Imetyksen lopettaminen

tttiuhti

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marraskuunmammat 2014
Meille on nyt tulluat lopettelu syitä erittelemättä ajankohtaiseksi. Neuvolassa otin asian esille ohjeiden toivossa jotta lopetus tapahtuisi lapselle ja minulle mielekkäästi. Ohje oli kuitenkin että pullolle ei tarvitse enää opettaa ja korvaan vaa imetyskerrat korvikkeella. Thats it. Ei mitään muuta. Imetystuki ry sivuilla yritin kysyä apua, mutta sain vinkiksu vain että voisin testata hörpyyttämistä ja urheilujuomapulloa.
Kuitenkin jäi siihen tärkeimpään vastaus saamatta, eli miten lähteä lopettamaan? Te joilla jo entuudesta lapsia niin kuinka olette tissistä vieroittamisen tehneet. Toisaalta pelkään että meillä saattaa ainut keino olla kerrasta poikki, kun neiti ei maitoa oikein mistään juo. Vesi menee nokkiksesta hienosti. Pullo maistui jopa viikon ajan, kunnes eilen alkoi taas pullolle kiljuminen. Kuten joku saattaa muistaa niin meillä hyljitään pulloa valtavasti.
Kaikki vinkit tervetulleita. Olen niin ulapalla etten tiedä mistä alkaa. Kun ensin saisi jonkin punaisen langan niin sitten on helpompi alkaa miettiä että mistä sitä korviketta annetaan.
 
Sori että edelleen toistan itseäni, mutta parhaat neuvot imetysasioissa saa facebookissa siitä tukiryhmästä, se kun on tarkoitettu kaikkiin imetyksen vaiheisiin, eli myös päättymiseen. :) siellä voi kysy henkilökohtaisesti koulutetuilta tukiäideiltä tai yleisesti. Nettisivut on siitä suppeat ette ihan kaikkien tilanteisiin ole vastauksia.

Minulla ei ole henk koht ole asiasta kokemusta, mutta tuli tässä muutama vinkki mieleen, mitä olen tuolta facesta lukenut samasta aiheesta.

1. Jos äidin voimavarat sen sallii, lopettakaa imetys lapsentahtisesti, eli vähennätte imetyskertoja aloittaen niistä, mitkä ovat vähiten tärkeitä. Suositeltu tahti taisi olla - 1 imetyskerta viikossa. Toki jokainen puntaroi tämän asian omista lähtökohdistaan, mutta tämä olisi "lempeä " tapa.

2. Varmista, että lapsi saa tarpeeksi maitoa imetyksen vähetessä. Vesi ei korvaa maitoa, sillä se on alle vuosikkaan tärkein ravinnonlähde.

3. Tuttipullolle ei ole pakko opettaa. Sanoit, että vauva osaa juoda vettä nokkamukista, joten ehkä maitoa voisi kokeilla siitä. Jotkut käyttää myös pillimukeja.

4. Jos kuitenkin lopetat "kerrasta ", on ehkä hyvä varautua pumppaamaan / lypsämään ylimääräistä maitoa pois, näin vältyt tukoksilta ja tulehduksilta.

Suosittelen kuitenkin lämpimästi facebookin imetystuki ryhmää, sieltä saisit varmasti huippuhyvät neuvot asiantuntevilta ja ystävällisiltä naisilta :) ja tsemppiä, hienot kuusi kuukautta imetystä takana, onnea siitä ja kohti uusia seikkailuja :)

MUoks kirjoita facebookissa suoraan tukipyyntö tai vaikka pyydä tukiäitiä yksityiskeskusteluun, näin saat varmasti asiantuntevaa apua.
 
Itellä imetyksen lopetus meni jotakuinkin näin kun ensimmäisiä kertoja aloin sitä miettimään ja siitä se sitten jatkui..
Eli Ensin aloin jokatoisella syötöllä antamaan pulloa pojalle ja jokatoisella rintaa, yöt annoin rintaa. Sitten vaihtui jossain vaiheessa etten enää päivisin imettäny kuin silloin tällöin ja yöt kuitenki imetin. Tän jälkeen enää annoin yöllä vain ja lopuksi sitten enää kerran vuorokaudessa ja yleensä aamulla kun vielä makoiltiin sängyssä. Minusta tuntu että meillä tämä onnistu näin parhaiten vaikken mistään mitään ohjeita mihinkään saanut vaan menin ja tein kuten minusta ja pojasta hyvältä tuntu. Nykyään poika ei etes kaipaa rinnalle. Viimeksi kun pienen tauon jälkeen annoin imeä kun poika röhäinen oli niin katto mua siihen tyyliin että ootko tosissas, imas ja katto uuestaan ja sen jälkeen taas imas ja sitten alko jo peuhaan muuta :)
 
Justiina89, niinkuin jo mainitsin jäi tukiryhmässä vastaustärkeimpään saamatta. Siksi tein tän aloituksen tänne kun tuntui ettei missään saa ohjeita. Toki nyt kun luin viestiä uudelleen niin joo eihän siitä ymmärrä että kysyin jo siellä tukiryhmässä.

Oli sitten toinen tukiäiti vastannut lisää myöhemmin onneksi. Koska tämä ensimäisenä vastannut oli kuin kylmä käyttely.
Kiitos teille näistä neuvoista helpottaa omaa mieltä kum tietää vähän miten voisi toimia.
Haikealtahan lopetus tuntuu, ihan jo siksi että tämä onnistu pidempää kuin miltä alussa näyti :)
 
Onpa harmi jos sulla jäi sellainen olo, että et saanut vastauksia kysymyksiin :/ onhan tukiäideissäkin eroja, ihmisiä kun ovat, mutta vastausten laatu pitäisi olla sama, heillä on kuitenkin koulutus. Joo minä eka itse huonosti luin ja luulin että olit katsonut vinkit vain sieltä nettisivulta :) mutta kiva jos joku toinen tukiäiti on vastannut paremmin. :)

Minusta piitun neuvot rinnalta vieroittamiseen oli aika hyvät, nimenomaan tuo, että teki niin kuin heille tuntui hyvältä ja pikkuhiljaa. Itsekin sitten kun joskus vieroitus tulee ajankohtaiseksi, aloitan tod näk vähentämään päiväimetyksistä. Koen helpommaksi imettää kuin antaa pullosta öisin, mutta sekin on makuasia.

Niin ja jos ei vielä mene kiinteitä 5xvrk niin niitähän vois lisätä imetyksen vähentyessä. :)
 
Joo kyllä mekin aloitetaan päiväimetyksistä ja katsotaan jos ne yöimetykset loppuisi sitten itsestään. Tänään sain ihmeen kaupalla maidon menemään neitille nokkamukista. Niin hienosti joi itse toisesta korvasta kiinnipitäen.
Mä taidan kokonaan unohtaa se pullon nyt ja jos tuo nokkamuki kelpaa maidon nautintaan niin parempi vain :)
Ajattelin tehdä niin että tällä viikolla aloitan vähentämällä yhden imetys kerran ja ensi viikolla kaksi. Mahdollisimman rauhallisesti edeten :) kiinteitä meillä menee nyt 4 x vrk ja lounaalla päivällä pieni pilttipurkillinen ja lisäksi marja tai hedelmäsosetta. Illalla ja aamulla vaihteleva määrä puuro.
Mutta oikeasti kiitoksia tästä avusta ja tuesta. Vaikka sitä kuinka on asennoitunut lopettamaan niin kyllä tämä on mulle yllättävän haikeaa ja pelkään että neiti ei saisikaan tarpeeksi läheisyyttä. Siksi pullolla olisin halunnut syöttää kun voi pitää vielä niin lähellä. Mutta pitää sylitellä aina nokkamukin päätteeksi vaikka.
 
Kuulostaa hyvältä tttiuhti! :) onhan se varmasti haikeaa, mutta ihanaa että itsekin sanoit että voitte sylitellä sitten enemmän! Ja kannattaa olla ylpeä näistä reilusta kuudesta kuukaudesta :)
 
Täällä myös yksi äiti haikeana kun poika ei eilen illalla eikä tänään aamulla huolinut tissiä ja luulin että imetys on tullut päätökseen ja mua suretti se ajatus, että poika sen vaan lopetti enkä itse saanut saattaa sitä päätökseen. Kokeilin tänään pullolta siirtoa tissille mutta ei toiminut. Ongelmana oli saada tissi toisen suuhun. Laitoin hommaa hiukan leikkimieliseksi puuhaksi ja sain kuin sainkin pojan kolme kertaa syömään tissiä.. Ongelma oli siis saada tissi toisen suuhun kun hän vastusti. Nyt kuitenkin hän on jo 7kk ja voisin vähentää imetyskertoja jotta lopettaminen sujuisi mahdollisimman hienosti ja sekä mua että poikaa tyytydyttävällä tavalla.
 
Takaisin
Top