Isäni kuolema

A

Anna Elina

Satasella mukana keskusteluissa
Kirjoittelin tuossa kuukausi sitten isäni sairaudesta. Isäni kuoli sunnuntaina ja suru ja ikävä on mahdoton.
Tunteet ovat enemmän pinnassa, kun olen raskaana. Toisaalta raskaus antaa voimaa jaksaa arki elämää paremmin.
Parina yönä on vaikea nukkua ja nyt olen huomannut että huimaus ja tunne et pyörtyy ovat lisääntyneet.
 
Voi ei.. Syvät osanottoni! Onneksi teillä on siellä mahassa uuden elämän alku, josta iloita. Harmi, että isäsi ei päässyt tähän uuteen elämään tutustumaan [&o]
 
Osanotto suruusi Anna Elina.

Oman isäni kuolemasta on nyt noin viisi vuotta. Hän kuoli syöpään aika yllättäen.

Muista antaa itsellesi aikaa surra. Kannattaa puhua mahdollisimman paljon ystäville/perheelle. Kannattaa antaa niiden muistojen tulla, niin ihanien kuin ikävien. Kaikki tunteet, viha ja rakkaus kuuluvat niin raskauteen kuin suruunkin, niitä ei kannata pelätä, mutta niihin ikäviin ei kannata jäädä, vaan antaa ajatusten tulla ja mennä. Jokaiselle suru on henkilökohtainen asia, eikä kukaan voi sanoa, että kuinka pitäisi surra tai milloin pitäisi tuntua miltäkin. Surussa saa nauraakin ja itkeä pitää kun itkettää. Jos oikein pahalta tuntuu, niin terveyskeskuksista saa usein kriisiapua, että pääse muutaman kerran keskustelemaan ammattilaisen kanssa.

Vähitellen, vaikka se suru ei koskaan lopullisesti häviä, niin kuitenkin helpottaa. Itsellä isä on edelleen ajatuksissa, ei hän koskaan minnekään häviä, mutta vähitellen surusta ja kaipauksesta on tullut inhimillistä. Luin silloin isän kuoleman aikaan, että läheisen kuoleman jälkeen suru kestää vuoden, on elettävä omat ja läheisten juhlapäivät, sekä muut arjesta poikkeavat tapahtumat. Ensimmäisellä kerralla ne tuovat muistoja mieleen, mutta jossakin vaiheessa huomaa, että ne muistot ei enää satu. Omalla kohdalla tämä piti paikkansa. Klisee, elämä jatkuu, arki pitää pinnalla ja tämän kokemuksen jälkeen olet varmasti vahvempi ihminen.

Anna itsellesi aikaa suruun, elä päivä kerrallaan ja nauti raskaudesta. Ne asiat on sallittuja ja oikeita tapoja käsitellä asiaa, mitkä sinusta hyvältä tuntuvat.

Paljon voimia sinulle!
 
Anna Elina, otan osaa suureen suruusi. Juuri eilen puhuin puhelimessa hyvän ystäväni kanssa ja ihmettelimme sitä, miten monesti sattuu samaan aikaan vanhemman sukupolven poistuminen juuri niihin aikoihin, kun on tulossa uutta sukupolvea. Ystäväni äiti kamppaili syöpänsä kanssa juuri silloin, kun ystäväni odotti ensimmäistään ja nyt minäkin olen samassa tilanteessa. Äitini on juuri eilen mennyt sairaalaan ja huomenna on suuri ja rankka syöpäleikkaus.

HaniMami kirjoitti kauniisti, en osaa itse tuon paremmin lohduttaa.

Jaksamista Anna Elina surun kanssa elämiseen ja hyvää raskausaikaa! [:)]

37+5
 

HaniMami krjoitti osi kauniisti asian. Kiitos

Ja kiitos muillekin osanoton ilmaisemisesta.

Muistan ku oma mummimi kuoli niin serkkuni odotti ensimmäistään. Isälläni oli syöpä jota ei voinut leikata. Tottakai olen koko hänen sairauden ajan tehnyt eräänlaista luopumisprosessia, mutta vaikka tietää et toinen kuolee niin aina se yllättää et kuinka pian kaikki tapahtuu. Isäni oli todella paljon innoissaan siitä et mie saan lapsen. Oli hänellekin rankkaa ku tiesi ettei koskaan näe viidettä lapsen lastaan. Mutta olen pajon miettinyt että kuinka rankkaa elämä oikeasti tuolla sairastuneella on. Sanoin isälleni monta kertaa kyyneleet silmissä että hän on rakas ja kyllä minä pärjään. Ja minusta tuntuu pahalta ku hän kärsii ja en voi auttaa häntä. Mutta nyt tiedän et tein kaiken voitavani vaikka oli rankkaa vierestä katsoa. Isälleni riitti se että hänelle rakkaat ihmiset olivat hänen läsnään.

Sininen voimia siulla! Tiedän, että läheisen kamppailu elämästä niin sitä ei ole helppoa seurata. Mutta tärkein asia on se että olet hänen tukenaan ja läsnä hänen kanssaan. Tiedän että vaikeaa se välillä on.
 
Takaisin
Top