rytmeistä, että kun yöt kuullemma kukun ja päivät VAAN makaan.
Jännä juttu kyllä, nyt yli 9kk ikäinen tyttö, itsekseen vaihtaa vaippansa, laittaa ja syö ruokansa itse, kiipeää itse syöttötuoliin ja pinnasänkyyn, kylpee ihan itsekseen, hoitaa oman viihdyttämisensä ja tajuaa olla koskematta ja maistamatta esim. johtoja, roskia, kissan häntää... Pikku neiti luultavasti jo taitavana tyttönä pyykkää, hoitaa tiskit, järjestää ja hoitaa kotia jne. koska äitihän VAAN makaa päivät pitkät.

Jännästi myös nuo miehet tietävät 24/7, KAIKESTA mitä kotona teen. Vaikka isi käy töissä, kotiuduttuaan menee salille (4xvko), jonka jälkeen 4-3h aikaa olla kotona, touhuta tytön kanssa, jauhaa kuinka rankkaa HÄLLÄ on ja sitten nukkumaan. Vaarikaan ei paljon kotona kerkiä olla, askareet ja kahvittelut maailmalla vievät oman aikansa, kotona luetaan lehdet, katsotaan uutiset ja hop sitten mennään. Suurosa aikaa siis olen neitin kanssa kotona, KAHDESTAAN. Että liekö tuo tyttö oppinut puhumaankin ja kertomaan tarinoita kun äiti VAAN makaa.

Myönnän että on ollut päiviä, että kun lapsi sallii, makaan! Vaikka ihana pikku tyttösemme on kuin enkeli, niin työtä se vaatii se "helppokin" vauva. Ja varmasti joka äiti tietää "Happy Hourin", eli omaa aikaa lapsen nukkumaanmenon ja oman nukkumaanmenon välissä. Mutta ei, se on kuullemma kukkumista.

On ollut muitakin asioita mihin näillä miehillä on ollut jtn lisättävää ja kritisoitavaa. Vastapainoksi kaipaisin kuitenkin myös kehuja, itsellä kun on taipumusta tuohon masennukseenkin, niin olisi mukava kuulla positiivistakin palautetta. Mutta arvatkaas koska sellaisia saan? No empä juuri koskaan!
Eli kiitos vaan tästä "Olen laiskapaska ja huono äiti." fiiliksestä isi ja vaari, kyllä tällä taas jaksetaan!
 
Jätät joku päivä tekemättä ne kaiken. jätät likaset astiat pöydälle ja lapselle likaset vaatteet päälle ja pyykin pitkin lattioita. Kun se tulee töistä kotiin ja kysyy mitä ihmettä täällä on tapahtunu, on kuin pommin jäljiltä, ni sanot vaa et jätit tekemättä päivän askareet. Tietääpähä mitä sinä aikana tapahtuu ku herra on töissä.
 
Meillä mies joko ei huomais mitään tai ei sanois mitää ku arvelis et oon ollu väsyny. :) Korkeintaan huomaa ku o kaikki puhtaat astiat tai käsisaippua loppu. On kyl vähä sellane diiliki et jos joku asii kotona ärsyttää ni se tehdään ite eikä nalkuteta toiselle. Tartte sitä arvostelua sit kummankaan kuunnella eikä toisaalta stressata et mitä sekin sit sanoo.
 
Nämä on aina vähän vaikeita asioita. Yleensä yritän pysyä näistä keskusteluista kaukana, kun tunteet käy (ymmärrettävästi) kuumina aiheesta. Mikä lie piru iski, kun haluan nyt kommentoida. :) Itsellä on esikoinen vielä muutaman kuukauden päässä lasketusta ajasta, joten tiedostan kyllä, ettei minulla ehkä ole monen mielestä siksi edes lupaa tähän asiaan puuttua...

Tämä lasten kotihoito, vaikka ihan vaan äitiysloman ajan, on varmaan nykyään semmoisessa 'murroksessa', kuten monesta asiasta tykätään sanoa. Iso osa kansasta muistaa vielä ajan, kun oli itsestään selvää, ettei äiti tee muuta kun hoida kotia, se oli naisten työtä. Miehen taas oletettiin ehdottomasti elättävän vaimon ja lapset. Toki Suomessa tämä ei ole ehkä ollut niin voimakas jako, kuin monessa muussa länsimaassa, Suomi kun oli niin voimakkaasti maatalousmaa ja maatöihin on tunnetusti naisetkin osallistuneet.

Nyt on kuitenkin jo monen vuoden ajan naisten ja äitien 'paikka' siirtynyt kotoa töihin. Miehet eivät ole enää perheen elättäjiä, vaan yleensä oletetaan molempien vanhempien tuovan rahaa kotiin. Kotiäitiys on monelle taloudellisesti suuri uhraus tai jopa mahdotonta. Monessa perheessä huokaistaan rahojen kanssa helpotuksesta, kun äitiysloma päättyy ja äiti menee töihin. Kotiäitiys on nykyään melko harvinaista ja yleensä vain väliaikaista.

Tilanne, jossa vain yksi vanhempi elättää perhettä, on siis nykymittapuulla melko erikoinen hetki perheen ja parisuhteen arjessa. Tilanne voi turhauttaa naista, joka on tottunut olemaan paljon itsenäisempi ja onkin nyt kiinni pienessä lapsessa, eikä äitiysrahakaan useimmille riitä samaan tapaan kuin palkka. Mies saattaa tuntea kovaa stressiä ja huolta kyvystään elättää perheensä. Parisuhdekaan ei ole ehkä sama kuin ennen, kun huomiota on viemässä pieni nyytti.

Kotona oleva vanhempi unohtaa herkästi sen, että elättävä osapuoli aivan oikeasti tekee töitä töissä ollessaan, eikä leiki aikuisten seuraleikkejä ja pidä hauskaa. Töissä oleva osapuoli taas unohtaa sen, että kotona olevalla on maailman tärkein pieni ihminen hoidettavana ja talo pyöritettävänä, eikä tämä vain katso telkkaria ja juttele kahvilassa kavereiden kanssa. Yhdistetään tähän mahdollinen stressi rahasta, muuttuneesta parisuhteesta, univaje ja mahdollinen vähentyneen yhteisen ajan tuoma etäännys, joka estää käymästä avointa keskustelua ja tuloksena on kaksi katkeruutta keräävää aikuista, joiden suusta pääsee sammakoita.


Ketjun aloittajalle ainokaarinalle antaisin neuvoksi puhua miehelle tunteistaan avoimesti ja suoraan. Mies ei todennäköisesti (ja toivottavasti!) ole tarkoittanut sanoillaan loukata, hän ei vain ehkä aidosti ymmärrä. Varsinkin jos kuvioissa on mukana vaari, joka saattaa hyvinkin edustaa sitä osaa kansasta, joiden mielestä naisen ainoaa oikeaa työtä on kiitollisena hoitaa lapsia hohtavan puhtaassa kodissa. Yritä keskittyä siihen, miltä sinusta tuntuu. Mies saattaa hyvinkin ryhtyä puolustuskannalle ja olla kuuntelematta mitä yrität sanoa, jos hänelle tulee olo siitä, että arvostelet hänen sanojaan tai tekemisiään. Koko perheen etu on, että miehesi ymmärtää tunteesi ja sinä hänen. Työ, jota kotona teet on arvokasta. Yritä saada miehesi ymmärtämään mitä kaikkea todella kotona teet. Tuntuu varmasti (ja oikeutetusti) pahalta, kun saat tuommoista arvostelua kuulla ja ehdottomasti tilanne pitäisi saada korjattua niin, ettei sinun sitä tarvtse kestää.


Itse jouduin jäämään töistä pois aikaisessa vaiheessa raskautta ja hetken aikaa tilann oli taloudellisesti aivan sekaisin, ennen kun tuet alkoivat asiallisesti rullata. Jo tämä aiheutti meidän taloudessamme isoa kiristystä talouteen ja meidän molempien pinnoihin. Miestäni ahdisti joutua elättämään meitä kahta ja hän kuvitteli minulla olevan kivaa kotona, itse kun olin ahdistunut, kun tunsin seinien kaatuvan päälle vankilaksi muuttuneessa kodissa. Koin itsekin suurta syyllisyyttä siitä, että minulla ei ollut rahaa, tunsin mieheni suuttuvan ja syyllistävän minua jokaisesta kerrasta kun poistuin kotoa, siihen kun kului rahaa.

Asia sitten ratkesi, kun tajusin avata suuni kunnolla ja kertoa, ettei ole kotona kivaa, kun on tottunut, että elämässä on töitä, koulua ja ennen kaikkea ihmisiä. Olin tilanteesta ahdistunut ja häpesin tilapäistä rahattomuuttani, eikä mies tätä ollut ymmärtänyt. Mieheni taas oli kokenut, että haluaisin hänen kustantavan minun menoni, jotka hän koki suurimmaksi osin hauskanpidoksi. Keskustelu auttoi meitä ymmärtämään toistemme näkökulmat ja ongelma poistui.

Tsemppiä kaikille äideille, joiden panosta ei arvosteta! Yritetään ymmärtää miehiä, jotka eivät meitä ymmärrä. :)
 
Miulla on kanssa esikoinen vasta tulossa ja silti täällä kommentoin... Itellä tuli tota kriisiä jo kun jäin ensin sairaslomalle ja sitten työttömäksi. Mut miulla ei ihan oikeesti ole nytkään täällä kotona tekemistä kun lomaa on, ei siivoamiseen kahden aikuisen taloudessa niin paljon aikaa mene. Et toistaiseksi vielä ihan odotan sitä et tulee vauva ja on kotona ollessakin hommaa vaikka se arki voi olla sitten toinen juttu.

Mut se tarvii miusta muistaa et nytkin mie tiedän että miehelläkin on rankkaa. Ei se aina niistä asioista kerro mitkä sitä painaa mut meilläkin ne jaksot mitä mie oon ite ollu kotona ni oon ollu todella yksinäinen ilman seuraa ja tekemistä. Ni kyllä oon kuvitellu et miehel on vaa tosi kivaa käydä töissä ja nähdä ihmisiä jne. ja ite hyvin levänneenä kotona en oo kyenny käsittää miten poikki se on. Mut kun siltä eka kyselee kuulumiset ja myös näyttää että arvostaa sen työpanosta niin sekin pehmenee siitä tiuskimisesta ja arvostaa taas niitäkin pieniä asioita mitä mie teen (esim. sen aikaa ku olin työttömänä kotona ja hän kävi töissä ni huolehdin talouden täysin ja hänelle ruuat töihin mukaan, lämpimän ruuan kotiin kun tulee, oikeesti kannoin kaljatkin sohvalle).

Hän myös ymmärtää ehkä paremminkin kuin minä mitä muutoksia lapsi tulee tuomaan kun hänelle tämä on jo neljäs ja minulle vasta ensimmäinen, niin ei hän odotakaan et kykenis edes pitämään taloutta siistinä sen pienen vauvan kanssa. Ite ehkä odotan iteltäni enemmän / liikoja sit sen suhteen... Ja sori kun poikkean nyt alkuperäisestä aloituksesta, tuo on niin kaukana miun todellisuudesta vielä mut pakko heittää näitä "yleisiä pohdintoja" tänne et voin sitten puolen vuoden päästä tulla vaikka tänne kertomaan kuinka väärässä oon ollu :p
 
salome23 sanoi:
Jätät joku päivä tekemättä ne kaiken. jätät likaset astiat pöydälle ja lapselle likaset vaatteet päälle ja pyykin pitkin lattioita. Kun se tulee töistä kotiin ja kysyy mitä ihmettä täällä on tapahtunu, on kuin pommin jäljiltä, ni sanot vaa et jätit tekemättä päivän askareet. Tietääpähä mitä sinä aikana tapahtuu ku herra on töissä.
Click to expand...


Toivon kovasti että oma mieheni vaihtuu synnytyslaitoksella, koska muuten oletettavasti tämmöstä on tulossa täälläkin. Piru vie rupes kiehumaan jo ajatus. Tsemppiä ja pistä ukko kuriin!!
 
Kyfi9260630 sanoi:
Toivon kovasti että oma mieheni vaihtuu synnytyslaitoksella, koska muuten oletettavasti tämmöstä on tulossa täälläkin. Piru vie rupes kiehumaan jo ajatus. Tsemppiä ja pistä ukko kuriin!!
Click to expand...


Samma här. Tällaista odotettavissa myös meidän taloudessa kiskotaan ei tapahdu ja pian. Puhuminen ei oo auttanu sitten nii yhtään mihinkään! Ei sillä mene jakeluun etten yksin jaksa tehdä kaikkea, en vaan jaksa ja kun ne työtkin pitää tehdä - meidän molempien. Toki olen tyytyväinen ihan siihenki että on tiskari joskus tyhjennetty mutta voin kyllä sanoa että tässä taloudessa minä teen kaiken jo 95% mies tekee omasta vapaasta tahdosta ja hyvää hyvyyttään noin 1% ja loput 4% kun minä pyydän (ja loppujen lopuksi muistutan/vaadin/itken kun en itse jaksa)
 
Takaisin
Top