Imetysvaatteet

Olen käyttänyt imetystoppeja ja liivejä omien paitojen alla. Ei vilku maha, ja yläkautta ei myöskään näy iho kun helmaa vaan nostaa. Oli mulla myös yksi imetys T paita mutta jäi jotenkin kokonaan käyttämättä. Taisin lähes koko imetysajan (eli n. 1v) käyttää imetystoppeja ja liivejä, liivinsuojia myös joutui koko ajan pitämään.
Vaikka palasin vauvan ollessa 8kk töihin niin oli pakko pitää joustavampia liivejä kun 10h vauvasta erossa niin tarvitsi tilaa kun lopputyöpäivästä oli rinnat aika turvoksissa.
 
Käytin imetysliivejä ja -toppeja ja imetyspaitoja koko imetyksen ajan, siis noin 1,5 vuotta. Koin ne helpoiksi ja mukaviksi ja lisäksi normaalit liivit eivät mahtuneet päälle. Imetyksen jälkeen vanhat liivit sopivat taas, varmasti olisivat kuluneet rikki, jos olisin yrittänyt venyttää niitä päälle.

Imetyspaitoja olen käyttänyt myös imetyksen jälkeen, näyttävät ihan tavallisilta paidoilta ja tuntuvat mukavalta päällä.
 
Pakko käyttää. Välillä on ongelmia vaatetuksen kanssa, kun pitää vauvan päästä hyvin tissille. Ei oikein ole vaihtoehtoja kuin löytää joko löyhäkaulaisia paitoja tai sitten imetykseen nimenomaan suunniteltuja. Olen havainnut napsautettavat paitamallit paremmiksi kuin sivuunsiirrettävät, isohkojen rintojen kanssa tuntuu aina jotenkin ahtailta jälkimmäiset. Napsautettavissakin se huono puoli, kun pakko kuitenkin pitää liivit alla, on se paitaan kuuluva kaistale yleensä myös hieman ahdas. Sitten kun otat isomman koon, on vaate muuten auttamatta kauheankokoinen teltta, mikä ei näytä hyvältä...
Imetysliivejä on sekä kaarituettomia että kaarituellisia, arjessa pidän tuettomia mieluummin kun niiden kanssa pitää nukkuakin. Välillä vaivaudun vaihtamaan kaarituellisiin kun lähden pois kotoa, koska koen ne muuten tukevammiksi ja paremmiksi päällä. Imetysliivejä pakko pestä ahkeraan, joten monet tarvitsee. Usein öisin suojista huolimatta ovat märät.

Esikoista imettäessä pidin koko imetysajan (1,3kk) imetysliivejä ja -paitoja. Tämän toisen kanssa pyritään sama aika imettämään. Vaikeuksia kyllä ollut löytää kauniita ja oikeasti mukavia sekä laadukkaita imetysvaatteita! Mamaliciouksella on yleensä ollut suht nättejä, mutta ovat tupanneet olla huonolaatuisia. Onneksi olen löytänyt muutamia luottovaatteita, joiden kanssa sitten yritän yhdistellä omia neuleita yms.
 
Imetysliivejä käytin koko imetysajan (n 1,5-v). Imetyspaitoja oli pari. Paljon tuli imetettyä niin että nostin paidanhelmaa. Löysällä t-paidalla toimi hyvin eikä ollut koko vatsa ja alaselkä paljaana.
 
En käyttänyt koskaan imetyspaitoja tai -liivejä. En kokenut niitä kotioloissa tarpeelliseksi. Rintaliivit olivat (ja ovat edelleen) kaarituettomat, ja käytin sellaisia, joita oli helppo nostaa alareunasta sen verran, että tissin sai esille. Olen aika pienirintainen, joten mitään kovin lujaa tukea en tarvinnut imetysaikanakaan. Alkuun jouduin käyttämään liivinsuojia koko ajan. Ei juurikaan käyty missään, joten kodin ulkopuolellekaan lähtiessä en kokenut imetysvaatteita tarpeellisiksi.
 
En käyttänyt koskaan imetyspaitoja tai -liivejä. En kokenut niitä kotioloissa tarpeelliseksi. Rintaliivit olivat (ja ovat edelleen) kaarituettomat, ja käytin sellaisia, joita oli helppo nostaa alareunasta sen verran, että tissin sai esille. Olen aika pienirintainen, joten mitään kovin lujaa tukea en tarvinnut imetysaikanakaan. Alkuun jouduin käyttämään liivinsuojia koko ajan. Ei juurikaan käyty missään, joten kodin ulkopuolellekaan lähtiessä en kokenut imetysvaatteita tarpeellisiksi.
Minulla tuli heti tukos, jos jostain kohtaa rintaa puristi. Siis jos olisin nostanut liivin rintojen päälle, virtaukset olisivat kärsineet ja taas olisi tullut rintatulehdus.
 
Itse koin imetyspaidat/topit todella hankaliksi käyttää, joten käytin molempien lasten kanssa vain tavallisia t-paitoja. Imetysliivit olivat myös kaikki liian suuria ja väärän mallisia. Käytin niitä lähinnä vain öisin.

Aika pian siirryttiin pulloihin, kun oma paino romahti molempien kanssa.
 
Takaisin
Top