Imetys

Mä imetin esikoista 1v8kk-ikään asti. Siinä vaiheessa tuntui että olisi hyvä aika lopettaa ja lisäksi mulla ei alkaneet kuukautiset kun imetin, joten oli syytä lopettaa että saatiin toinen alulle. Esikoisen kanssa imetys sujui muutamia vaiheita lukuun ottamatta tosi vaivattomasti -en varmasti muuten olisi noin pitkään jatkanutkaan. Kakkosen kohdalla haaveissa jotain vastaavaa, mutta eihän sitä ikinä tiedä miten lähtee sujumaan.

Miten teillä, joilla jo useampi lapsi, onko imetykset eri vauvojen kanssa sujuneet samantapaisesti vai onko ollut isoja eroja?
 
Imetin esikoista 1v2kk. Kuukautiset alkoi heti kun lopetin ja alettiin yrittämään toista. Toivon pitkää imetystä tälle vauvalle :Heartpink
 
Kertokaahan myös te useampaa lasta jo imettäneet, että sattuuko imetys alkuvaiheessa yhtä paljon kuin ekan lapsen kohdalla? Mulla oli ensimmäiset viikot ihan järkyttävää kidutusta ja itku kurkussa aina imetin. Ja pohdin tässä, että onko sama taas edessä.
 
Mä imetän 2v esikoista vieläkin, tosin nykyisin vaan nukkumaan mennessä eli vähäistä on ja tarkoituksena olisi lopettaa ennen kuin uusi tulokas syntyy. Mulle imetys oli jotenkin tosi helppo ja luonnollinen valinta, etsin paljon tietoa ja onneksi siinä onnistuttiin vaikka ihan aluksi tuntui että maito ei riitäkään. Ja toki siis haluaisin imettää myös tulevaa vauvaa mikäli se vaan onnistuu.
 
Mä täys imetin esikoista 2viikkoa ja osittain pumppailin 2kk. Eli nyt on kamala hinku saada imetys onnistumaan. Nyt olen kerännyt paljon tietoa ja tukiverkostoa ympärille. Miehenki koulutus on alotettu. Tässä kun on kohta seittemän vuotta prosessoinut imetyspettymystä, niin on hirveästi saanut puhtia ja innostusta uuteen yritykseen. Vielä pitää tilata monta litraa kotikaljaa anopilta. :D
 
Mulla on suurena haaveena onnistua kaksosten kanssa täysimetyksessä ja olen valmis tekemään sen eteen paljon töitä :-) Mutta olen myös yrittänyt psyykata itseäni siihen, että jos täysimetys ei syystä tai toisesta onnistu, niin sitten mennään osittaisella tai kokonaan pullolla, mutta hevillä en aio silti luovuttaa :Heartred
 
Kertokaahan myös te useampaa lasta jo imettäneet, että sattuuko imetys alkuvaiheessa yhtä paljon kuin ekan lapsen kohdalla? Mulla oli ensimmäiset viikot ihan järkyttävää kidutusta ja itku kurkussa aina imetin. Ja pohdin tässä, että onko sama taas edessä.

Mulla on jokaisen kohdalla alussa sattunut. Kahden ekan kohdalla muutaman päivän, kolmannen kohdalla mentiin jo toista viikkoa kipujen kans kunnes neuvolassa tarkistettiin ja vauvan kielijänne oli niin kireä et aiheutti väärän otteen ja imetyskivun. Neuvolalääkäri leikkas sen ja kivut loppui siihen. :)
 
Mä täys imetin esikoista 2viikkoa ja osittain pumppailin 2kk. Eli nyt on kamala hinku saada imetys onnistumaan. Nyt olen kerännyt paljon tietoa ja tukiverkostoa ympärille. Miehenki koulutus on alotettu. Tässä kun on kohta seittemän vuotta prosessoinut imetyspettymystä, niin on hirveästi saanut puhtia ja innostusta uuteen yritykseen. Vielä pitää tilata monta litraa kotikaljaa anopilta. :D

Oletko muuten lukenut imetyksen lohtukirjan? Suosittelen :) :Heartred
 
Oletteko jo jotenkin valmistautuneet imetykseen? Esim. Ostanut imetysliivejä tai -paitoja? Itse ostin jo parit, kun oli niin hyvä tajous. Kiva joustava kangas niin menee varmasti vielä loppuraskaudesta päälle. :) Imetysryynyä ja rintapumppua olen myös jo katsellut.
 
Mulla on sähköinen rintapumppu ja kaksosten imetystyyny hommattuna :-)
Ja liivinsuojia ja pari imetystoppia, imetysliivit vielä puuttuu kun en tiedä mihin kokoon tässä vielä päädytään :-D
 
Mulla kasvoi rinnat vielä hillittömästi synnytyksen jälkeen, maidon noustua. En muista yhtään mahtuivatko etukäteen ostetut liivit vai ei. Liivit olen kaikki heittänyt pois, eli uusia tarvitaan. Pehmeitä ja ilman kaaritukia saisivat olla.
 
Esikoisen imetys oli aluksi todella todella hankalaa ja sattui paljon. En tykännyt yhtään siitä touhusta, mutta jatkoin kuitenkin ja jossain kohtaa alkoi sujua. Reilu vuoden ikäiseksi imetin.
 
Sain kaverilta neljät imetysliivit ja -toppeja, mutta ne on mulle jo nyt tiukkoja. Ollaan normaalisti ihan samankokoiset. Voipi olla, ettei mahdu päälle enää tosipaikan tullen.
 
Ajattelin itse ostaa liivit vasta ihan loppumetreillä vaikka varsinkin synnytyksen jälkeen mulla on aina turvonnut vielä entisestään. Aikaisemmat imetykset eivät oikein ole ottaneet onnistuakseen kunnolla, taas jännittää miten käy. Haluaisin niin kovasti välttyä pullorallilta ja täysimettää ainakin 6kk.
 
Kannattaako siis synnärille ottaa mukaan jotkut randomliivit ( vähän vai paljon isommat?) kun enhän mä voi tietää, mitkä sitten mahtuu? Vai tarviiko siellä ollessa liivejä?
 
Ohjeissa sanotaan karkeasti et imetysliivit kannattaa ostaa aikaisintaan n. kuukautta ennen laskettua aikaa ja valita yhtä kokoa suuremmat kuin olisi silloin sopivat. Toki on tosi yksilöllistä et miten rinnat kasvaa, mutta itse ajattelin kokeilla tuolla ohjeistuksella et miten käy :-)
Nyt vielä mietityttää kun ei voi olla varma et pysyykö vauvat tuonne asti sisällä, et pitäiskö käydä jotkut halpisliivit ostamassa jo aikaisemmin varuilta ja yrittää arvioida sitä kokoa sit vaa jotenkin..
 
En mä ainakaan synnärillä ees käyttänyt mitään liivejä, enkä ensimmäisinä päivinä kotonakaan :grin. Imetysliivejä mulla ei oo koskaan ollut käytössä, h&m stä ostin parit mut ne oli jotenkin tosi huonot ja sit käytin vaan normaaleja liivejä. Varmaan jos jaksais etsiä jotkut vähän laadukkaammat niin vois olla ihan kätevät. Luulen että taidan mennä noilla normaaleilla kun on ennenkin onnistunut :)
 
Rumiahan ne liivit on kuin mitkä, mutta kyllä niillä sen imetysajan sitkutteli kuitenkin. Mä ostin ennakkoon muutamat H&M:stä ja sit synnytyksen jälkeen lisää. Alkuun kun maito nousi niin rinnat turpos kunnolla, mutta kyllä se aika pian tasoittui kuitenkin. Sairaalassa en käyttänyt liivejä lainkaan, vaikka oli ne laukussa kyllä mukana. Kotioloissa liivejä mukavampana pidin imetystoppeja, varsinkin öisin (ilmankaan ei voinut olla, kun maitoa olis ollut koko sänky täynnä). Mulla on muistaakseni sen verran paljon noita liivejä ja toppeja, että alkuun en ainakaan hanki uusia. Ellei nyt sit alessa tuu jotain puoli-ilmaista vastaan.
 
Takaisin
Top