Itkuisuutta,tulevaisuuden pelkoa ym. "vaivoja"..muilla samoja??

[nijaje]

Pakko oli nyt kirjoittaa tänne ja edes johonkin purkaa ajatuksiani.Lyhyesti sanottuna elämäntilanteeni on seuraava:olin naimisissa 13 vuotta,josta minulla on 4 lasta.Noh,nykyisin olen avoliitossa uuden mieheni kanssa ja odotan hänelle nyt lasta;muutimme juuri yhteiseen asuntoomme,ok-taloon.Nyt minulla on ollut valtavasti jonkunlaista itkuisuutta (ne hormonit,ne hormonit..kyllä !! ) ..olen pohdiskellut elämääni niin menneisyyttä kuin tulevaisuuttakin;takanani siis vuosien avioliitto,johon kuului valtavasti henkistä väkivaltaa,alkoholismia,narsismia jne...Ex-mieheni ja nykyinen ovat täysin vastakohtia:kummassakin löytyy niin hyviä kuin huonojakin puolia (niinkuin meissä kaikissa)...nyt jotenkin vain tämä tuleva vauva on nostanut kaikenlaisia tunteita pintaan:miten tämä ex ottaa asian,kun ajattelee,että hän on kuitenkin kasvattanut ja katsonut vuosikausia omien yhteisten lastemme kasvua,tuki minua kaikki raskausajat (vaikka siis monia vaikeuksia avioliitossamme olikin..) Teki ruokaa,auttoi kotona kotitöissä,antoi minulle aikaansa minun sitä pyytämättä jne...Tuntuu,että nykyinen mieheni jotenkin on omissa oloissaan paljon,pelaa pelejänsä Pleikalla..minä teen ruoat kaikille ja muutenkin hoidan muksut nukkumaan jne.. Eilenkin illalla ajattelin,kun yksinäni illalla sohvalla istuskelin,että olisihan se ihan mukava toisen kanssa aikaa viettää..kun olen maininnut asiasta (mm. viime viikonloppuna-lapset kun ovat isällänsä aina viikonloppuisin,niin saamme olla aivan kahdestaan...) mies sanoi,että olanhan minä sinun kanssasi ollut (tarkoitti,kun olemme laittaneet tavaroita uudessa asunnossa paikoilleen jne..

Ääh..en tiedä,kukaan ei ehkä käsitä,mitä tässä yritän sanoa..mutta kuitenkin,ajattelin nyt johonkin edes kirjoittaa ja purkaa tuntemuksiani..toivon,että joku edes ymmärtäisi tai kommentoisi ...itku on herkässä,kun ajattelen tulevaisuutta..periaatteessa kaikki on ihanasti:mies on rauhallinen ja rakastaa tulevaa vauvaamme..mutta jotenkin vain minä toivoisin enemmän yhteistä aikaa..tai edes sitä,että hän tajuaisi antaa minulle myös aikaansa...

Ja joo,varmasti joku ajattelee,että vali vali...mutta silti...

 

[RiikkaTe]

Ymmärrän mitä tarkoitat, vaikka mulla ei vastaavaa ongelmaa olekkaan. Itse odotan ensimmäistä ja mieheni myös. Mutta itse olen ollut raskausaikana todella seuran ja läheisyyden kipeä joten jos mies on pidemmän aikaa poissaoleva ja kiinnostunut muusta kun musta, niin mua alkaa harmittaa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mun mies ei kuulu niihin jotka pelailee pelikoneella ja uppoutuu siihen maailmaan. Mulla on kaksi veljeä, jotka pelaavat paljon ja tiedän etteivät sen vuoksi aina huomio vaimojaan niin paljon kun vaimot toivoisivat.
Toisella veljellä on nyt vuoden ikäinen poika ja hän pelailee edelleen aika paljon tietokoneella ja myös pleikkarilla. Vaimo on valitellut sitä, mutta aina se ei tuota tulosta.
Neuvoisin kuitenkin rauhallisesti puhumaan asiasta kunnolla, koska jos et ota asiaa rauhallisesti puheeksi kun on ihan hyvä hetki, niin joku kerta hormoonimyrskyissäsi huudat miehellesi asioita joita et haluaisi. Olen mieheni kanssa oppinut sen, että pitää istua alas ja keskustella rauhassa, syyttelemättä mutta kuitenkin pyytäen enemmän ymmärrystä. En osannut sitä ennen, edellisen miehen kanssa.. mutta jos en olisi siihen oppinut, en olisi nykyisen mieheni kanssa. Hänellä nousee heti karvat pystyyn jos liian kärkkäästi lähtee "syyttämään" jostain asiasta. Rauhallinen ja lämminhenkinen keskustelu omasta olosta toimii aina.
Joillekin ehkä kyllä toimii sekin että huutaa sitten kun on saanut jo tarpeekseen.. mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan rauhallisempaa lähestymistä :)

 

[Hansuuh]

Oi voi! Mie kyllä oon itkeny vaikka mitä! Ja iha varmasti on ollu mies kovilla!!! Melkei sille mitali pitäs antaa, ettei oo alkanu raivota. Kyllä on saanu kuulla vaikka mitä... Tokiha sitte jotai pieniä riitojakii on tullu, mutta sitte on pitäny ottaa vähä etäisyyttä (eli siis mie lähen lenkille) ja sitte katotaa tilanne uusiks. Mutta edelleenkii on pakko sanoo, että jollei mies ois noin ymmärtäväinen, nii kyllä ois ollu iha superpaljon vaikeempaa ja riitoja ois ollu PALJON enemmä. Eli vaa kovasti kiitos hälle. Syyttelemine ei auta ketään, pahentaa vaa. Aina. Mutta tottahan siihe jokainen joskus sortuu... Mutta kyllä mie uskon, että tässä vaiheessa, ko on uus tulokas masussa kasvamassa, sitä jotenkii tiedostamatta alkaa kokeilla sen parisuhteenkii rajoja ja kestävyyttä jollain tavalla. Toisaalta hyvä niin, mutta liika on aina liikaa eikä tehtyä saa tekemättömäks. Jotenkas eiköhä nää kaikki itkustukset, jonkiilaiset "masennuspäivät" ja muut inhottavuudet vaa oo taas sitä, että kasvetaan ihmisinä. :)

 

[Karjakat]

Mäki oon saanu kokea osani alkoholisimista (ex-mies) joten tiedän sen puolen, mutta vaikka melkeen 10 v yhdessä oltiin kiitän nyt et tajusin sen etten lasta silloin tehny.
Nyt mulla on täysin erilainen mies (yhdessä ollaan oltu 2,5 v, naimisissa 9 kk), mutta sillä on 2 teini-ikäistä lasta, jotka koko ajan tekee kaikenlaisia tempauksia (aiheuttaa stressiä meille).

Odotan itse ensimmäistä lasta ja välillä olisi niin kiva jos tämä kaikki olisi myös miehelle eka kertaa tapahtuva. Mies on kyllä kiinnostunu kauheasti kaikesta (on ollu esim joka neuvola ja lääkärikäynnillä mukana), mut silti jotenki kaipaan vaan lisää sitä huomiota... Asiaa ei auta yhtään, että meillä on saunaremontti menossa ja mies on sen kimpussa 75% päivästä (ollaan lomalla)..
Viikko sitten yritin auttaa rempassa, sillä tuloksella että loukkasin käteni niin pahasti (piti käydä päivystyksessä..) et nyt lähinnä oon vaan istunu tekëmättä mitään ja on vielä viimenen lomaviikko menossa.


Mut se mua itellä ärsyttää jostain syystä kauheesti kun mies ei ymmärrä sitä että minusta olis mukavaa että hän yrittäisi olla juomatta alkoholia, kun mäkään en voi juoda.. ymmärrän mä saunakaljat tms, mut jos me ollaan kahestaan vaan, niin miksi pitää juoda enempää kuin se yks.. Onko se niin liikaa vaadittu?

 

[hiiri82]

Hui hui hui.. Mulla nousee karvat pystyyn aina kun joku puhuu jotain pelaavasta miehestä. Parhaimmalle kaverilleni kävi niin että mies ei lopettanut tai edes vähentänyt pelaamista pyynnöistä ja aneluista huolimatta. Noh.. siinä miehessä oli kyllä muutenkin paljon vikoja. Pari erosi ja mies jatkaa pelaamista yömyöhälle edelleen vaikka lapset olisivat hällä hoidossa. Pelaaminen hiukankaan suuremmassa mittakaavassa on AINA haitallista suhteelle.

Ja aina myös tuo kuningas alkoholi kummittelee.. Siihen en halua sekaantua, enkä myöskään tyyppeihin jotka sitä käyttävät.

Itkuisuus on hyvin ymmärrettävää jos on oikeita huolia. Mulla ei varsinaisesti (realistisesti ajatellen) ole mitään syytä itkeskellä, mutta silti tulee aina välillä tirautettua ja vollotettua yhdestä jos toisestakin asiasta. Eli jos sulla siis on todella asioita jotka itkettävät, niin itke pois.

Tsemppiä nijaje. Koeta jaksaa. Hormoonit hellittää sit synnytyksen jälkeen jonkin ajan päästä. Koeta viimeistään sillon käsitellä asioita, jotka vielä painavat sun mieltä ja koeta päästä johonkin ratkaisuun.