Isän väkivaltaisuus

[huolestunut äitiliini]

Ihan pikavilkaisulla en tästä aiheesta löytänyt ketjua, vaikka varmasti asiasta on palstalla keskusteltu varmaan useampaankin kertaan. Eli isän väkivaltaisuus..

Meidän perhekuviomme on tällainen: isä, äiti, 4-vuotias poika ja 2-vuotias tyttö. Muutimme pari vuotta sitten isommasta kaupungista pienemmälle paikkakunnalle ja samalla mieheni vaihtoi työpaikkaa. Itse jatkan edelleen kotiäitinä. Paikkakunnan ja työn vaihtaminen kiristi mieheni hermoja ja sitä kautta meidän välejämme niin, että olimme jo eron partaalla, mieheni petti minua tuolloin ja ongelmia tuntui kasaantuvan muutenkin, mm. rahalliset vaikeudet olivat jatkuvia. Suhteemme ei koskaan palannut ihan ennalleen vaikka paljon pyydettiin ja annettiin anteeksi puolin ja toisin ja päätettiin, että kaikesta päästään yli.

Tämä kaikki jätti koko perhesuhteeseemme ns. äreän vireen. Miehelläni "palaa käämit" nykyään todella helposti ja itsekin tiuskahdan sekä miehelleni että lapsilleni useammin kuin olisi oikeasti tarvetta. Murheeni on nyt kuitenkin tuo mieheni käämien palaminen. 4-vuotiaalla pojallamme on tällä hetkellä todella vaikea uhma, mitään ei uskota, vanhemmille haistatellaan, pikkusiskoa kiusataan ja tehdään tahallaan niitä asioita, jotka ovat kiellettyjä jne.. Ja tämä on tosiaankin ihan jatkuvaa. Olen yrittänyt kaikkeni pojan kanssa ja jäähypenkki on ollut meillä kovassa käytössä. Siis silloin kun olen lasten kanssa yksin kotona. Kun mieheni on kotona ja huomaa pojan käyttäytyvän huonosti, esim. kiusaavan siskoa, hän ensimmäisenä tukistaa poikaa. Jos se ei auta, hän riepottelee poikaa. Paremmin en osaa todellakaan käyttäytymistä kuvata. Hän tarttuu voimakkaasti poikaa käsivarresta ja riuhtaisee tämän pois siskon kimpusta, saattaa ravistellakin ilmassa ja huutaa: "Jos vielä teet noin, revin pääsi irti!" Voin vain kuvitella, kuinka pieni poika sillä hetkellä oikeasti uskoo isänsä sanoihin. On poika sitä joskus tullut minulta itku kurkussa kysymäänkin: "Äiti, voiko ihmiseltä repiä pään pois?"

Olen ottanut tämän monesti puheeksi mieheni kanssa, mutta saan aikaiseksi vain riidan ja haukut mieheni suusta: "Minä sentään kasvatan poikaa, sinä vain silität päätä, jos se tekee jotain kiellettyä!" Ja jos mainitsen sanan väkivaltaisuus, hän kieltää asian. Eihän hän sentään lyö poikaa! Ei hän ole väkivaltainen. Ja minä olen se, joka on liian herkkä tässä asiassa. Olenko? Vai hakisinko apua? Ja jos, niin mistä?

 

[Pampero]

Minusta sinun kannattaisi hakea apua, koko perheelle. Hae lisäksi apua myös miehellesi ja sinulle kahdestaan, että saatte parisuhteen kuntoon. Apua saa esimerkiksi neuvolasta.

Tuosta pojan uhmasta, laitoit että jäähypenkki on kovassa käytössä. Entäpä jos tuon sijaan antaisitkin pojalle paljon hyvää huomiota, mukavaa yhteistä tekemistä ja aika ja vielä kerran positiivista huomiota. Itse äitinä olen huomannut, että rangaistuksia tulee jaettua ja kovennettua, mutta ainoa joka oikeasti auttaa on se, että lapsi saa aikaa ja huomiota vanhemmilta :)

Toivottavasti perheenne tilanne muuttuu paremmaksi! :)

 

[ReginaVeritas]

Hyvä huolestunut äitliini. Voisin kertoa kamalan paljon siitä, miten isäni väkivaltaisuus ja väkivallalla uhkailu minuun ja veljeeni vaikutti kasvaessani. Voisin myös kertoa paljon siitä, kuinka pahalta tuntui, kun äitini vain katsoi tilanteissa vierestä.

Kuitenkaan en nyt sano muuta, kuin ole kiltti ja hae apua! Neuvola, perheneuvola tai jokin muu terveyden- tai sosiaalihuollon palvelu olisi varmasti hyvä ensiaskel. Mikäli siltä tuntuu, voit aina myös tehdä lastensuojeluilmoituksen, vaikka se varmasti kuulostaakin rajulta vaihtoehdolta.

Toivon sydämeni pohjasta, että haet ja saat perheesi tilanteeseen apua! Hienoa, että olet itse tilanteesta tietoinen ja olet alkanutkin toimimaan hakemalla täältä kannustusta.

Muista ettei ole koskan häpeä pyytää apua! Kaikkea ei tarvitse jaksaa tai pystyä itse hoitamaan.