isät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja MiaW
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
MiaW

MiaW

Oman äänensä löytänyt
Mä en tiedä onko tämmöstä mutta kummiski mun mielestä suomessa isät saa tosi vähän arvostusta, mun mielestä ei suinkaan kaikissa perheissä mutta kumminki ne auttaa äitiä ja tekee paljon. Meillä käy töissä,auttaa siivoomaan, on tosi paljon lapsen kanssa:)
on tukena ja turvana mulle.
Niikun suomessa isä saa todella harvoin lapsen asumaan itselleen,ellei äiti ole juoppo tai narkkari...ihan kun ei muuten vois olla kykenemätön huolehtimaan koko ajan? Suomessa äidit ovat aina parasta ja isästä voi olla erossa mutta äidistä ei?  En vähättele äidin tehtävää mutta minusta kummastutta kuinka aina ne isät on huonoja.
poikkeuksia on mutta näin yleisesti isejä ei arvosteta niin paljoon.
 
Olen samaa mieltä! Jopa siinä määrin että tykkään aina tilaisuuden tullen niuhottaa sanamuodoista :D Ei meillä ainakaan isä auta lapsenhoidossa tai siivouksessa, ei hän osallistu johonkin mun pyörittämään kotitaloushärdelliin, vaan hän on 100% vanhempi siinä missä minäkin, eikä mikään assistentti :D Tottakai nyt vauvan ollessa pieni ja minun ollessa vanhempainvapaalla vauvan rutiinit luonnistuu minulta hitusen tottuneemmin ja joskus mies kysyy neuvoa, ja sellainen tissitakiainen kun tämä tyttö on niin tottakai se näkyy siinä kumpi ajallisesti on enemmän vauva sylissä. Mutta yritän välttää ajattelemasta, puhumasta tai toimimasta niin kuin olisin jonkin sortin esimies miehelleni mitä tulee perhe-elämään :) Eikä se onneksi ole edes vaikeaa.

Meidän taloudessa on ainakin huippu isi! Ja sitten jos isi on oikeasti huono isi, niin ei se toki ole äidin syy, mutta äidit voi osaltaan vahvistaa sitä isyyttä antamalla sille tilaa... silloinkin, jos se ei siinä hetkessä olisi nopein, käytännöllisin tai helpoin tapa toimia. Erityisesti ihailen niitä eronneita pareja, jotka kaikesta huolimatta arvostaa toisiaan vanhempina, tukee ja antaa tilaa toimia, vaikka pariskuntana homma olis menny penkin alle.
 
Oon samaa mieltä, että isiä jotka oikeesti ei lapsiaan hylkäis tai satuttais, niin pitäis enempi arvostaa. Oma mieheni on ihan huippuisä! Nyt hoitanut reilun kuukauden ajan kaiken kotona, niin lapsen kuin kodin sekä omat työt ja arvostan sitä todella paljon! Oon sen hänelle kertonutkin useaan otteeseen.  Oon tosiaan itse sairaalassa makoillu koko tän ajan, niin mies on joutunut ottamaan kaikesta vastuun.

MUTTA oon vähän liian monesti törmänny näihin isiin, ketkä eron tullessa hylkäävät lapsensa. Ensin virittelevät jotain huoltajuuskiistoja oman egon takia, ja sit kuitenkin hylkäävät lapsensa, eikä aikaa niille olekaan ja elämän täyttää muut asiat. Miesten tuntuu olevan helpompi jättää tunteensa syrjään ja "unohtaa" lapsensa. Ja lapsi kärsii!! Tosiaan tässä vain omat kokemukset taustalla ja muutamalla tutulla joutunut tätä seuraamaan vierestä ja pahalta on tuntunut.. Yhtäkin isää pidin todella hyvänä isänä lähemmäs 10 vuoden ajan, kunnes ero tuli vaimon kanssa ja vaikeiden huoltajuuskiistojen jälkeen, kun MUKA halusi lapsia tavata, niin hylkäsikin lapsensa, Ei ehtinyt uudelta perheeltään tapaamaan ja tuli uusia lapsia, jotka veivät aikaa.. Nyt nää lapset ei oo nähneet isäänsä kuin kerta pari vuoteen.. surullista etenkin lasten kannalta..

Sitten on tosiaan näitä isiä, kuten veljeni, joka haluaisi pitää poikaansa yhteyttä, mutta äiti on katkaissut kaikki välit, ilman mitään pätevää syytä. Veljeni ei halua lähteä tappelemaan asiasta, joten tyytyy tilanteeseen. Hänellä on toinen lapsi, jonka kanssa välit ovat hyvät ja kaikki ok.

Mutta tosiaan nää on vaikeita asioita ja yksilöllisiä. Mut onhan se niin, että niin isien kuin äitienkin on ansaittava se arvostus niillä teoilla.. 

 
mullaki iha samanaisia kokemuksia ku sulla riida mutta toivon että miehestäni tulisi hyvä isä kuha poika vähä vanhenee, poika viikon päästä vasta 4 kk niin ei oikee viel tiiä mitä tehä sen kaa. poika ei rauhotu miehen sylis ja huutoo täyttä häkää sen tunnin ku oon treenaamassa...
 
Mä uskon että isät osaa hoitaa lapset yhtä hyvin kuin äiditkin, ne vaan harvemmin joutuu siihen tilanteeseen että niiden "tarttis" ryhtyä tuumasta toimeen, etenkin siis vauvaiässä.

Mun mielestä se isän rooli korostuu mitä isompia lapsista tulee.  Vauvan kanssa eivät välttämättä niin antaumuksella vielä puuhaa kun ovat useammin semmosia "toiminnan ihmisiä" mutta heti kun lapsen kanssa pystyy paremmin leikkimään ja touhuamaan niin isäthän on ihan ykkösiä!

Meillä ainakin kyllä esikoisen kanssa meni myös niin että mä sitä alitajuisesti myös vähän "omin".  En ehkä luottanut tarpeeksi isän kykyihin, eikä se aina luottanut itsekään.  Ja ihan suotta, hyvin se on hommansa hoitanut!
 
Mun oma isäni on suoraan sanottuna ollut ihan paska isä! Anteeksi nyt tälläinen kielenkäyttö, tää on vaan aika tunteita herättävä aihe. Äitini joutui raskausaikana hoitamaan kaiken yksin, kun isä opiskeli toisella paikkakunnalla ja viikonloput käytti juhlimiseen. Äiti joutui sektioon, isäni ei edes mennyt mukaan, lähti vaan baariin, kun kuuli, että olin syntynyt. Näki mut vasta kun kaikki muut lähipiiristä olivat nähneet. No, ei kai sellasta perheonnea kauan kestänytkään, vaan erosivat sitten ja isä alkoi elää sitä "omaa elämää", johon ei lapsi kuulunut. En siis tutustunut pienenä isääni juurikaan. Pari kertaa vuodessa näin hänet. Kun olin teini-iässä, niin se äijä sai jonkun ihme hepulin ja oli jatkuvasti työntämässä nokkaansa mun asioihin ja alkoi sanella mitä mun kuuluu opiskella, miten toimia elämässäni ja miten ajatella asioista. Siis ihminen, joka oikeastaan oli mulle ihan vieras. Joten välit meni aika huonoksi. Nykyään yritän kestää sitä ihmistä oman tyttöni takia.

Olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että mun tyttärelläni on ihan erilainen isä. Vastuuntuntoisempi ja kaikin puolin järkevämpi. En vois kuvitellakaan, että mun mieheni sillain "hylkäisi" oman lapsensa. Olen monta kertaa sanonut miehelleni, että hänellä on ihan erityinen rooli tyttölapsensa elämässä, hän on ensimmäinen miehen malli. Toivon, että tyttöni oppii, että hyvä mies on sellainen kuin hänen isänsä <3

Ja mitä synnytykseen tulee... En ole keneltäkään elämässäni saanut niin suurta tukea, kuin mieheltäni silloin, kun yritin hulluna puskea meidän neitiä tähän maailmaan :)
 

Minttuliina kirjoitti:
Olen samaa mieltä! Jopa siinä määrin että tykkään aina tilaisuuden tullen niuhottaa sanamuodoista :D Ei meillä ainakaan isä auta lapsenhoidossa tai siivouksessa, ei hän osallistu johonkin mun pyörittämään kotitaloushärdelliin, vaan hän on 100% vanhempi siinä missä minäkin, eikä mikään assistentti :D

Ihanasti kirjoitettu! Itsekin pitäisi välttää noita sanamuotoja.. Mutta niin kuin Moon kirjoitti, äidin on monesti helppo omia lasta, varsinkin silloin vauva-aikana, itekin siihen oon syyllistynyt.. :D

MiaWilla on hyvä pointti tässä kyllä. Varsinkin yhteiskunnalliset rakenteet on isyysasioissa aika vinksallaan joiltakin kohdin, ihan laissakin. Varsinkin sitä lakia, jonka mukaan avioliittoon syntynyt lapsi on automaattisesti aviomiehen lapsi, pitäisi muuttaa. Ihan järkyttäviä tarinoita siitä, että isä ei saa osallistua ollenkaan lapsen elämään!

Toisaalta taas, aika monesti erotilanteissa valitettavasti vain on niin, että äiti on se parempi vaihtoehto kuin isä - jostain syystä isillä näyttäisi olevan enemmän ongelmia kuin äideillä, noin niin kuin tilastollisesti..
 
monesti kun mies eroaa ja hänellä on vanhasta suhteesta lapsia, ja mies tapaa naisen kenen kanssa tulee lapsia niin monesti aletaan syyllistämään että miestä ei kiinnosta enään edelliset lapset,mikä ei aina pidä paikkaansa. (toki myös uskon että on niinkin) Monesti isät alottavat ehkä huoltajuuskiistan mutta kun huomaavat todellisuudessa mitä se on,niin he luovuttavat. Koska suomessa mennään äitien mukaan ja asianajajatkaan eivät tue hirveästi isejä vaan kertovat faktat. Tiedänpähän vaan tämänkin kun meillä menossa tapaamisoikeus kiista mieheni exän kanssa.
 
tiedän kyllä että kaikkialla ei mee näin ja on isejä jotka ei ole lapselle sitä mitä niiden kuulu olla mutta ajatuksessa se että liikaa yleistetään että isäiä ei kiinnosta tapaa ja sitä rataa. Toki uusio perheessä ne uudet lapset vie myös aikaa.(ei saa kyllä edellisestä suhteestakaan unohtaa)
EN ole varma ymmärtääkö kaikki ponttiani.:))
 
No näissä tapauksissa mistä itselläni on kokemusta, niin kyllä se on ihan se isä joka on lopettanut sen yhteydenpidon.. Tossakin tapauksessa kaikki tapaamiset saatiin sovittua ja kaiken piti olla ok, kun sit isä ei ehdikään tavata, eikä silloinkaan,.. eikä taaskaan ja yhtäkkiä lapset eivät ole kunnolla nähneet isäänsä vuoteen.. ja niin se sit siitä eteni.. Ja toisessa tapauksessa isä häippäsi ulkomaille ja jätti lapsen yksin. Ei huoltajuuskiistoja, ei mitään.. Onhan näitä... Ja tosiaan näissä tapauksissa ei kyllä isä tarvitse minkäänlaista puolustelua..

Mutta tosiaan veljeni tapauksessa kyse on siitä, ettei veli halua alkaa sitä taistelua huoltajuudesta ym. vaan on myöntynyt exänsä tahtoon. Varmasti mahdollisuudet ois saada tapaamisoikeudet ainakin mutta se vaatisi pitkät kiistat, eikä veljeni halua lähteä siihen. Hän toivoo, että poika itse joku päivä haluaa tutustua oikeaan isäänsä ja sitä kautta etsii hänet käsiinsä.. 

Että yksilöllisiä jokainen tapaus..
 
siis joo moneen lähtöön näitä,ja ei voi millään puolustella niitä ja on todellakin niitä isejä mutta tuntuu että niistä on jäänyt se "leima" että isät hylkää. Niikun veljesikin tapauksessa hänellä olisi suuri halu tavata poikaansa,monesti ei vaan tule esiin kuinka isätkin haluisivat. vaan monesti ollaan että isejä ei kiinnosta. ja kun veljesi ei lähde kiistelemään niin joku voi ajatella että eihän häntä kiinnosta kun ei taistele asiasta.
 
Isien oikeudet herättää mussa aika kiihkeitä tunteita.

Niillä isillä, jotka oikeasti haluaisi olla lastensa elämässä mukana, pitäis olla kaiken yhteiskunnan tuki ja kaikki oikeudet siihen. Mutta jostain kuitenki löytyy niitä äitejä jotka vihassaan ja katkeruudessaan katkoo välit eikä anna isän tavata lapsiaan. Se on ihan kauheaa! Lehdessä oli vasta juttu muutamasta miehestä, joilla exät oli semmosia. Yksikin oli estänyt kaikki tapaamiset - ja sitten hakenut ja saanut käräjäoikeudelta lapsensa yksinhuoltajuuden, sillä perusteella että isä ei ole tavannut lastaan!!! Käsittämätöntä toimintaa, myös käräjäoikeudelta! Isillä on siinä suhteessa ihan surkeat oikeudet äitiin nähden. :( Tiedän myös lähipiiristä tapauksen jossa mies sai viimeseen asti taistella että sais lastensa huoltajuuden,  koska vaikka hänen eksä oli jo osoittautunut aika epäkelvoksi äidiksi, sosiaaliviraston naiset oli vaan automaattisesti äidin puolella...MUR!!!

Niin, ja se yks mies (en muista nimeä) joka on ollut julkisuudessa hakemassa isille oikeuksia, kun hän sai avovaimonsa kanssa vauvan mutta tämä nainen sitten päättikin palata entisen aviomiehensä luo (avioeroprosessi keskeytettiin) -> lapsesta tuli automaattisesti virallisesti aviomiehen lapsi eikä tällä toisella miehellä oo yhtään mitään oikeuksia tavata lastaan... Minusta aika hirveetä kohtelua.

Riidan veljen tapauksessa, asiahan ei tietenkään kuulu mulle. Mutta mun mielestä sun veljen kannattais ehottomasti pitää oma puolensa ja hakea niitä oikeuksiaan vaikka sitte käräjiltä. Kukaan ei pidä isien puolta ellei isät itse. Jos lapsi kasvaa koko lapsuutensa ajatellen että isä on hylännyt eikä sitä kiinnosta lapsensa, voi olla turha toivo että aikuisena saisi minkäänlaista yhteyttä. Toivottavasti asiat selviää.

 
niikun tossa yllä mainitsit et kuinka ne äidit on kieroja just siinä että ei anna nähä ja sit hakee yksinhuoltajuutta sillä että isä ei ole halunnut nähä lasta. oikeus on aina sen äitin puolella ellei äiti ole narkkkari tai juoppo näin meillekin kylmästi asianajaja ilmoitti vaikka emme hae kun sännöllisiä tapaamisia isän kanssa. Me lähdemme silti taistoon vaikka se rasittaa meidän perhettä,mutta äitinä ajattelen että lapsella kuulu olla se isä jos se on siihen kykenevä. Jos häviimme niin se on sitten tämä ihana suomen laki.
 
Takaisin
Top