Etsin oikeastaan keskusteluketjua lapsen isän roolista raskausaikana (ja tietysti synnytyksen jälkeenkin sitten aikanaan), mutta en löytänyt kuin tän. Meilläkin kuitenkin tämä isyyden tunnustusprosessikin edessä tämän kolmannen kanssa. Kolmas lapsi itse asiassa molemmalle osapuolelle, vaikkakin eka yhteinen (ei suunniteltu). Molempien vanhemmat lapset syntyneet aiemmissa avioliitoissamme ilman tarvetta tunnustaa isyyttä erikseen. Meillä nyt vielä erikoisuutena se, että ei asuta edes avoliitossa. Parisuhteessa kyllä ollaan, mutta parisuhteen laatu heikentyi tuntuvasti raskausuutisen jälkeen, mikä aiheuttaa usein kaikenlaisia ristiriitaisia tunteita vauvan odotukseenkin. Yhdessä on tarkoitus tulevasta pienestä vastuu kuitenkin kantaa, ja käytännössä tullaan ihan hyvin toimeen miesystävän kanssa.
Meillä siis edessä isyyden vahvistamisen ja huoltajuudesta sopimisen lisäksi tapaamissopimuksenkin tekeminen. Käytännön hankaluutta siinä ei varmaan aluksi ole, kun kuitenkin ainakin toistaiseksi parisuhteessa ollaan ja voidaan aikaa yhdessäkin viettää, mutta mietityttää silti, minkälainen sopimus tällaisessa tilanteessa kannattaa tehdä. Miehellä on jossain vaiheessa tavoitteena sama järjestely kuin isompien lastensa kanssa, eli viikko-viikko-systeemi. Sehän nyt ei ole realistinen varmaan useampaan vuoteen tässä alussa, eikä nyt kai ylipäänsä niin kauan, kun voidaan "perheenäkin" viettää aikaa. Mutta ehkä se lastenvalvoja osaa ehdottaa jotain järkevää? Itselle näiden juttujen miettiminen tuntuu kovin hankalalta.
Sitten mua rasittaa sellainenkin, mikä nyt ei varsinaisesti tähän otsikkoon kuulu, mutta tämä käytännön tosiasia, ettei asuta yhdessä, aiheuttaa sen, ettei miesystävä ole oikeutettu isyysvapaisiin ja -rahoihin (Kelan byrokratiaa). Miestä itseään se ei niin haittaa, kun ei kuulemma kuitenkaan ehtisi mitään isyysvapaita pitää, mutta mua ottaa päähän. Sekä se, ettei se ole oikeutettu niihin vapaisiin, että se, ettei sitä haittaa ettei se ole. Blaah, hankala tilanne
Hyvä ja vastuuntuntoinen mies ja isä se kuitenkin on, että sikäli ei huolta, mutta henkisesti olen kokenut olevani hyvin yksin tän raskauden kanssa. Ja pelottaa, miten nää kaikki ristiriitaiset ajatukset ja käytännön hankaluudetkin vaikuttaa sitten vauva-arjessa. Sillä ajatuksella kuitenkin menen kuin yleensä elämässä, että asiat kyllä järjestyy jotenkin. Eiköhän me tähänkin perhemuotoon joku hyvä uoma löydetä ajan myötä.