Mikä on ollut ikävin, inhottavin tai jopa ärsyttävin raskausoire? Milloin se on vaivannut väärällä hetkellä?
Voin kertoa oman. Olin vähän aikaa sitten lenkillä ystäväni kanssa. Aluksi tunsin harjoitussupistuksia, ja jouduimme pysähtelemään vähän väliä. Ajattelin vauhdin olevan liian kova ja hidastimme. Lenkin loppupuolella aloin kuitenkin miettimään, oliko supistukset kuitenkin vatsanväänteitä. Luulin pystyväni kävelemään kotiin asti. Yhtäkkiä ilmoitin ystävälleni, että nyt on päästävä vessaan ja juoksin lähimpään pusikkoon. Enkä kerennyt. Sieltä puskasta soitin sitten miehen hakemaan minua ja tuomaan samalla vaihtovaatetta ja muovikassin.
Alkuraskauden ummetus oli vaihtunut päinvastaiseen. Normaalisti minulla on jonkin verran ruokarajoituksia, jotka loistivat poissaolollaan alkuraskauden ja palasivat puolivälissä raskautta aikaisempaa ikävämpiä.
Onko muita joilla ikävä raskausoire on yllättänyt väärässä paikassa tai väärään aikaan?