Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Minulla edellinen raskaus alkoi inssillä ilman kiinnitys piikkiä ja voihan kysyä Naikkarilta mitä mieltä ovat ja suostuvatko missään vaiheessa kirjoittamaan sitä tai näkevätkö sitä että se olisi hyödyllinen.Hulbertiina ihanaa, että noin monta munasolua saitte talteen! Vielä joutuu jännäämään, muistan itsekin, että oli vaikea "nuolaista ennen kuin tipahtaa" eli ei uskaltanut kauheasti iloita ennen kuin siirtoon asti pääsi... Toivotaan, että mahdollisimman moni tai jopa kaikki hedelmöityy ja lähtee jakautumaan! Meillä olisikin sitten samana päivänä siirto
Heitsu, näin se taitaa olla Minulle on parikin lääkäriä sanonut, että siitä aikanaan tehtiin lupaava tutkimus, joka puolsi sen vaikutuksia kiinnittymiseen, mutta sitten myöhemmin on tehty tutkimuksia, joissa ei olekaan enää pystytty todistamaan sen vaikutuksia. Haittaakaan siitä ei kuulemma ole (jos ei lasketa pistämistä). Mulle tehtiin tuoresiirto ilman Gonapeptyliä, koska olin tuikannut sitä Ovitrellen kanssa 5 päivää aiemmin, niin lääkäri sanoi, että ei anneta aivoille näin pian uudestaan sitä signaalia, jottei mene "överiksi". Mitä lienee sekin sit tarkoitti Nyt PASin tekee toinen lääkäri ja luulen, että hän määrää Gonapeptylin siirron jälkeen. Hän kuulemma suosii niitä enemmän kuin muut klinikan lääkärit. Yksi lääkäri sanoi, että määrää piikin, jos edellisessäkin raskaudessa on käytetty Gonapeptyliä.
Sain muuten sen Ferritiinin tuloksen ja oikein hyvä oli arvo, 86. Eli ei nyt siitäkään pitäisi olla kiinni tämän hedelmättömyyden. No perkule!! Ei vaiskaa onhan se kiva, että ei joudu rautakuurille...
Täällä alkaa monilla piinapäivät lähestyä!!! Voi että, voi kun nyt tulis taas se huikee alkukesän plussa-aalto
Voimia ja kovasti pahoitteluni kun tämä kerta meni näin Kiitos tsempeistä.Ärsyttää vain kauheasti että kaavinta voi tehdä tuollaista 7mm paksuus on ollut suurin saavutus meillä hoitojen aikaan.Mitä epäilet olisiko tälläisessä tilanteessa hyötyä tuollaisesta kiinnityspiikista kun kuitenkin limakalvo on mitä on?Mörkö, tsemppiä huomiseen ultraan!
Siitä e-vitskusta vielä. Kookoksen mainitsemat 200mg on varmastikin ok ottaa vielä omin päin, mutta kysyisin ehkä vielä lääkäriltä siitäkin jos mukana on veren hyytymiseen vaikuttavia lääkkeitä, kuten disperiiniä. Minä kun puhuin reseptillä saadusta e-vitamiinikuurista niin tarkoitin 700mg päivässä.
Heltsu, hienoa että teilläkin alkaa hoitojen alku olla jo käsillä!
Minullekin on tehty kaavinta ja lääkärit on sanoneet että se ohentaa limakalvoa, eikä se siitä välttämättä enää paksuunnu kuten ennen. Kaikenmoista lääkitystä on kokeiltu. Jos ollaan saatu yli 7mm niin ollaan oltu tyytyväisiä.
Hulbertiinalle ja Carrikselle plussatuulia kun olette hakeneet kyytiläiset matkaan :)
Täällä on elokuu alkanut raskain tunnelmin. Ei onnistu keräys tästäkään kierrosta. Toiseen munasarjaan on kehittynyt kysta, minkä nyt toivotaan häviävän itsestään seuraavaan kiertoon. Kystan vuoksi follikkeleilla ei ole ollut tilaa kasvaa. Kaiken lisäksi eräs vakava sairaus, mikä on pitkään pysynyt pois, on antanut viitteitä uusimisesta. Munasolujen keräys voidaan tehdä, mutta siirtoa ei toistaiseksi saa tehdä. Siirto siirtyy tällä tietoa ainakin puolella vuodella eteenpäin. Kumpa nyt edes niitä alkioita saataisiin pakkaseen, koska tuskin tuo määrä ja laatu tuosta enää paranee. Olen niin kovin väsynyt. Jotenkin pitäisi pitkä pimeä syksy jaksaa tarpoa eteenpäin..
Te olette varmastikin (toivottavasti) kaikki jo tuolla plussaneiden ketjussa kun me pääsemme raskautta yrittämään. Joten onnea, voimia ja unelmien toteutumista kaikille
Pika sivuhuutelu täältä. Mulla oli leikkaus muutama viikko sitten. Ovulaatio pitäisi olla nyt päällänsä, mutta omituisten vatsa jomotteluiden takia päädyin testaamaan tällä huippu testillä :D eihän tää voi pitää paikkansa? :D
View attachment 71597
Voi ei Cranberry Tulee niin ikävä mieli sun puolesta... Sitä ei pysty käsittää, miten sitä ihminen kestää noita takaiskuja, kerta toisensa jälkeen... mut niin me vaan kestetään Kaikesta huolimatta koita pitää edes pieni osa fokuksesta valon puolella. Toivon teille paljon voimia ja annan ison rutistuksen! Toivottavasti tämä syksy kääntyy lopulta vielä teille voitoksi
Siis eli onko tuo ovu- vai raskaustesti? Anteeksi tietämättömyyteni Mut plussaa se näyttää, eli raskaustesti varmaan kyseessä Wau