Minua on erittäin paljon alkanut mietityttämään, kun monet miettivät täälläkin foorumilla, että voisivatko he jättää sen pienen vauvan hoitoon, kun itse lähtisivät muutamaksi tunniksi viettämään omaa aikaa, ja sitten käy ilmi, että he ovat jättämässä sitä isälle hoitoon.
Joku oli kirjoittanut, että "minä kyllä uskalsin jättää lapsen isän hoitoon yhdeksi illaksi, kun mies on ollut niin varma lapsen kanssa." Pitäisikö siis sairaalassa ennen kotiuttamista tehdä kaikille äideille testi, että osaavatko he olla lapsensa kanssa, ennenkö heidät päästettäisiin kotiin?
Meillä ei ole vielä lasta, mutta tekeillä kylläkin. Ja kyllä minä haluan, että meidän lapsi saa olla myös isänsä kanssa, ja että myös isä saa olla lapsensa kanssa. Yhtälailla se lapsi on myös hänen lapsensa. Ja kyllä olen itse miettinyt, että jos vain imettäminen onnistuu, niin ostamme rintapumpun, jolloin voin pumpata sitä maitoa varastoon ja isä voi sitä tuttipullosta antaa, kun en ole kotona.
Ja osa on sanonut, että isä ei osaa esim. pukea lasta oikein, että vaatteet eivät ole sävysävyyn, mitä sitten? Pääasia kuitenkin taitaa olla, että lapsella vaatteet päällä?
Ja mielestäni isälle pitää antaa mahdollisuus olla lapsen kanssa, vaikka ei yhdessä asuttaisi/seurusteltaisi. Tietenkin poikkeuksia löytyy, mutta jos vain ollaan hyvissä väleissä ja se vain on mahdollista.
Mitä mieltä muut tästä ovat? Oletteko antaneet myös isälle mahdollisuuden tutustua siihen pieneen ihmeeseen?