Imetyspettymys
- Ketjun aloittaja elmiina
- Aloituspäivämäärä
Tätä harkitsin mut päätin tuulettaa
Kun kerta ekassa viestissä jo hyvin lukee että "olen yrittänyt, ei auta" jos on yhtään lukutaitoinen ja on ymmärtänyt lukemansa. En mie jaksa joka kerta ottaa sitä ylevämpää reittiä. Vaikka ehkä syytä olis. Voihan ne miun tiuskimisetkin jättää omaan arvoonsa jos on itse fiksumpi.
Älä suotta ylläpitoon yleisesti mielipiteitäsi heijasta, tää on ihan miun pettymysten ja kärttyjen lopputulos, ei ylläpidon tai foorumin yleinen linja. En sano että kiukuttelu on oikea tai fiksu tapa reagoida yhtään mihinkään. Mutta ehkä ymmärrettävissä oleva reaktio kyllä.
Tästäkin keskustelusta näkee miten paljon tämä imetysasia herättää tunteita puolin ja toisin. Niin se vaan on että kaikilla ei onnistu vaikka seisois päällään. Omakin imetykseni epäonnistui ja olin tosi surullinen siitä. Elmiina, sä oot varmaan jaksanu yrittää ja tehdä vielä satakertaa enemmän kun mitä mä jaksoin. Ei vaan jaksanu enempää. Kun me vaan kaikki muistettais sekin ettei se imetys ole äitiyden mittari millään muotoa vaikka vaikeaa se oli katsoa alkuun muiden hyvin sujuvaa imetystä kun itse joutui antamaan pulloa. Nyt olen jo päässyt asian yli ja odottelen seuraavaa imetystä mielenkiinnolla. Tsemppiä kaikille yhteisesti imetyksen kiemuroissa, ei se helppoa ole ja siinä on äidin lisäksi se toinenkin osapuoli, vauva.
polkulainen
Vauhtiin päässyt keskustelija
Selvennykseksi vielä: mielestäni äitiys ei ole kilpailua ja toivoisin, että imetyksessä ei täytyisi "onnistua". Että voisi vain imettää, osittaisimettää tai olla imettämättä. En tiedä onko sellaisia imettäviä äitejä, joilla jokainen imetyskerta on ihana. Itselläni ei ainakaan ole ollut.
Itselläni ihokontakti ei todellakaan nostattanut maitoa eikä vauvan vieressä nukkuminenkaan, vaikka jotkut näin väittävät tapahtuvan. Alun yöimetykset tuntuivat näännyttäviltä ja vauva heräsi omaan hikeensä. Kummasti auttoi vauvan siirtäminen omaan vuoteeseensa... Noh, jaarittelenpa taas.
En tiedä jäikö minulla jotain lukematta Elmiinan postauksista, tässä kun päivystää sairaan vauvan kanssa flunssaisena voi joskus jotain mennä silmien ohi.
Itselläni ihokontakti ei todellakaan nostattanut maitoa eikä vauvan vieressä nukkuminenkaan, vaikka jotkut näin väittävät tapahtuvan. Alun yöimetykset tuntuivat näännyttäviltä ja vauva heräsi omaan hikeensä. Kummasti auttoi vauvan siirtäminen omaan vuoteeseensa... Noh, jaarittelenpa taas.
En tiedä jäikö minulla jotain lukematta Elmiinan postauksista, tässä kun päivystää sairaan vauvan kanssa flunssaisena voi joskus jotain mennä silmien ohi.
Mä kyllä ymmärrän elmiinan purkauksen. Itsellä erittäin epäonnistunut imetys esikoisesta ja se herättää vieläkin tunteita, vaikka siitä on jo aikaa se 3,5 vuotta. Itsekin tein kaikkeni että imetys olisi onnistunut, mutta niin se vaan oli hyväksyttävä että lapsi ei tule saamaan ravintoaan rintamaidosta. Muistan vieläkin sen pettymyksen tunteen kun oli pakko vaan luovuttaa.
Esikoinen oli iso vauva ja imi hyvin, mutta kun tissit on tyhjät, niin minkäs teet. Syöttöpunnitukset olivat +-0 ja lapsi meni kuivaksi ja uneliaaksi, kunnes sai korviketta. Kotona taistelin tyhjien tissien kanssa muutaman kuukauden, kunnes jätin imetysyritykset kokonaan. Muistan suurimman pumppausmääräni olleen molemmista yhteensä 60ml ja tissit olivat saaneet "täyttyä" 24h. Onneksi oli ihana neuvolan täti ja lääkäri, jotka molemmat tukivat sitä asiaa että lapsen ravinto on korvikemaito.
Jos silloin olisin saanut neuvoja että rentoudut vaan syöt herkkuja niin kyllä se maito siitä nousee, niin olisin varmasti reagoinut ärhäkästi, vaikka toinen ei tarkoittaisikaan pahaa, mutta kun se ei vaan tunnu siltä siinä kohtaa. Tuollainen kommentti tuntuu siltä kuin minua olisi arvosteltu imettäjänä että en vaan osaa tehdä sitä oikein. Ja sille ei vaan voi mitään että siltä se tuntuu.
Itse olen alkanut lasten kirppiksellä itkemään, kun kuulin keskustelun että kyllä se imetys sujuu, kun vaan päättää niin ja kyllä se maito riittää - ei se lapsi nälkään kuole jos vaan VIITSII imettää. Tämä keskustelu ei siis liittynyt minuun mitenkään eivätkä ko. henkilöt tienneet minun tilannettani. Mutta silti se tuntui pahalta ja teki mieli huutaa että kyllä se vaan he***tti joskus on niin että se lapsi kuolisi nälkään pelkällä tyhjien tissien imemisellä.
Ja itsellä on vielä lisäksi tällainen "turhamainen" ongelma ja ahdistus liittyen imetykseen. Olen aina inhonnut tissejäni, ne kun ovat pienet ja mallia ajokoiran korvat - olleet aina. Ja mua on jo nuorena lohduteltu että eihän ne ole mitkään näyttelyesineet vaan ovat tarkoitettu vauvojen ruokkimiseen....jep näistä rönteistä ei ollut edes siihen.
No toivon että tämän tulevan kanssa onnistun imetyksessä, mutta olen myös päättänyt että en päästä lastani enää ikinä kuivaksi uneliaaksi alhaisten verensokerien vuoksi. Eli jos ei maito nouse niin sitten se on jälleen korvikkeen paikka. Tosin varmasti jälleen vuodatan kyyneleitä, mutta toivottavasti en enää koe itseäni yhtä huonoksi äidiksi kuin viimeksi.
Esikoinen oli iso vauva ja imi hyvin, mutta kun tissit on tyhjät, niin minkäs teet. Syöttöpunnitukset olivat +-0 ja lapsi meni kuivaksi ja uneliaaksi, kunnes sai korviketta. Kotona taistelin tyhjien tissien kanssa muutaman kuukauden, kunnes jätin imetysyritykset kokonaan. Muistan suurimman pumppausmääräni olleen molemmista yhteensä 60ml ja tissit olivat saaneet "täyttyä" 24h. Onneksi oli ihana neuvolan täti ja lääkäri, jotka molemmat tukivat sitä asiaa että lapsen ravinto on korvikemaito.
Jos silloin olisin saanut neuvoja että rentoudut vaan syöt herkkuja niin kyllä se maito siitä nousee, niin olisin varmasti reagoinut ärhäkästi, vaikka toinen ei tarkoittaisikaan pahaa, mutta kun se ei vaan tunnu siltä siinä kohtaa. Tuollainen kommentti tuntuu siltä kuin minua olisi arvosteltu imettäjänä että en vaan osaa tehdä sitä oikein. Ja sille ei vaan voi mitään että siltä se tuntuu.
Itse olen alkanut lasten kirppiksellä itkemään, kun kuulin keskustelun että kyllä se imetys sujuu, kun vaan päättää niin ja kyllä se maito riittää - ei se lapsi nälkään kuole jos vaan VIITSII imettää. Tämä keskustelu ei siis liittynyt minuun mitenkään eivätkä ko. henkilöt tienneet minun tilannettani. Mutta silti se tuntui pahalta ja teki mieli huutaa että kyllä se vaan he***tti joskus on niin että se lapsi kuolisi nälkään pelkällä tyhjien tissien imemisellä.
Ja itsellä on vielä lisäksi tällainen "turhamainen" ongelma ja ahdistus liittyen imetykseen. Olen aina inhonnut tissejäni, ne kun ovat pienet ja mallia ajokoiran korvat - olleet aina. Ja mua on jo nuorena lohduteltu että eihän ne ole mitkään näyttelyesineet vaan ovat tarkoitettu vauvojen ruokkimiseen....jep näistä rönteistä ei ollut edes siihen.
No toivon että tämän tulevan kanssa onnistun imetyksessä, mutta olen myös päättänyt että en päästä lastani enää ikinä kuivaksi uneliaaksi alhaisten verensokerien vuoksi. Eli jos ei maito nouse niin sitten se on jälleen korvikkeen paikka. Tosin varmasti jälleen vuodatan kyyneleitä, mutta toivottavasti en enää koe itseäni yhtä huonoksi äidiksi kuin viimeksi.
Kenenkään maailma ei saisi kaatua siihen ettei imetys onnistu. 
Ei todellakaan tarvitse olla itseensä pettynyt, jos homma ei vaan toimi. Ei ole monella muullakaan toiminut, niin miksi itse olisi jotenkin erilainen? En minäkään sitä enää mieti ja poika kohta vuoden. Miksi miettisin, kun on pikkasen jotain muitakin asioita tämän hetken elämässä... Se on myös ihan sama onnistuisiko se seuraavan/seuraavien lapsien kohdalla. Näen itse koko ajan, että lapseni kasvaa hyvin myös korvikkeella, joten en ajattele, että imettäminen olisi jotenkin pakollista. Toki haluaisin yrittää, mutta itseäni ja lastani en enää halua rääkätä, jos yksinkertaisesti ei lähde rullaamaan.
elmiinan viestistä henkii kamala stressi asian suhteen, joten mulla ainakin tuli mieleen, että onkohan oikeasti yrittänyt olla rennosti ja stressaamatta asian suhteen? Joskus, kun oikein kovasti yrittää, unohtaa ottaa rennosti. Ja se on tosi jos mikään.
Jos kumminkin kaikki on jo kokeiltu ja onnistuu edes osittainen imetys, niin hyvä "suoritus" jo sekin!
Ei todellakaan tarvitse olla itseensä pettynyt, jos homma ei vaan toimi. Ei ole monella muullakaan toiminut, niin miksi itse olisi jotenkin erilainen? En minäkään sitä enää mieti ja poika kohta vuoden. Miksi miettisin, kun on pikkasen jotain muitakin asioita tämän hetken elämässä... Se on myös ihan sama onnistuisiko se seuraavan/seuraavien lapsien kohdalla. Näen itse koko ajan, että lapseni kasvaa hyvin myös korvikkeella, joten en ajattele, että imettäminen olisi jotenkin pakollista. Toki haluaisin yrittää, mutta itseäni ja lastani en enää halua rääkätä, jos yksinkertaisesti ei lähde rullaamaan.elmiinan viestistä henkii kamala stressi asian suhteen, joten mulla ainakin tuli mieleen, että onkohan oikeasti yrittänyt olla rennosti ja stressaamatta asian suhteen? Joskus, kun oikein kovasti yrittää, unohtaa ottaa rennosti. Ja se on tosi jos mikään.
Jos kumminkin kaikki on jo kokeiltu ja onnistuu edes osittainen imetys, niin hyvä "suoritus" jo sekin!
Kipupisteet ne oli minullakin, mutta asiat sai realistiset mittasuhteet hyvinkin pian.Itse koitin kanssa tota osittaista imetystä ja pumppaamista mutta siihen sitten väsyi kun lapsi tarvitsee tosiaan muutakin hoitoa ku ruokaa ja äiti tarvitsee unta. Kun päivän aikana ei ehtinyt muuta tehdä kun pumpata ja hoitaa lasta niin unohtui oma ruoka ja lepo mikä varmaan vaikutti maidon määrään. Turha sitä on murehtia, parempi olla paras mahdollinen äiti lapselleen tänään kun elää eilisessä johon ei voi vaikuttaa enää.
Miulle imetys ei oo ikinä ollu mikään äitiyden mittari enkä muiden imetyksiin tai imettämättömyyteen oo halunnu puuttua. Mutta kyllä imetys voi hyvin onnistua tai epäonnistua, vaikka minusta imetys ei mikään "suoritus" myöskään ole. Jokainen äiti sitten määrittelee sen onnistumisensa itse. Esimerkiksi siskoni on pettynyt täysimetykseensä kun olisi halunnut sillä korvikkeella edes hetken rauhan välillä, mutta lapsi ei kelpuuttanut kuin rinnan. Se oli hänelle henkisesti hyvin raskasta.
Ja joo, toki asiasta on ollut tietty määrä stressiä - mut stressi kun ei valitettavasti oo sellainen asia minkä voi vaan laittaa päälle tai pois. Välillä on oikeesti naurattanu toi et "älä stressaa," no sehän on tosi helposti tosta noin vaan tehty ylipäänsä kun on pieni mahavaivainen vauva :) Mutta ei, en usko että se "liikaa yrittäminen" olis miulla imetystä tappanut. Alussa oli tosiaan ihan täys luotto siihen imetyksen onnistumiseen enkä tajunnut edes alkaa stressata onnistumisesta tai epäonnistumisesta ennen kuin neuvolassa tosiaan selvisi että rintamaito ei ollut lähellekään riittänyt ja painonnousu oli olematonta. Siihen asti olin vain täysin varma, että maito kyllä riittää. Sairaalassa töykeätkin kommentit osasin jättää omaan arvoonsa ja kannustusta tuli kuitenkin enempi. En mä näe juuri stressiä siinä ajassa ennen kuin tuo olematon painonnousu paljastui loukkaavista kommenteista huolimatta. Tosiaan pesittiin sängyssä ja sohvalla lapsen kanssa ja kyllä, nautin joka hetkestä. Katsottiin telkkarista jotain turhaa tai ihan vaan oltiin sängyssä lähekkäin. Käytiin hakemassa just sitä hyvää syömistä keittiöstä tms. ja upottiin peiton alle yhdessä.
Että takuulla stressi kuvastuu läpi nimenomaan imetysPETTYMYSTÄ käsittelevässä tekstissä. Kun sitä on tarkoitus käsitellä, eikä imetystä ylipäänsä. Pettymystähän ei tule jos ei ole jonkinlaisia toiveita ja odotuksia imetykseltä. Jos ei mitään toiveita tai odotuksia ole alunperinkään ja omasta mielestä on ihan ok antaa korviketta jo valmiiksi niin ei kai tuollaisilla odotuksilla myöskään se pettymys ole mahdollista, kun ei odotakaan alunperin yhtään mitään? Jos ei niitä odotuksia ole ollut eikä ole niihin pettynyt niin ehkä tämä keskustelu ei silloin ole sellaisia henkilöitä varten, vaan sen pettymyksen käsittelyä varten. Sitä surun määrää kun ei oikeasti voi käsittää jos ei sitä ole kokenut. Ja ei se tarkoita että tarvitsee olla itseensä pettynyt. Vaan johonkin, mitä on rakastanut ja toivonut ja odottanut ja jäänyt ilman. Kyllä minulle se on ollut pieni kuolema äitiyden yhdellä osa-alueella, vaikkei se äitiyttä tai sen määrää tai laatua mihinkään muuta.
Muokkaus: Vaikkei olekaan oikeasti ihan sama asia mutta ehkä rinnastus joka auttaa ymmärtämään tai sitten ei: Lapsetonta ei lohduta pätkän vertaa, että hänelle sanoo, että elämä voi olla ihan täyttä ilman lapsiakin. Että kannattaa hankkia koira tai kaksi ja ehkä moottoripyörä, nyt kun sinulla on tuota aikaa ja vapauttakin. Että ei sitä kannata surra mitä ei voi muuttaa. Tottahan se on - mutta ei se sitä surua ja pettymystä poista. Ja henkilön jolla on lapsia ja jolle ne lapset ovat tulleet helposti tai vahingossa on turha kuvitellakaan ymmärtävänsä miltä ne "rohkaisun sanat" sitten tuntuvat tahattomasti lapsettomasta.
Ja joo, toki asiasta on ollut tietty määrä stressiä - mut stressi kun ei valitettavasti oo sellainen asia minkä voi vaan laittaa päälle tai pois. Välillä on oikeesti naurattanu toi et "älä stressaa," no sehän on tosi helposti tosta noin vaan tehty ylipäänsä kun on pieni mahavaivainen vauva :) Mutta ei, en usko että se "liikaa yrittäminen" olis miulla imetystä tappanut. Alussa oli tosiaan ihan täys luotto siihen imetyksen onnistumiseen enkä tajunnut edes alkaa stressata onnistumisesta tai epäonnistumisesta ennen kuin neuvolassa tosiaan selvisi että rintamaito ei ollut lähellekään riittänyt ja painonnousu oli olematonta. Siihen asti olin vain täysin varma, että maito kyllä riittää. Sairaalassa töykeätkin kommentit osasin jättää omaan arvoonsa ja kannustusta tuli kuitenkin enempi. En mä näe juuri stressiä siinä ajassa ennen kuin tuo olematon painonnousu paljastui loukkaavista kommenteista huolimatta. Tosiaan pesittiin sängyssä ja sohvalla lapsen kanssa ja kyllä, nautin joka hetkestä. Katsottiin telkkarista jotain turhaa tai ihan vaan oltiin sängyssä lähekkäin. Käytiin hakemassa just sitä hyvää syömistä keittiöstä tms. ja upottiin peiton alle yhdessä.
Että takuulla stressi kuvastuu läpi nimenomaan imetysPETTYMYSTÄ käsittelevässä tekstissä. Kun sitä on tarkoitus käsitellä, eikä imetystä ylipäänsä. Pettymystähän ei tule jos ei ole jonkinlaisia toiveita ja odotuksia imetykseltä. Jos ei mitään toiveita tai odotuksia ole alunperinkään ja omasta mielestä on ihan ok antaa korviketta jo valmiiksi niin ei kai tuollaisilla odotuksilla myöskään se pettymys ole mahdollista, kun ei odotakaan alunperin yhtään mitään? Jos ei niitä odotuksia ole ollut eikä ole niihin pettynyt niin ehkä tämä keskustelu ei silloin ole sellaisia henkilöitä varten, vaan sen pettymyksen käsittelyä varten. Sitä surun määrää kun ei oikeasti voi käsittää jos ei sitä ole kokenut. Ja ei se tarkoita että tarvitsee olla itseensä pettynyt. Vaan johonkin, mitä on rakastanut ja toivonut ja odottanut ja jäänyt ilman. Kyllä minulle se on ollut pieni kuolema äitiyden yhdellä osa-alueella, vaikkei se äitiyttä tai sen määrää tai laatua mihinkään muuta.
Muokkaus: Vaikkei olekaan oikeasti ihan sama asia mutta ehkä rinnastus joka auttaa ymmärtämään tai sitten ei: Lapsetonta ei lohduta pätkän vertaa, että hänelle sanoo, että elämä voi olla ihan täyttä ilman lapsiakin. Että kannattaa hankkia koira tai kaksi ja ehkä moottoripyörä, nyt kun sinulla on tuota aikaa ja vapauttakin. Että ei sitä kannata surra mitä ei voi muuttaa. Tottahan se on - mutta ei se sitä surua ja pettymystä poista. Ja henkilön jolla on lapsia ja jolle ne lapset ovat tulleet helposti tai vahingossa on turha kuvitellakaan ymmärtävänsä miltä ne "rohkaisun sanat" sitten tuntuvat tahattomasti lapsettomasta.
Suoritus se ei missään nimessä ole, enkä sitä tekstilläni kirjaimellisesti tarkoittanut ja siksi laitoinkin lainausmerkeissä kyseisen sanan.
itsekin tässä toivon täysimetystä ainakin ensimmäiset 4kk, sen jälkeen se ei sitten onnistukaan, kun vuoden vaihteen jälkeen olen välillä töissä ja isä kotona (jos suunnitelmat toteutuu niinkuin on ajateltu)
Onneksi ympärillä on tukiverkkoa, joilla kaikilla ei ole imetys onnistunut ollenkaan. Toiset taas ovat olleet "lypsylehmiä" ja maitoa on tullut luovutettavaksi asti.
Ulkopuolisten arvostelun osaan onneksi ohittaa. Työkaveri taas muistaa edelleen, miten imetys ei onnistunut, neuvola suhtautui hyvin ja neuvoi siirtymään korvikkeelle, mutta anoppi sai raivarit ja keuhkosi miten kelvoton äiti työkaveri oli. Tästä on kuitenkin aikaa jo yli 20 vuotta ja selvästi vieläkin vaivaa moiset kommentit.
Onnekseni minulla on huomattavasti mukavampi anoppi.
Onneksi ympärillä on tukiverkkoa, joilla kaikilla ei ole imetys onnistunut ollenkaan. Toiset taas ovat olleet "lypsylehmiä" ja maitoa on tullut luovutettavaksi asti.
Ulkopuolisten arvostelun osaan onneksi ohittaa. Työkaveri taas muistaa edelleen, miten imetys ei onnistunut, neuvola suhtautui hyvin ja neuvoi siirtymään korvikkeelle, mutta anoppi sai raivarit ja keuhkosi miten kelvoton äiti työkaveri oli. Tästä on kuitenkin aikaa jo yli 20 vuotta ja selvästi vieläkin vaivaa moiset kommentit.
Onnekseni minulla on huomattavasti mukavampi anoppi.