Isänpäivä 2015

winks

Luottohahmo langoilla
Huhtimammat 2016
Isänpäivä lähestyy ja mietin miten miten sitä voisi juhlia? Mikäköhän muodostuisi kivaksi perinteeksi, mitä haluaisi tehdä useimminkin?

Koska meillä on jo yksi lapsi, niin asia on siten ajankohtainen. Me väsättiin eilen aamulla yhdessä kortin ja keskustelin siitä, että isänpäivänä tehdään myös croissantteja. Sit myöhemmin käytiin herättämässä isä (vuorottelemme kuka nousee ylös aamuvirkun kanssa) - ja hän kertoi isille että tehtiin kortteja ja syödään croissantteja....ei tule sitten viikon kuluttua isille "yllätyksenä".

En välttämättä ajatellut luoda "lahjaperinnettä", mutta kortin väsääminen ja aamupalaksi jotain vähän extra voisi toimia.

Ihan ensimmäisenä isänpäivänä, kun lapsi oli syntynyt annoin lahjan - mutta siinä sattumoisin oli meidän perheelle pieni juju.

Raskausaikana isänpäivä ei ollut ajankohtainen. (mutta olisin luultavasti jotain pientä extra miettinyt).
 
Meillä päin on ollut molempien puolella tapa viedä lahja omalle isälle ja oma isäni vie taas omalle isälleen lahjan, joten uskon että tapa säilyy myös meilläkin. Ei lahja tarvitse olla kummoinen, sukkapari ja kortti riittää.
En tiedä juhlitaanko meillä isänpäivää vielä mitenkään erityisesti, kun vauva on mahassa. Mieheni tykkää täytekakusta, joten sellaisen voisi tehdä.
 
Mäkin oon miettiny että pitäiskö isänpäivää jo jotenki pienesti juhlistaa nyt jo raskaana... Mutten oikein tiedä miten :0 Tavallaan lahjat/kortit on sellaisia joita lapsi saa itse sitte väkertää (mun avustuksella alussa...) Kakkua taas vaikea tehdä salaa... Tietty jotain lempi namuja vois ostaa... Mutta oisko jotain jossa ois enemmän vielä ajatusta? Joku isäjuttu. Mutten haluais lähteä sille "sukat ja muki" linjalle... Niitä saa lapsi joskus hankkia. Jotain romanttisempaa?
 
Jes, juuri tänään mietin pitäisikö tuota tulevaa isää jotenkin muistaa isänpäivänä. Jos tekisi sellaisen pienen isyyspakkauksen, jos löytäisi vaikka jonkun "I :Heartred daddy"-bodyn, vauvaopas isälle, ym. pientä sekalaista. Tai sitten meen kakkulinjalla. Yleensä mua ahdistaa hirveä lahjominen äitien-, isän ja ystävänpäivänä. Mutta nyt tekis mieli tehdä poikkeus.

Omalle isälle ostan joka vuosi isänpäivänä Veikkauksen joulukalenterin, sama linja jatkukoon:wink
 
Mistähän tommosia I love daddy bodyja, tutteja tms löytäis? Netistä tietty mut alkaa olla epävarmaa ehtiikö suununtaiksi. Jostain Tampereelta, osaako kukaan vinkata?
 
Tavallaan haluis kyllä että lahja jotenki myös hemmottelis miestä eikä vaan jotain vauvalle... Vaikka tavallaan ei oiskaan pointtina että varsinaista isompaa lahjaa ostais...
 
Vitsit kun en muista enää ees mitä mä siihen pakkaukseen laitoin. Mut oli myös jotain isälle.. jotain energia juomaa ainakin tais olla. En muista mitä. Mut sit vauvalle jotain tollasta tuttia ja syöttölappua.
H&M:ssä jotain siihen sopivaa ainakin ollut
 
Pilke silmäkulmassa...vauva-lehti tms. Omaa aikaa löytyy vielä, mutta susta on tulossa isä.... Tai sitten joku autoliiton testilehti turvakaukaloista.

Hemmottelua pienellä herkulla kuulostaa kyllä aika jees...
 
Me mennään isänpäivänä ulos syömään, tyttö on askarrellut päiväkodissa isänpäiväkortin ja pehmeä paketti on hommattu. Meidän perheessä näitä juhlia vietetään aina aika isosti. :)
 
Mä hommasin/tein tulevalle isälle isyyspakkauksen :D Tuntui jotenkin luontevalta.
 
Mä tilasin tutin jossa kiva teksti ja sitten varmaan jotain namia... Toivon vaan että tutti ehtii ajoissa!!!
 
Ois kiva kuulla enemmän noista isyyspakkauksien sisällöistä :)
Ite aattelin tehdä semmosen sitten samoihin aikoihin kun äitiyspakkaus saapuu, mutta jotain pientä pitää tulevalle isälle kehitellä :love7
 
Teen itse varmaan isyyspakkauksen lähempänä vauvan syntymää - esim maaliskuussa kun miehelläni on synttärit. Olis tosiaan kiva kuulla muilta mitä teidän pakkauksenne sisältää. Isänpäivää me vietetään brittiläisen aikataulun mukaan kesäkuussa, joten silloin pitäis päästä jo viettämään "ihan oikeeta" isänpäivää vauvan kera. :)

Mutta omalle isälle on ollut vaikeuksia keksiä lahjaa. Ja tuttuun tapaani olen toki taas viime tingassa tätä asiaa hoitamassa, eikä täältä kaukomailta oikein enää kerkiä lähetteleen postissakaan mitään. Taidan napata Daisyn idean ja pyytää siskoa ostaan meiltä yhteisenä Veikkauksen joulukalenterin ja kukkia. :joyful:
 
Niin ja nyt isä saa itseleivotun kakun jonka 1.5v saa koristella mieleisekseen (haha), isän ja tyttärien letitys kirjan ja kerhossa ens perjantaina askarteleman kortin.
 
Meillä tuskin ostetaan mitään isälle isänpäiväksi. Miehellä oli synttärit tuossa syyskuun lopussa, jolloin ostettiin valmis kakkupohja, purkkikermavaahtoo ja karkkeja. Muksut teki ihan itse kakun alusta loppuun ja hieno tuli (kermavaahdon määrä oli valtava :-) ). Ajatus lienee tärkein. Ja nimenomaan lapsilta isälle, ei vaimon kuulu miestään sen suuremmin muistaa, kuten ei oikeastaan miehen vaimoaan äitienpäivänä.. Muksut ovat kyllä varmaan päiväkodissa jotain tehneet lahjaksi, ja kotona tekevät kortit isälle, papalle sekä ukille. Jouluna me muistamme toisiamme, muuten ollaan päätetty, et turhaa rahankulua nämä päivät, ostetaan mielummin sitten yhdessä jotain yhteistä. Eikä meiltä isovanhemmatkaan juuri koskaan mitään erikoista saa. Yleensä leivotaan pipareita, pullaa tai omenapiirakka viemisiksi. Nekin tehdään lasten kanssa, eli ajatus tässäkin se, että lapset muistaa.
 
Isälleni ja appiukolle hommaan varmaan jotain pientä, ja ostan kyllä miehellenikin, koska onhan hän lapsilleni hyvä isä ☺ minun porukoilla sitten syödään pitsat, se on ollut perinteenä isän- ja äitienpäivänä. Isä ostaa äidille (ja meille lapsilleen yms.) äitienpäivänä pitsat ja äiti Isänpäivänä :joyful:
 
Mua nyt huolettaa ehtiikö maanantaina tilaamani tutti isänpäiväksi :0 Kun oli tuo postinkin päivän lakko :/ Kiirettä pitää.. Kortin ja suklaata oon jo hankkinut. Mäkin oon sitä mieltä ettei saa liikaa muodostua mitään pakkolahjojen stressaamista... Ja että isän-ja äitienpäivänä se ajatus tärkein ja että lapset saa muistaa itse. Mutta nyt jotenkin kun odotus itselle tässä alussa vielä paljon konkreettisempaa toki kuin miehelle, niin halusin jotenki huomioida että "Hei, susta tulossa ISÄ!" Jotenki tuntu vaan mukavalta... Omalle isälle varmaan vaan soitan onnittelut, kun on vuosia sitten kieltäny lahjat ja oltiin vasta pari viikkoa takaperin juhlimassa isän synttäriä. Lapsena toki silti väsättiin kortit, kakut ja lahjat vaikka juhlapäivät niin lähekkäin.
Mietin että mulle itsellekin käy sitten äitienpäivän ja mun synttärin suhteen niin että ovat tosi lähekkäin... kun eikön äitienpäivä ole toukokuun keskellä? Ja oon itse syntyny toukokuun lopulla
 
Mun mielestä äitienpäivä on toukokuun alussa vähän samalla tavalla ku isänpäiväkin marraskuun alussa, eli liukuu siinä jossain 6.-10. päivän välissä. :)

Mä bongasin H&M:ltä supermiesbokserit ja suunnittelin että käyn ostamassa ne miehelle ja toivottelen sitten vaan että tämmöset housut sää nyt sitten tuut tarvimaan :p Mietiskelin myös että oisin tilannut http://www.emp.fi/art_260178/ << tuon kun mies on kova Metallicafani... :D Mutta sitte toisaalta ku toi mun mielestä on aika poikamainen "little horseman" niin en sitte vielä viittiny kun ei oo tietoa kumpi tulee... Noi emp:llä myytävät lastenvaatteet on kyllä niin tyylikkäitä että ihan varmaan jossain vaiheessa jotain sieltä tilaan mukelolle!
 
Noi bändi bodyt on jotenki tosi söpöjä kyllä...Etenki ne ollu suloisia, jotka mustia ja joissa lukee KISS, niinku samalla fontilla kuin bändillä... Mutta ne on samalla niin vauvalle sopivua sanan merkityksen takia... En oo nyt tosin nöhny niitä kaupoissa. netistä pitäis etsiä
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top