Tunnistan tuon negatiivisuuden itsestänikin. Edellisessä kierrossa olin ihan satavarma, että ei varmasti tärppää kun ei ole aiemmissakaan (letro)kierroissa antanut mitään merkkiä siitä, että jotain edes yrittää tapahtua. Lääkäri yritti puhua folliultrassa jotain siitä, että peli ei todellakaan ole menetetty siihenkään kiertoon ja toivoa on vaikka miten, mutta olin saanut päähäni ettei taaskaan onnistu. Eikä kyllä onnistunutkaan eikä tämä muutenkaan tainnut olla sellainen kokemus, jota kaivattiin, mutta kyllä se jotain itselle opetti. Olen yrittänyt järkeillä tätä niin, että kai sitä jotenkin yrittää itseään suojella taas uusilta pettymyksiltä, joten helpompaa on suhtautua pessimistisesti kuin joutua tippumaan korkealta ja kovaa. Itsellä tuossa oli taustalla myös tietoisuus siitä, että kevyemmät hoidot oli sitten siinä ja seuraavaksi ivf. Samallahan sitä tiesi joutuvansa käsittelemään myös sitä asiaa, että omassa kropassa on todennäköisesti jotain muutakin vikaa kuin se, mikä oli jo tiedossa (meillä lapsettomuuden syyt pelkästään minussa).
Jotenkin tämän ensimmäisen ivf:n myötä olen saanut kaivettua itsestäni toivon ja positiivisemman suhtautumisen koko hommaan, vielä vähän aikaa sitten olisi tehnyt mieli vaan luovuttaa kokonaan. Kelailin pelkästään kaikkia mahdollisia asioita, jotka voivat epäonnistua ja mietin miten voi ylipäätään olla mahdollista onnistua kun todennäköisempää on epäonnistua. Olen lukenut viime aikoina paljon eri ihmisten kokemuksia lapsettomuudesta ja hoidoista, osa tosi rankkojakin juttuja. Kaikkien tarinat eivät suinkaan ole päättyneet lapsen saamiseen, vaikka onnistumisiakin on tietysti tullut. Luulen, että jotenkin näidenkin tarinoiden myötä jokin ajatuksissa on napsahtanut toiseen asentoon tai sitten tämä on vaan ensikertalaisen hupsua optimismia, mutta nyt pitkästä aikaa on rauha, vaikka perjantaina tuleva punktio pelottaakin paljon ja tosi moni asia voi vielä mennä totaalisesti pieleen senkin jälkeen. Itselleni olen yrittänyt sanoa, että kaikki tunteet on sallittuja ja ääripäästä toiseen meneminen on sekin ok. Pitää tuntua jossain, jos asia on tärkeä ja jotta asiaa voi käsitellä omassa päässään. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että ainakin omalla kohdalla sortuu negailuun helpommin silloin kun on vaikeuksia käsitellä ja hyväksyä joitakin lapsettomuuteen ja oman kropan viallisuuteen liittyviä juttuja (näitä tuntuu tulevan ihmeellisinä aaltoina aina vähän yllättäen). Voi olla, että oma fiilis kaiken suhteen muuttuu muutaman pettymyksen jälkeen taas ihan toiseen suuntaan, mutta yritän pitää kiinni varovaisesta toivosta, yritän uskaltaa toivoa.
Jotenkin tämän ensimmäisen ivf:n myötä olen saanut kaivettua itsestäni toivon ja positiivisemman suhtautumisen koko hommaan, vielä vähän aikaa sitten olisi tehnyt mieli vaan luovuttaa kokonaan. Kelailin pelkästään kaikkia mahdollisia asioita, jotka voivat epäonnistua ja mietin miten voi ylipäätään olla mahdollista onnistua kun todennäköisempää on epäonnistua. Olen lukenut viime aikoina paljon eri ihmisten kokemuksia lapsettomuudesta ja hoidoista, osa tosi rankkojakin juttuja. Kaikkien tarinat eivät suinkaan ole päättyneet lapsen saamiseen, vaikka onnistumisiakin on tietysti tullut. Luulen, että jotenkin näidenkin tarinoiden myötä jokin ajatuksissa on napsahtanut toiseen asentoon tai sitten tämä on vaan ensikertalaisen hupsua optimismia, mutta nyt pitkästä aikaa on rauha, vaikka perjantaina tuleva punktio pelottaakin paljon ja tosi moni asia voi vielä mennä totaalisesti pieleen senkin jälkeen. Itselleni olen yrittänyt sanoa, että kaikki tunteet on sallittuja ja ääripäästä toiseen meneminen on sekin ok. Pitää tuntua jossain, jos asia on tärkeä ja jotta asiaa voi käsitellä omassa päässään. Olen kyllä miettinyt sitäkin, että ainakin omalla kohdalla sortuu negailuun helpommin silloin kun on vaikeuksia käsitellä ja hyväksyä joitakin lapsettomuuteen ja oman kropan viallisuuteen liittyviä juttuja (näitä tuntuu tulevan ihmeellisinä aaltoina aina vähän yllättäen). Voi olla, että oma fiilis kaiken suhteen muuttuu muutaman pettymyksen jälkeen taas ihan toiseen suuntaan, mutta yritän pitää kiinni varovaisesta toivosta, yritän uskaltaa toivoa.
Mielenkiinnolla kuulisin sitten myöhemmin, mitkä olivat tulokset ja mitä lääkäri oli mieltä tuosta menkkojen alkamisesta lääkkeellisessä kierrossa... Jos meillä ei huomisesta PASista raskaus ala, niin lääkäri suosittelee ERA-testiä ennen vikaa siirtoa. Varmaan ainakin aloitetaan sit mahdollisesti lääkkeellinen kierto, niin voi sit vielä menkkojen alettua vielä muutaman päivän rauhas miettiä, tehdäänkö ERA vai PAS.
Toivottavasti se nyt ois oikein tahmanen ja tarrais sit kovasti kiinni!!
Voitteko ikäänkuin aloittaa hoidon alusta, jos punktioon asti ei tällä kertaa päästä?