@Jenskuuuu luinkin tuolta ylempää jo vastauksen. Katsotaan mennäänkö kuinka samoissa punktion suhteen, kun kiertopäivät on samat!
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari

Meillä on selitys ollut munasolujen heikko laatu, mikä on varmasti ihan totta, kun olen 44 v. Meillä viimeksi osa ICSI ja osa IVF, yllättäen hedelmöittyi paremmin IVF:llä, 5/6 ja ICSI vain 1/4. Tällä kierroksella tehtiin vain IVF ja hedelmöittyi 9/12. Yksi blasto vain silti saatiin ja juuri tänään testasin siitä negan.Oletteko saaneet selityksiä sille, miksi vain pieni osa munasoluista hedelmöittyy? Onko tullut valistuneita arvauksia, onko syy ennemmin munasoluissa vai siittiöissä? Tuntuu, että vaikka soluja tulisi enemmän, pystyn tuottamaan vain kaksi kelvollista solua. Ja meillä siis käytössä ICSI. Ensimmäisessä hoidossa oli IVF, kaikki kolme hedelmöittyi, mutta kolmas alkio lakkasi heti alkuun kehittymästä. Viimeksi ICSIssä puolestaan kolmesta solusta vain kaksi hedelmöittyi. Ja nyt karsinta oli paljon kovempi, kun viidestä kypsästä kaksi hedelmöittyi normaalisti. Aion kyllä kysyä biologilta kantaa asiaan, mutta kiinnostaa teidän muidenkin kokemukset ja millaisia selityksiä olette saaneet.
Varmasti turhauttavaa, kun solumäärät on noin hyvät eikä silti hedelmöittyneitä tule paljoa. Aiotteko vielä jatkaa yrittämistä?
En tiedä mitään julkisen keinoista, kun olen vasta myöhäisherännyt ja yksityisellä.Ja kiitos @Puolikuu ja @Tiana. En ole ennen kuullut Zymot/Harvesterista. Tehdäänkö sitä myös julkisella? Aiemmin meillä ei ole ollut hedelmöittymisen kanssa ongelmaa, kun solumäärään nähden ollut hyvä hedelmöittymisprosentti. No katsotaan, keksiikö lääkärit jotain uusia temppuja seuraavaan kierrokseen, jos sinne joudutaan.
Ei tässä enää ole järkeä, uskottava on, että mun munasoluilla ei lapsia saada. Jatketaan lahjamunasoluilla eteenpäin.Kiitos @Myrtha kokemuksen jakamisesta. Aika jännä, että IVF:llä parempi hedelmöitysprosentti. Ja suuret pahoittelut negastaVarmasti turhauttavaa, kun solumäärät on noin hyvät eikä silti hedelmöittyneitä tule paljoa. Aiotteko vielä jatkaa yrittämistä?
Kovasti voimia sinneEi tässä enää ole järkeä, uskottava on, että mun munasoluilla ei lapsia saada. Jatketaan lahjamunasoluilla eteenpäin.
Kiitos myös muille sympatiasta.
Tsemppiä Tiputii odotteluun, toivottavasti pääsette siirtoon ja tulee plussa lopulta.![]()
@Myrtha Olen tosi pahoillani negatestistäEi tässä enää ole järkeä, uskottava on, että mun munasoluilla ei lapsia saada. Jatketaan lahjamunasoluilla eteenpäin.
Kiitos myös muille sympatiasta.
Tsemppiä Tiputii odotteluun, toivottavasti pääsette siirtoon ja tulee plussa lopulta.![]()
Kurjaa että tulos oli odotettua huonompiKovasti voimia sinne
Meille tuli viimein loput labrat ja siittiöitä olikin vielä vähemmän kuin odotettiin. Vain 25 kaveria siellä.![]()