Tuntuu, että olen onnistunut kadottamaan itseni tämän raskauden aikana. Olin ennen iloinen, pirteä, onnellinen ja tunsin itseni kauniiksi. Olin itsevarma. Nyt peilistä katsoo takaisin väsynyt, kiukkuinen, epäviehättävä plösö, joka on kyllästynyt itseensä.
Raskaudenhan pitäisi olla sitä naisen elämän parasta aikaa, jolloin hehkutaan ja ollaan onnellisimmillaan. Miksi minusta ei tunnu siltä? Miksi minä en näytä hehkuvalta ja onnelliselta? Hehkun tilalla on rasvainen tukka ja näppyläinen naama ja onnellisuuden tilalla on jatkuvat kivut ja pahoinvointi.
Olen onnellinen masussa kasvavasta ihmeestä, lapsi on kovin odotettu ja toivottu, mutta raskaana oleminen on muuttanut minua pelottavan paljon. Mihin ihmeeseen se elämää täynnä oleva nuori nainen on kadonnut? Miten saisin takaisin sen peilikuvan, josta aidosti pidin?
Kaikki muutokset olisi helppo perustella hormonein, mutta on tässä jotain muutakin. Itsetuntoni on romahtanut miinuksen puolelle. Joka ikinen päivä tulee itku vaatekaapilla, kun näytän nykyään ihan kamalalta kaikessa. En ole nyt raskauden aikana ole pystynyt liikkumaan, joten lihakset ovat kuihtuneet aika merkittävästi, ja kasvavan vatsan myötä lantiolle on ilmestynyt jenkkakahvat. Olen jatkuvasti epävarma itsestäni, ja heijastuuhan se parisuhteeseenkin. Olen muuttunut mustasukkaiseksi ja kateelliseksi, ja jatkuva ahdistuneisuus syö sisältäpäin. Kaikki kauniit vastaantulevat naiset ärsyttävät, ja tuntuu, että ukko katseleekin ennemmin muita kuin minua, vaikka ei se niin mene... Ennen meno makuuhuoneen puolella oli tajutonta, nykyään välttelen miehen katseita vaatteita vaihtaessakin.
Kaikkialla sanotaan, että pitäisi olla itselleen armollinen ja rakastaa muuttuvaa kehoaan. Helpommin sanottu kuin tehty, Minulle se ei ainakaan näytä olevan kovin helppoa. Miten oppia hyväksymään keho, josta et pidä? Ja miten uskoa, että se mies edelleen pitää sinua yhtä seksikkäänä, kun et itsekään enää pidä itsestäsi? Meillä keskustellaan avoimesti näistä asioista, onneksi. Mutta vaikka kumppani kuinka kehuu ja vannoo rakkauttaan, ei se auta, jos et itse arvosta itseäsi.
Joten naiset, jos teillä on vinkkejä ja omakohtaista kokemusta vastaavasta, niin kertokaa ihmeessä! Ei ole helppoa miettiä näitä asioita pään sisällä ja pohtia, että onko minussa jotain vikaa.
Raskaudenhan pitäisi olla sitä naisen elämän parasta aikaa, jolloin hehkutaan ja ollaan onnellisimmillaan. Miksi minusta ei tunnu siltä? Miksi minä en näytä hehkuvalta ja onnelliselta? Hehkun tilalla on rasvainen tukka ja näppyläinen naama ja onnellisuuden tilalla on jatkuvat kivut ja pahoinvointi.
Olen onnellinen masussa kasvavasta ihmeestä, lapsi on kovin odotettu ja toivottu, mutta raskaana oleminen on muuttanut minua pelottavan paljon. Mihin ihmeeseen se elämää täynnä oleva nuori nainen on kadonnut? Miten saisin takaisin sen peilikuvan, josta aidosti pidin?
Kaikki muutokset olisi helppo perustella hormonein, mutta on tässä jotain muutakin. Itsetuntoni on romahtanut miinuksen puolelle. Joka ikinen päivä tulee itku vaatekaapilla, kun näytän nykyään ihan kamalalta kaikessa. En ole nyt raskauden aikana ole pystynyt liikkumaan, joten lihakset ovat kuihtuneet aika merkittävästi, ja kasvavan vatsan myötä lantiolle on ilmestynyt jenkkakahvat. Olen jatkuvasti epävarma itsestäni, ja heijastuuhan se parisuhteeseenkin. Olen muuttunut mustasukkaiseksi ja kateelliseksi, ja jatkuva ahdistuneisuus syö sisältäpäin. Kaikki kauniit vastaantulevat naiset ärsyttävät, ja tuntuu, että ukko katseleekin ennemmin muita kuin minua, vaikka ei se niin mene... Ennen meno makuuhuoneen puolella oli tajutonta, nykyään välttelen miehen katseita vaatteita vaihtaessakin.
Kaikkialla sanotaan, että pitäisi olla itselleen armollinen ja rakastaa muuttuvaa kehoaan. Helpommin sanottu kuin tehty, Minulle se ei ainakaan näytä olevan kovin helppoa. Miten oppia hyväksymään keho, josta et pidä? Ja miten uskoa, että se mies edelleen pitää sinua yhtä seksikkäänä, kun et itsekään enää pidä itsestäsi? Meillä keskustellaan avoimesti näistä asioista, onneksi. Mutta vaikka kumppani kuinka kehuu ja vannoo rakkauttaan, ei se auta, jos et itse arvosta itseäsi.
Joten naiset, jos teillä on vinkkejä ja omakohtaista kokemusta vastaavasta, niin kertokaa ihmeessä! Ei ole helppoa miettiä näitä asioita pään sisällä ja pohtia, että onko minussa jotain vikaa.
Olen sitä mieltä, että naisella on oikeus, edes raskausaikana, olla välittämättä kauneusihanteista. Itsestä pitää huolehtia, mutta raskausaikana pitääkin ottaa rennommin kuin ennen. Itse en koe pahaa mieltä, jos en jaksakaan mennä salille. Mielestäni tämä kertoo kropankin kaipaavan lepoa. Juttelin tästä juuri viime kerralla neuvolassa, hoitaja oli mielissään siitä, että osaan tunnistaa levon tarpeen enkä väkisin paina menemään. Vauvan syntymän jälkeen sitä taas saa olla touhussa koko ajan eli itse yritän nauttia juuri tästä hetkestä :)
jos siis tuntuu, että omakuvaa ja päätä pitää rukata matkan varrella, niin rohkeasti neuvolaan vaan! :-) puss!
