Kiitos kysymästä, ihan hyvin menee, kauhee turvotus vaan ollut inssistä lähtien, alamaha ihan pallona

Itse inssi oli lähes kivuton, tuntui vaan omituiselta.
Mutta tilanne oli siis se, että maanantaina kun ultrattiin, oli 18 mm folli, mutta limis onneton 4,4 mm. Tämä johtui ilmeisesti letroista, joita söin alkukierrossa. Ovuloin siis ihan luomustikin ja aina silloin ollut hyvä folli tai jopa useampi + paksu limis, mutta klinikka ilmoitti, että tekevät inssejä lähtökohtaisesti aina lääkkeelliseen kiertoon. Joten söin sitten minimiannoksen letroja, kp3, kp5 ja kp7. Nyt sitten epäilivät, että noi letrot olivat ohentaneet limiksen (ilmeisesti voivat joillan tehdä tätä) ja mulle määrättiin sitten Menopuria maanantaille ja tiistaille limistä ja follia buustaamaan. No, limis oli ottanut hullun spurtin ja oli keskiviikon inssissä jo 10 mm, mutta tuo isoin folli oli jo karannut. Eli todennäköisesti vähän myöhästyttiin ajoituksessa, mutta jos olis vasta juuri aiemmin irronnut, niin voisi olla mahiksia. Jotenkin luotto on kyllä aika huono tähän yritykseen, mutta toiveet silti korkealla :angelic:
Mikäs sulla tilanne ja miten inssi meni?